Istuin tänään sisävaatteissa ulkona lukemassa Aku Ankkaa.

Ajatelkaa, lokakuun puolivälissä! Aurinkokin paistoi niin älyttömän nätisti, että melkeen tirahti tippa linssiin pelkästä valon voimasta.

Kenties samasta voimasta myös epävirallisen virallinen työkoneeni otti ja heittäytyi ylettömän jumittavaksi ja vaikeaksi, joten uuden kuvasadon lataaminen ei vain kertakaikkiaan ole onnistunut. Järettömän ponnistelun tuloksena kone on kuitenkin taas saatettu yhteistyön lämmittäviin syövereihin ja kamera on tyhjätty sinne kerääntyneistä otoksista. Jatkakaamme siis.

Päivänä eräänä tällä viikolla löysi tytär kirpparille menevästä kasasta Puuha-Pete - silikonivuoan ja nosti melkoisen mekkalan. Toverin mielestä tuo keltainen vuoka on meinaan siinä määrin tärkeä, että sitä ei missään nimessä saa myydä eteenpäin, vaikka se onkin seissyt käyttämättömänä kaapin perimmäisessä nurkassa kokonaisen kolmevuotiaan eliniän. 

Pari tirautettua kyyneltä teki tehtävänsä ja vuoka pääsi takaisin vanhaan paikkaansa kaapin perälle. Toki sitä ennen oli leivottava kaakku, joka sitten suurella hartaudella väännettiinkin. Tuotoksen valmistumista odotellessa syötiin taikinaa siinä määrin, että makeanhimo oli taltutettu onnistuneesti jo ennen kuin torttula pääsi ulos uunista.

Ja tiiättekö mitä - aurinko paistaa, on välttämätöntä lähteä retkelle n-y-t !