Tänään oli merkillinen päivä; meikätäti oli hyvällä tuulella ihan aamusta iltaan asti!

Kevätväsymys on käsitteenä hieman mystinen. Eikö valon määrän lisääntyessä pitäisi pikemminkin piristyä kuin uuvahtaa entisestään? Täällä on pari viikkoa tarvottu silmät ristissä ja pää huurussa aamusta iltaan, mikään ei ole oikein maistunut ihan mahottoman makialta vaan kaikki on vaan ihan ookoo. Remontti on saanut maata aloillaan jo hyvän tovin.

Tänään meikäemokki kuitenkin repäisi, vietti lähes kokonaisen päivän ilman jälkikasvuaan ja kävi maakuntamatkalla tovereitten kanssa. Kylläpä se tekikin nannaa, edellisestä hermolepuutuspäivästä olikin jo aikaa niin pitkä tovi, että sitä ei kykene vanha enää muistamaan.

Illalla saimme vielä armaat toverit kylään.

Kyllä se kesä vielä tulee, tänään uskon siihen ihan koko pienen ja kärttyisen sydämeni pohjasta saakka.