Neljän seinän sisältä hyvää päivää.
On päättänyt uusi vuosi, että vielä ei juhlita. Tänään on sisuskalut pyörineet siihen malliin, että kohta ei enää naurata sitten laisinkaan. Pystyssä pysytteleminen tietää sitä, että vessan ovi käy varsin tiheään. Mutta näilläpä mennään.
Eilen nauratti silti, kun postipoika oveen kolkutti ja pakettia oven raosta sisälle työnsi. Paketin sisus olikin erittäin miellyttävä, sillä mitäpä sairasteleva perhe muuta tarvitsee kuin jaffaa - ja leluja! Sylvanian Families-pupujussit ovat retkeilymielellä ja se heille suotakoon, joskin pieni kateuden poikanen saattaa rintapieleen livahtaa tuota matkailun riemua katsellessa.
Näitä leluja on kuuleman mukaan ollut markkinoilla jo silloin, kun tämäkin matami on lapsuusvuosiaan elellyt. Eipä ole moisia söpöläisiä asunut meidän talossa tuolloin, joten nämä olivat ihan uusi tuttavuus. Kauheen hellyttäviä ne on, kaikkine tarpeistoineen. Itse lelut ovat paksua ja todella kestävän oloista materiaalia. Kokemusta löytyy, sillä eräs yksivuotias känkkäränkkä on jo ehtinyt antaa niille melkoista kyytiä. Tuon ikäiselle ei kovin pientä vielä uskalla antaa, joten mukana tulleet astiat, silitysraudat ja muu pieni sälä pistettiin kaappiin odottamaan. Neljävuotias sen sijaan osaa leikkiä jo varsin mielikuvitusrikkaasti.
Tämä viikko on osoittautunut varsin pitkäksi, joten kuulkaa, on aika arvonnan! Nimensä tai nimimerkkinsä kommenttilootaan jättäneen kansan kesken arvotaan yksi karavaanisetti, joka sisältää auton, asuntovaunun tykötarpeineen sekä neljä pupua. Osallistumisaikaa on sunnuntain 15.1 iltaan saakka. Mikäli onnetar ei suosi, niin kyseisiä leluja saa ostaa vaikkapa täältä.
Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!
Arvonta on nyt päättynyt,
kiitos kaikille osallistujille!
Oijoi, näillä minä pienenä leikin! Vielä on tallella ja hyvässä kunnossa.
VastaaPoista•Napakettu
Kiitos ihanista jutuista.Olen uusi lukija, onneksi löysin tänne.
VastaaPoistaNo pitäähän tähän tietty osallistua! Koettakaahan parantua...
VastaaPoistaNoi on kyllä spöjä! Ja paranemisia teille, yrjötauti on jotain ihan kamalaa. Arvontaan mukaan myös =)
VastaaPoistaHei vaan, ilmanmuuta ilmoittaudun mukaan arvontaan!
VastaaPoistaJa pakko tässä yhteydessä kertoa, miten kovasti pidän sun jutuista. Niin hyvälle tuulelle tulen aina!
Saikku
Makea auto :) Mukana arvonnassa!
VastaaPoistaSilmäilijä täällä huhuilee osallistuvansa arvontaan :).
VastaaPoistaKiitos kivasta blogista!
Suloisia tosiaan!
VastaaPoistaihastuttava blogi sulla. Olen aivan tuore tutustuja, villatakin ohjeella eksyin lukijaksi.
Pikaista toipumista!
:o)Annikki
Ei ole tämäkään emäntä ennen tuollaista settiä nähnyt, mutta sen verran mukavan näköistä porukkaa on, että mieluusti leikkisin kera kakaroideni noilla tykötarpeilla karavaanarielämää! Mukana siis arvonnassa :)
VastaaPoista-Eve H
Mukana! :) -Kehrä
VastaaPoistaVoi miten kiva arvonta, mukana!
VastaaPoistaJätetäänpä Iitusen tassunjälki lootaan :D
VastaaPoistaNuo on kyllä niin älyttömän suloisia, että osallistun arvontaan suurin toivein, vaikka meidän nuorimmainen on jo 10v.. jos ei se leiki niin leikin sit vaikka ite!! =D
VastaaPoistaPikaista paranemista toivon teille!!
ilman muuta mukana arvonnassa.
