Pilkun viilausta.

Reilun vuoden ajan on suosituin aamukahvimottini ollut eräs kirpputorilta löytynyt pilkullinen toveri. Siinä on punaisella pohjalla mustia pilkkuja. Saattaapa olla niinkin, että tuota kyseistä kuosia eri väreissä löytyy tästä talossa muutamasta muustakin paikasta.

Tuon kahvikupin takana on eräs varsin tunnettu kotomainen yritys ja kuulkaapa kun kävi kummasti, kun eräs naapurimaan sinikeltainen kauppaketju kauppasi ihan kevyesti jonnin verran saman näköstä verhoa. Niinhän siinä kävi, että tämä marjatta villiintyi ihan sillein tosi vähäsen ja iski siltä seisomalta kärryyn paketillisen pilkkuverhoja. 

Kotona pakersin verhon samantien olohuoneen ikkunaan. Lähikosketus oli varsin makoisa ja se näytti oikein sorjalta. Sitten askelsin pari askelta takavasemmalle ja aivan kuin itsestään mielen täytti eräs kotoisa mutta vuodenaikaan epäsopiva kappale. Se menee näin, että On hanget korkeat nietokset, ja niin edelleen. Verho ei enää roiku ikkunassa.

Vaan kun olisi kaksi makosaa verhoa vailla käyttöä, kaappiinkaan ei malta laittaa ummehtumaan. Ompelin siis mekon, kuten arvata saattaa. Tytärkin tykkää, kun taskuun saa kasata kaikenlaista mukavaa, kuten vaikkapa nappeja ja omenoita, joista jälkimmäisiä kävimme tänään salaa, joskin luvan perästä, poimimassa toverin pihapuusta. 

Yhteen mekkoon ei kuitenkaan saa tuherrettua kahta verhoa, joten kangasta on vielä jäljellä melkoinen kasa. Joten jos joku tätä lukeva nyt sattuu omaamaan tyttären/naapurin tyttären/kummityttären/tyttärentyttären kokoa 86-116cm ja myöskin tykkäämään tuosta kuosista ja mekon mallista taskuilla tai ilman, niin onpahan ystävällinen ja laittaa sähköpostia meikämarjatalle. Saattaa olla, että tulee kaupat.

EDIT. Viisi pilkkumekkoa on nyt maailmalla. Kiitos!