6/05/2012

Joka päivä retkimielellä.
Postipoika on mukava kaveri, paitsi laskunkantopäivinä. Tänään saimme kuitenkin rattosaa postia ja yhdessä paketissa monta asiaa: valokuvan, tarjottimen ja taulun. 

Päivän piristyksen takana on PosterPlease, joka lahjoitti kuvatarjottimen muistoksi jälkeläisilleni. 
Viilupuristettu ja Suomessa valmistettu tarjotin on kestävä tuote ja oiva lahjaidea joko itselle, naapurin Markulle (ehkä joku muistaa sen ajatuksen lakanoista, johon on painettu kuva naapurin Markusta ajamassa ruohoa uimahoususillaan), Markun vaimolle tai ihan kenelle tahansa. Tämä marjatta ainakin on tuosta tarjottimestaan kauhian ilonen! 

Kuvan valinta tuotti tosin jonkin verran harmaita hiuksia. Lopulta päädyin kuvaan, johon tiivistyy tämän vaikean vuodenalun ensimmäisen kesäpäivän tunnelma. Sen päivän, kun taas muistin eläväni. Tämä tarjotin ilahduttaa kotona niin tauluna kuin tarjottimenakin siihen asti, kun se joskus päätyy tyttäreni omistukseen muistoksi lapsuuden kesistä ja metsäretkistä.

PosterPlease haluaa lahjoittaa tarjottimen omasta kuvasta myös jollekin tämän tekstin lukijalle. Valittavana on neljä eri kokoa ja kuvavalinnassa vain taivas on rajana.

Vastaappa toveri siis kysymykseen "Minkä kuvatuotteen haluaisit tehdä omasta kuvastasi perinteisten suurennosten, mukien ja hiirimattojen sijaan?" ja jätä nimesi kommenttilaatikkoon. Olet näin kätevästi mukana arvonnassa, jossa voit voittaa itsellesi kuvatarjottimen omasta kuvasta haluamassasi koossa. Arvontaan voi osallistua aina tiistain 12.6 iltaan saakka.


Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS OSALLISTUNEILLE!

163 kommenttia:

  1. Oi ihana! En ole moista ennen nähnyt ja tuo on kyllä ihan hienointa mitä nyt heti voin kuvitella. Eli vastaan että tarjottimen. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaan että suihkuverhon. En siis omalla kuvalla (voi jee) vaan jollain itse tehdyllä grafiikalla. Kaupan suihkuverhot on superankeita, luulisi että sellaiseen matskuunkin voisi tulostaa.

    VastaaPoista
  3. Tarjotin on kyllä toistaiseksi paras kuulemistani ideoista. Mutta voisinpa myös teetättää vaikkapa vaateripustimen kuvalla kunkin perheenjäsenen takille.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta purkin. Kahvipurkin tai jauhopurkin. En ehkä laittais mitään koiran kuvaa niihin vaan vaikka jonkun reteen kuvaamani graffitin. Ja sitten keittiöön näkyville.
    -helma-

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti haluaisin kuvistani eri kokoisia tarroja! Saahan niitä itsekin toki jonkinlaisia pieniä väsättyä, mutta valokuvapaperille pienenpieniä, pieniä, keskikokoisia ja suuria! :)

    VastaaPoista
  6. Tuo tarjotin on kyllä todella hieno idea. Luulen että päätyisin kanssa tarjottimeen mukien sijaan. Ja on muuten aivan ihana kuva pikkuisista. :) Elina

    VastaaPoista
  7. Pussilakanasetti tai napakka koristetyyny... Tarjotinkin on kyllä ihan mahtava. Ainakin tuo sinun tarjottimesi on ihan mahtis.

    VastaaPoista
  8. Onpa ihana tarjotin!

    Hmmm, haluaisin mielelläni oman valokuvan iPadin takakanteen, mielessä on jo yksi sopiva kuva sinne arkea ilahduttamaan :)

    VastaaPoista
  9. Tarjotin on kyllä mielestäni tosi hieno idea. Jos jotain muuta täytyy keksiä, niin sitten esim. kellotaulu voisi olla hauska.

    VastaaPoista
  10. Onpas ihanan näköinen tarjotin. Kelpais meillekin tollanen. Siispä osallitutaan arvontaan ja toivotaan parasta.

    Pöydän päälle sellasia tabletteja vois aatella teettävänsä kuvista, tai vaikka sellanen koululaisen pöydälle sopiva alusta. Myös kuvatapetti ois ihana.. varsinkin keittiön kaappien ja työtasojen välitilan seinälle. Siihen vaan pleksiä sit päälle.

