Se on maanantai.
Viikonloppu kului nopeasti kangasvärien ja siihen liittyvien oheistarpeiden parissa. Emännän ollessa poissa kotoa oli ukkelinsa kytkenyt uuden johdon tuohon mötikkämalliseen betonivalaisimeen. Karu ja silti niin kauhean sorja on hän. Makuuhuoneeseen on ilmaantunut myös päiväpeitto, jonka sain ostaa omakseni eräältä teistä lukijatovereista. Aivan mainion ajaton ja sopiva sekin, siitä kiitos vielä kerran!
Pari viikkoa sitten marjatta vihjaili osallistuneensa kurssille, josta oli kovin innoissaan. Nyt kerrottakoon, että tuo kansalaisopiston kurssi oli nimeltään digikuvasta printtikankaaksi ja ai että kun oli nautittavaa päästä suunnittelemaan ja tekemään ihan omia kankaita!
Omaa taidetta ei kuitenkaan kovasta yrityksestä huolimatta syntynyt, joten kankaalle painettiin mm. jälkikasvun taidetta. Noista luomuksista syntyy sisustusta tovereiden huoneisiin sekä mekkoja tyttärelle.
Taulun ja tapetin Birgit on taiteillut aivan kertakaikkiaan ihastuttavan Pässin pään! Meikämartta ei suinkaan ole ainoa tuohon elikkoon rakastunut, vaan sarvipäätä on näkynyt niin sisustuslehtien sivuilla kuin nettimaailmassakin ahkerasti. Eikä kumma, se on niin sympaattinen lempeine katseineen, että tiukkakin emäntä suorastaan herkistyy tuota herttasuutta katsellessaan.
Birgitin Pässiä on nähty tähän mennessä painettuna paperissa, mutta nykyään sitä näkyy tässä taloudessa myös matossa, kangaskassissa, tyynyssä ja verhossa. Kiitos siitä tuolle toverille, joka ystävällisesti lainasi lemmikkiään meikämartan käsittelyyn.
Kuka muu tykkää pässistä? Ainekset sarvipään painamiseen kankaalle on kurssin ansiosta nykyään siis olemassa, joten olisi hauskaa kuulla, että mihin te kuomat tuota symppistä painaisitte aiemmin mainittujen tuotteiden lisäksi? Ja koska marjatta ruukaa tehä reilusti matskua jos kerta tekee ja sarvipäisiä kasseja odottaa ompelua iso läjä, niin sovitaanpa vaikka niin, että kaksi parasta ideaa palkitaan yllä näkyvillä Pässi-kasseilla!
Ps. Korostettakoot vielä, että Pässin pää-kassit ja matto on ihan omin pikku kätösin painettu ja että kuvan käyttämiseen ja painamiseen on taiteilijalta lupa anottu ja saatu. Siinä vasta lahjakas somelainen muija!
No en ala! Niistä tuli ihan törkeen hienoja!
VastaaPoistaJa kyllä miä tuolla pässillä vaikka seinäni tapetoisin, mutta eniten kyllä haluisin tuommoista kellertävää pässiä kassissa kainalossa kantaa! Vinkvink! ;)
-piia
Tuo mainio pässinpää ois kyllä enemmän kuin kiva keittiöpyyhkeen kuvakkeena, mutta miksei myös takin selkämyksessä? :)
VastaaPoistaAivan ihania! :)
VastaaPoista-Tiina
Tuohan olisi tosi hauska vaikka laudeliinassa! Ja aika herttainen myös yöpaitaa komistamassa.
VastaaPoistaTuli mullakin mieleen laudeliina, olispa aika hupaisa. Myös voisin nähdä tuo kuvan pöytäliinassa tai pöytätableteissa.
VastaaPoistaNo pässihän sopisi vaikka mihin vaan, mutta vois olla melko kiva vaikka tyynyliinassa/tyynynpäällisessä, pussilakanassa tai keittiöpyyhkeessä!
VastaaPoistaVautsi mikä MATTO! Huhuh!
VastaaPoistaPässin voisi painaa vaikka päiväpeittoon tai t-paitaan. Mihin vain luulisin. :)
Toi matto etenkin on tosi hieno!
VastaaPoistaVau! Täytyypä tutkia löytyskö tuommosta kurssia meidänkin nurkilta. Keittiöpyyhkeet on mun heikkous, joten semmoseen pässi hyvin sopis.
VastaaPoistaJa kylläpä näyttää hyvältä tuo päiväpeitto teidänkin makkarissa ;) meille on kotiutuneet uudet ihanan rouheat pellava lakanat, joten kiitos hyvästä vaihtokaupasta!
Todellakin hurmaava pässi. Pyyheet tuli ensimmäisenä mieleeni. Tai verho, pöytäliinakin...
VastaaPoistaTakki jonka selässä olis pässi, voisi olla aika räyhäkäs :-D
VastaaPoistaHuikee idis!
VastaaPoistaMinusta kelpaisi kokkailla pässiessussa (olen kuulemma niitä luomakunnan loppuja, joka essua vielä käyttää). ;o)
Painaisin pässin lapsen sisähaalarin selkämykseen, saisi jatkua vaikka kylkienkin puolelle ... tai sitten sellainen muototyyny olisi myös aika hieno!
