7/27/2013

Pintaa.
Ja vähän pinnan altakin. Viimeisen kuukauden ajan ajatukset ovat vaeltaneet tiuhaan läheisten luokse. Eilen olimme hyvästelemässä tärkeän ihmisen, emmekä voi muuta kuin toivoa voimia heille, joita menetys eniten koskettaa. Elämästä ei koskaan tiedä ja silti pitäisi muistaa, että jos jatkuvasti pelkää voi käydä niin, että ei elä ollenkaan. On jaksettava luottaa huomiseen, vaikka se ajoittain tuntuukin varsin vaikealta. On luotettava, että elämä kantaa.

Tämän talon alakerrassa on ahkeroitu. Remonttiblogi on rönsynnyt remontoinnista ihan muihin aiheisiin, kun uutta raportoitavaa ei ole liiemmin ollut. Mutta nyt on! Portaat on valmiit. Eteinen on lattiaa ja uutta ulko-ovea vaille valmis. Ikkunalaudalla odottelee mustan seinän kaveriksi pääsyä toverini Ahvenanmaalta tekemä kirpputorilöytö. Parasta lampussa on kaikki mutta varsinkin se, että siinä roikkuu sellainen mukava pampulakoristeinen naru, jota vetäisemällä saadaan valoa kansalle. Pienestä iso ilo.

Sauna on saanut paneelinsa ja pääsee kohta käsittelyyn. Saunasta päästään sujuvasti kylpyhuoneeseen, joka on vielä täysin pintoja vailla mutta jonka suhteen ajatukset juoksevat hyvää vauhtia. Ikkunanpielet tosin vaihtoivat kulahtaneet mäntypuunväriset asunsa puhtaan valkoisiin. Pukuhuoneen seinät on yhtä vaille valmiit, katto ja lattiaa odottaa tekijäänsä. Tuon huoneen sisustustavara on hankittu jo viimeistä kynttiläkuppia myöten valmiiksi odottamaan ensimmäistä saunomiskertaa uudessa saunassa. 

Etukuisti vastaa vähintäänkin kaatopaikkaa ja muutama viikko sitten kylvetty nurmikko vihertää mukavasti. Huomennakin on helle.

6 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää!

    VastaaPoista
  2. Ihanan elämänmakuista tekstiä. ♥ Ja, hassua, meillekin tuli pari viikkoa sitten musta lautaseinä, tosin makuuhuoneeseen.

    VastaaPoista
  3. Oi Rilla en malta odottaa kuvia kun saatte ton valmiiksi kalusteineen sisustuksineen päivineen! :) Ihanaa, että se edistyy! Ja surullisia juttuja aina...kuolemantapaukset, voimia sinne ja niille joita asia eniten koskettaa...jos tätä sattuvat lukemaan...

    VastaaPoista
  4. Väriä: Pikkuhiljaa, jes! :)

    anna: Mustaa lautaseinää taitaa olla liikenteessä! ;) Millon tuut tännepäin? Ilmottelehan! :)

    Riikka: Kiitos! Ajatukset päätyvät varmasti heidän luokseen <3

    VastaaPoista
  5. Onpas ihana keittiö! Mikä maali tai käsittely on keittiön seinässä, joka näyttää betonilta?

    VastaaPoista
  6. erika: Keittiön seinä, kuin myös pari alakerran seinää, on tehty märkätilatasoitteesta. :)

    VastaaPoista