Pilkun viilausta.
Reilun vuoden ajan on suosituin aamukahvimottini ollut eräs kirpputorilta löytynyt pilkullinen toveri. Siinä on punaisella pohjalla mustia pilkkuja. Saattaapa olla niinkin, että tuota kyseistä kuosia eri väreissä löytyy tästä talossa muutamasta muustakin paikasta.
Tuon kahvikupin takana on eräs varsin tunnettu kotomainen yritys ja kuulkaapa kun kävi kummasti, kun eräs naapurimaan sinikeltainen kauppaketju kauppasi ihan kevyesti jonnin verran saman näköstä verhoa. Niinhän siinä kävi, että tämä marjatta villiintyi ihan sillein tosi vähäsen ja iski siltä seisomalta kärryyn paketillisen pilkkuverhoja.
Kotona pakersin verhon samantien olohuoneen ikkunaan. Lähikosketus oli varsin makoisa ja se näytti oikein sorjalta. Sitten askelsin pari askelta takavasemmalle ja aivan kuin itsestään mielen täytti eräs kotoisa mutta vuodenaikaan epäsopiva kappale. Se menee näin, että On hanget korkeat nietokset, ja niin edelleen. Verho ei enää roiku ikkunassa.
Vaan kun olisi kaksi makosaa verhoa vailla käyttöä, kaappiinkaan ei malta laittaa ummehtumaan. Ompelin siis mekon, kuten arvata saattaa. Tytärkin tykkää, kun taskuun saa kasata kaikenlaista mukavaa, kuten vaikkapa nappeja ja omenoita, joista jälkimmäisiä kävimme tänään salaa, joskin luvan perästä, poimimassa toverin pihapuusta.
Yhteen mekkoon ei kuitenkaan saa tuherrettua kahta verhoa, joten kangasta on vielä jäljellä melkoinen kasa. Joten jos joku tätä lukeva nyt sattuu omaamaan tyttären/naapurin tyttären/kummityttären/tyttärentyttären kokoa 86-116cm ja myöskin tykkäämään tuosta kuosista ja mekon mallista taskuilla tai ilman, niin onpahan ystävällinen ja laittaa sähköpostia meikämarjatalle. Saattaa olla, että tulee kaupat.
EDIT. Viisi pilkkumekkoa on nyt maailmalla. Kiitos!
EDIT. Viisi pilkkumekkoa on nyt maailmalla. Kiitos!
Ihania kuvia!
VastaaPoistaMeillä oli Nöpöllä pirput parput liivimekko pikkuisena. Ompelutin ompelijattarella, kun on ittellä peukku keskellä kämmentä noissa hommissa.
Ja minulla on pirput parputia pinkkinä sadetakissa ja sateenvarjossa. Eiköhän meillä siis pilkkusia omiksi tarpeiksi :D
Ootpas erityisen kiva! Kaikki mun tuonmittaiset tutut on poikia, joiden äidit ei halua niille mekkoja, mutta joku varmasti tarttuu tarjoukseen.
VastaaPoistaOikein on soma mekko. Samaisella kaavalla on meidän tytöillä nyt kaksin kappalein mekkoja ja ompelukone odottaa uusia neuloja uusien mekkojen toivossa..:)
VastaaPoistaajattelin sinä kun pohdittiin turkkosin ja punasen välillä että punasesta saattaat tulla ´hanget korkeat´ fiilis hetkeksi, mutta menee sitten ohi. Ehkä kokeilet sitten jouluna uudelleen jos kankaan riepua on vielä jäljellä?
VastaaPoistaIhania kuvia omenavarkaista ;D Pst, otitteko niitä maukkaampia vai mauttomampia? Jätittekö mulle niitä mauttomimpia siihen omppupiiraaseen? Ne oli enempi kato mun mieleen?
Tykkäsin ja laitoin sähköpostia.
VastaaPoistaMeilleki vois kelvata mekot, mä rakastan pilkkuja <3 Laitan s-postia. :)
VastaaPoistaSo cute:))
VastaaPoistaSöpöisiä pilkkuja! Ja pitänee kertoa, että muinaisen Fiskars-arvonnan voittopalkinnot, kaksi pikkuista oksasahanpoikasta, saapuivat perjantaina postilaatikkoon, ja voin kertoa arvon maamolle, että aivan mahtavan hienosti sahaavat. Että kiitosta vaan! Ensi keväänä saavat pihan omenapuutkin parturoinnin :)
VastaaPoistaIhana mekko ja suloiset sadonkorjaajat.
VastaaPoistaheitimpä sinua postilla :)
VastaaPoistaTämäpä yllätys! Mukavaa. Kaikkea hyvää sinne. Jatkan taas vakilukijana.
VastaaPoistaJarna: Kiitos! Oiva kuosi kyllä tuo. :)
VastaaPoistaHeidi: :)
Enni: Kaava on oikein hyvä ja simppeli, kiitos Mekkotehtaalle. :)
Tiuku: Vastattu onpi. :)
Iitunen: Annappa tulla postia vielä kun on kangasta jäljellä. :)
Stine: :)
Tanssiinan Anne: Hyvä, että oli mieluiset! Tosin kummallista, että kesti näin hirveän kauan. :-O
Minna: Kiitos!
Annarilla: Ja minäpä vastasin. :)
Hei, mietin pitkään kehtaanko edes, mutta blogissani nyt kuitenkin on sinulle tunnustus. Löysin tänne vasta hiljan, mutta olen nauttnut kovasti jutistasi ja erityisesti kuvistasi :)
VastaaPoistaMinna: Kiitos! Tunnustuksestakin. :)
VastaaPoistahttp://sateenkaaritaivaanalla.blogspot.fi/ Kiitos ihanasta mekosta! Tyttö ja äiti tykkää :)
VastaaPoistaTiuku: Mukava, että tykkäätte! :)
VastaaPoistaHeipä hei! Milläköhän hintaa pieni leninki syntyisi? Omalle pienelle pojalle ei taida voida tuota hankkia, mutta jos ystävän tyttärelle tai kummitytölle...
VastaaPoistaAngela: Valitettavasti kangas on loppunut viikkoja sitten. Muuten kyllä ompelisin. :)
VastaaPoista