    VastaaPoista
  11. No tarjotinhan olisi juueikin hyvä:taulu ja käyttöesine samassa esineessä:)

    VastaaPoista
  12. Haluaisin kuvastani verhon.

    VastaaPoista
  13. Mulla ehkä eniten kiinnostais tehdä taulu, suurennos jostain rakkaasta kuvasta.

    VastaaPoista
  14. Hei! Ihana tarjotin! Haluan ehdottomasti osallistua arvontaan. Oma kuva olisi kiva painettuna suihkuverhoon!

    VastaaPoista
  15. No se pussilakana! Tai leikkuulauta! Tai kumpparit! Tai kaapiston ovet? Tai läppärilaukku! Tai sellainen läppärin suojapussi!

    VastaaPoista
  16. Haluaisin lompakon, johon olisi painettu omien murusten kuvat niin, että ne olisivat aina tallessa (no joo, edellyttäen, että lompakko pysyisi tallessa).

    VastaaPoista
  17. Kyllä on hiano tarjotin.Lampunvarjostin tuli ekaksi mieleen.Vois olla aika makee omalla kuvalla.Pari eri kokoa,joku simppelihkö malli..

    VastaaPoista
  18. Tuo Restik-tarra on kyllä tosi hyvä idea, niin kuvaa voi siirrellä mielen mukaan moneen paikkaan.
    Ihana kuva tuossa sinun tarjottimessa. Kuva, joka kestää aikaa :)

    -Anne Koo.

    VastaaPoista
  19. Onpas superhieno tarjotin! Uuden Iphonen omistajana voisin haluta suojakuoret omalla kuvalla.

    VastaaPoista
  20. Tuolta sivuilta löytyvä Restik-tarra näytti minusta todella kivalta.. sellainen kelpaisi minulle!

    VastaaPoista
  21. Tuo tarjotin on kyllä kauheen kiva. Missäs muualla haluaisin nähdä kuvani...hmm, ehkä verho? Tai jonkinlainen pleksi, minkä taakse saisi valon. Lakanatkin vois kyllä olla hauskat... :)

    VastaaPoista
  22. Puurasia, jonka kannessa olisi kuva. Sisään laittaisin tärkeimmät muistot.

    VastaaPoista
  23. Haluaisin katsella kuvaa todennäköisesti silloin, kun en muuten näkisi mussujani. Jos joskus palaan töihin, taskukalenterin kannet olisi kivat, mutta nyt kun en kalenteria käytä, kännykkä kuorineen kulkee koko ajan matkassa.

    VastaaPoista
  24. Aivan ihana! Mun tarjoittimeen tulis ehdottomasti kuva oman lapsuuteni kesäpäivistä; sateisesta päivästä, jona pikkuveljen kanssa kaadamme ämpärillä vettä keltaiset kuratakit yllämme. Se on kuvista ja muistoista kauneimpani.

    VastaaPoista
  25. Ihana tarjotin!

    Ekana tuli mieleen omana kuvatuotteena postilaatikko perheen tai lemmikin kuvalla...miksipä ei oman talon/pihan kuvalla, voisi olla ihan kiva...postilootat on niin tylsiä. Tuollaisessa paikassa vaan se kuva joutuu melkoiseen säärasitukseen, ois surkeaa jos se kovin haalistuis

    VastaaPoista
  26. Mappi tai säilytyslaatikko. Olisi hienoa säilöä lasten piirustukset mappiin jossa olisi lapsen kuva tai talon tärkeät paperit sellaiseen, jossa tönö komeilisi etukannessa.
    Toinen, säilytyslaatikko, olisi meillä ainakin kuvallisena tarpeen. Molemmilla lapsilla on oma "muistojen" laatikko ja niihin säilötään muistoja vuosien varrelta (tutteja, junalippuja, pääsylippuja, unirätti yms.)

    VastaaPoista
  27. Mulle kelpais tuollainen tarjotin, mutta tosiaan kuvan valinta olisi varmastikin vaikea tehtävä =) Joku peltipurkki tms. voisi olla hauska omalla kuvalla varustettuna tai joku kiva pieni kaunis puurasia tms.

    VastaaPoista
  28. Minä teettäisin ehkä sohvapöydän tai välioven, vaikka vaatehuoneen oven, makuuhuone on vähän tylsä ja kesken.. T. Milviina

    VastaaPoista
  29. Kodintekstiileihin olisi kiva saada omia kuvia, pyyhkeet, lakanat... Mutta ei painettuna samalla tavalla kuin esim. Paitoihin, eihän ne kestäisi.

    VastaaPoista
  30. Ihana, niin ihana tarjotin! Ja tuo kuva, katselin pitkään. Olen myös aivan rakastunut tuohon Marimekon kissamekkoon, joka on pienemmällä retkeilijällä päällä.