VastaaPoistaoioijoi.. meidän tyllerö pissais hunajaa noista pupusista tykötarpeineen <3. olen suht uusi lukija ja pidän blogisi selkeästä tyylistä.
VastaaPoistaTää lähtis mukaan arvontaan kanssa. Ja pikaista paranemista!
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistaMinäki oon mukana, jokapäiväinen vierailijasi:)
VastaaPoista.riikka.
Meidän tytöllä on puputalo, joten karavaanisetti sopii paremmin kuin hyvin tytön leikkeihin.
VastaaPoistaMukana arvonnassa. :)
VastaaPoistaNuo on niin söpöjä, mukana totta kai! :) Paranemisia teille!
VastaaPoistaToivottavasti ykä jättää teiät jo kohta! Se on kyllä niin karsea tauti.
VastaaPoistaMukana arvonnassa myös ehdottomasti! Meillä oli noita pienenä ja kutsuttiin niitä "pikkaraisiksi". En tiedä, oliko se yleinenkin nimitys noille, mutta oon joskus kuullut jonkun muunkin kutsuvan niitä samalla nimellä :D Ne oli meiän ihan lemppareita!
Osallistun, ehdottomasti!! Oon seurannut blogiasi jo pitkään ja se on mun suosikki. Osaat niin hyvin kirjoittaa ja teidän talosta on tulossa ah niin ihana! En vain ole saanut koskaan laitettua kommenttia..
VastaaPoista-Mila-
Paranemisia! Mukana arvonnassa.
VastaaPoista-klaara
Mukana ehdottomasti! Nämä oli kerhossa ihan mun suosikkeja. Niin, ja paranemisia teille päin!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan:)
VastaaPoistaParempaa vuoden jatkoa teille toivottelen!!
-Miikku
Voi meillä leikittäis myös mielellään noilla pupusilla! Mukana arvonnassa!
VastaaPoistaMilviina
Meilläkin olisi yksivuotias, joka noista voisi kovasti innostua (ja pienet osat voisi tosiaan laittaa vielä hetkeksi kaappiin). :)
VastaaPoistaNo voihan! Kyllä näillä kelpaisi leikkiä sekä pikkumiehen että äidin! Peukut pystyyn vaan :)
VastaaPoistaMukana ollaan! :)
VastaaPoistaOi, mahtava arvonta! Mukana tietysti :).
VastaaPoistaUusi tuttavuus mullekkin. Nuo ois varmasti tosi mieluisia meidän 4v ja 2,5v tytsyille. Eli mukana arvonnassa peukut pystyssä:)
VastaaPoista-Katsefa
No en ole minäkään noilla lapsena leikkinyt, mutta 4-vuotiaan tyttäreni kanssa voisin yhdessä korjata vahingon :) Pirteän näköinen koti! Vaikka nyt ei olo vissiin ole kovin pirteä, mutta koti kompensoi :)
VastaaPoistaKaiken lisäksi vielä ykätauti. Koittakee jaksaa ja parantua myös!
VastaaPoistaIhan ihana arvonta. Kiitos. Pidän itselleni kovasti peukkuja ja osallistun ehdottomasti.
raikas, kaunis blogi,kiitos! ja mukana arvonnassa.
VastaaPoista-Miimuska
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaEippana
mukana :)
VastaaPoistaosallistun!:)
VastaaPoistaMeidän neidit tykkäis!
VastaaPoistaKoeta kestää!
voihan ykä. pikaista paranemista! minä jatkan neuletakin parissa edelleen... hihat ja huppu vielä, vähän jännittää viimeiset säädöt, mutta eiköhän niistäkin selvitä.
VastaaPoistaja arvonta! parasta! kas kun tyttö rakastaa omaa pupuperhettään ja olen miettinyt, voisiko tästä teemasta löytyä jotain kivaa synttärilahjaa :) tuo asuntovaunusetti on ihana! <3
Mukana arvonnassa! Paranemisia toivottelen minäkin.. :)
VastaaPoistaArvonnassa mukana! :)
VastaaPoista-Neilikka
Parempaa vointia! Ja kiitos inspiroivasta blogista. Röyhkeästi toivotan itselleni arpaonnea. ;)
VastaaPoistaMukana ollaan! Toivottavasti tauti kaikkoaa pian :)
VastaaPoistaMinäkin tahdon mukaan arvontaan! Pikaista paranemista ja toivottavasti vähäisempää känkkäränkkää teille!
