11/21/2012

Kiirettä pukkaa.
Oiskohan se tämä hämärä ja kiire työrintamalla, kun pistää niin pään jumiin, ettei tahdo saada muutamaa järkevää lausetta aikaiseksi. Onpa meinaan sillä onnekkaalla tavalla, että tällä hetkellä työssä jos toisessa saa juosta pikkuvarpaat hellänä ja pähkäillä asioita aivolohkot savuten. Onnekasta on, vaikka väsyttääkin.

Joitain päiviä sitten saatiin kuitenkin eräänä iltana aikaiseksi piparikylä. Kylästä tuli vähän kämänen, kun osa taloista kärähti uunissa. Mutta pienessä kylässä asuu sitäkin pätevämpiä ihmisiä, sehän on selvä. Tuon kylän asukkaita valaisee tikkarikatulamput ja mukulakivet on tietenkin suklaanamuja. Värikkäistä ikkunoista tiirailtuna maailma näyttää aina vähintäänkin värikkäältä.

Tänään käytiin muutaman kilometrin päässä omilla tiluksilla retkellä ja ottamassa tovereille ja sukulaisille joulukorttikuvaa muistoksi tästä vuodesta. Harmaata on, mutta ei anneta sen häiritä.

9 kommenttia:

  1. Mistä nuo piparkakkutalon ikkunat on tehty? Ihanan yksityiskohtainen piparikylä! Meillä ei ikinä ole noin viimeistelty.

    VastaaPoista
  2. Piparikylä näyttää syötävän hyvältä!

    Kivalta näyttää teiän retki.. On se hyvä että oot edes hetkeksi saanu heittää vapaammalle ettet ihan väsy! No reilun viikon päästä viimeistään sit relataan oikein kunnolla! ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana fiilis kuvissa - täydellinen! <3

    VastaaPoista
  4. Voi kun sun pojasta on tullut iso!

    VastaaPoista
  5. Ihana piparikylä. Mistä karkeista nuo ikkunat ovat tehty?

    VastaaPoista
  6. ai että miten ihania kuvia.värit ja kaikki niin kauniita ja tunnelmallisia.kiirettä pukkaa täälläkin ihan ahdistukseen asti.jospa ensi viikko olisi leppoisampi:)

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia. Tikkarikatulamput on loistava idea!

    VastaaPoista
  8. Mollie: Piparitalojen ikkunat on tehty viinikumikarkeista, nallekarkit käy hyvin vaikka. :)

    Jossu: Piparikylä on varsin luovasti kolmen tekijän toimesta koristeltu. ;) Viikon päästä vedetään rennoksi!

    Pieni Lintu: Kiitos. :)

    maria: Älä muuta sano! :-O Missä välissä?

    verkstaden verstas: Ikkunat on tehty viinikumikarkeilla, ohje uudessa KotoLiving-lehdessä. :)

    hanka: Kiitos! Sitä toivotaan täälläkin. :)

    Satu: Tikkarikatulamput on välttämättömät!

    VastaaPoista
  9. hurmaavia kuvia väreineen, varsinki toi ylimmäinen :)

    VastaaPoista