11/01/2013

Kolme alinta kuvaa: S-ryhmä/Aatonaatto-mallisto


”Aatonaatto. Kohta kaikki on valmista: lahjat paketeissa, jouluruusut ruukuissa, neljä kynttilää sytytetty. Jouluvouhotus hiipuu hiljalleen, ja ulkona sataa lunta. Katossa on pieni mistelinoksa odottamassa. Nyt voi joulu tulla."

Jouluun on vielä aikaa mutta päivä päivältä tuo talven kohokohta on lähempänä, ollaan jo marraskuussa. Pääsin tutustumaan S-ryhmän omalle House-merkille suunniteltuun joulumallistoon. Joulumalliston kädenjälki on taitavan Sanna Manderin käsialaa. Pidän ajatuksesta, että kauniita jouluisia juttuja löytyy ruokakaupasta saman katon alta, eikä niitä tarvitse lähteä metsästämään erikseen. Erityisesti lakanat sykähdyttivät, niissä näkisi takuulla kauniita talviunia.

"Kuvittaja Sanna Mander on suunnitellut S-ryhmän omalle merkille Houselle joulumalliston nimeltä ”Aatonaatto”. Mallistoon kuuluu kattaus–  ja makuuhuonetuotteita: mukeja, kulhoja ja tarjotin, pöytäliina, kassi ja muita keittiötekstiilejä sekä pussilakanasetti ja villahuopa. Tuotteita on saatavilla Prismoista ja Sokoksista."

Täältä voit katsoa mitä kuvittaja itse kertoo Aatonaatto-sarjasta. Tule ihana joulu!

4 kommenttia:

  1. Mä en ole mikään sinisen ystävä, mutta nuo lakanat puhuttelee kyllä.

    VastaaPoista
  2. Mä ostin ton pöytäliinan. Ihastuin siihen niin pahasti kun Hunajaista-blogissa oli näitä kuvia aiemmin. Melkein ostin ketitiöpyyheenkin mutta pidättäydyin pelkässä liinassa. ajattelin ripustaa sen verhoksi joulun aikaan, jotenkin on vaan niin ihana mutta pöytäliinana ei välttämättä kovinkaan paljoa saisi olla käytössä.

    VastaaPoista
  3. Jestas, mä jo säikähdin kun luulin että sulla on jouluvalmistelut jo noin pitkällä!

    VastaaPoista
  4. Jonna: Niissä on jotain niin talvisen herkkistä!

    Norsis: Verhoksi tosiaan! Se tuo kyllä joulumielen, jos joku. :)

    Päivityksiä: Haha, ei sentään! :D

    VastaaPoista