    Kuvatuotteista haluaisin tehdä sisustustyynynpäällisen!

    VastaaPoista
  31. Kuva kankaassa on vanha idea, mutta sitten siitä kankaasta voisi tehdä jotain jännää :)Sohvatyynyt omalla kuvalla..

    VastaaPoista
  32. Kodintekstiileihin olisi kiva saada kuvia, pyyhkeet, lakanat.

    VastaaPoista
  33. Onhan ne valokuva-tapettiseinät ihan mielettömän päheitä. Tähän hommaan mieluiten valitsisin vielä vanhan kuvan sukuni kätköistä, jostain 40-50 -luvun tietämiltä. :>

    VastaaPoista
  34. Nyt kaikki sormet & varpaat pystyyn tämän kisan osalta! Tuollainen tarjotin sopisi ihan täydellisesti uutukaisen nahkapallin päälle!

    Kun tuo puhelin on ehkä käytetyin kapistus päällä maan, sen takakanteen mieluusti jonkun persoonallisemman kuvan laittaisin.

    VastaaPoista
  35. Mieletön tuote! Tarjottimesi on tosi hieno, jotenkin niin täydellisesti rajautunut toi kuvakin tuohon.

    Näin jossain valokuvasta tehtyjä kaakeleita, ne oli aika makeita. Valokuvapäällysteiset säilytyslaatikot kelpaisi myös, en sitten tiedä olisiko kuva-asettelu hirmu vaikeaa. Ehkä jos kuva olisi vain laatikon kannessa?

    Yksi hyvin simppeli asia jota olen kaivannut, on mahdollisuus teettää normaalia kymppikuvia pienempiä paperikuvia - ei tunnu onnistuvan missään! Tykkäisin käyttää pikkukuvia esim. päiväkirjojen kuvituksena, korteissa ja erinäisissä muissa kuva-askarteluissa.

    VastaaPoista
  36. Tuollainen tarjotin olis kyllä upea!! Miksei jossain peltipurkin kyljessäkin se vois olla? :)

    VastaaPoista
  37. taitaisinpa jättää kuvavalinnan taitavalle harrastelijavalokuvaajatyttärelle. Mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  38. Matkalaukku omavalintaisella kuvalla olisi ainakin helpompi tunnistaa, mutta hintaa taitaisi tulla liikaa, eikää uudelle laukulle muutenkaan ole tarvetta, jos totuudessa pysytään. Mutta ideana kiehtoisi.

    VastaaPoista
  39. lasten/leikkihuoneen oveen olis kiva saada pirteyttä lasten omilla kuvilla.. :)

    VastaaPoista
  40. Kiva uutuus: akryylitaulu, kelpaisi minulle :)

    VastaaPoista
  41. Ihana arvonta! Ei tuo hullumpi vaihtoehto tuo tarjotinkaan ole, valokuvakoruja olen aiemmin katsellut sillä silmällä.

    VastaaPoista
  42. Hieno kokonaisuus, kuva ja tarjottimen pyöreä muoto. Hemu

    VastaaPoista
  43. Minusta voisi olla kiinnotavia esimerkiksi omasta kuvasta painetut verhot :-) Ni että arvotaan mukaan!

    VastaaPoista
  44. Tää on helppo. Tapettia omasta valokuvasta! Ei siis todellakaan omasta lärvistä, vaan vaikka lasten mustavalkokuvasta. Se olis niin jees!

    Lilla

    VastaaPoista
  45. Tuo tarjotin on just paras idea. Sellaisen mäkin ottaisin mieluusti vakio kuppien sijaan. Ihana!!!

    VastaaPoista
  46. Wau mikä tarjotin ja mikä arvonta!

    Mä oon tosi huono näissä ideoinneissa, mut olis aika nastaa oikeesti saada omilla kuvilla painatettua kangasta. Varmaan jostain saakin jo mutten tiiä mistä. Sit kuvais vaan jotain itelle rakasta ja laittas mekkoon..:)

    VastaaPoista
  47. Onpa hieno! Jokin rasia voisi olla kiva idea. Sellainen, johon voisi laittaa vaikka vauvamuistoja.

    VastaaPoista
  48. Neuvolakortinkannet näin useamman ipanan äitinä olisivat kätevät, kun heti näkisi kenen neuvolakorttiin käsi on tarttunut. Tai tyylikäs valokuvaseinäkello ja seinävalaisimen varjostinpaneeli mustavalkoisesta kuvasta.. Tuo tarjotinkin on kyllä kiva.

    VastaaPoista
  49. OI MIKÄ IHANA LAHJA IDEA!! Miksi tajusin tämän vaihtoehdon niin myöhään...huoh.. ystävälläni on jo lauantaina synttärit.

