"Sää oot tehny kyllä tosi hyvää mehua!"
Totesi nelivuotias serkkupoika vilpittömästi, kun porkkanamehua ääntä kohden veteli. Kauhean mukava olisi tietenkin ottaa kunnia omille niskoille, mutta kyllä se vaan on todettava, että tuon maukkaan oranssisen mehun takana on kuitenkin tädit ja sedät Rynkebystä.
Arla on lanseerannut nyt syksyllä uudet Rynkeby-täysmehusarjat, jotka on voinut lokakuun alusta lähtien bongata kaupan hyllyiltä. Uutuusmehuissa on panostettu makuun ja luonnollisuuteen valitsemalla mehuihin parhaimmat hedelmät. Kaikki mehut on valmistettu 100% hedelmistä ja sisältävät 10% tuorepuristettua täysmehua. Parasta on tietenkin, että mehut eivät sisällä lisäaineita!
Tässä taloudessa ei juurikaan näy mehupurkkeja, paitsi joskus viikonloppuisin aamupalapöydässä. Viime sunnuntaina olikin oikein hotelliaamupalatunnelmaa, kun päivä aloitettiin oman kylän leipomon maailman parhaalla leivällä ja mehuissakin oli tällä kertaa varaa valita.
Lasten suosikiksi nousi Rynkeby Luomu-sarjasta monihedelmä-porkkanamehu, aikuiset taas ihastuivat saman sarjan appelsiinimehuun, joka oli kuin itsepuristettua! Joskus appelsiinimehu saa poskilihakset nykimään kitkeryydellään, mutta nämä mehut olivat ihan eri maata. Ja uskokaa marjattaa, että tässä ei suinkaan kehuta kehumisen ilosta, vaan sunnuntaiaamun mehuhetket saavat tulla jäädäkseen! Eikä tähän vuodenaikaan lisävitamiineista ole ainakaan haittaa.
Arvonta! Mikä on se mehumaku, joka kolahtaa? Jos kaipaat vitamiinia päivään hyvän mehun muodossa, niin kerro toki suosikkimakusi tämän postauksen kommenttilootassa ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa itsellesi Rynkeby-mehuhetken! Arvontaan voi osallistua 12.10 iltaan saakka ja voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä.
Pirteää tiistaita!
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Arvonta järjestetty yhteistyössä Rynkebyn kanssa
Ikuna en oo Rynkebyn mehuja vielä maistanut, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä tykkäisin tosta trooppisten hedelmien mehusta, niistä oon muuten aina kovasti tykännyt :)
VastaaPoistaAppelsiini unohtui mainita!
VastaaPoistaOlen ollut todellinen tuoremehujen suurkuluttaja, mutta nyt raskausdiabeteksen takia olen joutunut luopumaan niistä hetkeksi ja odotankin sitä päivää, kun vauva syntyy ja saa taas lasillisen raikasta mehua. Tykkään eniten ihan perus omena- ja appelsiinimehusta, mutta tuo monihedelmä-porkkana kuulostaa niin houkuttelevalta, että se lähtee taatusti kokeiluun!
VastaaPoistaOmenamehu on kyllä sellainen ikisuosikki :-)
VastaaPoistaMeillä juodaan aika vähän mehuja, mutta kuten sanoit, ei vitamiineista voi tähän vuodenaikaan haittaakaan olla :) Meneehän ne sitten vaikka smoothien seassa. Monihedelmä-porkkana voisi olla maku, joka varmasti maistuisi!
VastaaPoistaMie tykkäisin varmaan juoda tuota terveelliseltä kuullostavaa monihedelmä-porkkanamehua :)
VastaaPoistaAa, tätä kun pääsis maistamaan. Appelsiini tuorepuristettuna on yks lemppari! :)
VastaaPoistaMonihedelmämehut on suosikkejani:)
VastaaPoistaPorkkanalla höystettynä olisi kokeilemisen arvoinen.
Porkkana-hedelmämehut on ollut lemppareita jo pitkään ja Tallinnasta niitä pitää aina kotiin raahata tuliasiksi. Ehkä pitää maistaa nyt tuota monihedelmä-porkkanamehua :)
VastaaPoistaVarmasti nämä olisivat hyviä! Tuorepuristettu appelsiinimehu on minun makuun :)
VastaaPoistaAnanasmehu on suosikki, mutta muutkin hedelmämehut kelpaavat herkutteluhetkeen. :)
VastaaPoistaomppumehu on oma suosikkini!
VastaaPoistaAppelsiini on minun suosikki!:)
VastaaPoistaAppelsiini!
VastaaPoistameillä mehuja juodaan tosi harvoin, mutta kaikki tuoremehut on aivan huippuja!
