Koululaisen huone.
Jos joku huone tässä talossa on viimeisen neljän vuoden aikana kokenut erinäisiä uudistumisia, niin se on tuo nykyinen koululaisen huone. Parvisängyn ilmaantuessa taloon oli aika päivittää huonetta muutenkin pikkuisen uuteen uskoon, niinpä huoneen kovia kokenut musta seinä maalattiin valkoiseksi ja askarreltiin uusi koulupöytä.
Pihiä porukkaa kun olemme, niin hyötykäytimme jälleen kerran pihavaraston antimia. Kansi löytyi ensimmäisestä varastosta ja pöytään jalat toisesta, kun ylimääräiset harjanvarret saateltiin hyötykäyttöön. Oikein hyvä kuulema on ja kaverikin mahtuu pöydän ääreen yhtä aikaa leikkimään, nehän ne tärkeimmät kriteerit.
Parvisängyn alaosa on vielä hieman keskeneräinen ja sinne kaavailtu laverisohva vaiheessa. Eräs toveri totesi tyttärensä parvisängyn alaosan toimivan oivana paikkana riippumatolle ja olevan kovassa suosiossa, joten pikkuisen tekisi mieli yllättää tuo omakin koululaiseni syntymäpäivänään omalla riippumatolla. Jos miettii itseään 7-vuotiaana, niin oma riippumatto on oikeastaan ehkä parasta mitä tuon ikäiselle ihmiselle voi tapahtua! Koulun jälkeen kellahtaa riippumattoon taskari kainalossa, maha täynnä välipalavoileipää ja kaakaota. Aijai, melkein kateeksi pistää! Kyllä se varmaan on hankittava.
Kannatusääni riippumatolle! Olis ihan parhautta!
VastaaPoistaTäältäkin ääni riippumatolle!! Ihana idea! Ja tosi upea tuo pöytä kaikessa yksinkertaisuudessaan!
VastaaPoista