VastaaPoistaTäältäkin osallistukaamme arvontaan.
VastaaPoistaParanemisia! Kuulostaa aika karseeeeelta taudilta :/
/ Jenni
No oijoi miten ihania!
VastaaPoistaHeip! Mielelläni osallistuisin arvontaan :)
VastaaPoistaMoikka! Mukana ollaan! :) Melkoisen uusi lukija minäkin, jonkin toisen blogin kautta löysin tieni tänne sinun blogiisi. Kauniisti & kivasti kirjoitat, kuvat ovat myös kauniita! :)
VastaaPoistaMie kans mukaan!
VastaaPoistaKoittakaa parantua! Ollaan mukana arvonnassa ja toivotaan parasta! :)
VastaaPoistaTähän on kyllä ihan pakko osallistua, vaikka leluja onkin toistaiseksi tarpeeksi! Lastenhuonetta - tai edes kunnon lelulaatikkoa - odotellessa.
VastaaPoistaPikkaraiset! Ja mikä upee asuntovaunu! Mukana arvonnassa siis.
VastaaPoista-Paola
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaParanemisia sinne!
Ansu
Oijoi, tuollainen kelpais kyllä meille!
VastaaPoistaSäännöllisesti käyn lukemassa, usein vaan merkki jää jättämättä...
Osanottoni suruunne :(
Törkeen kiva! Mukana ehdottomasti!
VastaaPoistaTsemppiä sen pipin kanssa. Paranemisia!
Mulla liittyy näihin leluihin monia mukavia muistoja. Mielelläni soisin iloisia leikkihetkiä myös omalle jälkikasvulleni. :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa siis!
Pois pahat örkylit teiltä!
Osallistun! :)
VastaaPoista- Annariina
Mukana
VastaaPoistaOsallistun, ehdottomasti! Suursuosikkeja ovat meilläkin :)
VastaaPoistaSari B.
Arvonnassa mukana ehdottomasti!
VastaaPoistaOsallistun :)
VastaaPoistaIhana arvonta ja mahtava blogi! Mukana arvonnassa ollaan... Pikaista paranemista sinne!
VastaaPoistaJohni
Minäkin mukana. Ihana blogi, jota mukava seurata. :)
VastaaPoistaNimimerkki vimpula
Arvontaonnea kokeilemassa ja lapsille mukavaa lahjaa.
VastaaPoistaPäivi
Uijuijui, miten helluunen arvontapalkinto! Tahtoo osallistua myös hän. Eli minä.
VastaaPoistaSiis Katriina
Pikaista paranemista! Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistaMielelläni osallistun arvontaan. Kiitos kivasta blogistasi!
VastaaPoistaMaija
Nuo on kyllä niin söpöjä. Mulla oli 80-luvulla mekkoasuinen nalle ja tällä kaverina varmaan joku leijonankesyttäjäuros, jolla oli oikein ruoskakin kädessä. Löysin sen viimeksi kotona käydessäni.
VastaaPoistaTahtoo karavaanireissulle!arvontaan siis ensin...:) paranemisia sinne!
VastaaPoistaJo vain lähden mukaan arpaleikkiin! Lapsena nämä olivat mun ykkössuosikkejani, yhä löytyy norsut, hiiret, apinat ja ketut. Tämä taitaa olla eka kommenttini täällä? Aika hiljattain löysin blogisi. Sulla on kiva meno ja hyvä maku!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaIhana arvonta,ehdottomasti mukana!!
VastaaPoistaJa pikaista paranemista,yökkötauti on kamala!
-Johki-
Arpaonnea kokeilemassa. Meidän nuorimmainen olisi ihan innoissaan asuntovaunusta... :)
VastaaPoistaVoi, niin ihania!!! Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaPs. Kiitos hurmaavasta blogista!! :)
T. Ninni
Meidän pian neljävuotias neitokainen rakastuisi näihin varmasti! <3
VastaaPoistaParempaa oloa toivotellen,
Piia
Oi, ihana arvonta! Mukana ollaan :) Leikit näyttää sellasilta että tekisi mieli itsekin osallistua!
VastaaPoistaannamanna
Osallistun arvontaan, koska nuo on niiin niin ihania.
VastaaPoistaMeillä noilla leikitään ahkerasti kultakutria ja kolmea karhua, mutta voisihan nekin lähteä joskus kolostaan karavaanaroimaan.
