Kiinalainen Arabiassa.
Tuossa pienessä seinälautasessa meinaan. Se löytyi kirpputorilta, valmiit seinäripustimet ja kaikkea. Niitä oli kolmoset, mutta jostain pihistä syystä (hintaa oli kuitenkin sen huikeat 3e/kpl) kaksi kaverusta jäi pöytään odottelemaan ja mukaan lähti vain yksi. Nyt kiinalainen ja uusi omistajansa sitten tietenkin itkevät noiden kahden kaverin perään, kuten arvata saattaa. Kyllä jokainen kansalainen tarvitsee keittiöönsä ainakin yhden kiinalaisen, mutta mitä useampi, niin sitä parempi.
Lankavetimet ruuvattiin irti vaatehuoneen seinästä ja se pääsi S-koukkujen kanssa roikuttelemaan keittiön patalappuja, käsipyyhkeitä ja muita. Varpusen pussiin piilotetaan leivät ja muut.
Kuten aiemmin jo tuli mainittua, niin tätä tekstiä kirjoittavan henkilön pää on kevätväsymyksen kourissa. Yläpallossa ei liiku senkään vertaa mitä yleensä ja lomaa odotetaan ihan huolella. Silloin saattaa lipsahtaa vielä entistäkin useammin kuvaamaan aina vain samoja nurkkia, purkkeja ja hyllyjä. Tai vaikka säälittäväksi nyhdettyä salaattiruukkua.
Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi! Kylmaar tahon, koska on ihanaa kun valoa riittää, eikä kuvaamista tarvitse yrittää saada tehtyä muutaman valoisan tunnin aikana, kuten viimeisen puolen vuoden aikana. Siksi kysyn ensi kertaa tämän blogin historiassa ideoita toivepostauksista! Olisi meinaan aika huisaa, kun marjatta saisi laittaa aivot osittain narikkaan ja antaa teidän tovereitten hoitaa tämän blogin päivitys.
Siis te, jotka olette kyllästyneet keittiön betoniseinään, lastenhuoneiden seinävuoristoon, String-hyllyyn, keltaisiin valaisimiin, Lokkiin, Ruutukaava-tapettiin, Hayn laatikoihin, tauluhyllyyn tai eteisen mustaan seinään, antakee kuulua: mitä toivoisitte näkevänne ja lukevanne tässä blogissa tulevien viikkojen aikana! Kovin henkilökohtaisia vuodatuksia lienee turha toivoa, mutta lähes mitä vain remontin, sisustuksen, asumisen, kevään, käsityön, kesän, pyöräilyn, navetan, nurmikon ja eväsretkien parissa voitaneen luvata toteuttaa.
Toivon tosi tiukkoja toiveita teiltä toverit! Tiedän teidän tuntevan tanakkaa tunnetta tietoisuuden toisella tasolla, tuokaa toiveenne tietooni. Toivokaa!
siis wau onko toi paperirullateline?? mistä tuollaisia saa?
VastaaPoistaPyöräilyä, nurmikkoa ja lämpimiä kesäpäiviä? :D
VastaaPoistaKiitos blogistasi, Tykkään siitä kovasti.
VastaaPoistaMua kiinnostais mekko-ompelukset, ideat, vinkit, ohjeet, mitä vaan. Ja muutkin ompelukset. Ja remppajutut. Ja sisustus. Ja ruokaohjeet. :D
hahaa. Siis kaikki.
Kiitos kirpparipöytä vinkistä, muuten. Käyn välillä jklässä koulussa ja jos ehdin niin kirpparilla ja nyt nappasin siltä tytölle keltasen hameen ja t-paidan. Oli niin onnellinen tyttö uudesta hameesta.
Iina: Teline on ostettu täältä --> www.annival.fi :)
VastaaPoistae.h ja Paula T: Kiitos vinkeistä! <3 Ilmeisesti tekstissä mainitut asiat ei kyllästytä muuta kansaa vielä yhtä paljon kuin tekstin kirjoittajaa. ;) Jatketaan siis vanhaan malliin! :)
Sulla on aivan ihana blogi, tää on mulle sellanen mukava kuvamatka arjen keskellä. Tyyli teidän kodissa on juuri sitä, mikä miellyttää mun silmää.
VastaaPoistaMeillä epäesteettiseks kodin tekee usein se, että tavaroille ei oo ehditty ja jaksettu keksiä sopivia säilytyspaikkoja (esim. ompelutavarat ja muu sälä, purkit ja pullot ja erilaiset kausiesineet). Miten teillä on ratkaistu säilytysongelmia? Niistä olis kiva kuulla lisää :)
Erika: Kiitos juttivinkistä! :) Meilläkin on nuo säilytysratkaisut aika vaiheessa, koska tässä talossa ei asu kovinkaan järjestelmällinen emäntä. ;) Mutta yritys on kova ja muutama toimiva ratkaisukin on keksitty, voisin niistä joskus kirjoitellakin lisää. :)
VastaaPoista