Pääsiäinen.

Se on täälläkin, tämä keväinen pitempi viikonloppuloma. 

Viimeisin viikko on kulunut tässä talossa varsin palvelevalla meiningillä, sillä sattuneista syistä torpan vierassänkyjä on kansoittanut lapsiyövieraitten joukko eikä tämä matami ole juuri muuta ehtinyt, kuin passata ja puunata, tehdä ruokaa ja jolkottaa milloin kenenkin perässä. Emminä valita, sillä aivan mukavaa oli mutta hieman ehti jo ompelukonetta tulla ikävä.

Tuossa menneellä viikolla tilasin kankaita netistä ja niitäkö sitten kuola suupielessä odottelemaan. Siskon samalta firmalta tilaamat kankaat tulivat parissa päivässä, joten siitäpä sitten alkoi yksi tämän kotomaamon elämän suurista jännitysnäytelmistä. Kaikki alkoi hyvin, paketti lähti taipaleelle ja seurantakoodi saapui sähköpostiin. Lapsipainotteinen kotiviikko teki sen, että sain lähetyksen seuraamisesta pakkomielteen.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kun paketti jumittui Forssaan. Kaksi päivää latasin ahkerasti koodia lähetyksenseurantapalveluun mutta edistystä ei tapahtunut. Oli pääteltävä, että jokin forssalainen julkea rosmo on varastanut viattoman pienen kangaslähetykseni. Kuskannut sen sitten ompelevaiselle puolisolleen tai äiteelleen ja siellä sitten ilakoivat meikämarjatan maksamissa kankaissa. Tai sitten herttanen kangaspukettini on ottanut ja rakastunut. Jos vaikka Forssassa on kauheen söpö postimies, jonka kanssa välttämättä tahtoi tehdä lähempää tuttavuutta. Kangasta iholle, kyllä te tiiätte.

Mutta eilen, oi onnenpäivää, armas pakettini saapui kotiin. Riivin sen auki, leväytin kankaat pitkin olohuoneen lattiaa, kirmasin kaavat, leikkasin kangasta, pistin lapset nukkumaan, musiikin soimaan - ja ompelin, pitkälle yöhön. Kiitos postisetälle Forssaan. Kiitos kun panttasit pakettiani, sillä pakkomielteinen paketin odotus nosti yöllisen ompeluhetken ihan omaan arvoonsa.