VastaaPoistaPorkkana-monihedelmä maistuis varmasti, tai sitten vaan perus appelsiini..:)
Trooppiset hedelmät -mehu houkuttaisi eniten!
VastaaPoistaNiin kauheen tavallinen oon, että appelsiinimehu saa minulta ääneni. Ei ole sen voittanutta.
VastaaPoistaAnanas on suosikkini! :)
VastaaPoistaIhan perus omena- ja appelsiinimehut ovat meidän perheen makuun.
VastaaPoistaAi herkku! Rynkebyn mehut on tuttuja entuudestaan, ovat meinaan aikas hyviä! Tuorepuristetut mehut uppoavat meikäläiseen, ne vaan maistuu niin...tuoreilta! Nam! Kunpa onni potkis arvonnassa :)
VastaaPoistaMinä tkkään raparperimehusta. Noista uusista porkkana veisi voiton. Mukaan arvontaan näillä sanoin.
VastaaPoistaKaikki sitrusmehut on namnam :) Esim. appelsiinimehu voittaa omena-, marja- ja rypälemehut! Trooppiset hedelmät <3
VastaaPoistaKaikenlaiset sekahedelmät eli varmaan tuo trooppinen sekä perinteinen omena.
VastaaPoistaPorkkanamehu, omena-päärynä ja mandariini-appelsiini ovat suosikkimakujani mehuissa. Pidän myös kotimaisista marjoista tehdyistä mehuista, kuten viinimarjamehusta.
VastaaPoistaKiva saada uusia makuja tuoremehuhyllyyn. Joku vois tehä mango-ananasmehua, ni kyllä hyppisin riemusta.
VastaaPoistaAppelsiinimehu :)
VastaaPoistaSuurinta herkkuani on veriappelsiini! Eli sellainen super kirpsakka, mikä saa juurikin poskilihakset nykimään, mutta sillä lailla hyvällä tapaa! :D Onni on, ettei kukaan muu tässä perheessä veriappelsiinista välitä, joten saan ryystää mehuni ihan yksin! :)
VastaaPoistaMun suosikkeja on usein sellaiset monen hedelmän mehut :) Toki appelsiinimehu on myös aina hyvää!
VastaaPoistaomenamehu on suosikkini
VastaaPoistaKyllä se on mulla tylsästi appelsiinimehu :D Tai tänä vuonna itse puristettu omenatuoremehu oli kyllä uskomattoman hyvää.
VastaaPoistaOmenamehu kuuluu jokaiseen päivään! Porkkana- ja tyrnimehu maistuvat myös ...
VastaaPoistaNiin ja ihan kaikki on kyllä hyviä ... ;o)
En oo näitä mehuja koskaan maistellut, mutta luulisin, että trooppiset hedelmät voisi olla suosikkimaku.
VastaaPoistaAppelsiini on mun lemppari.
VastaaPoistaMonihedelmä-porkkanamehu piristäisi päivää!:-)
VastaaPoistaMonihedelmä-porkkanamehu. En ole maistanut vielä näitä.
VastaaPoistaAppelsiinituoremehua meillä kuluu...aika paljon
VastaaPoistaTuorepuristettu appelsiinimehu on parasta!
VastaaPoistaEi appelsiinimehun voittanutta!
VastaaPoistaAppelsiini!
VastaaPoistaT.Roosa L.
Karpalomehu ja omenamehu on suosikkeja.
VastaaPoistaOikein hyvä raikas appelsiinimehu tai sitten jokin herkullinen trooppinen sekamehu :)
VastaaPoistaTrooppiset mehut on nam :)
VastaaPoistaAppelsiinimehu on oma kestosuosikkini. :) wintly(a)gmail.com
VastaaPoistaEhdottomasti appelsiini :)
VastaaPoistaAppelsiinimehut on ehdottomia lemppareita!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOmena!
VastaaPoistaKyllä se vaan on kunnon appelsiinimehu, josta eniten tykkään.
VastaaPoistaAppelsiini kolahtaisi ihan varmasti mutta kyllä tuo trooppinenkin kiinnostaisi korkata :)
VastaaPoista
VastaaPoistaLöysin nämä mehut viime viikolla ja koukutuin heti porkkanamehuun.
Appelsiini täälläkin!
VastaaPoistaEi oo tullu vielä maustettua,mut veikkaan omppumehua
VastaaPoistaOih,uusia mehuja,nyt törmäsin ekaa kertaa. Tuli jano! Appelsiinia kiitos!
VastaaPoistaAppelsiini :)
VastaaPoistaPorkkana-monihedelmä olisi varmasti suosikkimme.
VastaaPoistaAppelsiinimehu!
VastaaPoistaOmenamehu on suosikkini, hyvänä kakkosena tulee ananas. Näitä mehuja en ole vielä kokeillut, mutta aion testata jossain vaiheessa.
VastaaPoista