12/03/2014

Joulukalenteri, luukku 3. 
Joulukoristeista. Jostain kumman syystä tässä talossa on joka vuosi edessä joulukuusenkoristeiden tekeminen, sillä edellisvuotiset a) häviävät itsekseen mystisesti vuoden aikana, b) on syöty edellisen joulun aikana tai c) kuskattu kirpputorille edellisen tavaraähkyn aikana. Oli niin tai näin, niin tänäkin vuonna oli ryhdyttävä joulukoristeita vääntämään!
Näillä koristeilla on aivan selkeät innoittajansa, joihin täten linkattakoon. Pallukkakuvioiset, Kastehelmi-tuikulla painetut koristeet, ovat tietenkin saaneet innoituksensa näistä Kaisan tekemistä mainioista koristeista. Sulkakoristeisiin taas törmäsin Etsyssä ja näin ollen iski tarve saada sulkia omaakin kuusta piristämään. 
Toverin kanssa aloimme päivänä eräänä askartelemaan ja kävikin niin hauskasti, että kuoma oli pikaisella kauppareissullaan napannut mukaan ihan muuta, kuin valkoista askartelumassaa! Kaveria itseään harmitti tämä kyseinen tapahtuma enemmän kuin tätä tekstiä kirjoittavaa henkilöä, sillä oikeastaan tykkään näistä värikkäistä kavereista huomattavan paljon! Ehkäpä jopa enemmän, kuin niistä aluksi kaavailluista valkoisista.
Koristeiden tekeminen on kovin yksinkertaista. Tarvitaan askartelumassaa (tässä postauksessa näkyvät koristeet tehty siis tuosta Fimo-massasta, joka kuivuu itsekseen huoneilmassa), pipari- tai muita muotteja, terävä veitsi ja kenties jotain, jolla tuotoksen pintaa kuvioida. Näissä käytetty siis Kastehelmi-tuikkua sekä Grapponia-kulhoa.
Nämä herkkiksen sävyiset koristukset näyttävät kuusipuun oksalla ihan älyttömän somilta ja ovat helpot ja nopeat tehdä. Sen lisäksi niiden tekeminen on mukavaa! Tässäkin askarruksessa kannattaa varata riittävästi massaa, jotta myös lapsille riittää. Tämän talon ekaluokkalainen painoi piparimuotilla massasta 24 pikkuista ukkelia, jotka aikoo ripustaa oman huoneensa pieneen joulukuuseen joulukuun aikana. Yhden joka päivä. Aika hauska ajatus!

9 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita koristeita ja persoonallisia ♥ :-)

    VastaaPoista
  2. Kiva idea! Kauniita koristeita saitte aikaan! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos koristeluideasta. Tein taikinan itse, mutta koristelun tein sinun antamiesi vihjeen mukaan ja laitoin linkin sinun blogiisi.

    VastaaPoista
  4. wunder schöne Anhängerchen ;o)
    LG Petra

    VastaaPoista
  5. Oih, onpas ne somia :) Ja mikä ihana idea ekaluokkalaiselta!

    VastaaPoista

  6. Minna H: Tuli hauskoja kyllä! :)

    Jenni: Nämä on siitä nättejä, että kelpaa roikutella mihin vuodenaikaan tahansa. :)

    Kristiina: Kiitos! Mukava kuulla, että innostuit tekemään! :)

    Petra: :)

    Valkoinen Karuselli: Niin oli <3

    VastaaPoista
  7. Kauhean nättiä! Ajattelin ensin, että enpä kyllä itse saisi koskaan noin kaunista kuviointia, mutta jos Kastehelmet saa ottaa apuriksi, niin ehkä täälläkin onnistuisi. (:

    VastaaPoista
  8. Onpa tosi kauniita! Ja värithän on oikein hienot. :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Rilla jälleen niin ihanasta ideasta. Täällä eilen fimolla tehty samankaltaisia <3 Kysyisin että millaisella pinnalla kaulitse taikinaa, kun meillä oli ongelma että se jää pöytään kiinni. Sitten vielä toinen kysymys: meillä oli paistettavaa fimoa, onko toi huoneenlämmössä kuivuva yhtä kestävää?

    Nauti perheesi kanssa rauhaisasta jouluajasta <3 T. Nuppu

    VastaaPoista