12/18/2014

Joulukalenteri, luukku 18.
Helppoa kuuseen. Pihakuusessa on killunut kultapisaroita ja puupalloja jo hyvän tovin. Jostain ihmeellisestä syystä onnistuin hankkimaan valkoisen askartelumassan sijaan jälleen kerran jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus, joten ensimmäinen kuusenkoristeaskartelukerta alkoi toistaa itseään. Palaan pisaroihin alempana tarkemmin, kuvassa yllä kuitenkin nahkanauhaan pujotettu puuhelmi, jota helpompaa tee itse-koristetta ei luultavasti voi olla olemassa.
Ostin siis taannoin valkoista massaa Kärkkäiseltä ohikulkumatkalla. Paketissa luki selkeällä kotomaan kielellä, että valkoinen ja vieressä white. Massan väri oli kuitenkin "pellava, joka on toisaalta ihan kaunis sävy", kuten eräs miespuolinen henkilö yritti tuota kuran väristä massaa hieman lempeämmin kuvailla.
Kovin vakavasta asiasta ei kuitenkaan ollut kyse. Varsinkin kun muistin, että olen jo vuosia jemmannut kaapissa pikkusta purkkia Tikkurilan helmiäismaalia, joka lienee johonkin ihan muuhun tarkoitukseen taannoin tarkoitettu. Näin pyöritimme tyttären kanssa ruman värisestä massasta pisaroita. Marjattaa hieman epäilytti, että tunnistaako moisia pökäleitä pisaroiksi lainkaaan ja tiedusteli asiaa nelivuotiaaltaan. "Mikä tämä on?" kysymys synnytti vastauksen: "Niitä vesiputoamisjuttuja". Näin tuli todistettua, että kyllä ne pisaraksi on tunnistettavissa!
Pisarat kuivuivat rauhakseen, jonka jälkeen ne dipattiin maaliin siiman avulla.
Olispa aika ihana semmonen kuusi, jossa olisi vain valot, ja joka olisi ihan täynnä kultaisia pisaroita! Ehkä ensi jouluna sitten.

2 kommenttia:

  1. Mä tuossa muutama päivä sitten kävin ostamassa lisää isoja puisia helmipalleroita. Ajattelin, että ne on sitten meidän joulukuusen joulupallot tänä vuonna.

    VastaaPoista
  2. Hyvin pelastettu nuo pisarat :D

    Ja jos meillä olisi kuusi tulisi siihen noita helmiä. Ihania!

    VastaaPoista