Aamukahvilla.
Yllä tunnelmointia parin aamun takaa. Perheen vanhempi mies oli lähtenyt töihin ja nuorempi kouluun. Talon nuorempi nainen kuorsasi vanhempiensa sängyssä lapsen untaan ja näin ollen torpan vanhempi nainen siemaili jättimotillista aamukahvia seuranaan vain kärpästen surina ja hiljakselleen jollottava radio.
Kärpäslätkä on aina hukassa, vaikka kuvassa muka onkin oikealla paikallaan. Lätkän osti armas kummitätini Turun Linnan putiikista viime syksynä muistoksi marjatalle. Kauheen moni kärpänen sillä onkin päässyt hengestään, joka on sinällään surullista, jos asiaa oikein alkaa ajattelemaan. Tappoväline.
Jo kesän alusta asti on meikämartalla ollut omistuksessaan tuo herttaisa keinutuoli, kun toveri malttoi luopua omastaan. Tyhjin käsin ei siihenkään taloon jääty, sillä tuon kuvassa näkyvän keinutuolin kaksi kaimaa jäi vielä toverin kotia koristamaan. Jonnin aikaa omistuksessa ollut herttaisa kapistus saatiin kuitenkin uuteen kotiin haettua vasta viime viikolla.
Keinutuoli! Siitä on haaveiltu pitkään ja hartaasti. Tuolista onkin jo viikon aikana tullut ihan suosikkipaikka. Mikä sen rentouttavampaa, kun hiljakseen keinutella menemään ja antaa radion luikutella taustalla omiaan? Pikkusta säätöä ja hoivaa tuo tuoli kaipaa, mutta siihen asti sopii tähän perheeseen paremmin kuin hyvin. Niin on sopivasti kulahtanut.
Tosi kiva tuo keinutuoli! Minullakin on hakusessa tuollainen sirompi malli. Tästä tulee vähän mieleen Madmoiselle, pitkine selkineen. :)
VastaaPoistaSiulla on kyllä mainio tapa kirjoittaa! :) Hyvälle tuulelle tulin taas tästäkin jutusta.
VastaaPoistaOot tähän kysymykseen varmaan vastannut jo miljoona kertaa, mutta saanko silti utsia tuota teidän vaaleanpunaisen seinän värikoodia? On tässä tullut viime aikoina haalittua kasaan monenmoista lastua ja hyvänsävyisen vaaleanpunaisen etsiminen on osoittautunut haastavimmaksi.
Että voi niinkin arkinen esine kuin kärpäslätkä olla noin kaunis!
VastaaPoistaIhan loistavan näköinen tappoväline! Meillä on oikea kidutusväline. Mies oli ostaa päräyttänyt tennismailan näköisen sähköllä toimivan kärpäslätkän. En sano mitään.
VastaaPoistaKivat kuvat taas! On kyllä harvinaislaatuisen kaunis keinutuoli muodoltaan, ja nuo metallivahvikkeet tekee siitä jotenkin tosi rockin! Ihana ;)
VastaaPoistaKaunis on kyllä tuo keinutuoli ja matto sen alla!
VastaaPoistaVoi keinutuolista mäkin olen nyt haaveillut jo iät ja ajat. Ostaa en ole raaskinut..
VastaaPoistaMutta muuten on meillä nyt rempattu olkkari, käypäs katsomassa... mutta älä säikähdä :))
-Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-
Maru: Sirous on just se mitä kans kaipasin! :)
VastaaPoistaSari: Kiitos, hyvä mieli tuli sunkin viestistä <3 Seinän sävy on Tikkurilan Omenankukka. Tarkempaa koodia en muista yhtään. :)
kristiina: Niin näköjään voi! :)
Karin: Kidutusväline, aiaiai. Tiedän tapauksen, en myöskään ole koskaan oikein perustanut kidutuksen päälle. Se on henki kerrasta pois, tai ei ollenkaan. :)
Anna: Metallivahvikkeet taitaa olla paikallaan ihan syystä, toinen jalka ainakin ihan atomeina. Mutta tuo kyllä jotenkin luonnetta mummon kiikkastoolille! :)
Taija: Niin on, kiitos! :) Pässistä kiitos Birgitille (www.taulujatapetti.blogspot.com)
Helena: Tämä lähti niin edullisesti, että ei tarvinnut kauaa miettiä! :) Kävin kurkkaamassa, en säikähtänyt ;)