12/05/2011

Takkihaaste on päättynyt ja kilpailu alkakoon!
Postiini putkahti 29 toinen toistaan hienompaa takkia. Tuo luku on melkoinen, sillä alunperin kuvittelin takkiluvun pysyvän reippaasti kymmenen alapuolella. Kiitos kaikille mukaan lähteneille ja haasteeseen vastanneille!

Pyysin kuvan yhteydessä lähettämään jonkin mehevän juorun tai muuten vain tarinan takista. Sainkin vastaanottaa monenmoista neulontamuistoa, nurinpäin ommeltujen hihojen tarinaa, muistoja neulovasta mummosta, kertomuksia neulomiseen hurahtamisesta sekä takkien syntymisistä. Koska takkeja putkahti kilpailuun niin monta, niin joudumme nyt valitettavasti jättämään tarinat pois ja keskittymään ainoastaan kuviin. Mutta muistakaa, että jokainen takki on tarina jo itsessään!

Novita lupasi auliisti olla palkitsemassa kolmea eniten ääniä saanutta takkia ja tekijää. Näin ollen kaksi eniten ääniä saanutta takkia ja tekijää sekä yksi meikämatamin valitsema osallistuja saavat materiaalit seuraavaan takkiin, valintansa mukaan joko Keloa tai 7 Veljestä. Lisäksi tämä martta raottaa omaakin lompakkoaan kolmikon kohdalla ja posti tuo lankojen lisäksi pienen jouluisen yllätyksen tältäkin suunnalta.

Äänensä jättäneitäkään ei ole unohdettu. Mielipiteen jättäminen kannattaa, sillä tuosta kansasta arvotaan kaksi, jotka saavat valita Minna L. Immosen tämän syksyn mallistosta haluamansa A4-julisteen. Vaihtoehtoja on yhteensä neljä, joista kaksi on nähty taannoin tässä postauksessa. Julisteen lisäksi posti tuo suun makiaksi.

Loppukoot lärinä ja menkäämme asiaan.
Jätä mielitakkisi numero sekä nimi tämän päivityksen kommenttilaatikkoon nimen tai nimimerkin keralla. Äänestysaikaa on tämän viikon perjantain 9.12 iltaan saakka. Onnea kaikille kilpailuun osallistuville sekä mielipiteensä jättäville!

Äänestys on päättynyt! Kiitos kaikille äänensä jättäneille!

278 kommenttia:

1 – 200 / 278   Uudempi›   Uusin»
An-nuk-ka kirjoitti...

Upeita taidonnäytteitä! Tämänhetkisissä fiiliksissä tykästyin takkiin nro 21, Nipinnapin.

Ainutlaatuinen kirjoitti...

Tykkäsin kaikista, mutta numero 7 "hui" on ehkä kuiteskin miellyttävin.

Anonyymi kirjoitti...

Ääneni saa nro 15
Vaikea valinta sillä omalla laillaan niin symppiksiä kaikki:)

-miikku

LauraQ kirjoitti...

Ihania kaikki! Sekä takit että lapset.
Kamalan vaikea valinta.

Päädyn pohdinnan jälkeen numeroon 2, eli Aurinkoon.
Selkeät, raikkaat värit.

Junibea kirjoitti...

Nro 15 suklaa on minun suosikkini. =)
Kerrassaan upeita neulomuksia.

aNNa kirjoitti...

Niiiiin monta ihunaa mutta suloisin mun mielestä suklaa nrolla 15 :)

Anonyymi kirjoitti...

nro 5. JoSe H.

Mire kirjoitti...

Annan ääneni nro 10 Raita.
Oli vaikea valinta kun kaikki oli niin hienoja!

satmaari kirjoitti...

Sydämeni vei Nipin Napin eli nro 21!

Kaikki olivat kauniita, joten valitseminen oli todella(!) vaikeaa.

Iitunen kirjoitti...

Onpa vaikea valita!! Koska omaa luomustaan ei liene korrektia ääneställä, Iitusen äänen saa takki numero 21 Nipin Napin :)

Ki kirjoitti...

Äänestän takkia numero 2, Aurinko :)

Piksu kirjoitti...

Suosikkini on nro 23 / Kärpässieni

Anonyymi kirjoitti...

Siis kääk!! Nuistako pitäisi valita mieluisin? KAIKKI! Mutta jos on pakko yks valita, ni...... valitsen vaikka nro 6, Räntä. Siinä on puikot pyöriny ku nuita kuvioita on väkerretty!

Susanna kirjoitti...

Oioi, ihania takkeja:) Minäkin aloitin takin teon ja tässä vaiheessa ollaan hupun puolessa välissä eli melkein valmiita. Muuttoruljanssi sekoitti vähän aikataulua sekä muut askartelut, kyl se siit sit joskus:)

Mä annan ääneni ihanaiselle Tupsulle nro 12.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kaikki, mutta ääni nrolle 15!

