4/03/2014

Hevostyttöjä ja kolmioita.
Eilen kaksi hevosmekkoon pukeutunutta typykkää taiteili hitaasti ja hartaasti kolmioita kolmevuotiaan huonetta piristämään. Oli hauska huomata miten keskittyneesti nuo kuomat mallasivat kolmiolle hyvää paikkaa seinältä. Isompi auttoi pienempää tarrojen irrottamisessa. Aivan sympaattisia tyttöjä.

Eilen julkaistun hypervärikkään Metsola-arvonnan toinen osa onkin perin mustaa ja valkoista. Nyt on arvontaan arvonnan perään, joten tällä kertaa arvotaan iso arkillinen mustia kolmion mallisia sisustustarroja* sekä Highlands-kuosinen pipo mustalla tupsulla*. Pipo on 6-8 -  vuotiaan kokoa. Lisäksi pipon voittajalle lähtee mukaan keltainen sisustustarraylläri. 

Arvonta! Kirjaappa kommenttilootaan, että oletko kiinnostunut voittamaan mustat sisustustarrat vai kaksivärisen pipon kera pienen tarrayllärin. Kommentin jättämällä olet mukana arvonnassa! Osallistumisaikaa on 6.4 iltaan saakka. Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta
  Arvonta järjestetty yhteistyössä Metsolan kanssa

169 kommenttia:

  1. voi voi.. kumpikin olisi kiva. mutta ehkä voisin tuon sisustustarrahommelin puoleen kääntyä.

    VastaaPoista
  2. Pipopa tulisi juurikin toiselle pojalle tarpeeseen, joten sitä lähdemme tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  3. Kaksivärinen pipo ja tarraylläri! :)

    VastaaPoista
  4. Pipalle löytyisi meiltä parikin pitäjää!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi3/4/14 16:57

    So sweet!!!
    Liann

    VastaaPoista
  6. Noita kolmioita voisi meilläkin minimimmit liimailla mielellään seinään! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat palkinnot ois kumpikin mut kolmiotarroihin päädyn :-) pipo olis ihana (mulle itelleni) mut ei taitais 6-8-vuotiaan koko mahtua.

    VastaaPoista
  8. Oi olisipa ihana voittaa tuo pipo:) miikku@kotikone.fi

    VastaaPoista
  9. mukana kera sisustustarrojen :-)

    VastaaPoista
  10. Tuo pipa näyttää siltä jotta sinne mahtus neidin nuttura vaivatta, eli semmonen siis jos onni suosii;)

    VastaaPoista
  11. Päädyin lopulta pipoon :) molemmat kivoja juttuja.

    VastaaPoista
  12. Pipo olisi ihana! :)

    VastaaPoista
  13. Ihastelin pipoa Metsolan myymälässä pari viikkoa sitten. Arvonnassa oleva pipo on harmittavasti liian suuri meidän poitsuille :) Siispä tarra-arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  14. Kiva arvonta, pipoa tavoittelen!

    VastaaPoista
  15. Pipoarvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  16. Pipo sopisi esikoiselle niin hyvin joten sitä tavoitellaan :)

    VastaaPoista
  17. ihania molemmat mutta ehkä tarrat kuitenkin:))

    VastaaPoista
  18. Tarroja vois tulla tännepäin, koska ehdin jo tuon piposen tilata ;)

    VastaaPoista
  19. Tarroja ottaisin. Ehdottomasti.

    VastaaPoista
  20. pipo ja tarraylläri! :)

    VastaaPoista
  21. Miten sattuikin, että täällä olisi juurikin sopivasti myös 6-8-vuotiaan kokoinen pää (kuten oli sellainen 100-senttinenkin tapaus :), joka tykkää kovasti erilaisista pipoista. Pipoarvonnassa mukana siis!

    VastaaPoista
  22. Pipoarvontaan mukaan!

    VastaaPoista
  23. Kyllä pipo olis just ihana! ;o)

    VastaaPoista
  24. Kolmiotarrat olis kivat!

    VastaaPoista
  25. Pipo ja ylläri, kiitos!

    VastaaPoista
  26. Pipo olisi kiva! Sen kun voittaisin, niin olisin iloinen!

    VastaaPoista
  27. Pipo olis ihana :)

    VastaaPoista
  28. Pipo olis huippu! :)

    VastaaPoista
  29. Pipo ja KELTAINEN yllätys!Mukana!

    VastaaPoista
  30. Pipo olisi ehdottomasti ihana voittaa:)!!!

    VastaaPoista
  31. Mustat sisustustarrat" :)

    VastaaPoista
  32. Sisustustarrat ehdottomasti!