    No mutta tuli heti idea, että voisin haluta sellaisen pienen kukkaron, jossa olisi kummankin puolin ihanien kummipoikieni kuvat! :)

    VastaaPoista
  50. Joku kangas josta voisi tehdä tyynynpäällisiä tai verhon.tuo tarjotin on kans erittäin kiva jutska.piti oikein monta kertaa katsoa kun on niin ihana tunnelma tuossa tarjottimessa.osallistun siis arvontaan.

    VastaaPoista
  51. Mosaiikki taulu on ollut ajatuksissa tehdä, tiedä sit miten onnistuisi.

    VastaaPoista
  52. Voi onpa ihana tuo tarjotin! Ehdottomasti mukana arvonnassa (: Juuri eilen sanoin miehelleni, että meillä pitäisi ostaa joku kiva tarjotin. Ja niin, tässähän se olisi ratkaisu siihenkin pulmaan!

    VastaaPoista
  53. Komia kuva tajottimessa! Suihkuverhot omavalintaisella kuvalla, minkä joku aiemmin jo ideoi, kelpais mulleki.

    VastaaPoista
  54. Kiva arvonta!
    Olen juuri etsinyt terassin pöydälle sopivaa vahakangasta ja kivaa ei ole löytynyt. Eli jos sellaista saisi omalla valokuvalla niin olisi aikas hieno.

    VastaaPoista
  55. Onpa kiva idea!

    Itse olen joskus ajatellut sateenvarjoa tai lampunvarjostinta omalla kuvalla. Kuvallisia lakanoita on jo olemassa, mutta vain inhottavana polyesteritekeleenä. Eli kunnon puuvillainen kangas omilla kuvilla, niin siitä saisi sitten vuodevaatteita/verhoja/muita vaatteita.

    VastaaPoista
  56. Joku tekstiilijuttu olis pähee; neuvolakorttikannet muksun kuvalla, lompakko tenavien kuvilla, pussukka, käsveska, kauppakassi...

    Tai maatuskanukke omalla pärstäkertoimella,sisältä putkahtaviin pikkunukkeihin sitten tietysti lasten naamat :DDD

    VastaaPoista
  57. Joku jo oli keksiny ne neuvolakorttien kannet, mullekin sellaset :) Tarjotinkin olis huippu!

    VastaaPoista
  58. Riipuksen : sellainen litteä iso johon saisi vaikka lapsista kuvan..ois ihana <3

    VastaaPoista
  59. Siis niin hieno toi tarjotin! Mäki haluun!

    Oon kauan miettiny et olis kiva saada painatettua kankaaseen joku kiva kuva esim. lapsista ja tehdä siitä sit sellanen kangastaulu. :)

    Eipähän pussilakanatkaan lasten kuvilla olis ollenkaan pahitteeksi.

    VastaaPoista
  60. Onpa hauska idea. Kivoja kuvia voisi lätkäistä esim. verhoihin tai lakanoihin.

    VastaaPoista
  61. Ihana tarjotin <3 Mukana arvonnassa ja mä haluaisin lasten kuvasta canvas-taulun olkkarin seinälle!

    VastaaPoista
  62. Verhon! Hieno tarjotin! :)

    VastaaPoista
  63. Oi, niin suloinen tarjotin.

    Minäkin haluun, mut kantikkaan.. tai taulu, jostain rakkaasta kuvasta.. En osaa päättää.

    Toivotan kovasti arpaonnea itselleni niin ihanaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  64. Tuo tarjoitin on kyllä niin hieno idea omilla kuvilla, joten sellaisen ottaisin mielelläni! :) Muitakin tarjoiluastioita olisi kiva saada varustettua omilla kuvilla.

    VastaaPoista
  65. Pussilakanoita kannatan minäkin tai kangasta ylipäätään. :)

    VastaaPoista
  66. Ihana! Nyt en keksi mitään parempaa kuin juurikin tarjotin! Vaikka hyvinä vaihtoehtoina olisi myös jotkut tekstiilijutut: tyynynpäällinen, kassi..

    VastaaPoista
  67. Pussilakanat, suihkuverho ja verhot tuli ekana mieleen.

    VastaaPoista
  68. Ihana tarjotin teillä! Tarjotin on loistava idea kuvatuotteeksi, leikkuulauta voisi myös toimia.

    VastaaPoista
  69. Tarjotin tai ihana taulu, ja lapsista ehkä!

    VastaaPoista
  70. Tarjotin on kyllä kovin hauska!

    Omalla printillä kuvioidusta kankaasta tehty vaate ois ihan mieletön jos osais ommella.

