11/29/2014

Kuvat: Pekka Mustonen

Maalaiset kävi pääkaupungissa.
Keskiviikkona marjatta ja tyttärensä köröttivät pitkästä aikaa kohti Helsinkiä. Mielessä ja määränpäänä Kaisa sekä Ikean jouluilta, johon oli ystävällisesti kutsu käynyt. Näin päätti tämä autoiluun laiskistunut kansalainen ottaa ja niputtaa oikein kaksi kärpästä yhdellä iskulla; yökyläilyn ja kevään uutuudet.

Iltaa vietettiin Kaapelitehtaalla, jonne taitava Minna oli varmalla tyylillään luonut kaksi erilaista "kollaasia", kuten itse näitä teoksiaan nimitti. Kuulimme ja näimme otoksia keväällä suureen sinikeltaiseen ilmestyvistä kalusteista ja pienesineistä. Erityisen suuresti jäin odottamaan kevään ruokapöytäuutuuksia, sillä ruokapöydän uusiminen alkaa olla tässä talossa erittäin ajankohtainen asia.

Illalla kellahdimme Kaisan vierashuoneen muhkeitten peittojen syleilyyn. Reissu oli pikanen, mutta ei hätänen, siitä kertoo piristynyt mieli. Kiitos Ikealaiset ja Kaisa marraskuun pimeän piristämisestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti