Tänään on ollut hyvä päivä.

Päivällä saimme nauttia toverin maukasta mustikkatorttua ja illalla siivosimme. Enää ei kuulkaa tässä talossa langanpätkät juhli!

Tuon kuvassa nähtävän mini-rillirouskun isoveljen jalka sattui taas eilen ihan vain itsekseen potkaisemaan tuolia sen verran kovasti, että tuoli mokoma otti ja kaatui. Siitä muistuikin mieleeni se eräs taannoinen käsi, melkolailla vuoden takaa.

12.10.2010

Yöpöydän laatikosta löytyi vahaliidut. Vanhat tutut, kaivattu viimeksi joskus viisi vuotta sitten, kun vielä ehti ja jaksoi piirtää.

Vaan eilenpä piirrettiin! Olohuoneen lattialle levitettiin pelit ja rensselit ja siinä sitten aikamme tuhrattiin. Meikätäti oli juuri kieli keskellä suuta väkertämässä paperin reunaan jotain herttaista tikku-ukkoa, kun kuulin nimeäni kutsuttavan.

Poikanen varovasti: Äiti.

Emokki: No mitä?

Poikanen ihmetellen: Äiti kato, mitä se mun toinen käsi oikein tekee?

Emokki ei vielä tajunnut tilannetta: Ai mikä? No mitä se tekee?

Poikanen  häpeilemättä: Se piirtää lattiaan!

Tuosta tilanteesta piirtyi alitajuntaani varsin oiva toimintamalli. Tuotahan voisi ihan aikuinenkin kätevästi käyttää arkielämässään monessakin tilanteessa!

Täten, näin selviät arkielämän haastavista tilanteista, osa 1:

Karkkilakkolainen hengenheimolaiselleen:

Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan ottaa noita karkkeja tuolta pussista ja laittaa niitä mun suuhun!

Miehen kanssa vaatekaupassa:

Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan alko maksamaan näitä vaatteita!

Tärkeässä tentissä:

Hei kato, mitä ne mun silmät oikein tekee? Ne vaan tuijottaa tuon tyypin vastauksia!

Messuesittelijälle:

Hei kato, mitä se mun käsi oikein tekee? Se vaan kauhoo noita karkkeja mun taskuun!

Miehen kanssa Ikeassa:

Hei kato, mitä ne mun jalat oikein tekee? Ne vaan lähti kiertämään uudestaan tätä kierrosta!

-

Tällä matamilla on tiedossa harvinaisen mukava tuleva viikonloppu. Täten toivottaa hän oikein rattosia tulevia päiviä itse kullekin!