    VastaaPoista
  71. Tarjotin ois kyllä kiva. Verhoihin/suihkuverhoon painettu kuiva toinen hyvä. :)

    VastaaPoista
  72. Ooo nämä tarjottimet ovat ihan uusi juttu minulle, mahtava idea! tykästyin tarjottimeen, lakanatkin olisivat huiput!

    VastaaPoista
  73. Mukana arvonnassa! Tarjotin on mahtava idea, sellaisen ottaisin heti omalla (siis otetulla) kuvalla varustettuna. Olisi myös mukavaa jos saisi jonkin päivää piristävän kuvan ulko-oven sisäpuolelle (sään vuoksi ei ulkopuolelle). Miksei vaikkpa vaatehuoneen oveenkin joku hauska kuva, tai mappien selkämykseen niin että kuva jatkuisi, kun laittaa oikeassa järjestyksessä vierekkäin.

    VastaaPoista
  74. Kello. Mutta tuo tarjotin on kyllä tosi jees! Tykkään.

    VastaaPoista
  75. Jonkun kommentoima postilaatikko olisi kyllä aika huippu! Tai koko pöytälevy!

    Tuo pyöreä tarjotin jollain simppelillä kuvalla olisi aika jees :)

    VastaaPoista
  76. Innostun kankaasta: tsi-ihmiselle ihan vaan (luomu)puuvillaa omalla fotolla.

    VastaaPoista
  77. Just nyt ottaisin ilmalämpöpumpun kokoisen laadukkaan tarran, joka vois olla vaikka kolmen kuvan sarja resuavista mukuloistani. Mustavalkoisena.

    VastaaPoista
  78. Tarjotin jossa on lapsen kuva ois niiiin hieno:)!

    VastaaPoista
  79. Voi tuo tarjotin, on kyllä huippuihana! Itselle tärkeästä kuvasta olisi ihana saada torkkupeitto. Siinä kelpaisi pötkötellä päikkäreitä! :)

    Eevu

    VastaaPoista
  80. Anonyymi6/6/12 20:32

    aivan ihana tarjotin. Tuo olis kyllä kiva näin kesällä varsinki:)

    tapetti jossa lapseni kuva olisi ihana!

    VastaaPoista
  81. Näin kylppäriremontin kynnyksellä tuli mieleen, että saikos joskus kiukaan omalla kuvalla?! Tai miten olis suihkuverho? (jos yhdistäisi mallinvartalon ja oman pään ;)

    hmmmm.. ehkä ei kuitenkaan..

    Kyllä tuo tarjotin kuulostaa tällä hetkellä vaan parhaalta idealta. (Taisi tässä samalla ratketa lahjat niille, joilla on jo kaikkea ;)

    VastaaPoista
  82. Tuo tarjotin on kiva idea.
    Joku purkki tai rasia vois myös olla kiva. :)

    VastaaPoista
  83. Kiva arvonta :) Tuo tarjotin onkin hauska idea. Pussilakana omalla kuvituksella voisi olla kanssa kiva :)

    VastaaPoista
  84. Tuo tarjotin on kyllä todella hieno, sellaisen haluaisin. Haluaisin kuvan kankaalle, esim tyynykankaaseen.

    VastaaPoista
  85. Vautsi!!! Monta mahdollisuutta,mutta ehkä minäkin haluaisin tuon trjottimen, jolle olisi muutakin käyttöä! Haluan siis mukaan arvontaan! Terv. Villis

    VastaaPoista
  86. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  87. Ihan huippu ihana tarjotin! Jos onni ei potki tässä arvonnassa on kuva jo kuoressa odottamassa postimerkkiä.

    Rahapussi voisi olla kiva omalla kuvalla.

    -MiLi-

    VastaaPoista
  88. Pussilakanat! Kuvakin ois jo valmiina. Tahi tarjotin. Joo. Tarjotin! Kiakki muttei mukeja eikä hiirimattoja eikä eikä...

    VastaaPoista
  89. Suloinen tarjotin kerrassaan!

    Koristetyynynpäälliset vois olla hauskat suosikkikuvalla.

    VastaaPoista
  90. Tosi hieno tarjotin! Kuvatarjotin kelpaisi meillekin!
    Omasta kuvasta olisi hieno saada kangasta, sellaista, jossa kuva olisi toistettu monta kertaa. Siitä voisi sitten tehdä jos jonkinlaisia juttuja: sisustustekstiilejä, hamosia, pussukoita, kasseja...

    VastaaPoista
  91. Vahaliina kuvatuotteella vois olla aika jännä!

    sophie-05@hotmail.com

    VastaaPoista
  92. Jos vaikka tennarit tai joku trendikäs reppu/laukku...

