Päivänä ensilumen.
Tänään on ollut varsin hyvä arkinen päivä. Jopa niin arkinen, että ihmisten ilmoille poistuminen kaupassa käynnin merkeissä vetkuttui koko päivän niin pahasti, että kassatäti jo kolikoita lippaastansa laski kun vihdoin ryntäsin ostosten keralla kassalle.
Pahvikirjaimista tuli hyvän joulun toivotus ja kukapa muukaan siinä avustajana olisi kuin Muija itse. Muija on niin nähty tapaus tässä talossa, että luulisi jo korvista punkevan pihalle mutta eipä kuulkaa vieläkään punge! Sitä on hatussa ja tuolissa ja päiväpeitossa ja kirjaimessa ja rasiassa ja pakettikortissa mutta vielä keksisin varsin monta paikkaa mihin voisin tuota kyseistä kuosia änkeä. Ehkä kuitenkin annan Muijan rauhoittua vähän aikaa, jottei tuo mainittu matami vain heittäydy hankalaksi.
Hyvän joulun toivotus on vähän vaikea tapaus. Kun suomeksi siinä on äätä ja sitä ei löytynyt kirjaimissa ja englanniksi se on liian pitkä ja jotenkin teennäinen, joten oli hyvin helppo päätyä toiseen kotimaiseemme. Ja onhan se niinkin, että tuo kyseinen kieli on jälkikasvumme toisen vanhemman äidinkieli, joten asiahan on oikeastaan itsestään selvä.
Viikonloppureissun laukkuja ei totisesti ole vielä purettu. Jos johonkin kotitöihin olisin valmis palkkaamaan kodinhoitajan, niin kyllä se olisi Pakkaaja-Pirkko. Pirkko voisi tosin hoitaa myös tuon purkamispuolen, sillä meilläpäin saattaa laukut odotella purkajaa varsin pitkän aikaa.
Tänään satoin ensilumi ja rappasin auton ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Tästä se talvi nyt sitten alkaa.
Pakkaaja-Pirkko, sulle olis työnsarkaa meilläkin ja varsinkin tuossa purkamispuolella!:) Parhaimmillaan on ollut ainakin melkeen täysi laukku valmiina edellisen reissun jäljiltä, kun on jo lähdetty uudelle..
VastaaPoistaRouva on taitava!:) Hienot kirjaimet ja hauska idea nuo pakettikortit:)
VastaaPoistaMä palkkaisin kans pirkon,, varsinki purkajapirkon!! Meil on aina kasseissa tavaraa niin kaua et alkaa pakkaa seuraavaa reissuu varten, ni saaki eka tyhjentää :/
VastaaPoistaTäälä on rouva joutunu muutaman kerran jo auton ikkunoita cd-kotelolla rapsutteleen (ei oo löytyny raappaa) mut lunta ei oo näkyny. Toivottavasti sitäki pian tulis ni sais vähä valoo ja joulumieltä tännekki!
Täällä ei ole vielä lumesta tietoakaan, mutta kolme vuotta sitten tuona päivänä tuli juuri se ensilumi, se oli aika mukava yllätys, sllä marraskuinen vihkipäivä olisi sään puolesta voinut olla myös jotain todella synkeää.
VastaaPoistaÄäkkösten pisteetgän saisi helposti kun iskisi nuppineulat sojottamaan A:n molemmin puolin yläviistoon ja nuppineulan päässä varmaan juuri pysyisi esim. massapallo, jonka voisi maalata vaikka jollain tehostevärllä ja eikös niissä valmiiksi ole joku snadi reikä, jossa nuppineulanpää varmaan napakasti pysyisi.
Hyvää Joulua on kaunis sanapari mutta hankala käyttää. Gud Jul näyttää leikkikieleltä :) koristelu on mainio.
VastaaPoistaHei mainioita nuo pakettikortit!
VastaaPoistaMakeet on koristeet! Muija on kyllä munkin mieleen, en ole Marimekossa liiemmin pyörinyt viime vuosina, kun hintaluokka on vähän suolainen opiskelijalle, mutta Muijaako saa myös mustavalkoisena? Tekis mieli selvittää, saiskohan myös Muija-lakanoita, kun mulla on jo sellaset kelta-oranssit ja siihenhän sopis sit ihan hyvin mustavalkoset viereen. :)
VastaaPoistaPuhuuko teidän jälkikasvukin molempia kotimaisia?
Tuo Mustavalkoinen Muija on kyllä eri tyylikäs lady,en ihmettele jos et oo kerinny kyrpiintyä tyyppiin.
VastaaPoistaTämäkin muija on aika hullaantunut muijaan... Jopa eilen mietin verhojakin leikatessani tytölle valkoisesta muijasta joulenkelimekkoa. Minä päädyin kirjoittamaan "so this is xmas". Mutta ei se ole vielä valmis ripustettavaksi, olen hamstrannut ihan liikaa hommaa ja hurahtanut noiden neulepallojen tekoonkin. Lisäksi kotona ollessa on melkein aina pimeää ja kaipaan kuviin päivänvaloa.
VastaaPoistaRakkaalla äidinkielellämme olisi saanut aikaan JOULUILOA :)
VastaaPoistaMutta jotain rakkaasta naapuristaki! ;)
Mukava blogi sinulla! Piristää kotiäidin päivää :)
-T-
Niin ja piti vielä sanoa että hienot on aikaansaannokset muijasta!!
VastaaPoista-T-
pssst,ootko kurkannut pipojen sisään?Tais jäädä langat leikkaamatta;))
VastaaPoistaElli: Juuri se sama täällä! Palkataanko P-P yhessä niin päästänä halavalla? ;D
VastaaPoistaVirpi: Kiitos! Pakettikortteja aion värkätä lisää eri kankaista ja ripustaa joulukuuseenkin. :)
Zalla: Täältäkin lumet jo läks, että se siitä talvesta sitten toistaiseksi! :)
Onneli: Totta turajat! Luovuin Hyvää Joulua-tekstistä melko nopeasti juuri tuon ään takia ja siksi, että jokainen kirjain maksoi erikseen. ;)
Laura: God Jul on hyvä ja napakka. Sitä on kiva käyttää varsinkin, kun se on meistä toiselle luontainen toivotus. :)
Juulia: Kiitos. :)
neitiomad: Muijaa saa nykyään varsin monessa eri värissä mutta lakanoista en tiedä, en oo ainakaan törmänny mutta en vanno. :) Olis muuten hienot! Samoin kuin astioissa olis, aijai!
ryppis: Se on mutta on ne muutki värit iha jees. ;)
Noora: Se on tätä kun valoa ei oo päivälläkään riittävästi. Sen puolesta vois kyllä lunta tulla. :)
T: Kiitos! Jouluiloa olis tosiaan ollu varteenotettava vaihtoehto mutta päätös tapahtui melko pikaseen kahden kiljukaulan ulvoessa ostoskärryissä, joten nyt mennään sitten toisella kotimaisella. :)
Virpi: Hah, en oo kurkkinu. :D Tänään väänsin elämäni ekan mekon ja niissä langoissa ja pätkissä ja langanpätkissä on ollu ihan riittämiin ihmettelemistä. :)
VastaaPoista