On syksy niin ihmeellinen.

Minä kaikkea ymmärrä en. Miten vihreä maa värin uuden nyt saa? Ja miten se laulu sitten jatkuikaan, ei sen väliä.

Syksy on ihmeellinen, siitä ei mihinkään pääse. Olisiko niin, että myös mielialat saattavat heittelehtiä kuin kauden keli ikään. Ensin on tyven, sitten sataa yhtäkkiä kuin saavista kaataen. Sen jälkeen paistaa ja sataa yhtä aikaa, sitten pelkästään paistaa ja tulee hiki. Sitten putoilee rakeita ja lopuksi niskaan kosahtaa taas kaatamalla vettä. Vaan eipä anneta sen lannistaa! Missään mielessä.

Takkahuonetta on maalailtu. Eilen kaksivuotiaan ja ankaran laulannan suotuisalla avustuksella maalattiin seinät toisen ja kolmannen kerran ja katto ensimmäisen. Viimeksi mainittu näyttääkin imuttavan tuota valkoista ainesta melkoisesti, joten jää nähtäväksi montako kerrosta siihen lienee pitäkään lähipäivinä vielä sivellä. Tuhkaluukku sai värin oivan, joka aiheutti eräälle perheen aikuiselle melkoisia vilunväreitä. Sanokaa silti mun sanoneen, että kaikkeen se on tähänkin asti tottunut, joten eiköhän liene tule tottumaan myös erääseen äkkimakiaan tuhkaluukkuun.