Karua ja herkkistä.
Siinä on vihertäjää betonimötikän sisällä. Niin on kovasti herkkää. Ensimmäiset valuintoilun lopputulokset ovat päässeet jopa käyttöön asti. Suurimmat tuotokset odottavat vielä totaalikovettumista, ennen muotista pääsyä.
Käyttöön päässyt betonimaljakko on melko pieni ja vähän vino, mutta harjoitustuotokseksi oikein tarkoituksenmukainen ja jotenkin sympaattinen. Kyseisen tuotteen valmistaminen on varsin yksinkertaista. Maitopurkki leikataan haluttuun kokoon ja täytetään löysällä massalla noin puoliksi. Sen jälkeen keskelle tölkkiä tungetaan lasi tai muu vettä pitävä astia. Suurin ongelma on saada lasi pysymään massan sisällä, se kun tahtoi koko ajan nousta ylöspäin. Tämä marjatta ratkaisi asian täyttämällä lasin vedellä ja tunkemalla sen ihan reilulla kädellä massan keskelle. Siitä huolimatta lasin reuna jäi joistain kohti hieman kurkkimaan.
Koska en tiedä, niin en sano, että pitääkö joku massa vettä itsessään vai ei. Saattaa pitää tai sitten ei, joten pistän lasin tai kapean maljakon seuraavankin betonimaljakon sisään. Korkeampi maljakko tarttis tietenkin saada tuon pienen seuraksi, sehän nyt on selvä. Maljakon alaosa sai kultaa päälleen Tikkurilan Taika-helmiäismaalin suotuisalla avustuksella.
Hauska betonijutska!
VastaaPoistaKaunista...tykkään...)
VastaaPoistaKauniit yhdessä, betoni ja kulta.
VastaaPoistaHuippu ihana :)!
VastaaPoistaOikein hieno tuli lopputuloksesta! :)
VastaaPoistaHienosto onnistuneita ja erityisesti tuo kultamaali betonin kanssa on tosi bene!
VastaaPoista-Paula
Kiitos kaverit! :)
VastaaPoista