    VastaaPoista
  33. Meille kelpaa kaikki:) Arvonnassa mukana<3

    VastaaPoista
  34. Valintoja, valintoja...hmmm, tarroilla olis kyllä mukava piristää olkkarin seinää.

    VastaaPoista
  35. Tarroja jos voitto osuu kohdalle :)

    Nadjavanninen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. arvonnassa mukana, pipona :)

    VastaaPoista
  37. Nuo tarrat ois nii huiput! :-)

    VastaaPoista
  38. Nuo tarrat ois niin huiput!

    VastaaPoista
  39. Kevätpipot ovat kummasti kadonneet, kelpaisi siis ilomielin ja noin soma vielä!

    VastaaPoista
  40. Pipo! :) Antaisin sen 7 vuotta täyttävälle kummipojalle lahjaksi :)

    VastaaPoista
  41. Kolmioille olis kyllä tarvetta. :) mainion näköisiä tuossa seinässä.

    VastaaPoista
  42. Tarrat ottaisin..

    --
    Mimmi

    VastaaPoista
  43. Pipo olis aika huikee vielä kirpeisiin kevät aamuihin. :)

    VastaaPoista
  44. Mustat tarrat! Pipo on vielä 5-7 vuoden päässä sopivasta. ;)

    VastaaPoista
  45. Tarrat olisi pop. :)

    VastaaPoista
  46. Pipolle olis täällä jo innokas pitäjä! Kevätpipo oli jäänyt pahasti pieneksi talven aikana :)

    VastaaPoista
  47. Pipo olis ihana mutta taitaa olla liian pieni tyttärelle, joten kivat sisustarrat!

    VastaaPoista
  48. Pipolle löytyis käyttöä..

    VastaaPoista
  49. Pipon ottaisin, jos ois tuuria arvonnassa. :)

    Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  50. Pipo ehdottomasti! -katri-

    VastaaPoista
  51. Ehdottomasti mukana! Mustat kolmiot passaisivat enemmän kuin hyvin olohuoneen seinää koristamaan. Tai ehkä sittenkin poikasen huoneeseen. Tai molempiin. Ja muutamaan muuhun paikkaan. :)

    VastaaPoista
  52. Meillä olis tarroille tarvetta ja hyvä koti niille tarjolla :)

    VastaaPoista
  53. Sisustustarrat olisivat tervetulleita meille!

    VastaaPoista
  54. Ikinä ei voi olla liikaa hienoja pipoja.

    VastaaPoista
  55. Anonyymi3/4/14 22:47

    Mustat sisustustarrat voisi olla mukava arvontavoitto :)

    VastaaPoista
  56. Pipon vois valita jos voitto napsahtais kohdalle!

    VastaaPoista
  57. Pipo ja tarraylläri, vaikka kolmiotarratkin kelpaisi :)

    VastaaPoista
  58. Pipon tarvitsijoita tolle koolle parikin:)

    VastaaPoista
  59. pipopään puolella.

    VastaaPoista
  60. Pipo ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  61. Pipo ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  62. SISUSTUSTARRAT olisi täällä ihan hittihomma :)

    VastaaPoista
  63. Pipo ois poikaa!!mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  64. Tarrat olis meidänkin valinta :)

    VastaaPoista
  65. Pipo olisi enemmän kuin tervetullut.

    VastaaPoista
  66. Pipo arvontaan mukaan! :)

    VastaaPoista
  67. Musta tarrapaketti pelastaisi meidän kaaaamalan sähkökaapin rumilustamasta ovitäyteistä eteistämme (jota ovien vuoksi ei voi söpöstää tauluilla).

    VastaaPoista
  68. Voe mahoton, molemmat on niin superkivoja! Mä sanon silti, että sisustustarrat :)

    VastaaPoista
  69. Pipo kera tarrayllärin :)

    VastaaPoista
  70. Pipo on kyllä hieno!

    VastaaPoista
  71. Pipo on kyllä ihana, mutta valitsen sisustustarrat! :) Huomenna varmaankin törmätään ;) innolla kirppikselle tulossa!

    VastaaPoista
  72. Ei ole meillä sopivaa päätä tuolle ihanalle pipolle, joten tarrat haluaisin :)

    VastaaPoista
  73. Tarrapaketti olis kiva! :)

    VastaaPoista
  74. Voi että olis kiva saada tuo pipo kera yllärin!

    VastaaPoista
  75. Sisustustarroja kiitos! Ehkä osaisin yhtä huolelisesti mallailla niitä makkarin seinään hevostyttöjen innoittamana :)

    VastaaPoista
  76. Sisustustarrojen arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  77. Seinätarroja tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  78. Kivoja vaihtoehtoja, mutta kallistun pipoon ja tarraylläriin :)

    VastaaPoista
  79. Pipolle löytyisi innokas käyttäjä!

    VastaaPoista
  80. SIsustustarrat olis poikaa! :)

    VastaaPoista
  81. Mukana tarraarvonnassa :)
    -TiinaY

    VastaaPoista
  82. Pipo ja ylläri olis tosi kivat!

    VastaaPoista
  83. Täälläkin halutaan liimailla sisustustarroja :D

    VastaaPoista
  84. Pipojahan ei ole kpskaan liikaa :) eli pipo

    VastaaPoista
  85. Entten tentten... Pipo olisi tällä kertaa ihanampi. :)

    VastaaPoista
  86. Pipoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  87. Sisustustarrat kelpaisivat kyllä!

    variepasuora@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Molemmat olis kyllä kivat!
    Mutta ehkä kallistun pipoon ja tarraylläriin. :)

    VastaaPoista
  89. Pipo ja tarraylläri kiinnostais! :)

    VastaaPoista
  90. Pipoarvontaan tahtoisin mukaan! Yllärit tuo jännitystä elämään!

    suvikaarina ( a ) yahoo.com

    VastaaPoista
  91. Kyllähän noita tarvis :)

    VastaaPoista
  92. Anonyymi4/4/14 18:43

    Oih, tuo pipo <3

    VastaaPoista
  93. Pipo mulle kiitos 😀

    VastaaPoista
  94. Pipo olisi kivempi!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Pipon tahtoisi tämä tyttö!

    VastaaPoista
  96. No hitsin pimpula. Tarroja lähden tavoittelemaan.

    VastaaPoista
  97. Molemmille löytys inspiroivaa käyttöä :)!

    VastaaPoista
  98. Mustat sisustustarrat on kivat.

    VastaaPoista
  99. Mustat tarrat meille!

    VastaaPoista
  100. Pipo olis kyllä kiva! :D

    VastaaPoista
  101. Pipo, passais varmaan omaankin päähän. :)

    VastaaPoista
  102. Sisustustarrat ois kivoja. :)

    VastaaPoista
  103. Pipoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  104. Pipoarpa mullekin, hitsin kivoja juttuja ja kuvia kaikki!

    VastaaPoista
  105. Pipon arvonnassa mukana! :)

    VastaaPoista
  106. Tarroja tarvittaisiin :)

    VastaaPoista
  107. Pipo ja tarraylläri. :)

    VastaaPoista
  108. Pipo ja tarraylläri. :)

    VastaaPoista
  109. Anonyymi5/4/14 13:43

    Pipoa saalistaen mukana! :)

    VastaaPoista
  110. Pipo ja tarraylläri :)

    VastaaPoista
  111. Tarpeeseen tulisivat.

    VastaaPoista
  112. Molemmat kelpaisi, mutta valitsisin tälläkertaa pipon! :)

    VastaaPoista
  113. Pipoa toivotaan! Vaikka kivoja nuo tarratkin...

    VastaaPoista
  114. Pipoa haluttais :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  115. Tarrat :) marjukka.krappala ät gmail.com

    VastaaPoista
  116. pipo sopis jooalle :)

    (piti uus kommentti laittaa ku ed.tais kadota?!)

    VastaaPoista
  117. Pipolle olisi tarvetta ja sopiva käyttäjäkin :)

    VastaaPoista
  118. Oijoi! Pipo on mahtava!!

    VastaaPoista
  119. Hatulle olisi juuri oikeankokoinen käyttäjä!

    VastaaPoista
  120. Pipo ylläreineen! :)

    VastaaPoista
  121. Krääk, pipo, pipo, PIPO! Tahtooo aivan valtavasti :D
    kaljukeiju@gamil.com

    VastaaPoista
  122. Pipo ois kiva ja tarpeellinen!

    VastaaPoista
  123. Both beautiful and SO fitting together! But the pipo we love more!

    VastaaPoista
  124. Pipo kiinnostaa.
    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  125. Osallistun arvontaan ja haluaisin voittaa sisustustarrat :)

    - Saana

    VastaaPoista
  126. Pipolle olisi käyttöä!!

    VastaaPoista
  127. Pipoarvontaan mukanan, jos ehtii vielä.
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  128. Pipo ja tarraylläri olisivat mieleen.

    VastaaPoista
  129. Molemmat kivoja, mutta valitsen sisustustarrat! :)

    VastaaPoista
  130. Highlands-pipo ja keltainen tarraylläri kelpaisivat! :)

    VastaaPoista