Talon nuoren miehen syntymäpäiväjuhlat on nyt sitten tämän vuoden osalta ohitse. Saimme vieraaksi mukavia tovereita eikä menoa ja meininkiä tarvinnut lähteä kauempaa etsimään, sillä tenavalauma pisti ronskein ottein menemään pitkin omaa (ja naapurinkin) pihaa. Ehtivää kansaa nuo lapset!

Nelivuotiaalla oli eilen vuosineuvolansa. Innoissaan tuo toveri lähti neuvolaan tehtäviä tekemään ja innoissaan sieltä myös lähti. Pituutta mitatessa oli pullistellut spagetin ohuita käsivarsiaan ja kertonut omaavansa todella paljon voimaa. Verbaalista lahjakkuutta ei pojalta kuulema puutu eikä akrobatiakaan tuota ongelmia mutta kotiläksyksi saatiin kynä- ja saksiasioihin liittyvää itseopiskelua.

Tänään lähdimme kakku- ja synttäritarvikkeita ostamaan kylille. Ensin kiersimme kaupan, jonka jälkeen emonsa totesi pojalleen, että nyt käydään tuosta ulkokojusta ostamassa ne mansikat. Kuoma marssi mansikkakojulle itsevarmoin askelin.

"Hei! Me tultiin ostamaan niitä mansikoita, me aiomme tehdä kakun."

"Ai niinkö, onko sulla nimipäivät vai synttäritkö ihan?"

"Synttärit, minä täytän kolme vuotta. Saako noita mansikoita maistaa?"

"Kyllä, maista toki, niin tiedät kannattaako niitä ostaa."

"Joo, ne mansikat oli tosi hyviä. Äiti, onko sulla rahaa?"

Vielä kun saisi kaverin maksamaankin, niin maamon ei tarvitsisi lähteä kylille itse enää ollenkaan. 

Voi kunpa tuo rasittavan ihana pieni äkäpussi pysyisi aina yhtä herttaisena kuin on tänään.