    VastaaPoista
  93. Kaikenlaista sitä haluais mut valintani ois tarjotin. Ehkä semmonen erimalline kui sulla :)

    VastaaPoista
  94. lompakko tai kännykkään kuoret ois aika jees, ne ku kulkee aina mukana joka paikassa.
    Toi tarjotin on ihan sikahieno!! Siis toi kuva varsinki siinä, wow!

    VastaaPoista
  95. tarjotin ihanasta kuvasta.

    itse toivoisin kuvaa tapettiin. olin aikeissa tilatakin netistä, mutta tyydyin canvastauluihin.

    verho ehkä ei niin kiva, kun kuvaa ei näe selvästi.

    VastaaPoista
  96. Tuo tarjotin on kiva idea. Kaikenlaisia säilytyspussukoita olisi kiva personoida ja laukkuja. Miten olisi vaikka ipadin säilytyskuori. :)

    VastaaPoista
  97. Upea tarjotin, mulle kans! :)

    Mä tahtoisin tehdä omasta kuvasta tapettia. Joku kaunis kuva, henkeäsalpaava maisema tms. vaikka makkarin seinään. Ah, se ois huippu.

    VastaaPoista
  98. Tarjotin on kyllä kuvatuotteiden parhaimmistoa. Tarvetta olisi myös isoille laatikoille, joissa olisi oma kuva esim. kannessa. Käyttäisin ns. muistojen laatikkona lasten kaikelle pienelle säilytettävälle sälälle.

    VastaaPoista
  99. Vau mikä tarjotin! :) Just passeli kuva siihen!
    Eli tollasen mäki voisin ottaa tai sit, kuten joku jo mainitsi, purkkeja tai rasioita kuvalla!

    VastaaPoista
  100. Toosi hieno tarjotin!! Ihastuin niin tuohon, etten keksi mitään uutta eli haluaisin myös itse tarjottimen kuvasta :)

    VastaaPoista
  101. Ilman muuta tyynynpäällisiä tai lakanat! Mustavalkoisesta kuvasta saisi ainakin aivan ihanat. Pienelle vauvalle pikkuruinen pussilakana ja tyynyliina, jossa painettuna vaikka isonveljen/siskon kuva samanikäisenä nykerönä. Tahdon!

    Tarjotin on myös tosi hieno ja hyvän kuvan valitsit!

    VastaaPoista
  102. Mikä mukava arvonta! Tuo tarjotin oli kyllä mukava idea. Sellasen tai sitten pussilakanan.

    VastaaPoista
  103. Mäkin ottaisin ikkunaverhon. Olisi aika kätevää, kun voisi vetää räntäsateisen maiseman eteen kesäisestä luontokuvasta teetetyn verhon.

    VastaaPoista
  104. Ihana tarjotin! :)

    Tarjottimen lisäksi sisustustyyny omavalintaisella kuvalla olisi kiva... Ja valokuvatapetti voisi olla myös aika upea. :)

    VastaaPoista
  105. Hieno tarjotin! Itse haluaisin magneetteja omalla kuvalla, pyöreitä litteitä,ranskanpastillin muotoisia, mutta isompia.
    :) Saija

    VastaaPoista
  106. Puuvillakangasta minäkin ehdottelisin.

    VastaaPoista
  107. Ihana tarjotin! Aivan huippu idea painaa kuva tarjottimeen! Tällä hetkellä kaipaan koristusta lastenhuoneen seinälle. Minulle kelpaisi melkein mikä vaan kuvatuote, jonka voisi ripustaa sinne. Tarjotin vaikka ;)

    VastaaPoista
  108. ihana, ihana tarjotin. nuo värit näyttävät demppautuvan juuri hienosti, tulee sellainen 70-luvun henki. kyllä mäkin tarjottimen ottaisin, sitä on niin helppo käyttää taulunakin.

    VastaaPoista
  109. Olohuoneen seinälle taulun lasten kuvasta. Jos vaan saisin nuo kaikki vielä suostumaan yhteiskuvaan:)

    VastaaPoista
  110. Anonyymi7/6/12 18:33

    Oon haaveillut pitkään kivasta tarjottimesta, ja nytpä siihen tarjoutui tilaisuus! Paitsi mulla on aina ollut tosi huono arpaonni, mut tärkeintähän on yrittää. :)

    VastaaPoista
  111. Ekana tuli mieleen et lampunvarjostin jollain kivalla valokuvalla ois kiva... tai sit ihan vaan tyynyliina, missä jonkun rakkaan nassu sit ois heti aamulla vastassa. :)

    VastaaPoista
  112. Seinätarra voisi olla hyvä omasta kuvasta tai grafiikasta... eli sellainen jonka saa tarvittaessa poiskin. Tarjottimet muuten näyttävät tosi kivoilta! -Liisa

    VastaaPoista
  113. Wauuuuu! Mahtava toi tarjotin!

