8/04/2013

Timantteja.
Siinä on diamantteja eteisen seinällä, kuusivuotiaani sanoja lainatakseni. Eteinen on toki vielä kesken mutta pakko oli vähän fiilistellä, kun niin nätisti pureutui ruuvi lautaan.

Valkosten timanttien tarina lähti siitä kun näin nämä Katjan tekemät betoninaulakot. Tyhjentelin soodapurkkia ja muuta pyöreäpohjaista purnukkaa aikomuksenani valaa pyöreän muotoisia naulakoita. Ajatus kuitenkin muuttui varsin pikaseen, kun muistin Riikan geopallon ja nämä toiset timantit. Tulostimen ollessa epäkunnossa otettiin viivotin sorjaan käteen ja alkuaivottomuuden jälkeen saatiinkin aikaan oikein säntillisiä muotteja. Muotin koon voi aivan ite päättää, kun muuttaa kätevästi mittasuhteita haluttuun kokoon.

Maitopurkit on oivallisia tuohon tarkoitukseen, sillä niissä on liukas pinta ja sitä on helppo taitella. Kaivoin ruuvilootasta jykevimmät ruuvit ja ympärille kieputin tiukasti rautalankaa, johon jätin lenkuroita ja piikkejä, jotta ruuvi ei massan kuivumisen jälkeen lähtisi pyörimään. Hyvin toimi. Massana voi käyttää ihan mitä vain, mikä silmää miellyttää ja kovaksi kovettuu. Valkoiset timantit tehtiin antiikkilaastista, kun sellainen pussi sattui autotallista löytymään. 

Kauhee kun niistä tuli nättejä! Pinta on eläväinen mutta sen voi tasoittaa samaisella massalla tai hioa. Jos ei jaksa, niin ei oo mikään pakko hei! Yksi timantti pääsee toilettiin paperitelineeksi, idea on iskostettu päähän aikoja sitten. Loput saavat somistaa eteisen seinää yleiskätevinä roikuttimina tai sitten ihan muuten vaan. 

Koska timantti on naisen paras ystävä.

18 kommenttia:

  1. Hyvä idea ja kaunis tumma seinä.

    VastaaPoista
  2. Nyt on kyllä supernättejä! Määki haluun tehä tommosia :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat muodot ja hauska idea. Sopivat seinän tyylin kuin...öh...valettu :D

    VastaaPoista
  4. Vau! Mahtava idea ja sopii niin täydellisesti tohon lautaseinään!

    VastaaPoista
  5. WAU!! Niin hienoja! Mun on ehkä pakko sua matkia, jos et pahastu? Teitkö jonku kaavan vai taittelitko vaan?

    VastaaPoista
  6. Wow! So cool. Love them!

    VastaaPoista
  7. Tulipa tosiaan nättejä! Meilläkin on täällä valuhommat menossa ja jänskätetään onnistuiko!

    -Paula

    VastaaPoista
  8. Uih, hienoja ja upeita! Näen tässä uuden trendin, odotas vaan!

    VastaaPoista
  9. Nyt kolahti! Niin makeita, kyl sie oot näppärä. :)

    VastaaPoista
  10. Voi, niistä tuli upeita!! Kerrassaan timanttinen idea :)

    VastaaPoista
  11. Ihan huippuidea :) Säilön tän jonnekin korvan taa vastaisuuden varalle. Eihän sitä koskaan tiedä, jos sattuu tarvitsemaan nuppeja. Geoball onkin tullut säilyttimeksi väännettyä jo kymmeniä kertoja :)

    VastaaPoista
  12. Mielettömmiä! Nää veti nyt kyllä meikäläisenki melko sanattomaksi..

    VastaaPoista
  13. Diamantit kiittää! Thanks!

    Kiti: Julkaisin tämän postauksen just siks, että joku muukin vois tehä näitä timuja, kun on niin nättejä! :) Timanttien ohjeet löytyy linkeistä tekstissä. :)

    VastaaPoista
  14. Wau! :) Sekä seinä että timantit.

    VastaaPoista
  15. Huikeita! Ja tumma lautaseinä sopii taustalle täydellisesti. :) Kivan fiiliksen tuo nuo kaksi eri materiaalia vierekkäin. :)

    VastaaPoista