Elviira

turushanna kirjoitti...

Huh mikä takkisato!

Saako äänestää kahta? Makoisia ovat kaikki, mutta Räntä ja Suklaa ovat kyllä hitsinpimpulan syötävän suloisen makoisia!

Kallistun rännän puolelle, sen verran herttainen kuvio löytyy helmasta ja hupputupsut veivät mennessään.

Eli namber sex (hekoheko :D) sai ääneni.

Mertsi kirjoitti...

Ihania kaikki!

Meidän tyttö valitsisi varmasti pingviinitakin, joten ääni sille.

K kirjoitti...

Kauniita ovat kaikki takit, vaikea valinta... Hmmm. Ääneni annan takille nro. 2 Aurinko.

Nim. K

Kaisa kirjoitti...

En osaa päättää!
No sanotaan, että numero 22. eli Sisu. Siinä yhdistyvät kauniit värit ja hauska tupsu hupussa.

Lotta S kirjoitti...

Mutaveijarille ääni täältä. Kaikille olisin kyllä voinut montakin ääntä antaa :)

Neulisti kirjoitti...

Nro 6, eli Räntä on kaikista ihanista ihanin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania takkeja kaikki! Mun ääneni menee numerolle 29!

-lampivuo

S kirjoitti...

Siis IHANIA takkeja jokaikinen!!! Mielettömän hyvä idea Rillis! :) Voi kun sais antaa ääniä kaikille; varsinkin Pingviini, Aurinko, Räntä, Suklaa, NipinNapin ja Sisu ovat ihan superhienoja!

Jos kerta pakko on valita, niin ääneni saa RÄNTÄ, todella kaunis takki ♥

soila kirjoitti...

voi miten hienoja kaikki!!!
minun lemppari on nro. 21 eli nipin napin.

Henna kirjoitti...

Aivan makeita, mutta mun äänen saa nro 7 Hui! :)

Nadja kirjoitti...

6 eli räntä on mieluisin.

:)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihastuttavia yksilöitä jokainen! Oma tumpelokäteni kaivautuu entistä syvemmälle maan alle häpeämään omaa avuttomuuttaan. En ikikuuna pystyisi moisiin luomuksiin! Ihan mahtavia! Onnea siis kaikille tasapuolisesti! Plarasin takit noin kymmenen kertaa läpi, ja päädyin lopulta ännestämään takkia nro 21 = Nipin napin.

/ Eve

Heljä kirjoitti...

Mietin tupsun ja nipinnapin välillä. Numero 21 saa kuitenkin ääneni.

Todella hienoja neuleita!!

BH kirjoitti...

Kamalaa vaatia valkkaamaan lempparia näiden kaikkien ihanien joukosta!! Ääneni menee kuitenkin nrolle 22, Sisu! Perustein, että ostasin omassa koossa enitaim! :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä kaikkien kädet on tehny? Hienoja! Ääni nrolle 13 (Nurinkurin)! -T.Y.

Anonyymi kirjoitti...

Hatunnosto kaikille värkkääjille! Upeita! Mutta kymppi on aina kymppi. Tällä hetkellä raita miellyttää, siellä oli monta muutakin ihanaa raitaista, mutta valitaan nro. 10.

-Riikka

Liisa kirjoitti...

6. Räntä,
huolisin tuollaisen itsellenikin, tosin isommassa koossa ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Ääni numerolle 7.

Kaikki takit kyllä ansaitsisivat äänen, niin huikeen hienoja ovat!

Taria

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja takkeja.. nro12 saa ääneni..
-pake-

Anonyymi kirjoitti...

Annan ääneni 15 suklaa! ihania kaikki,mutta tuon valittisin pojalleni =)

terv. Jenni I

Karzi kirjoitti...

Vaikee valinta mut päädyn ykköseen ku siinä on niin symppis toi pingviini <3

Anonyymi kirjoitti...

Komiaa satoa jota ei varmasti pahenna söpöt mallit :) Mun suosikkini on 21. Nipin napin. Hienot napit.

t, västäräkki

Edla kirjoitti...

Aivan ihastuttavia takkeja kaikki.
Nro. 21 NipinNapin saa kuitenkin ääneni =)

Nonna kirjoitti...

Sikavaikee valinta!

5 Ihme...

Lilla kirjoitti...

Mun suosikki on numero kaksyks eli nipinnapin. Liikuttavat nuo neulotut(?!?) napit. :)

ahle kirjoitti...

Onpa vaikeaa valita vain yksi, tunteella mennään nyt, kun tipautan ääneni takille nro 2.

Anonyymi kirjoitti...