    Mä haluaisin tehdä sohvatyynyn yhestä maailman ihanimmasta kuvasta, jossa mun vanhempipoika antaa pusun mun vastasyntyneelle nuoremmalle pojalle <3

    VastaaPoista
  114. No kyllä se on tarjotin, niin ihanalta ja freesiltä näytti! Lisäksi huippu kuva, se voiaan sanoa...

    VastaaPoista
  115. Hmmm omasta kodista tulee ekana mieleen ihan kamala vaatehuoneen liukuovi, jonka korvaisin maitolasilla, jossa olisi kuvatarra mökin koivumetssästä, mun voimamaisemassa alkaisi jokainen aamu :O)

    VastaaPoista
  116. Kaunista, herkkää. Lämmin muisto lapsuudesta!

    Rullaverhot tai valokuvatapetti lastenhuoneeseen ois kiva.

    VastaaPoista
  117. Hieno tarjotin! Kuva olisi kiva saada puuvillakankaalle, josta voisi tehdä vaikka verhot, tyynyn, päiväpeiton, kassin...

    VastaaPoista
  118. Haluaisin ehdottomasti sisustustyynynpäällisen mustavalkoisesta kuvasta. Aiemmin ehdotettu suihkuverho olisi kanssa ihan mielettömän hieno. Isossa kankaassa painettu valokuva toimisi myös. Samoin vahakankaassa/kerniliinassa.

    Tarjotin on aivan ihana. Mahtava kuvavalinta.

    VastaaPoista
  119. Suihkuverhoa olen tässä jo tovin suunnitellutkin itseotetusta kuvasta...mutta tokihan tuommonen tarjotinkin passais. :)

    VastaaPoista
  120. Vaikea kysymys. Ei o tulossa uutta ideaa. Mutta kannatusta edellä mainitulle lompakolle. Sellainen kangaspussukka johon kännykkä,kortit ja kolikot mahtuvat.
    Arvan kuitenkin mielelläni haluaisin -kiitos!

    VastaaPoista
  121. Iso pala kangasta mitä voisi käyttää verhona tai joskus tuunata siitä seinälle kangastaulun :)

    VastaaPoista
  122. Voi vitsi!!! Niin ihana!

    Tarjotin on ihan huippu, mutta voisin haluta iPhoneen suojuksen kanssa. :)

    Ja kiva kuulla, että siellä on nyt jo enemmän valoa!

    VastaaPoista
  123. Ihan huikeen hieno tarjotin.Itekin haluisin tuollasen, mutta syysteemalla.

    VastaaPoista
  124. Minä haluaisin jotain melko perinteistä, kankaalle painettu kuva olisi hieno. Mutta sitten sitä voisi käyttää vähän epätavallisesti, esim verho olisi upea :)

    VastaaPoista
  125. Toi tarjotin on tosi hauska juttu
    mutta lakanat vois kanssa olla huippuhyvä idea :)

    VastaaPoista
  126. Tuo tarjotin on kyllä tosi hieno ja kelpaisi minullekin!
    Juuri nyt vastapäätä oleva valkoinen lampunvarjostin voisi myös kaivata piristystä kuvan muodossa :)

    VastaaPoista
  127. Helppo vastaus. Ehdottomasti haluaisin tarjottimen. Olen vailla tarjotinta olohuoneeseen rahin päälle, sohvapöydän virkaa toimittamaan.

    VastaaPoista
  128. Haluan-listalla on ollut fatboy-tyylinen säkkituoli. Voi kuinka hieno se olisi itse ottamalla valokuvalla!

    VastaaPoista
  129. Vois olla sellainen pahvilaatikko; siis säilytystarkoitukseen vaikkapa juurikin valokuville.

    Tarjotin on ihan mainio!

    VastaaPoista
  130. postilaatikko olisi tosi kiva!

    VastaaPoista
  131. Peltipurkit on mun heikkous. Sellainen siis.

    VastaaPoista
  132. Canvas-taulun. Tai roskakorin.:D

    VastaaPoista
  133. Minä haluaisin omasta kuvasta peltisen eväsrasian. Tarjotin on kyllä myös tosi kiva.

    VastaaPoista
  134. Tuo Ilonan yläpuolella oleva kommentti fatboy-tyylisestä säkkituolista on ihan loistava! Toki tarjotinkin on hieno kuvatuote, erityisesti siihen sopisi jokin nostalginen lapsuuskuva tms...

