6/11/2011

Remonttia tekevä henkilö on hyvin usein vailla jotain. Vasaraa tai ruuvimeisseliä, maalia tai pensseliä, parkettia tai kattopaneelia. Varsin usein myös henkistä ja varsinkin fyysistä tukea.

Ei olisi tämän talon keittiö vielä näinkään hyvällä mallilla ilman ahkeria tovereita, jotka ovat jaksaneet olla omien töittensä lisäksi ahertamassa matamin ja perheensä keittiötä valmiiksi. Sen kunniaksi juotiin tänään kakkukahvit ilta-auringon lämmössä.

Tien vierukset ovat pullollaan horsmaketta jos minkämoista, olo on kuin karkkilakkolaisella irtokarkkilaarilla. Tosin sillä erotuksella, että puutarhasakset saavat napsua minkä ehtivät kun pientareelta katoaa ne kaikista somimmat kyllikit omaa pihaa piristämään.

Kuumana päivänä ei liiemmin jaksanut leipomusten kanssa ähertää, siksi meikämartta pakersi kasaan eräässä blogissa nähdyn mutakakun mansikoilla. Tämän kakun kakkuosio taas syntyi Kinuskikissan ohjeella ja se myös hyväksi todettiin.

Mutakakku
150 g Fazerin tummaa leivontasuklaata
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
4 munaa
2 ½ dl sokeria
1. Paloittele suklaa mikrokulhoon ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W) välillä sekoitellen. Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita voi- ja suklaasula keskenään.

2. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhoseos vuorotellen voi-suklaaseoksen kanssa.

3. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm). Kaada taikina vuokaan.

4. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15-30 minuuttia. Mutakakun on tarkoitus jäädä sisältä hieman raa’aksi. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua.

14 kommenttia:

  1. oi mitä kuvia! ja hienolta näyttää keittiö, vau!

    VastaaPoista
  2. Nuo tienvarren kukkaset pesee minusta mennen tullen kaikki istutetut kukat kauneudellaan.

    Ja teidän keittiö, se on sitten kaunis. Olen ihaillut moneen kertaan jo viime päivien aikana tuota betoniseinää. Kyselit jossain tuolla aiemmin mielipiteitä mitä siihen välitilaan laittaa; ehdotan, ettei mitään. Se on aivan mahtava noin. Ja nuo keltaiset lamput kruunaa koko ihanuuden - enkä minä ees tykkää suuremmin keltaisesta!! Mutta teillä tuota keltaista on käytetty todella ihanasti ja se sopii teidän kotiin niin hyvin, että en voisi yhtäkkiä kuvitella mitään sen parempaa piristysväriä!!

    VastaaPoista
  3. Onneksi on olemassa muitakin herkkuja kuin ne karkit, vaikka tietysti mitä kielletympi sen enemmän tekisi mieli. Minulla tekee tiukkaa tämän karkkilakon kanssa, mutta koitan keksiä siitä kaikkia hyviä puolia, kuten että ei tule ylimääräisiä kaloreita karkeista ja vieroitus irtokarkeista tekee vain hyvää.
    Jätskiä kyllä kuluu, mutta sitä kuluisi muutenkin ja sen päälle tulisi vielä ne karkit.
    Tsemppiä sinnekin!!! ♥ Me todella pystytään pysymään pois irtokarkkilaareilta ja kuolaamasta lasten lauantaikarkkeja ;).

    VastaaPoista
  4. Voi että teillä on hyvännäköistä!Olen jo pitemmän aikaa seurannut blogiasi ja tykkään siitä kovasti.
    Hei mistä olet hommannut tuon hienon astiankuivaustelineen? Meillekään ei ole tulossa yläkaappeja uuteen kotiin ja joku vastaava pitäisi hommata...

    Helmina

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia!! Tuo Oiva räsymatto on kyllä maailman ihanin astiasto. Nauttikaahan uudesta kodista ja kesästä!
    Johanna

    VastaaPoista
  6. Voi että tykkään henk.koht. nuista Marimekon kupeista, kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  7. Soila: Kiitos. :)

    Heli: Kiitos viestistäsi! :)

    Tuo seinä on vielä kesken, kaipaa joiltain osin vielä täytettä pintaan, jonka jälkeen alaosaan taputellaan kaapissa odottava saunasuoja. Sitä suositteli niin moni, että testaukseen meni. Toivotaan, että se riittää suojaksi eikä tarvi muuta, mekin kun tykätään tuosta paljon tuollain yksinkertaisen karuna. :)

    Keltainen on vihreän ohella niin kesäväri kuin voi kesäväri vain olla!

    Hipsu: Meillä tahtoo jäädä lapsiparkakin ilman karamellejä kun maamo ei osta itselleen. ;D Ihan hyvä niin.
    Nyt on onneksi niin hellettä, että kaikenmoinen syöminen ei juuri pyöri mielessä. Hyvä sauma karkkilakolle. :)

    Helmina: Köökki kiittää, kiitos! :) Astiankuivausteline on tilattu netistä putiikista nimeltä Elvina Interiör. Tuo teline osui silmään sen verran vahvasti, että sen pohjalta pistettiin jo valmiiksi suunniteltu keittiö osittain uusiksi. Ja kyllä kannatti, me on ainakin pärjätty ihan hyvin tuolla pelkällä pöytätelineellä.

    Johanna: Kiitos! Me nautitaan! :)

    Emmi: Ne on somat, sopivan ajattomat mutta silti ei pliisut. On ilo omata tovereita, jotka hoksaavat ostaa tuparilahjaksi lahjakortin Marimekkoon. ;) Kiitos heille! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos nisukesteistä! Oivalta maistui torttu ja piiras. Oiva on myös ihana astiasto. Ja kuten jo kaikki muutkin kommentoijat ovat ylistäneet keittiötänne, yhdyn myös minä heidän mielipiteisiinsä.

    VastaaPoista
  9. Wow it's beautiful here too! I like Your house. Lovely colours. And that wall is perfect.
    I'll be back.

    VastaaPoista
  10. Munki on varmaa pakko jättää pitkästä aikaa puumerkkiä tänne.. huono syy, mut käyn yleensä näin iltamyöhäsel lukemas näit juttui ja silmät seisoo pääs ni siin vaihees ei ajatuskaa enää jaksa kulkee, joten kommentointi ollu vähästä! Förlåt kuomaseni!
    Siel on mukavan näköstä ja upeita kuvia! Terkkuja!
    /Salla

    VastaaPoista
  11. Lilla: Kiitos Liretsu armainen, on ilo kuulla, että torttu maistui! Köökkettiki kiittää. <3

    Rarerina: Thank you, welcome back! :)

    VastaaPoista
  12. Herkulliselta näyttää sinunkin versio!
    Ja keittiökin näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  13. Salme: Saat anteeksi. :D Kiva kun jätät puumerkkiä, edes sillontällön. :) Krhm, kyllä täältäkin on kummipoitsulle pakettia tuloillaan, jääkaapin ovessa on muistutus melko suurin kirjaimin mutta silti sitä ei oikein taho muistaa mitään! Terkkuja Raffelle ja kaikille muillekin, nähään pian! <3

    houtten: Kiitos inspiraatiosta, oli hyvää! :)

    VastaaPoista
  14. Vitsit, että kaikki näyttää niin ihanalta! :-)

    VastaaPoista