Aika juhlia.
Heinäkuu on tämän talon synttärikuu. Öitä on laskettu joulusta asti ja vihdoin ollaan heinäkuussa ja odotus palkitaan.
Kesälomareissulla saimme nauttia tyttären kummitädin tekaisemasta maukkaasta vadelmatortusta. Tänään tehtiinkin muistoksi lomasta pikkanen etukäteissynttärikakku ja järjestettiin keksikemut, kun postipoika kiikutti taloon jokunen aika sitten mukavan keksilähetyksen Fazerilta. Kaakun pohjaan passaa oivasti perinteiset kaurakeksit eikä sen tekemiseen vaadita kovinkaan kummoisia leipurintaitoja. Ohje on muunnelma Ullan Banoffee-tortusta.
Vadelma-mustikka-kinuskikakku
Pohja:
300g kaurakeksejä
100g voita
Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa
2dl vispikermaa
2tl vaniljasokeria
Päälle:
mustikoita ja vadelmia
1. Irrota maitotölkistä etiketit ja laita se vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle noin kolmeksi tunniksi. Maito tiivistyy ja muuttuu kinuskiksi. Anna tölkin jäähtyä ennen avaamista.
2. Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin. Taputtele seos tiiviisti vuoan pohjalle.
3. Kaada kinuski pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.
4. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Levitä kerma kinuskin päälle.
5. Ripottele viimeiseksi kerman pinnalle marjat. Naati!
---
Keksit saatu blogiyhteistyön kautta Fazerilta.
Meillä rrrrakastetaan Banoffeeta ja iloinen yllätys oli kun kaupasta löytyi kondensoidun maidon vierestä valmiiksi karamellisoitu versio! Ihan vaan vinkiksi kaikille, joiden makean nälkä vaan yltyy odottelusta:)
VastaaPoistaPS.Kaurakeksit on ihan nii-in hyviä, ja mukamas terveellisiä;) Niitä voi ottaa useammankin...
Nams on herkullisia kuvia! Tuo muki on kyllä symppis!!
VastaaPoistaLecker!!!
VastaaPoistaLiebe Grüße,
Annegret
http://anlomar.blogspot.de/
Oikeassa olet. Banoffeehen ei kyllästy koskaan, mutta kyllä tuoreista marjoista saa vähintään yhtä maukkaan tortun. Hienoja kuvia, taas jälleen kerran!:)
VastaaPoistaNiinu: Uus tieto mullekin! Mikrossakinhan saa maidosta kinuskia nopeammin, kuin keittämällä. :) Banoffee on kyllä kans maukasta!
VastaaPoistaUA: Eikookki! Ainokainen kirpputorimatkamuisto kesälomareissulta naapurimaasta. :)
anlomar: :)
Ane: Kiitos! Tuoreet marjathan käy ihan melkeenpä mihin vaan. Pitää muistaa muntata niitä kun niitä vielä saa! :)
this looks so yummy!
VastaaPoista