Taitaen tehty.
Tyhjyyttään kumiseva päänuppi kärsii mielikuvituksen puutteesta, muistamisongelmista ja varsinkin älyn lamaantumisesta. Haluamme uskoa, että kesäkuu toisi helpotuksen ja edes lievän laskun silmäpusseille.
On siis verrattain mukava, että sellaiset ihmiset kuin Iris Taitaen tehty-verkokaupasta haluavat piristää tätä marjattaa kuin myös teitä muita ehdottamalla arvontaa suomalaisen käsityön merkeissä. Puu, kotimaisuus ja käsityö. Siinä kaksi kovaa koota ja yksi pehmeä pee, jotka majaavat varsin lähellä tämän maamon rintapieltä.
Formula-auto on kotoisin Tuffan verstaalta ja se on ollut leikeissä mukana sangen ahkerasti. Tuffa on eläkkeelle jäänyt ja nikkarointiin koukkuun jäänyt käsityöläinen, joka aloitti puulelujen tekemisen ensin omille lapsenlapsilleen mutta pian huomasi nikkaroinnin olevan enemmän kuin harrastus. Tuffan kotisivut löytyvät täältä, josta löytyy lelujen lisäksi myös vaikkapa varsin oivallisia vanerisia puunkantotelineitä.
Keksi formulakuskille nimi ja voita itsellesi kuvanmukainen kaara kuskeineen!
Kirjaa vastauksesi ylös tämän postauksen kommenttilootaan ja olet mukana arvonnassa. Voittaja arvotaan 30.5 ja palkinto postitetaan voittajalle suoraan Tuffan verstaalta.
Onnea arvontaan!
Arvonta on päättynyt! Kiitos osallistuneille!
Punainen kiitäjä!
VastaaPoistaEih, toi kuski on niin sympaattinen.
VastaaPoistaAntaisin sen nimeksi MONSIEUR MAXIMUS, koska se näyttää niin hienostuneelta viiksineen kaikkineen.
Puulelut, varsinkin käsintehdyt, ovat niitä kaikista parhaita leluja, jotka kestävät aikaa ja kolhuja.
Kiva arvonta! Mukaan. Kuski näyttää ehdottomasti Reinolta :)
VastaaPoistaHän on selvästikin Kalle "Ralli" Hallikainen ;)
VastaaPoistaKaaleppi on mun ehdotukseni!
VastaaPoistaNimi juontaa ajasta jolloin olin vielä täysin siskojeni höynäytettävissä...:)
Niilo Nopea se on! :) Ilmetty Niilo!
VastaaPoistaLouie Ha Ha
VastaaPoistaSe on FRANS!! :)
VastaaPoistaSehän ilmiselvä Rainer.
VastaaPoistaKilpurin ratissa istuu aivan ilmetty Kaarlo. Kaarlolla on komeat viikset ja tietenkin kypärä päässään!
VastaaPoistaAlbert Vauhtiviiksi - ihan selvästi! Hienot pensselit!
VastaaPoistaViljohan se siellä huristelee!
VastaaPoistaVon Rocker
VastaaPoistaEhdottomasti Rafael! :D
VastaaPoistaFato formulakuski ois aika viiksekäs kaveri :)
VastaaPoistaTuohan on Errno.
VastaaPoistaNo Niilopa tietenkin siinä päristelee kaarallaan :)
VastaaPoistaKuskilla on Keke-viikset, niin se vois olla Keijo.
VastaaPoistaTeillä on ihana koti!
Tuon miekkosen nimi ei voi olla mikään muu kuin Rikhard. Kuin ilmetty!:)
VastaaPoistaTuohan on selvästi Ernesti! Viikset ja kaikki!
VastaaPoistaViiksekäs Vallu
VastaaPoistaT: Miia A.
Viiksistä tulee mieleen Hercule Poirot, joten olisiko kuskin nimi sitten vaikka Herkko?
VastaaPoistaValle Vilperi
VastaaPoistaIhana, ihan ilmiselvä Luigi.
