Joko vihertää?

Tämän talon pihalla on tapahtunut suuria asioita viime vuosina, on kaadettu puuta, uusittu salaojia, laskettu ja lisätty maata, tehty muuria ja penkerettä. Pieniä asioita taas ei ole pihan puolella tapahtunut ollenkaan, kun kaikki aika ja energia on kulutettu sisätilojen loppuunsaattamiseen.

Toinenkin syy on, ja ponteva syy onkin. Tälle marjatalle ei nimittäin annettu syntymälahjana viherpeukalosta edes kynnen vertaa. Toisin sanoen, jotenkuten hengissä kitkuttelevat viherkasvit huulevat taloon uutena muuttaville lajitovereilleen varoitus-sanoja jo ulko-ovelle, kun niitä vasta kiikutetaan suupielet korvissa kohti hidasta, mutta varmaa kuolemaansa. (Tosin tähän väliin pakko todeta, että viherpeukalon kynnessä on itseasiassa ollut viime aikoina väriä näkyvissä, sillä vessan muratit ovat edelleen hengissä ja suorastaan täynnä elämisen riemua! Toiletti ja sen aromit on siis ilmiselvästi tuolle viherkasville mieluisa kasvuympäristö.)

Horsmanmurhaajaksi olen siis itseni nimennyt ja ajat sitten, ja ihan vain ohimennen mainittakoot, että tuo titteli kulkee kätevästi jo toisessa sukupolvessa. Ja juuri siitä syystä olen täten päättänyt luopua tästä selkeästä sukurasitteesta ja sitä myöten tuosta kyseenalaisesta tittelistä! Näin ollen tänä vuonna ja tästä lähtien muutun kätevästi tumpelosta himopuutarhuriksi, nyt kun sisätiloista on viimein päästy ulos asti ja niitä pieniä asioita saa oikein ajan kanssa mullassa nysvätä. 

Perheen toinen aikuinen rakensi viikonloppuna istutuslaatikoita, joita on tänään innolla mustattu. Susannan vinkistä päädyin rautakauppaan hakemaan Osmo Colorin EcoGarden-puuöljyä, joka on ystävällistä niin mullalle, kasville kuin kasveja syövälle nisäkkäällekin. Saa nähä mitä tapahtuu tässä kesän mittaan! Viime viikolla istutetut pikkutaimet jo puskevat kovasti vihreää sisätiloissa ja jos kymmenestä edes puolet tuottaa jonkinlaista satoa, niin tunnen olevani voittaja. Kyllä nyt ollaan jännän äärellä!