3/26/2012

Keltaista.
Ei ole epäilystä mikä on ollut tämän talon viehätysväri numero yksi viimeisen vuoden ajan. Tomaatti ja vihreä pönöttävät vankasti jaetulla kakkossijalla mutta ihan ehoton ykkönen on vuodenajasta riippumatta aina vain keltainen. Leijonankeltainen, oranssinkeltainen, sitruunankeltainen, tipunkeltainen. Näin keväisin ihan mikä tahansa keltaisen sävy enemmän ku passaa tälle matamille.

Pääväreissä pysyttely on mukavaa mutta onhan tämä kevät tuonut tähänkin taloon pieninä paloina hempeät pastellit. Ei sentään liiallisin määrin tai ylihempeät mutta pieninä paloina ne istuvat aivan mainiosti päävärien kanssa yhteen. Pääväreillähän meinaan noita, joita sekoittelemalla muut väri syntyvät, kuten tiedätte. Mintunvihreä on alkanut näyttämään mahottoman kauniilta, kuin myös haalea keltainen ja vaalea beige. Konsaan ei kansalainen tiedä miltä maalipurkilta itsensä löytää.

19 kommenttia:

  1. Mistä nuo ihanat keltaiset farkut ovat?

    VastaaPoista
  2. Oi miten upea keltainen lamppu! Väri on kyllä ihana. Pirteä ja raikas. Me maalattiin viime kesänä eteisen seinät keltaisella ja ollaan tykätty kovasti.

    VastaaPoista
  3. Oi sinä kanssasisar keltaisessa! En minäkään pääse keltaisesta eroon. Enkä kyllä haluaisikaaan, on se sen verran mainio asia.

    Kyllä elo olis tylsää ilman värejä!

    VastaaPoista
  4. nyt kyllä saat kaunaista kateutta osaksesi niin paljon, että pitäisi varmaan tämä kommenttikin jättää anonyyminä. haluaisin niin nuo keltaiset farkut tytölle, mutta nuuka kun olen. hmph, kaikkeen ne rahojaan tuhlaakin.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Housut on Mini Rodinin. Laitan niistä lisää kuvia päivän parin sisään. :)

    Satu: Keltainen piristää! :)

    Dooda: Niin olis! Tylsää mutta ehkä tyylikästä. ;D

    Nna: No hyvä että rohkenit NUIN kauhian kaunaisen viestin jättää omalle nimellä. :D Housut on kyllä mukavat, poika itsekin ihastu niihin ja nimesi heti lempihousuikseen. :)

    VastaaPoista
  6. Täälläkin yksi ilmoittautuu keltaisen ystäväksi, siihen kai ei kyllästy ikinä.(: Tuo lamppu on ihana, tuon tyylistä joskus metästin itekki, mutta ei kävellyt vastaan ei,joten päädyin toiseen lamppuun.(:

    VastaaPoista
  7. Kyselisin alimmaisessa kuvassa olevien kirjojen alkuperää? Oletan, että sisältävät tyhjiä sivuja kunnes ne joku parhaalla katsomallaan tavallaan täyttää?
    (Kiltti, älä sano, että olet tehnyt nuo itse.)

    VastaaPoista
  8. Sussu: Lamppu on yksinkertasen ajaton, ja varsinki pirteä. :)

    K: No eläpä pelkää, en oo tehny. :D Ylempi on Marimekon iso vihko ja alempi on mökkikirja Kauhalla ja Vasaralla. Siis ihan oikea kirja mutta kannet vaan tällä hetkellä jossain reissun päällä. :)

    VastaaPoista
  9. Kauhalla ja vasaralla on ihana kirja. Se on uudella kodilla iltaisin sänkylukemisena, siinä on oikea tunnelma!

    VastaaPoista
  10. Mä oon myöskin alkanu viime aikoina miettiin et miten mintunvihreä näyttää niin jännän kivalta! Sitä meille pian! Tykkään kyllä teidän värikkyydestä, vaikka ite oonki enemmän pastellien perään, ainaki nyt.. Keväällä varsinkin väri-ilottelu on niin makoisaa

    VastaaPoista
  11. Keltainen on mun lemppari!
    Voiko siihen kyllästyä? :O
    Monen monta vuotta vihreä oli ykkönen,
    mutta uudessa kodissa voiton vei keltainen : )

    VastaaPoista
  12. Ihana koti, ihan blogi. Tänne palaan vielä.
    Keltainen on aina ollut suosikkini, mutta sitä ei ole juurikaan näkynyt sisustuksessa...enen tätä hetkeä, sillä keittiön yhdestä seinästä on tullut keltainen.

    VastaaPoista
  13. Oo, keltaiset housut. Niitä minäkin olen huokaillut, lähinnä itselleni mutta voisin kyllä lapsillekin ottaa. Järkytin itseäni ja ostin mintunvihreän karvafleecen palan, suunnitelmissa tytölle takkia. Enpä olisi ihan vasta moista uskonut.

    Voisin esittää pienen pyynnön. Voisitko opetella leipomaan ruisleipää ja opettaa sen sitten tällaisille toistaitoisille?

    VastaaPoista
  14. Mitäs se rouva nyt kutoilee? Melko käsityöläinen oot!:)

    VastaaPoista
  15. Rakastan tuota poikasi asentoa, niin rento niin retee ja keltainen saa keväisin minutkin "hulluksi".

    VastaaPoista
  16. Yellow is really a fresh color :)
    Like it Skjerstad home also.
    So great was their yellow light!
    Is there a used findings that you have fixed the cord, or is it bought like that?

    Hugs from Jane

    VastaaPoista
  17. Keltainen on kevään väri... Niin kepeä ja keväinen! Just nyt mullakin must juttu :)

    Kevyttä kevätviikkoa vaan sinne suunnalle Suomea!

    VastaaPoista
  18. Jonna: Se on ehdottomasti mökki- ja fiilistelykirja nro 1! Kaunis ku mikä.

    Riina: Keväisin menee kyllä väreistä väkisilläki sekasin. Eikähän siinä mittään kun niin se pitääki olla! :)

    Pitsimiinin Laura: Toivon, että ei voi. :)

    Katjuska: Keltainen on auringon väri. :)

    joska: Nuo keltaset on kyllä herkulliset! Tosin ei ihan farkut mutta pillit kuitenki. Toinen toistaitoinen tunnustaa, ettei ole kuunaan ruisleipää vääntänyt. Paitsi semmosesta valmiista ruisleipäainesjauhosta, johon lisätään vaan muutama aines ja se on siinä. Muuta en lupaa yrittääkään lähiaikoina. :D

    Senja: Vuoden ekaa villatakkia tietenki. ;)

    Sokrutin: Ehottomasti!

    Helena: Keltainen on niin kevään väri, kai tuo aurinko tekee sen pitkän talven jälkeen. Poika nauttii kuvattavana olemisesta, ei paljon tarvi lahjoa <3

    Skjerstad: Yellow is the color of spring. The lamp cord was not part of the lamp when I bought it. :)

    Kammari: Niin on! Kiitos samaa sinnekin! :)

    VastaaPoista