10/18/2012

Arvotaanpa, pitkästä aikaa!
Tänään sataa, silleen aika roimasti, mutta ei tuule lähellekään niin paljon, kuin parina edellisenä päivänä. Viisivuotias tahtoi makkararetkelle ja samalla kaivamaan maasta aarteita keltaiseen kuppiin. Yksi asia on meinaan tässä elämässä varma ja se on se, että jos jälkikasvu ite retkeä ehdottaa, niin sillon lähdetään, oli keli mikä tahansa!

Nätin harmajassa säässä kaikki värikäs näyttää niin kovin korealta, joten tottamaar raahasin retkelle mukaan myös tämän arvonnan palkinnot. Tai siis vastaavanlaiset kappaleet niistä. Arvonta tuleepi tässä:

Taulu ja tapetti tahtoo lahjoittaa tämän tekstin kommenttiboksiin jälkensä jättäneiden kesken aivan herttasia ja uunituoreita paperikaunokaisiaan. Palkintoja on kaksi, joista ensimmäinen on kaksi korttisarjaa (toisessa viisi ja toisessa kolme korttia) ja toinen on mukavasti kotomaan väreissä oleva Oma koti kullan kallis-juliste. Arvontaan voi osallistua 21.10 iltaan saakka. Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!
ARVONTA ON SULKEUTUNUT, KIITOS OSALLISTUNEILLE! KOHTA ARVOTAAN!

172 kommenttia:

  1. minä minä minä!

    neitinomad

    VastaaPoista
  2. Minä niin ihastuin noihin! Eli ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  3. Noi on niiiiiiiin hienoja. Ilman muuta mukana. :)

    VastaaPoista
  4. MUkana. Juujuu. Ja peukut pystyssä!

    VastaaPoista
  5. sopivat syksyn piristeeksi oikein hyvin! Mukana :)

    VastaaPoista
  6. Oh my, osallistutaan tietysti! Kerrassaan mainioita.

    VastaaPoista
  7. Oma koti mullin mallin. Mutta että mukana!

    VastaaPoista
  8. niin varsin mielelläni osallistun!:)

    p.s. sullon sitte varsinaisen kiva blogi:)

    VastaaPoista
  9. Minäkin :3

    thosecrows@live.fi

    VastaaPoista
  10. Tuo juliste on ihana! Toivottavasti osuisi kohdalle :)

    VastaaPoista
  11. Teidän retkeilypaikka näyttää kivalta :)

    VastaaPoista
  12. Hello, I'd love to enter your lottery. Polly

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti mukana :)

    VastaaPoista
  14. Mukana ehdottomasti!!
    Superkiva palkinto ja superkiva blogi!!!

    VastaaPoista
  15. Ihania! Ehdottomasti mukana :)

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Noi on niin ihania, piristäisi pimeää syksyä aikas mukavasti :)

    VastaaPoista
  19. Olen niin mukana! Nyt olisi kyllä huimaa voittaa, nimittäin se juliste. Ei sillä, etteivätkö kortitkin kelpaisi ;).

    VastaaPoista
  20. Mukana ollaan. Nuo on kivoja, ja suomenkieliset tekstit <3

    VastaaPoista
  21. Mukana arpajaisissa!!! :)

    VastaaPoista
  22. Tosi kauniita kuvituksia! Olen NIIN mukana =)

    VastaaPoista
  23. Ehrottomasti mukaan. oikein ovat mainioita kortteja!

    VastaaPoista
  24. Mukana ollaan! Kauniita!

    VastaaPoista
  25. Kokkeillaan josko nakki napsahtais...

    VastaaPoista
  26. Juu, tänne voi laittaa tulemaan :-)

    Teillä on ihanat retkipaikat kun pääsette veden äärelle!

    VastaaPoista
  27. Minäkin tahtoisin :)

    VastaaPoista
  28. kommmentti.kommentti:) Vallan ihanaa, että lapset haluavat retkelle<3

    VastaaPoista
  29. Jes! Mukana! Ja ihania syysretkiä toivotellen.

    -Paula

    VastaaPoista
  30. tää on kans mielellään mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  31. Noita oon niin ihaillu, toivotaan että arpaonni suosii!

    VastaaPoista
  32. Onpas kivoja! Mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  33. Oi miten hienoja! Mukana :)

    VastaaPoista
  34. Yksi arpa kiitos!

    VastaaPoista
  35. Kivoja kortteja, arvonnassa!

    VastaaPoista
  36. Mukana! Sinulla on ihanan piristävä blogi. :)

    VastaaPoista
  37. Minä myös mukaan! Kortit ois ihanat, mut julistekin hieno. Mullakin on vielä hetken aikaa kiva eläinmaatuska arvonta käynnissä. Käyhän kattoo kiinnostaako. :)

    VastaaPoista
  38. oi, tuollainen Suomen sävyinen oma koti kullan kallis -juliste olisi tällaiselle ulkosuomalaiselle oikein omiaan! Mukaan arvontaan siis :)

    VastaaPoista
  39. Ihana arvonta! Mukana!:)

    VastaaPoista
  40. jäljenjättö!

    VastaaPoista
  41. kiva blogi sulla !! olen mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  42. Noi rasiat, aaaah ja voooih!
    Tottakai mukaan!