Ehdottomasti mukana arvonnassa. Paranemisia ja osanotto suruunne! Ihastuttava blogi :)
VastaaPoista- Miia A.
Osallistun!!!!
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistamukana ollaan!
VastaaPoistaMinäkin olen leikkinyt näillä joskus reilu 20v. sitten. Joten mukana arvonnassa!
VastaaPoista-henna.p
Minulla on yksi tuollainen pupu ja pienenä se oli yksi tärkeimmistä leluista. Nyt se on tytöllä leikeissä. Piti ostaa joululahjaksi joku setti mutta en osannut päättää niin jäi toiseen kertaan..mutta tuollainen karavaanisetti olisi kyllä aivan mahtava! Ihana arvonta:)
VastaaPoistaIiihania! osallistun arvontaan!
VastaaPoistat, Noushka
oohlaalaa. menis mein pojilta pasmat sekasin ko sylvanian väli saapuis tänne.
VastaaPoistamukana siis
Päivittäin käyn täällä kurkkimassa, onko kuulumisia tullut! Sulla on tosi ihana, värikäs, hyvänmielen blogi. Kiitos siitä :)
VastaaPoista- Annanen
Minäkin mukana!
VastaaPoistaWau mikä arvonta! Ehdottomasti mukana!
VastaaPoistaParane pian. On rankkaa sairastaa lasten kans, jos niitä pitää päivän myös hoitaa huojuen. Tsempit!
VastaaPoistaMukava arvonta.
Ne on niin ihania! Toivottavasti onnetar suo ne meille (yhtäläisesti äidille ja tyttärelle :D)
VastaaPoistaIhania leluja! Haluan ehdottomasti osallistua arvontaan :)
VastaaPoistaTähän on ihan pakko osallistua! :) jostain kautta joskus eksynyt blogisivuillesi ja jäänyt koukkuun. :P
VastaaPoista-MaSa
Mukana minäkin, kun ovat niin söpöliinejä... :D Koittakkeeha parantua!
VastaaPoista-anssi
noi on ihania! Mukana arvonnassa:)
VastaaPoista-Valpuri
mukana!
VastaaPoistaEn tiiä tuliko jo äskeinen kommenttini mutta laitan vielä uudelleen. Eli kivannäköisiä leluja, joten päätin osallistua arvontaan :)
VastaaPoistaVoisibn vain kuvitella kuinka tytöt tykkäisivät näistä.
VastaaPoistamukana arvonnassa!
VastaaPoistaterveisin kata
Terkut ja Krya på er från Stockholm! t. Tiina
VastaaPoistaPikaista paranemista teille! Aivan ihana mööpeli on arvonnassa, meidän neiti 5vee rakastuisi tuohon oitis! ♥ t. Tasaraita
VastaaPoistaParanemisia sinulle, arpaonnea minulle!
VastaaPoistaTarmokas
Iih! Mulla ei ollut tollaisia pienenä, mutta naapurin tytöllä kyllä. Josko nyt sitten?
VastaaPoistaSöppänöitä nuo puput :) Ehdottomasti siis mukana arpajaisissa.
VastaaPoista-Lotta
Mukana!!!
VastaaPoistaVoi, näitä tehdään vielä, ihanaa! Osallistun ehdottomasti :-)
VastaaPoistaViimako
Karavaanin mä tahdon!:) hirviän söpöjä.
VastaaPoistaVoi,suloisia! Minähän haluan osallistua myös! : D
VastaaPoista- Iida
minäkin mukaan arvontaan
VastaaPoista-mertsi-
Mukana oltais! :)
VastaaPoista-Henttu
Kiitos ihanasta blogista ja pikaisia paranemisia!
VastaaPoistaMukana arvonnassa!
Maia
ompa sulosia pupujusseja :) mukana arvonnassa!
VastaaPoistaOi mahtava mikä arvonta! Toki minäkin lähden moista settiä tavoittelemaan :)
VastaaPoistasöpisarvonta - pakko osallistua.
VastaaPoistaVoihan itku miten ihana setti! Tääkin äiti (ja varmaan tyttäretkin) vois tykätä. Mukana arvonnassa ollaan.
VastaaPoistaParempaa vointia!
