8/23/2012

Yksi asia on ja pysyy.
Lastenhuone on valmistumisensa jälkeen pysynyt melkolailla samoissa asemissa vaan tulipahan tuohonkin valtakuntaan eloa, kun mummulan varastosta löytyi keltainen ja aivan passeli sänky viisivuotiaalle. Kävi siis niin, että pikkusisko peri isoveljeltä laatikkosängyn kun pitempi blondi muutti nukkumaan isojen poikien sänkyyn. Olihan se mahti hetki kaverille, kun pääsi pois lattianrajasta ja sai suoristaa koipia ihan antaumuksella.

Lastenhuoneen ikkunassa on marssinut kulkue jo pitkän tovin mutta nyt tuo pirteä väki lompsii keittiön ikkunassa, vaihtelu näet virkistää. Lapsosten huoneen ikkunassa roikkuu täten tänä päivänä siis tuo eräs mustavalkoinen yksilö. 

Yksi asia on ja pysyy, ja se on kaaos. Koska kyseessä on lyhyenlaisten ihmisten huone, niin se sallittakoot. Leikkikööt he huoneessaan kuten tykkäävät, sillä samaiset heput ne kuitenkin lopulta keräävät ryönät takaisin laatikoihinsa. Maamonsa kun meinaan sattuu olemaan jonnin verran määräilevää sorttia.

13 kommenttia:

  1. Ja sänkyhän on komia! :) Just löysin/ostin meidän pojalle samanlaisen, mutta hassua että siinä on kyllä matalammat reunukset. Nuo korkeammat olisi paremmat, mutta eipä tuo ole vielä pudonnut..

    VastaaPoista
  2. Tuo verho on hieno! Lastenhuoneen kaaoshan kertoo vain luovista lapsista. :)

    VastaaPoista
  3. Huomasinkin tuon sängyn jo aiemmassa postauksessa. Meillä oli samanlaiset sängyt lapsina, ja tuli heti kovin nostalginen olo. Kestäviä sänkyjä ovat.

    VastaaPoista
  4. Teidän lastenhuone on niin viihtyisän näköinen ja iii-ihana! Tuo mustavalkoinen yksilökin on kuin kotonaan tuolla värien keskellä :)

    VastaaPoista
  5. Noni, nyt mun tekee mieli mennä maalaamaan noi meidän vastaavat kerrossängyt keltaisiksi :-D

    VastaaPoista
  6. Kivaa kun oot täällä taas! Tuun hyvälle mielelle näistä hetkistä ku saan kurkistaa teille. Ihana paita Peukulla myös! Niin pirtee.

    Ja tossa edellisen jutun eteisessähän roikkuu jo ihan Rillan näkönen takki!

    VastaaPoista
  7. Tiinakaisa: Sänkyhän nimenomaan on komia! :)

    Jossu: Siitä juur. ;)

    Pina: Taitaa tuokin olla jostain kaukaa kaikaisuudesta asti majaillut mummulan varastossa. :)

    Pinja: Lastenhuone on aivan sopiva juuri lastenhuoneeksi. Vähän ku karsis tuota roinan määrää niin siellä ehkä mahtus joskus vaikka kävelemäänkin. ;)

    Lyde: No elä ny sentään! .D

    Tuuli: Kiitos Tulppaani! Paita on pehmonen syyspaita Lindexistä, iha oiva ja tytärki tykkää. Ja ku määki katoin, että tuo tapetti sen on oltava ku mun takkiki jo siellä roikkuu!

    VastaaPoista
  8. Hei kerropa miten tuo liitutaulu toimii puhdistuksen suhteen?
    meillä kun en saa sitä mustaks ollenka. joko seinä liian epätasainen, tai liitumaalia liian vähän.
    liitu imeytynyt siihen jotenkin. haluaisin maalata lisää kerroksia siihen..
    muttakueitoisaalta tunnu niin tärkeältä, uudes kodis ku on muutaki viel tekemät.

    VastaaPoista
  9. Meillä on kanssa kerrossänky samanlaisista peteistä. Valkosena tietysti. Joskus mietin, etä voi kun usklatais lisätä siiehn sen kolmannenkin kerroksen, säästäisi tilaa leikeille. ;)

    VastaaPoista
  10. Hei mistä oot noin hienot verhot löytänyt?

    VastaaPoista
  11. Päivi: Tuon kyllä saa puhtaaksi aika hyvin, kun malttaa vaan huuhdella rättiä pariin otteeseen välissä. Ei oo ollut siinä ongelmaa. :)

    Tiina: Oiski aika kreisiä ku aina vaan tarpeen mukaan lisäis sängyn toisensa perään päällekäin. :D

    Silja: Verhokangas on Ikealta. :)

    VastaaPoista
  12. Ihana tuo pilvimobile. Ootko itse ommellut? Mitä pilven alla roikkunee? :)

    VastaaPoista
  13. Manna: Ite ompelin. Pilven alla roikkuu semmosia pisaroita olevinaan. :)

    VastaaPoista