    VastaaPoista
  135. Tarjotin kelpais kuin myös vaikka kangas.
    P

    VastaaPoista
  136. Tarjotin tai koristetyyny olisi makea omien kullannuppujen kuvilla varustettuna. :)

    VastaaPoista
  137. kiva olisi omista kuvista erilaiset tekstiilit keittiöön ja makuuhuoneeseen. Leivinliinat, käsipyyhkeet, liinavaatteet jne..
    Kiva idea tarjottimessakin.

    VastaaPoista
  138. Oi mikä ihana tarjotin :)

    Omalla kuvalla voisin haluta jonkin kodin tekstiilin, tyynyn, pussilakanan, pöytäliinan jne.

    Ja tietenkin tarjoittimen :)

    VastaaPoista
  139. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  140. Haastoin sinut blogissani :)

    VastaaPoista
  141. Maatuska oli kyllä ehka paras idea :D Ja tarjotin samoten. Hauska voisi olla myös astiapyyhe.

    Itse haluaisin tehdä jonkun ison tilkkupeiton, jonne voisi kätkeä kankaalle tulostettuja kuvia..

    VastaaPoista
  142. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  143. Ou nou pitäähän tähän osallistua. Tarjotin on hieno. Valokuvia peltipurkkeihin löytyis vaikka millä mitalla. Mukana!

    VastaaPoista
  144. Parveke- tai ikkunalasiin kiinnitettävä maitolasitarra mustavalkokuvasta olisi hieno. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  145. Oi vitsi! Itse teettäisin varmaan suihkuverhon tai valokuvatapetin seinään, tietysti sen tarjottimen lisäksi. ;)

    VastaaPoista
  146. Keittiön kaapinovet - kaapinovet yleensä. Kai nykyään kyllä mahdollistakin. Kankaita tietenkin haluaisi omalla printilla, kukas ei haluaisi. Ja nyt kun päästää ihan lapasesta ajattelumaailman, niin ompelukone olisi hienoa saada itsekuvitettuna. ;) Mukana ehdottomasti. Noita tarjottimia olen pitkään suunnitellutkin hankkivani.

    VastaaPoista
  147. Koristetyynynpäällinen olisi mun valinta; pienempi sohvalle tai isompi parisänkyyn! Hääkuvakin sieltä vuodelta -98 olisi jo tarpeeksi vanha;)
    Kiva arvonta! Ja aikast kiva tarjotin nyt teillä hyllyn päällä:)

    VastaaPoista
  148. Pöytäliina, verho tai joku muu tekstiili omavalintaisella kuvalla olis hieno!

    VastaaPoista
  149. Oi, tuo tarjoitin on supersuloinen!!! Tä lähtis tapettiin, tai pussilakanaan tai tai tai :D

    VastaaPoista
  150. Voisin haluta tarroja erilaisiin kodinkoneisiin. Esim imuriin, jolloin ei haittaisi, vaikka se jäisi lojumaan johonkin tai tulostimeen, joka näyttää niin tylsältä, mutta on koko ajan esillä.

    VastaaPoista
  151. Tuo tarjotin on kyl huippu idea. Mut vaikka koristetyynynpäällinen vois olla kiva kans..

    VastaaPoista
  152. Tuo tarjotin on ihan huikea, tahdon sellaisen! Eli mukaan arvontaan! :)

    VastaaPoista
  153. Tarjotin kelpaisi mullekin tai ehkä tyyny. Tiedänkin yhden 60-luvun kuvan, missä on äitini ja kaksi serkkuani lautalla Kainuulaisella järvellä...

    VastaaPoista
  154. Oi, juuri tuollaisesta olen haaveillut, en vain tiennyt kenenkään niitä tekevän, kiitos vinkistä ja tietty haluan mukaan arvontaan!!

    VastaaPoista
  155. Tuo tarjotin on kyllä niin hieno että semmoisen tahtoisin!! :) Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  156. Suihkuverho omalla kuvalla olisi hauska!

    VastaaPoista
  157. Vielä ehdin!

    Tarjotin kyllä kelpaisi tännekkin, varsinkin jos löytyisi yhtä mahtava kuva kuin sinulta :)

    -Idaleena

    VastaaPoista
  158. Oi palapeli olis ihana. Olen semmosesta haaveillu siitä asti ko kaunareissa 90-luvulla Sheila alko sellaisella kiristään Brookea ja Ridgeä :)

    VastaaPoista
  159. Torkkupeitto tai canvastaulu

    VastaaPoista
  160. moikka!
    Voi että on suloinen tarjotin! Kelpais mulle kyllä, tiedän jo mistä kuvasta tämmösen vois meille tehdä!

    Voisin haluta sellaisen muovisen alustan/tabletin lapselle. Eli niinku syöttötuolipaikalle joku kiinnostava kuva, niin jospa tuossa pöydässä viihtyis paremmin :)

    VastaaPoista