Mukaan arvontaan! :)
VastaaPoistaVoi, ovat kyllä aivan ihania!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistatotta maar tääki haluaa osallistua arvontaan, niin hellyttäviä olivat pupujussikat nuo. Ja hellyttävä on tämä blogikin. Piristäviä juttuja jokainen, Kiitos niistä!
-Tinsku :)
ihania leluja. Olen moesti ihaillut mutta en ostanut.
VastaaPoistaSylvaniat on ihania!!! Lastenhuonetta siivotessani asettelen Sylvanianhahmot koteineen aina suurimmalla hartaudella paikalleen, rakastan niitä enemmän kuin kaksi tyttöäni :) Arpaonni olkoon meillepäin myötätuulinen!
VastaaPoistaT. Henna
Villatakkien perässä tulin tänne, ja jäin koukkuun sun ihaniin kotikuviin ja tunnelmiin. Ja mikä valtavan upea arvonta. Kyllä minä kasarilapsena näillä leikin monta kertaa - ilolla arvontaan siis!
VastaaPoistaOi nuo sylvian families lelut on NIIN ihania!! Mulla on ipanana ollut karhu perhe ja harmaat puput. Tilasin viime syksynä itselleni hiiret... voi kunpa näitä saisi lisää! :)
VastaaPoistame osallistutaan kans, jei!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan!
VastaaPoistaKäyn aika usein täällä lueskelemassa, huono jättämään kommentteja. Nuo ennen-jälkeen-kuvat on ollut pg up -pg dn -selauksessa oman kodin/talon kuumeessa. :)
-l-
Aivan ihanainen tuo noiden auto! tahtoo samanalaisen :) isomman kyllä. mutta kyllä pienikin kelpais.
VastaaPoistaNuo ovat söpöjä. Tulisivat meillä taatusti kovaan käyttöön. Peukut pystyssä siis :) Ja teidän poppoolle paranemista.
VastaaPoistaAivan sulosia, vaikka uusia tuttavuuksia minullekin!!
VastaaPoistaTodellakin mukana arvonnassa :)
Kivoja pupuja! Mukana arvonnassa siis. Oikein pikaista paranemista teidän tupaan!
VastaaPoistaOi, ihania :)! Pikkasen tutuilta vaikuttaa jostain kaukaa lapsuudesta. Oliskohan naapurissa ollut? Mukana arvonnassa ehdottomasti!
VastaaPoistaVoi, kunpa nuo puput tulisivat meille.
VastaaPoistaMukaan haluun
VastaaPoistaHellyttäviä, osallistun arvontaan vierailevat lapset tarvitsevat aina leluja. :)
VastaaPoista-Aino
ihana blogi, mielellään mukana :)
VastaaPoista-Marsku
osallistun :)
VastaaPoistat. vakkarilukija
Minä myös mielelläni mukana kilpailussa! Ihana blogi, onneksi löysin tämän. Paranemisia! :)
VastaaPoistaMukana tottakai!!!
VastaaPoistaIhana, pakko kokeilla onnea:)
VastaaPoista-Sari
Mukana ollaan!
VastaaPoista-Pieta-
Mukaan, mukaan. :)
VastaaPoistaSitkeästi se sinua pitää otteessaan:( Voimia sinne. Mukana aivan ihanassa arvonnassa!
VastaaPoistaYritänpä taas. Vaik tuntuu, et oma blogi pitäis perustaa, ennenkuin voi voittaa näissä arvonnoissa :) Mut eikö lukijoitakin tarvita?
VastaaPoistaMuistan nämä lapsuudesta, mutta ei tällekään mamalle niitä ostettu. Nyt olisi kiva saada noita omille lapsille (ja voisin tietysti leikkiä vähän mukana...;))!
VastaaPoistaMukana arvonnassa siis!
Osallistun arvontaan! Ihana arvonta! :-)
VastaaPoistaParanemisia!
Mukana arvonnassa! Paranemisia sinne päin.
VastaaPoistaIrmeli
Aivan ihania :) Pakkohan tässä on osallistua arvontaan!
VastaaPoistaOsallistun arvontaan mielelläni :)
VastaaPoista-tiitiäinen-
Ihania on, näin lapsetkin totesi tuosta kuvasta :)
VastaaPoistaMicu
Sulla on ihana koti ja mainio blogi. Parantukaahan nopsaan. Mun tyttönen toivoi joulupukilta "Nukketaloa",mutta oli näemmä unohtunut matkasta.. joten tämä ehkä hiukan korvaisi sitä jo unohtunutta pettymystä. :)
VastaaPoistaIhaneita. Mukana ehottomasti!