Ääni numero ykköselle! Ihana takki. Niin on kyllä kaikki muutkin. :)

-maccy-

Anonyymi kirjoitti...

Minä annan ääneni mutaveijarille eli nro 3.

Minä ite

Satu kirjoitti...

29 Tiitiäisen talvitakin värit ovat ihanat! Äänestän siis sitä.

Hienoja ovat kaikki.

Elizabeth Zimmermann on aikoinaan suunnitellut ihan samanhenkisen takin (Tomten Jacket), jonka ideasta hän kirjoittaa hauskasti kirjassa The Opinionated Knitter. Googlaamallakin varmasti löytyy monenlaista toteutusta, jos kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania malleja nuttuineen ovat kaikki. Aurinko ja tupsu suosikit...ääni tipahtaa tupsulle nro 12

AnnaN

Hailie kirjoitti...

Numero 11, iloinen sirkus. :)

Leena kirjoitti...

Ihania!!
Tarkkaa harkittuani ja asiaa pohdittuani annan äänen takille nro. 6, Räntä. Ihana, kerrassaan!!

Anonyymi kirjoitti...

Takki nro 15 ( Suklaa ) saa ääneni :)Kerrassaan ihuna!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Numero 15, suklaa saa nyt ääneni, vaikka hurmaaviahan nuo on kaikki. Meidän kodin verhojen värit tässä kerroksessa on suoraan kuin suklaa-takin raidat ja tuli hassun kotoinen olo, kun takin näki. Omituinenko syy äänestää? ei kai... :)

t.Katriina

SENJA kirjoitti...

nipinnapin nro. 21, on mun mieleen.. hei olisiksä voinunna laittaa mulle sen sun villatakin neulonta ohjeen.. ku rupes niin tekee mieli koklata. :)

Anonyymi kirjoitti...

Miun suosikki on Nipin Napin. Yksinkertaisen tyylikäs, mutta löytyy kuitenkin juju!

Jenny

Anonyymi kirjoitti...

tii <3 raita, napakymppi!

Maarit kirjoitti...

Niin paljon hienoja takkeja! Annan ääneni numerolle 21 -nipin napin- :)

Anonyymi kirjoitti...

20 saa ääneni :))

nimim. 77

Nna kirjoitti...

Minkä minäkään sille voin, että tuo 15 on vaan niin hieno! (muutkin kyllä ihania, pitää tehdä omalle tytölle sitten kun tämänhetkiset villavaatteet jää pieniksi. villahousut tietysti myös!

Anonyymi kirjoitti...

Vaikeaa valita vain yksi, mutta päädyin 2, aurinko. :)

Anonyymi kirjoitti...

Monia hienoja takkeja, mutta suosikkini on kuitenkin ehdottomasti nro. 6, Räntä. Kirjoneule on vaan niin hieno juttu!

Nim. Olavi

Unknown kirjoitti...

Numero 3 vie ehdottomasti mielestäni voiton omaperäisellä värityksellään. Kaikki tosin ovat ainutkertaisen ihania.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania piristyksiä nämä kaikki takit-ääneni saa takki numero 21 eli nipinnapin :)

/Inneja5

Sunells kirjoitti...

Annan ääneni numerolle 29, ihanat värit:)

Satu kirjoitti...

Oi miten ihania takkeja! Vaikea valinta.. mutta äänestän kolmosta :)

Maya kirjoitti...

Onpa hienoja takkeja. Idearikkaasti toteutettuja. Vaikea valita yhtä suosikkia, mutta sanonpahan vaan että number one is number one. Pingviinitakki vei meikäläisen syrämen.

Helena kirjoitti...

Ääneni tupsulle! Ihania takkeja kaikki. Valitsin omannäköisimmän.

Miia-Rebekka kirjoitti...

Äänestän numeroa 23. Kärpässieni.
Kivan värinen ja jotenkin vaan niin ihana.

hennis kirjoitti...

Omanlainen, erilainen, KUTONEN!

Päivi kirjoitti...

Kaikki hienoja, itse en olisi osannut :) Kivoin ehkä kuitenkin nro 2 eli aurinko!

Taskulaatikko kirjoitti...

15. suklaa. Makian näkönen raita paita :)

Jaana kirjoitti...

Wau hienoja takkeja... Ääni menee täältä -> nro 21 Nipinnapin!

Minna-Leena kirjoitti...

Parin takin välillä käytiin kova taisto, mutta Nipin Napin nro 21 on ehkä kuitenkin mun suosikkini.

Anonyymi kirjoitti...

Suklaa nro 15 on ehkä kuitenkin herkullisin! Vaikka huikeita takkeja on kyllä nuo kaikki.

-Lotta

Anonyymi kirjoitti...

