5/02/2012

Ihan pihalla.
Kevät on juuri sitä aikaa, kun ihminen huomaa pihansa harmautta tiiraillessaan ankaraa tarvetta uudelle elämälle. Niin myös meillä ja viime päivät onkin vietetty pääosin ulkoilmassa maata kaivellen tai auringossa tannerta tiiraten ja suunnitellen. Muutama orvokki ja muu vihreä kaveri on saatu jopa purkkiin ja penkkiin asti.

Pari päivää sitten tämä matami teki itsellensä täysin uuden aluevaltauksen täällä internetin ihmeellisessä maailmassa. Törmäsin näet aivan aidosti ensimmäistä kertaa kauppaan, joka myy kukkia, pensaita, puita ja muita puutarhatuotteita netin kautta kotiovelle saakka. Olin äimistynyt! Ehkä tämä ei ole uusi juttu muille kuin tälle emännälle mutta varsin miellyttävä uutinen kuitenkin, olipa tämä muulle kansanosalle miten vanha systeemi tahansa.

On nimittäin niin, että kasvien tiirailu, hypistely ja hankinta on tämän matamin mielestä äärettömän rattosaa touhua, vaikka vihertäjistä en juuri mitään ymmärräkään. Kuitenkin lähes joka kerta poistun viherliikkeestä muutaman orvokin ja ruusupuskan kanssa, sillä kahden menevän ja varsinkin vinkuvan jälkeläisen kanssa ei ajatustyöskentely vaan kertakaikkisesti tuolla saralla tahdo luonnistua.

Huomasin myös, että tuosta verkkokaupasta 75 euron arvoisen tilauksen tehdessään kansalainen saa itselleen Viking Linen 2vrk:n risteilyyn oikeuttavan lahjakortin. Sanottasko näin, että muutama parveketomaatti ja vihertäjä saattaa iltaan mennessä aika varmasti olla matkalla meillepäin!

6 kommenttia:

  1. It's so nice now in the spring, to start a little garden again :)
    We have also begun to plant out, but the summer flowers have turned a bit yet ;)

    Great pictures!
    Hugs from Jane

    VastaaPoista
  2. Hih hii :) tuolta kaupalta tulee myös joka kevät kuvasto. Sepä vasta on mukavaa ilta lukemista.

    Kasvien tilaaminen on siksikin helppoa, että perus tiedot kasvupaikasta yms. selviää aina heti. Eikä tarvitse pähkäillä ja metsästellä myyjää. Houkuttelevampiakin taimet on kuvissa kuin kituvan näköisinä purkeissa.

    VastaaPoista
  3. Mertsi: Ja aatteleppa, että huomasin yrityksen harrastaneen postimyyntiä jo vuodetsa 1990! Ehkä asia ei oo vaan ollut itseä kiinnostava ja ajankohtainen, kun löysin moisen aarteen vasta nyt. :D Ehkä vähän hidasälynen olo tässä vaiheessa. Nimenomaan ajatus siitä, että saa rauhassa lukea tekstit ja kasvatusohjeet vaikka kymmeneen kertaa tekee netin kautta tilaamisesta melkoisen houkuttelevaa. Ja kuvat!

    VastaaPoista
  4. Uskaltaako tuonne ihteään klikkailla... Tulee pian rekkalastillinen istutettavaa ovelle! Käänsin eilen vihanneslaatikoita ja kyllä muuten haba kasvaa siinä touhussa. Mutta mulle taitaa riittää ihan tuon lähimarketin antimet. Jos porkkanaa ja tomaattia sais alulle niin meikä olis tyytyväien. Innolla odotan minkälaista vihertäjää se teikäläinen laittaa siellä alulle!

    VastaaPoista
  5. Jane: Thank you! Again. :)

    Jasmin: Laittasinpa vaikka ja mitä kasviksen tynkää penkkiin, jos vaan sais nuo 10 vuoden lehdet kaavittua ensin pois pihasta ja pistettyä jonkinlaisen kasvimaan pystyyn. Aj aj, siinä ruoputtamista kerrakseen tälle keväälle! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana oli eksyä tänne ja jäädä samalla reissulla lukijaksi.

    VastaaPoista