11/21/2011

Joulukoriste on laaja käsite.
Saimme viettää viikonloppua pikkujoulujen merkeissä sekä ankarasti autossa istuen. Oli miellyttävää tavata sukulaisia pitkästä aikaa vaikka melko vikkelästi päivä vierähtikin, terveisiä vaan sinne!

Tänään on sitten oltu sen verran jouluisissa tunnelmissa, että päädyin joulukoristeen vääntöön. On näet niin, että tässä maailmassa ei muka valmisteta tätä marttaa miellyttäviä joulukoristeita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sillä onhan niin, että kaikkien joulu ei vain yksinkertaisesti ole punainen, niin miellyttävä väri kuin se onkin. Niinpä oli suunnattava nyherryskaupoille, jotta pääsee askartelemaan joulukoristeita.

Tämän talon joulu taitaa tänä vuonna olla melko valkoinen sekä ihan vähän puisen vaalea ja kirkassävyinen. Joulukoristesuunnitelmiin kuuluu muun muassa kangas, kaksipuoleinen kontaktimuovi, pahvikirjaimet, spray-maali sekä sanomalehti. Sekä paljon muuta. Puupallerot ja maali ovat osa vanhan lipaston uutta elämää, joka alkaa, kun makuuhuone saadaan valmiiksi. Voi veljet, onpa mukava kun iski pitkästä aikaa oikein kunnon askartelufiilinki!

Pohjoiseen ajellessa oli hyvää aikaa edistää nelivuotiaan villapaitaa ihan vain siitä ilosta, että sain huomata tehneeni sutta ja sekundaa. Kaikki tuon matkan aikana tehty lähtee purkuun mutta mitenpä muutenkaan tumpelo oppii kuin tekemällä.

Villapaidasta tulikin kätevästi mieleen villatakki ja se tosiasia, että haasteeseen osallistumisaikaa on vielä reilu viikko ja viikossahan tunnetusti saattaa tapahtua ihmeitä! On siis hyvää aikaa pakertaa takki loppuun, jotta saadaan kilpailu pystyyn. Novitan tätit lupasivat suopeasti lahjoa voittajatakin tekijää ja tuon lupauksen lisäksi eniten ääniä saanutta odottelee moni muukin mukava palkinto poikineen. Lisäksi myös äänensä jättäneitä odottaa oma palkintonsa, joten ei muuta kuin osallistumaan!

10 kommenttia:

  1. Näyttää niin siisteiltä nuo sun tekoset, tulee varmasti hienoja koristeita!!

    Mut...tällä viikolla odottelen teitä kylään joku kaunis päivä, ei keskiviikko..:)

    VastaaPoista
  2. Vau, kerrankin minäkin sytyn näille sun värkkäyksille! Tuo mustavalkoinen muija + G O D J U L(?) sytyttävät, tahdon nähdä valmista ja pian.

    Stailia?

    VastaaPoista
  3. Täälläkin käytiin tänään hakemassa askartelutarvikkeita. Kortteja ja joulukalenteria olisi ainakin tulossa. Huomenna tuumasta toimeen, toivon niin ainakin!

    Samoten hain lisää lankaa uuteen villatakkiin. Kyllä, ensimmäinen on viittä vaille valmis :). Eli kilpaan osallistumassa ollaan edelleen!

    VastaaPoista
  4. Mullekin iski oikeesti kunnon joulukristeiden teko fiilinki...Jotenki näyttää et noista kirjaimista tulee ruotsiksi että GOD JUL eller?

    VastaaPoista
  5. Enni: Kiitos Ende, kuullaan!

    Anonyymi: Kiitos! Kattotaan ny mitä niistä tulee. ;)Stailia?

    Juulia: Kiva kuulla, että neulominen maistuu! :) Hyvä juttu! Askarteluintoa! :)

    Heidi: Koristeen teko on nastaa. :) Saattaa se ollaki että God Jul, katotaan katotaan.. ;)

    VastaaPoista
  6. Apua! Mun villatakkini on vielä kerinä kaupassa. Ei auta ku ottaa tilanne haltuun ja lähteä ostoksille! Toivottavasti viikossa tosiaan tapahtuu ihmeitä, ja aikamoinen ihme se totisesti oliskin, jos meikäläisen tekele siinä ajassa valmistuis. No, toivotaan, että Riinan ohje on maineensa veroinen! Kiitti piristävästä blogista, huikeita ideoita, ja tuo kirjotustyyli on aivan omaa luokkaansa, mää tykkään! :)

    VastaaPoista
  7. Mistä paffikirjain?

    Hienoja sulla tulee.


    meria:)

    VastaaPoista
  8. Hieno idea!

    Eihän tosiaan joulun aina tarvitse olla punaista, minuun vetoaa valkoinen, hopea ja viileänvaaleansininen :)

    VastaaPoista
  9. Hih, meillekin on tulossa puupalleroita täksi jouluksi, mutta mä en vaan tiiä yhtään minkä värinen meidän joulu on! Ehkä se on samanlainen kuin viime joulukin, mustavalkoinen. Jos vaikka tänä vuonna ihan ripaus ihan vaaleaa petroolia... sellaista lumen omaista, utuista. Oliskohan jossain sen väristä maalia vaikkapa? :)

    VastaaPoista
  10. Greta: Vielä ehtii! :) Tuo mainittu takki on aivan mainio eikä asiasta voi kiitellä ketään muuta kun Rindeä, joka ohjeen jostain penkoi ja sähköpostiini lähetti. :)

    meria: Kiitos! Pahvikirjaimet (ja numeroitakin siellä oli) on Sinellistä. :)

    Tytti: Joulu on joulu, olipa se minkä värinen tahansa. Niin se on. :)

    Tasaraita: Voisipa ollakin, vaikkapa Tikkurilan värikartassa ihan sillä nimelläkin. Käyppä vilaseen jos löytys. :)

    VastaaPoista