Jotenkin niin sympaattista.

Pari iltaa sitten tehtiin mysliä ja olihan se maukasta. Aivan toista kuin kaupan hötylät ja imelät vastaavat. Myslihän on siitä näppärää, että siihen voi iskeä oman maun mukaan melkeen mitä vaan ja takuulla tietää saavansa juuri omaan makuun nasahtavaa aamupalaa. Ja onhan se kauheen nättiä tolleen purkissakin.

Jos ei nyt ihme niin jotain sinnepäin tapahtui tässä talossa eilen. Aika huisia, että oli muka ihan tavallinen tiistai ja silti tämä marjatta neuloi elämänsä ensimmäisen villasukan! Täytyi elää melkein kolme vuosikymmentä, että uskaltautui yrittämään paljosti puhutun ja omassa ylänupissa möröksi nousseen kantapään neulomista. Kantapää ei pettänyt, se oli nimittäin vähintään just niin kauheeta, kuin olin kuvitellutkin.

Siitä tuli aika erikoinen. Vähän niinkuin kävelisi kymmenen vanulapun päällä, silleen toiselta puolelta. Toinen puoli kantapäästä on sitten ihan littana. Illalla tiirailin sukkaa suuren omanseläntaputtelun vallassa ja vinosti ylpeä hymy toisessa suupielessä. Katselin sitä ja kuulin mielessäni kässänopen lempeän äänen. Tuo ääni lausui ne sanat, jotka pitää jättää lausumatta, kun kolmasluokkalainen on neulonut elämänsä ensimmäisen kantapään: "Voi sinua, ystävä pieni. Onhan se sukka mutta voi että kun sinä ootkin osannut tehdä ruman kantapään."

Toinen sukka on vielä tekemättä mutta menin nukkumaan tuo ensimmäinen sukka jalassa. Päättelemättömät langat kutittivat varpaan välissä mukavasti. Aamulla herätessä oli itsestään selvää, että tämä on hyvä päivä. Oon niin ylpeä mun sukasta!