Ihan oikeesti, taas on leivottu pipareita.

Viime aikaisia kuvia selatessa voisi äkkiseltään luulla, että tässä talossa ei nykyjään tehdä muuta kuin leivotaan piparkakkuja. Se on kuitenkin valhe ja väärä totuus, sillä paljon muutakin tapahtuu vähän kuin itsekseen ja osittain myös käskystä, töitä kun on ihmisen tehtävä elääkseen. Mutta eilen leivottiin jälleen kerran noita herttasia pikkuleipiä. Kohta niistä tehdään piparikaupunki.

Arki on samaa kuin ennenkin. Välillä paistaa aurinko ja välillä tihkuttaa vettä, suurimman osan ajasta pään sisällä paistaa kuitenkin. Kaksivuotias uhmaa maamoparkaansa todella rankasti ja silloinkos tuolla mainitulla aikuisella tekee meinaan todella tiukkaa pysytellä aikuisen roolissa. On katsottava peiliin ja todettava, että tytär on äitiinsä tullut, siitä ei mihinkään pääse. Onneksi tuo pienempi kimakkaäänisistä naikkosista osaa olla myös varsin herttaisa heppu, kun sille päälle sattuu ja uhmailut unohdetaan varsin vikkelään, kunnes iskee seuraava ärjypotkukohtaus. Jommalla tai kummalla.

Talossa oli vain yksi esiliina ja siitä käytiin leipomishetkillä tiukkaa kamppailua jälkipolven toimesta. Oli ommeltava toinen. Onneksi kirpputorilta löytyi tarkoitukseen varsin oivaa vihreää pallokangasta. Enää meillä ei tapella esiliinoista.