Väsyneen päivän remonttipiristys.
Eilinen aamupäivä meni ihan makoiluksi. Joskus tekisi mieli vain kääntää kylkeä tunnista toiseen, mietiskellä syntyjä syviä tai sitten ei mitään. Vaakatasossa. Laskea lampaita tai lukea kirjaa, tehdä ei yhtään mitään koko päivän. Eilen meinasi olla juuri sellainen päivä.
Välillä pitää makoilla vaan, tai ainakin olla vaan löysänä, mutta eilen oli sellainen olo, että tähän nyt jos jää makoilemaan ei saa kuin vielä isomman pääkivun, kiukkuisia lapsia ja yhden tummahkon helmen mukaan elämän päivien ketjuun. (Melkoisen ponnekkaan runollisesti sanottu muuten, marjatta suorastaan itsekin herkistyi.)
Huono aamu muuttui hyväksi päiväksi, illaksi ja melkein yöksikin. Kaupasta haettiin maalia, nimeltään Omenankukka. Pakkeloitiin, hiottiin, teipattiin ja maalattiin keittiön ja olohuoneen seinät uuteen kuosiin. Taulut, hyllyt, sarvet ja muut sisustustarpeet vaihtoivat luovasti paikkojaan, sohva sai siinä sivussa pesukoneessa uuden värin. Illalla ukkeli pakersi vielä alakertaan vessan paikoilleen. Joskus on hyvä vain ottaa ja toimia.
Enää tarttee kysyä, että kuka siivoaa jäljet? Kuulen kyllä.
Ai että mä tykkään sun tyylistä kirjoittaa! Saat hyvälle tuulelle, kiitokset siitä!
VastaaPoistaTorella hyvä sävy! Joskus kannattaa toimia, tosiaan.
VastaaPoistaKivasti päivä vaihtui hyvään..:)
VastaaPoistaOnpa kaunis sävy, Omenankukka - loistoyhdistelmä tuon teidän kauniin harmaan seinän kanssa. Tykkään! Ja kiva että piristi, niinhän pienelläkin rempalla on tapana, se ryhtyminen vaan on joskus on niiiin hankalaa. Vähän sama kuin liikunnan kanssa? (Vaikka itse taidan kuitenkin mieluummin tarttua pensseliin kuin esim. kahvakuulaan...) ja saan vastaavasti paremmat kiksitkin uudesta seinämaalista kuin lihaksista. :D
VastaaPoistaMoikka!
VastaaPoistaMinä oon nyt monta kertaa käynyt inspiroitumassa tuosta teidän keittiön seinästä, haluaisin saman tyyppisen pojan huoneeseen. Onko teillä se märkätilatasoite vielä pinnoitettu jollain lisäksi, vai onko se ihan pelkästään se tasoite? onko se "pölyinen" kuivuttuaan, jos ei ole mitenkään pinnoitettu?
Yhtäkaikki kiitos ihanasta blogista, tänne palaan aina uudestaan!
-Hanna
Tiina: Kiitos! :)
VastaaPoistaE: Kyä näin o!
Irmastiina: Onneksi monesti niin. :)
Pirita: Sama ongelma liikunnan kanssa, remontoinnin kanssa ei sitten lainkaan. :D
hannah: Apua! Anteeksi, että vastaus on unohtunut. :-( Seinä on tosiaan tehty märkätilatasoitteella, eikä ole pölyinen ilman suojaakaan. Kuivuu siis tosi kovaksi, ei pysty raaputtamaan kynnelläkään. Yritetty on! :)