Päivän sukkamuotia.
Eriparisuus on in. Tai ainakin niin uskottelen itselleni, kun puikoilta vääntäytyi lumipyryisen joulukuun päivän ratoksi taas yksi pariton sukka. Uskokaa tai älkää, niin kyllä niille kaikille nurkassa majaaville parittomille raukoillekin saadaan toveri vielä tässä joulukuun aikana. Vannon, ja uskoo ken tahtoo.
Ensin Terhi teki aivan uskomattoman maukkaan Marimekkotakin, sitten Hanne takista intoutuneena neuloi kertakaikkisen sympaattiset Marisukat! No pakkohan se oli sitten omakin versio kyseisistä sukista vääntää, koska villasukkia ei kai voi ihminen konsaan liikaa omistaa.
Koska lankapussista löytyi värejä tasan kaksi, niin niistä sitten piti sukka kutoman. Lanka riittikin niukin naukin ja toista sukkaa varten pitää lähteä lankakaupoille. Otin kuviot raakasti ja lähes kopiona Hannen sukista, kiitos ja anteeksi. Kaiken muun koitin paperille vääntää rautalangasta, että itse neulominen sujui mahdollisimman leikiten. Ja sujuihan se, talo on kuin pommin jäljiltä, astiat odottelevat tiskikoneeseen pääsyä ja pyykkivuori viikkaajaa. Mutta pääasia, että on sukka!
No on hienot! Ja passaa oikein mainiosti pariskunnaksi nämäkin kaksi.
VastaaPoistaNiin in, ei voi olla liikaa ja sukka on pääasia! :D
VastaaPoista-Piia
tosi hienot!
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi
Hienot! Kumpa täälläkin pysyisi puikot käsissä yhtä hyvin, mutta ei.
VastaaPoistaMuija-sukkaneulomus minuakin houkuttelee. Ihastelin jo Hannen versioita, mutta nämäkin on mainiot. Lasten mukaan Robin käyttää eripari sukkia. Joten täytyy olla tosi IN eikä yhtään OUT.
VastaaPoistaMäkin jo vähän alottelin mustavalkoisia Marilapasia mutta en tiiä tuleeko koskaan valmiiksi (no kumminkin tulee)!!! Ihan sikahienot noi sun sukat, sopii hyvin pariksi nuo kaksi!! :)
VastaaPoistaHei! Olit jossakin aiemmassa postauksessa tehnyt sukat/lapaset, joissa oli aalto/lainekuvio. En löydä ohjetta googlettamalla mistään. Minkä mallin mukaan sinä olit neulomukset tehnyt? Kiitos jos ehdit vastata!
VastaaPoistaOoh, ihania! Nyt tiedän mitä teen joulunpyhinä (sitä ennen aika menee joululahjaneulomuksiin)!
VastaaPoistaEikä! JEEJEEMAHTAVAA! Ja niin hienot, ei tullu mieleenkään että vois tosiaan kokonaan kääntää mustavalkoiseksi, toimii tosi hyvin! Ja Muija <3 Mun omat on vielä puikoilla :)
VastaaPoistaps. vitsi sä oot nopea!
Tosi upeat sukat!
VastaaPoistaKiitos ideasta! Tällaiset sukat täytyy tekasta...
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää!
Wau, ihania marimekkolaissukkia!
VastaaPoistaNää on _niin_ hienot!
VastaaPoistaKiitos kaikille, sukat kiittää ja kumartaa! :) Ps. Kumpikin sukka omistaa nykyään myös toisen puoliskon. :)
VastaaPoistaKirvelee tämmönen sukkapäivitys,ku ei osaa eikä taho sukkapuikkoja kouluttaa. No, on ihanat! :P
VastaaPoistaSokrutin: Mikset taho? Pistä suihkimaan vaan. :)
VastaaPoista