VastaaPoista-BelleBelle
Onpas ihana palkinto! Mukana ollaan.
VastaaPoistaT. Pipsa
Koetan onneani:)
VastaaPoistaMäki haluun!
VastaaPoistaOijoi, voittaisimpa! Halusin pikkaraisia pienenä aina, mutta en saanut, koska äidin ja isän mielestä ne olivat aivan liian kalliita. No, koulukaveri-Jennillä oli niitä varmaan kaikki. Pienenpieni kateuden pistos isko silloin, vaikka olin jo isompi kun tämä selvisi :) Tosin ajattelen mää iteki kyllä nyt, että n eon vähä kalliita... vaikka taisi olla marketissa tarjouksessakin talo tms just. mutta eihän sitä heti joulun jälkeen saata ostoksille alkaa... :) Eli onnea arvontaan, erityisesti minulle!
VastaaPoistaKivoja hahmoja, koitetaan onnea! Ja mahtava blogi, matami! :) t.Esmis
VastaaPoistaMinäkin oon niin ihastunut näihin ja harmittaa kun en tajunnut näitä joululahjaksi omille lapsille ostaa. Kuun lopussa yhdellä lapsella synttärit ja on toivonut juuri näitä leluja. Joten osallistun arvontaan ja eipä harmittais jos arpaonni suosis.;)
VastaaPoistaMinäki mukana. :)
VastaaPoista-Aavaa
Ihana blogi. Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistaT. MK
Mukana arvonassa kun meillä ei oo vielä tarpeeks leluja :D
VastaaPoistaLapsuudestani tyttäreni leikkeihin on meiltä myös siirtynyt ihanaiset joten ehdottomasti myös mukana :) ! INNEJA5
VastaaPoistaPikaista paranemista!
VastaaPoistaminiE kiittää ja osallistuu! :)
Lodju myös
VastaaPoistaVoih, tuollainen olisi meillä varmasti suosittu juttu! Lapsuudesta muistan nuo itsekin, mutta nyt taitaa markkinoilla olla enemmän tykötarpeita eläimille, sillä itse muistan lähinnä pehmoiset karhut ja puput :)
VastaaPoista-eepu
Mukana arvonnassa!Kunpa nyt onni potkis:)-Helna-
VastaaPoistaVoi että. Minulla ei ollut, mutta alakerran Ellillä oli. Pitääpä osallistua, että saadaan tämäkin lapsuuden vääryys korjatuksi. Ja mitä nämä olivat suomeksi, oliko Pikkaraisia?
VastaaPoistaOsallistun! Myös mieheni täti myy näitä, pikavilkaisulla ehkä hieman edullisemmin kuin BR.
VastaaPoistahttp://www.lahjakas.fi/index.php
Tämä haluaa myös mukaan!
VastaaPoista:-) Tättärä
Totta ihmeessä pitää osallistua! Mä olen joitakin hahmoja ostanut kirpparilta, mutta mitään tykötarpeita noille meillä ei kyllä ole. Mekkoja olen vähän virkkaillut itse, varmaan vois ommellakin.
VastaaPoistaParanemisia sinne!
oi joi, meidän 3 v ja 2 vko:iset tyväret varmaan digais näitä. =)
VastaaPoistamukana arvonnassa minäkin:)
VastaaPoistaParanemisia sinne!!
VastaaPoistaMäkää en oo törmänny tälläsii ennenku jonku blogin kautta vasta iha vähä aikaa sitte.. Näyttää hauskoille, joten mukana ollaa! :)
Ovat kyllä tutunnäköisiä pupuja, vaikka ei itselläni tainnut niitä ollakaan lapsena.
VastaaPoistaOmalle pikkuiselle soisin myös mielusti mahdollisuuden leikkimiseen näillä suloisilla otuksilla. Siksi ehdottomasti mukana arvonnassa.
-Johanna
Toivottavasti meitä onnistaa. :)
VastaaPoistaMullakin oli pienenä norsuperhe ja siskolla nalleperhe, mutta ei meillä mitään näin hienoja juttuja niille ollut. Vaikka olihan se Lundbyn perinteinen nukkekoti jossa eläimet meillä asustivat.
