Isien päivänä.

Nelivuotiaan kanssa on mukavaa askarrella, sillä sen ikäisen touhussa alkaa olla jo jonkinlainen aikuismainen ote. Onhan se askartelu pienempienkin kanssa ihan rattosaa mutta nelivuotias osaa jo itse suunnitella ja miettiä mitä mihinkin pistettäisiin eikä pelkästään räiski menemään ja kuuntele käskyjä. Voisi siis kätevästi todeta, että tuon ikäisen kanssa pystyy asioista jo keskustelemaan ja pohtimaan erinäisiä näkökulmia tekemiseen.

Eilen askartelimme monen monta ympyrää ja numeroa. Saattaa kuitenkin käydä niin, että eilen valmistunut puretaankin osittain, sillä vaihtuvainen on ihmisen mieli. Poikasen askartelemat osiot kyllä säästetään mutta maamon aikaansaannoksista en olisi ihan niin varma. Yllättäen näet huomasin, että olisi järkevää tehdä monivuotinen ja kestävä kalenteri eikä mikään yhdenvuodenihme. Lisäksi päähän putkahti monen monta ideaa siitä mitä luukuista voisi löytyä, materiaa kyllä mutta myös paljon muuta, kuten vaikkapa lupauksia yhteisistä tekemisistä.

Tänään ilmaantui huolestuttava piirre meikämartan olemukseen. Onhan toki mukavaa, kun harrastus vie mennessään mutta onko toiminta lähtenyt lapasesta, jos lasten vaatettamisen jälkeen pukemisen kohteeksi päätyvät jo viherkasvitkin? Oli miten oli, niin ainakaan eivät palele.

Tänään juhlitaan iskää. Meilläkin on se maailman paras iskä. Paketista kuoriutui vuosiuistin sekä nimikkomuki, jotta iskän vaimon ei tarvitsisi kuunnella valitusta siitä, kuinka muki on taas laitettu kesken kaiken koneeseen tai muuten vain piilotettu milloin minnekin. Iskä on nimittäin pihinpuoleinen ja juo samasta kupista välillä mottia huuhdellen vaikka kuukauden päivät peräjälkeen. Jälkikasvullani on hyvä iskä ja emännällä isäntä.