    VastaaPoista
  43. Määki oon mukana! :)

    VastaaPoista
  44. Mä jo melkein tilasin näitä, niin ihania! Joten odotan vielä tämän arvonnan yli...peukut tiukasti taivasta kohti.

    VastaaPoista
  45. Innolla mukana kivassa arvonnassa:)

    VastaaPoista
  46. Oi, oi, onpa ihania! Mukana!

    VastaaPoista
  47. Kivat palkinnot! Mukana ollaan.

    VastaaPoista
  48. Arvontaan mukaan! :)

    VastaaPoista
  49. minäki tahon mukaan arvontaan! :)

    ihana, kun lapset pääsevät retkelle :)

    VastaaPoista
  50. Olen noita ihastellut jo kauan ja aijai, jos onnistaisi:)

    VastaaPoista
  51. Love them. Love the blog. Difficult to leave comments in only English. Sorry and thanks for considering my entry.

    VastaaPoista
  52. Ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  53. Ihana blogi, ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  54. Arvonnassa mukana. :) Ihanainen asenne että retkelle mennään silloin kun lapsille passaa :) <3

    VastaaPoista
  55. Tahan arvontaan viitsii osallistuakkin ku on niin hienot palkinnot! Tanne meren taakse ne vois matkata :)

    VastaaPoista
  56. Uu, ehdottomasti mukaan!

    VastaaPoista
  57. Arpa onnea etsimässä :)
    Ihanat palkinnot!

    VastaaPoista
  58. minä kans, minä kans :D

    VastaaPoista
  59. Voi että miten paljon rakastankaan erilaisia postikortteja aktiivisena postcrossaajana. Joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa. :]

    VastaaPoista
  60. Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan. :) Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  61. nää on hienoja.
    mukana arvonnassa, totta maar.

    VastaaPoista
  62. Määkin tahon mukaan arvontaan! :-)

    VastaaPoista
  63. Mukana. Nuo kortit on niin ihania!

    VastaaPoista
  64. Ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  65. Ihanan värikäs blogi! :)
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  66. mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  67. Näyttää hyvältä, mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  68. Kiva kun olet palannut!
    Mukana arvonnassa, taululle olisi jo paikkakin valmiina reikäistä seinää peittämään.

    VastaaPoista
  69. Får jag också vara med? :) Tiina fr sthlm

    VastaaPoista
  70. Onpa kiva palkinto :) Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  71. Mukana miekin.

    Må bra, kamu. Tällä alkaa loma ihan just.

    VastaaPoista
  72. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Ja käytämpä vielä tämän tilaisuuden myös kehaisemiseen. Ihana ja inspiroiva blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
  73. ihaneja, kokeilen onneani :)

    VastaaPoista
  74. Ehdottomasti mukaan! :)

    VastaaPoista
  75. Hei mäkin haluun mukaan arvontaan ;) t. Väripisaran Elisa

    VastaaPoista
  76. Thank you for a wonderfully inspiring picture of Finnish life. Best autumnal wishes to you and your family! And, yes please, I'd love to be included in your giveaway :-)

    VastaaPoista
  77. Ihanan tunnelmallisia kuvia...

    VastaaPoista
  78. Kauniita kortteja ja kaunista maisemaa. Mukavaa syksyä teille. Arpa osukoon meille.:)

    VastaaPoista
  79. Onpa kauniita :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  80. Kovin on kauneita papereita! Voisin mielelläni voittaa arvonnassa.

    VastaaPoista
  81. Jee, tähän haluaa osallistua mummikin!

    VastaaPoista
  82. Mukana ollaan!ihanan pirtsakoita kuvia taas!

    VastaaPoista
  83. Oi, onneksi ei ehtinyt mennä ohi tämä vaan ehdin edes hetkeksi pikaselata blogeja kiireen keskellä.

    VastaaPoista
  84. mukana muitta mutkitta...

    VastaaPoista
  85. Mä oon niin mukana! :)

    VastaaPoista
  86. Mukava blogi! Osallistun arvontaan!
    -VOke

    VastaaPoista
  87. Kortit ja juliste ovat ihania, kuin kuvasi myös. Lähden mukaan koittamaan onneani.

    VastaaPoista
  88. Minakin mukana! Taalla tarvitaan vastamaalatuille seinille taytetta.

    VastaaPoista
  89. Määki tykkäisin näistä kauhiasti.

    VastaaPoista
  90. Mukana kans, olen ihastellut noita aika vasta:)

    VastaaPoista
  91. Kauniita ovat! Jospa lykästäisi... :)

    VastaaPoista
  92. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  93. Ihania! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  94. Ihania -tottakai osallistun!

    VastaaPoista
  95. Hei, Mie osallistun kilpailuun!

    VastaaPoista
  96. Kauniit kortit ja ihastuttava kuvasarja! =)

    VastaaPoista
  97. Toki koetan onneani minäkin!

    VastaaPoista
  98. Wiimehetkellä...mukana!

    VastaaPoista
  99. Vieläkö ehtii osallistua? Oisin niin mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  100. Onks nyt viä ilta? Jos, niin osallistun.

    VastaaPoista