Kriisissä.

Pari päivää sitten kierrettiin useampikin kierrätyskeskus, sillä kesän aikana pituutta hujahtanut jälkikasvu tarvitsee syksyksi uutta, lämmintä ja varsinkin pitkähihaista päällepantavaa. Melkoisen oiva kangasläjä kertyikin käsivarsille ja muutaman kolikon kautta suunta oli suoraan kohti ompelukonetta.

Kävi köpelösti, sillä kierrätyskeskus antaa palasen sieltä ja toisen täältä, joten puseroksi aiotusta pallopaidasta tulikin toppi, kun kangas ei riittänyt hioiksi asti. Ihan oivahan se on noinkin, kun vetäisee villaneuleen kaveriksi. Tyttären toinen vanhempi tosin hairahtui ääneen ihmettelemään paidan kummallista muotoilua mutta ymmärsi kuitenkin sulkea suunsa ajoissa, sillä ompeluitsetunto ei eilen ollut ihan huipussaan.

Syykin kerrottakoon. Katsokaas, kun kierrätyskeskuksesta löytyi aivan oivalliset ja varsinkin pitkät pätkät persikkaista ja toista vaalean pitsistä verhoa, jotka jonkun tanttaran ikkunassa ovat joskus taannoin roikkuneet. Persikkainen kangas tuntui mukavan eläväiseltä ja kevyeltä pidellä ja pitsi oli oikein somaa noin niinkuin ikkunaverhoksi. Niistä sitten piti kätevästi tyttärelle tuleman aivan herttanen pitsimekko ihan tuosta nuin vaan ja kätevästi.

Vaan kuinka sitten kävikään. Persikka ja pitsi eivät halunneet työskennellä yhdessä. Persikka liruuksissaan koko ajan valui minne sattuu pitsin alta ja nuppineulat pujahtivat pois tuon toisen valkoisen kankaanretaleen rei´istä aivan kuin ompelijaa ilkkuen. Loppujen lopuksi mekkoa ommeltiin noin vuorokausi, helma purettiin kahdeksan (8) kertaa, nilkkapituisesta mekosta tulikin polvipituinen, hihallisesta mekosta hihaton. Kauluksetkin näyttivät lähinnä epäonnistuneilta huuli-implanteilta.

Tarttee vähän rauhottua ja toivoa, että ompeluitsetunto palaisi takaisin tämän syksyn aikana. Pistän pillit pussiin, puhisee pitsin piinaama.