VastaaPoistaMukana arvonnassa ehdottomasti!
Ehdottomasti mukana arvonnassa!
VastaaPoista-Eveliina, Oulu
Mukana arvonnassa :) Ihana palkinto!
VastaaPoista-V
Leikin itsekin lapsena näillä! Ovat ihania!:) Ehdottomasti arvonnassa mukana!
VastaaPoistaIhanat! Kiitos blogistasi, yks pikkuneidin mamma täällä ammentaa inspiraatiota noista iloisista väreistä :)
VastaaPoista- Hanna-Lotta -
Täällä myös yksi leluja himoava immeinen. :) Käyttäjiä löytyis niin lapsista kuin aikuisistakin.
VastaaPoistat. Matias K,
Mukana! Jee!
VastaaPoistamukana arvonassa, Parane pian!
VastaaPoistaTytti
Mukana pupuna!
VastaaPoistaNonna
Ihania, mukana arvonnassa! Heli.A.
VastaaPoistaMeillä kerätään näitä:) En ole kyllä ihan varma kumpi enemmän, äiti vai tytär...
VastaaPoistaToivottavasti arpaonni suosisi, sillä tätä ei äidil...eikun tyttärellä vielä ole!
Paranemisia tupaan!
Minä myös! Koukuttava blogi sinulla. -Riksu
VastaaPoistaIhanaa! Sylvanian väellä leikin minäkin pienenä, ja siitä on aika monta vuotta. Kaikki ovat jääneet jonnekin matkan varrelle, eli uusille olisi toki kysyntää :)
VastaaPoistaToivottavasti Jaffan juonti auttaa ja pääset pian eroon inhottavasta basillista!
Minä minä minä!
VastaaPoistaIhanat puput!
VastaaPoistat. Marjo H
pakkohan tähän karvaaanifiilikseen on osallistuttava :) minäkään en ikinä noita ihanuuksia pienenä omistanut. Söpöjä ovat!
VastaaPoistaminä myös! minä myös! mukana arvonnassa siis :)
VastaaPoistameilläkään ei näitä pentuna ollut, mutta joillain kavereilla kylläkin. ihania ovat.
tulkaa pian terveiksi!
Pikaista paranemista mahaa myllertävästä taudista! Mukana arvonnassa. :)
VastaaPoistaVoih..nämä niin haluaisin. Leikin itse näillä pienenä ja nyt toivoisin, että voisin jatkaa niitä leikkejä yhdessä pienen tyttäreni kanssa. Yhteen samoja juttuja arponeeseen arvontaan jo kerran osallistuin..ei arpa suosinut. Nyt ristin sormeni ja toivon, että tällä kertaa!
VastaaPoistaTäälläkin sairastetaan,kuumetta ja kurkkukipua. paranemista siis teille ja meille:)
VastaaPoistaJa mukana arvonnassa olen:)
-päppi-
Oii miten ihania leluja. Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoista/Lartsa
Minä myös tahdon mukaan mittelöön! :) Löysin blogisi muutama viikko sitten ja samalta istumalta taisin lukea jokaisen julkaisun, tekstisi vie mukanaan! Villatakin ohjeella tekaisin pikkusiskolle lämmintä ja tämä sama siskonen ihastuisi ikihyviksi myös leluihin. Kiitos blogistasi!
VastaaPoistaVatsatauti se on kyllä taudeista pahin. Toivottavasti ei kauaa kestä!
VastaaPoistaMahtava arvonta, hyppään mukaan!
Litroittain jaffaa ja eiköhän se kohta vatsa taas nappaa. Pikaista paranemista ja syötävän söpöt ovat kyllä pupuset!
VastaaPoistaMoi! Ihana! Meilläkin leikittäisiin varmasti karavaanareita :)
VastaaPoistaMarika ja Elli
Ihanteellista positivismia osoittaa arvonnan järjestäminen kesken sairastelun, jeij sanon minä! En ole tainnut aiemmin jeij täällä sanoakaan, kun vasta olen löytänyt tieni perille mutta uskoisin sanovani toistekin :)
VastaaPoistakokeilemaan onnea! meiltä ei näitä vielä löydykään enkä muistaakseni ole näillä koskaan leikkinyt itsekään.
VastaaPoistaKiitos todella ihanasta blogista, olen arvonnassa mukana! :)
VastaaPoista