VastaaPoistaPässinpää yöpaita oiskin näkee!
VastaaPoistaMinä olen ihan mahottoman kateellinen! Oi ja voi kun olen halunnut tuollaiselle kurssille! Vielä Helsingissä asuessa sellainen kurssi oli tarjolla, mutta niinpä oli paljon halukkaita, etten mahtunut mukaan. Mutta hyvänen aika sentään kun olet tehnyt upeita juttuja! Tuo matto varsinkin on suuri suosikkini! Tuotahan voisi painaa ihan minne vaan, vaikka sinne klassiseen keittiöpyyhkeeseen tai verhoon.
VastaaPoistaIhana. Kivoja ideoita kaikki mitä on esitetty. Mää esitän vielä sellaisen idean että pässinpää sellaseen kankaiseen pussukkaan mihin voi vaikka jonkun kasvin laittaa ruukkuineen. Nehän tuntuu olevan niin in nykyään ja kyllä kelpais mullekin.
VastaaPoistaNo on se hieno! Kankaallahan ei ole mitään tekemistä posliinin kanssa, mutta olis aika pähee tarjottimessa tai tarjoiluvadissa :)
VastaaPoistaKangakassi olis aika mahetsu, myös tyynynpäällinen tai keittiöpyyhe.. Tais tulla nämä ideat jo joltain aikaisemmin, mutta mitäs ovat niin hyviä!
VastaaPoistaTykkäisin katella pässinpäätä tyynyliinassa esim. Sohvalla. Myös trikookankaana ois kiva, vois tehä esim paitoja. :)
VastaaPoistaTörkeen upeet
VastaaPoistaWAU! Keittiöpyyhe tuli ekana mieleen, kun niitä nyt ei voi olla koskaan liikaa ja liian ihania. Sitten toisena ideana tuli heti perään tavallinen t-paita pässinpäällä (tämä idea tuli varmaan siksi, kun viime aikoina on risoja teeppareita lentänyt kaaressa kudepinoon ja uusia tarttis tilalle) tai miksi ei kollegepaita, kun sehän olis ajan henkeen kulkea printtikollarissa :)
VastaaPoistaMulla tuli mieleen suihkuverho, käsipyyhkeet tai pesuhuoneen/vessan matto. Kovin on kyllä hauskan näköinen yksilö :)
VastaaPoistaIhana kuosi! Minä painaisin tuon jopa isoon, muhkeaan valkoiseen pannumyssyyn. Toisi kattaukseen mukavasti ilmettä. Ja miksei tuo olisi kiva pöytäliinanakin.
VastaaPoistaItse näkisin tuon koristetyynynpäällisessä useampana pienenä kuvana, kokonainen pellavabeigen värinen päällinen täynnä mustia pieniä pässin päitä? Tahtoo tahtoo!
VastaaPoistaEttä tuo pässi on komea tuossa matossa!!! Maton lisäksi varmaan painaisin sen päiväpeittoon oikein isolla, oi oi, siitä tulis super hieno! (:
VastaaPoistaSiis käsittämätöntä, mutta löysin ihan uuden ihanan blogin, siun blogin. En ymmärrä miten on mennyt aikaisemmin ohi. Ihanaa, ihana koti ja kaikkea!!
VastaaPoistaGraafisessa betonissa?
VastaaPoistaEhdottomasti keittiöpyyhkeeenä!
VastaaPoistaVoi miten suloinen pässinpää! Kyllä se meillä keittiöliinaan taitais päästä. Olispa soma uunilämpöiset sen suojiin sujauttaa...
VastaaPoistaOnpa tosiaan kiva pässi! Minusta veikeä idea olisi laittaa tuo pässi pinnatuolin istuinosaan! Mutta jos kankaalle laitetaan niin pellavaisiin laudeliinoihin sopeisi. Miksei myös ihan tavalliseen yksiväriseen toppiin tai sellaiseen lököttävään collegeen :)!
VastaaPoistaMinä tahtoisin kierrevihon jonka kannessa olisi pässinpää!
VastaaPoistaPässisukat ois kans hauskat!
Torkkupeitto pässin päällä varusteltuna - tulisi erittäin oivat unet ku laskee vähä pässejä!
Jälkkärikiposta syötyään olisi kiva pohjalta nähdä pilkistävän pässi!
Tuo valaisin on aivan mahtava! Siis todella.
VastaaPoistaSinulle on myös haaste blogissani:
http://myttyra.blogspot.fi/2014/02/5x5-haaste.html
Heissan allihopa! Aivan mainioita ideoita, jes! Pellavaiset laudeliinat on tähän taloon tulossa ainakin, se on vissi. Katotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan muuten Pässin tiimoilta! ;)
VastaaPoistaKiitos kaikille ehdotuksista ja ideoista! En osannut päättää kahta lemppari-ideaa, kun niitä oli niin monta! Siksi tasapuolisuuden nimissä arvoin kommentin jättäneiden kesken. Onnekkaat on nro 10 ja 17 eli: Pirunpaskan Rinsessa ja Katja/Projektila. Onnea, postia tulossa! :)
KIITOS!!!
Pässipipo :)
VastaaPoistaToi betonimötikkävalaisin - ihan mieletön!!!!! <3
VastaaPoista