VastaaPoistaviiksivallu eli Vallu Viiksi.
VastaaPoistaHaha! Ihana!
VastaaPoistaKuljettan nimi on selvästi, ilman muuta;
Arvo Höntäntönttä Maateidenkuningas.
Lapseni sanoin: Tuhve.
VastaaPoistaSiis toi on niin Räkä Räikkönen!
VastaaPoistaMonsieur Mobil
VastaaPoistaAutosta olisi taatusti mäkiautoksi. Kuskista näin fiiliksen pohjalta Marion Mäkimies :)
VastaaPoista-helii.
Voima-Nils!! Näyttää ihan siltä! :)
VastaaPoistaTuo kuski on niin Pierre Porhaltaja!
VastaaPoistaNäyttäs ihan Pablolta.
VastaaPoistaNo sehän on Vilpuri Kilpuri!
VastaaPoistaVilho!
VastaaPoistaMun mielestä ihan selvä Ernesto!
VastaaPoistaNuo viikset... ja mainio kypärä!
VastaaPoistaKustaa-Taavettihan siinä "körryyttellöö" :D
Joppe Jormula (poika sanoo formuloita jormuloiksi)
VastaaPoistaMonsieur Moustache
VastaaPoistaRaimo Rallikainen :)
VastaaPoistaKert´kaikkiaan ku olin niin tohkeissaan että luin "tehtävänannon" ihan väärin (nimesin tuon kyseisen kaaran). Niin himosin tuota;) Mutta jos Rilma suopi, niin minä korjaan asian ja nimitän tuon kuskin tietenkin Rolf Rukolaksi! Niin on näkönen:)
VastaaPoistaMösjöö Tuffa on tietenkin kuskin nimi :)
VastaaPoistaNo tietty Timppa Tuffaaja ;)
VastaaPoistaIhana auto ja kalle kiituri siinä kuskina.;)
VastaaPoistaHeikki. Puuleluja on kerta jo tehty ennen vanhaan paljo ni kuskin nimiki saa olla sen ajan mukanen.
VastaaPoistaEihän ton näköinen kaveri voi olla kukaan muu kuin Teuvo Maanteidenkuningas.
VastaaPoistaEhdottomasti Tapsa!(:
VastaaPoistaVäinöhän se siinä ajelee.:)
VastaaPoistaDiego, ehdottomasti
VastaaPoistaAivan upea kuljettaja ja kulkupeli.Alfons Jokipii on minun ehdotukseni.
VastaaPoistaLuigi Liukas.
VastaaPoistaSehän on selvästi Max Losito!! :)
VastaaPoistamiehillä on viikset. eli Mies.
VastaaPoistaRobin!
VastaaPoistaKeke!
VastaaPoistaUrho.
VastaaPoistaEDVARD!
VastaaPoistaSaanko esitellä: Formulakuski Viljo Viiksi punaisella autollaan :)
VastaaPoistaSelvästihän kuski on Enrique!
VastaaPoistaleppäkerttu:)
VastaaPoistaPerttihän tuo! Selvästikin!
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaMobiili Martti, tietenkin!
Pena!
VastaaPoistaKeke :)
VastaaPoistaKuskin nimen täytyy olla Hermanni Vauhdinhurma. :)
VastaaPoistaPertti!
VastaaPoistaAi ai, pari Max-henkistä ehdotusta oli jo, mutta mulle tuli noista viiskistä mieleen sirkustirehtööri nimeltä Max, joka kurvailee vapaa-ajallaan punaisella salamallaan pitkin Ranskan Rivieran kiemuraisia teitä.
VastaaPoistaKyllä se Vallu on :)
VastaaPoistaSeveri kaasujalka
VastaaPoistaKoska lelu on suomalaista käsityötä ja puuleluilla on leikitty iät ja ajat, voisi kuskin nimi olla vaikka Hermann taikka Valto. :)
VastaaPoistaTuffa Taituri :)
VastaaPoistaReinolt
VastaaPoista