Keskikesä.

Viime yönä jostain kuului kolinaa. Keittiön ikkunaan oli törmännyt juhannuskuntoinen isohko lintu, joka jäi iskusta pökertyneenä hetkeksi ikkunalaudalle istumaan ja miettimään elämän tarkoitusta. Oli yötön yö ja auringonlasku järvellä mitä koreinta katseltavaa ihmislapsen silmämunille.

Juhannus on mainiota aikaa nähdä tovereita, vastaanottaa vieraita, istua nuotiolla ja mulahtaa kömpelön valaan lailla vielä varsin hyytävään veteen. Kylmät keuhkot on kuitenkin pieni paha sitä seuraavasta lämmön tunteesta mutta liian syvässä vedessä ei enää näin vanhalla iällä kuitenkaan uskalla kokeilla kuperkeikkaa. Ottaa meinaa  hiukkasen liikaa mahanpohjasta ja pinnalle pääsy ilman tukevaa pohjaa ei ole taattua.

Viimeiset neljä päivää olen imenyt itseeni kesän tuoksuja, värejä ja ääniä. Aina ei hymyilytä mutta mielenkiinto arkiseen eloon on toistaiseksi palannut. Aion ottaa tänään ja tällä hetkellä kaiken irti jokaisesta minuutista. Huomisesta kun ei ikinä tiedä.

Hyvää juhannusta!