Mauri ja Kerttu ovat saapuneet kotiin.

Kauheen miellyttävää jotenkin tämä elo näin kevätaikaan. Välillä nuppia kiristää ja tekemättömien töiden lista puristaa päätä vanteen lailla mutta pääosan ajasta olo on jotakuinkin leppeä. 

Tämä marjatta täällä on ollut viime vuosina varsinainen kirpparirotta mutta tiiättekö, on tapahtunut kummallisia asioita, sillä rotta on enää vaivainen hiiri tuon asian suhteen. Kirpputorien ajattelu maittaa varsin makosasti mutta sitten kun pitäisi kammeta ruho liikenteeseen niin ei vaan irtoa. Ehkä syypää voi olla tuo kirpputoreihin kyllästynyt jälkikasvukin, sillä narinansa on sen verran hermoja raastavaa, että alitajunta pistää vastaan pelkästä ajatuksesta.

Vaan eilenpä kävin, kun toverin siivellä matkaan lähdin. Ja voi veljekset että voi ihminen kokea aarteenlöytäjän tunnelmia, kun oikein kohdalle osuu! Tällä kertaa tämä rakkaudentuntemus iski ankarana rintaan, kun erään hyllyn päällä näin nököttävän tuon pienen Maurin, jonka joku taitava on vuonna 1946 paperille piirustanut. Mauri saattaa oikeasti olla  naispuoleinen, vuonna 45 syntynyt emäntä, jonka jämäkän mutta lempeän katseen alla  on kasvanut oiva joukko pikkumaureja mutta jotenkin tuo vaan näyttää ihan Maurilta. Oi kunpa jostain tietää sais tuon pienen nappisilmän tarinan, olis muuten herkkää!

Kerttu löytyi tänään postilaatikosta. Eräs kiltti naikkonen luopui Kertusta pitovaikeuksien vuoksi  mutta täytyy kuitenkin todeta, että oli tuosta huolimatta varsin hellästi pistänyt likan liikenteeseen. Kosteusvaurioita ei ollut kertynyt ja Kertun posket vihersivät vain vähäsen. Tuon punatukan paikka on vierashuoneen sängyllä muun pehmoporukan pääjehuna.

Tänään siivosin ompelupöytäni ja huomasin, että ainakaan langanpuutteesta ei ompeluhetket jää kiinni. Kangastakin on kertynyt sen verran, että sillä vaatettaisi pienen armeijan.  

Vappuja kuomat!