Ääneni saa aivan ehdottomasti nro 22, sisu, josta olisin aivan onnessani jos saisin sellaisen omassakin koossa :-)

-kavvi

Anonyymi kirjoitti...

ihania kaikki mutta ääneni annan nro 25 eli tähti neuletakki.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania takkeja! Minun ääneni menee numerolle 2, Aurinko. Aivan todella kaunis takki!

-Annika-

sirkkuli kirjoitti...

Olipa vaikea päättää kun kaikki ovat niin nättejä. Päädyin kuitenkin numero 2 aurinkoon

camilla kirjoitti...

Ääni menee numerolle 7, mutta nämä ovat kaikki todella upeita, joten oli vaikea päättää.

Anonyymi kirjoitti...

ite tykkäsin eniten numerosta 25. :)

-KeRaSi

MinnaT kirjoitti...

Vaikea valita vain yhtä, mutta olkoon numero 3, mutaveijari.

Tasaraita kirjoitti...

21. Nipin napin.

(Tosi hienoja kaikki, erityishuomion minulta saivat myös kärpässienitakki, räntä, aurinko ja suklaa).

Terkuin Tasaraita

Pauliina kirjoitti...

Numero 1 pingviini on tosi söpö!

Anonyymi kirjoitti...

numero 21 :)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita! Oma neuleeni on valmistunut takakappaleen verran, mutta vielä on aikaa jouluun ;)
Äänestän numeroa kuusi (6), eli Räntä. Jotkut osaa!

-Hanna-

Anonyymi kirjoitti...

nro 2. -Anni h.-

Henna kirjoitti...

Upeita ovat ja vaikea on valita. Annan ääneni numerolle 23 eli Kärpässienelle.

Tiina kirjoitti...

Numerossa 21 on ihanat napit, harmaan kanssa niistä tulee herkku väriyhdistelmä!

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea valinta, niin monta tosi hienoa (mm.suklaa, nipinnapin, mehtäläistonttu..) mutta valitsen kuitenkin nron 3, eli Mutaveijari! Niin ihanat värit ja vähän erilainen.

-Tarija-

Hannaliini kirjoitti...

Ihania kaikki, mutta suosikkini on nro 13, Nurinkurin.

Peurankello kirjoitti...

Nro 3 on minun suosikki! Värit aivan ihanat:)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan nättejä jokaikinen! Äänestän nro 21, Nipin napin.

-Matilda-

emma kirjoitti...

höh. mun kommentti ei tullut?? tää oli ihan mahdottoman vaikeeta, niin monta hienoa!!! Mun mielestä kaikista ihanista ihanin on silti numero 1)pingviini.

Anonyymi kirjoitti...

Nipin napin 21. vei mieleni nipin napin!

Elma

Anonyymi kirjoitti...

iiihania!!! mutta sanotaan 21!

jansku

Kirpparikeiju kirjoitti...

Kaikki neuletakit on söpöjä ja lapset vielä söpömpiä, mutta erityisesti tykkään tuosta neuletakista numero kuusi, eli Räntä :)

Anonyymi kirjoitti...

Numero 6, Räntä.
- Susanna maalta -

Anonyymi kirjoitti...

mun ääni menee numerolle 13 Nurinkurin.

nansku :)

Pupu Nuppusen emo kirjoitti...

Olipa vaikea valita, mutta kyllä se on numero 15, suklaa.

Sipe kirjoitti...

Minä äänestän numeroa 6, vaikka kaikki on kyllä kivoja! :)

Nonna kirjoitti...

Monta hienoa takkia on, mutta valitsen Tupsun, eli nro 12.

Henna kirjoitti...

Numero 1, Pingviini - niin söpö. toki ihan jokainen oli ihana ja persoonallinen♥

Anonyymi kirjoitti...

ihania kaikki,tykkään! paras on silti 6 räntä!huippu blogi sulla.
-hiltsu

Anonyymi kirjoitti...

ihania kaikki,tykkään. mut paras on silti 6 räntä! huippu blogi sulla.
-hiltsu

Kaisa Tölli kirjoitti...

Annan ääneni numerolle 13 eli nurinkurin.

Anonyymi kirjoitti...

Mun suosikki on nro 3, Mutaveijari!

terveisin, Paula H.

Anonyymi kirjoitti...

hui.niin hienoja kaikki. silti omaa silmää miellytti eniten numero2 aurinko!

salla

sanna kirjoitti...

Niiiin hienoja, että vaikea valita, mutta täältä lähtee kuitenkin ääni numerolle 29, Tiitiäisen talvitakille!

Rouva L. kirjoitti...

Ihastuttavia jokainen! Eniten tykästyin ykkösen pingviiniin. :)

Bermudan Jenni kirjoitti...

Ihania! Ja muksut hurmaavia :)
Lempparini oli 6. eli Räntä. Raidalliset oli kans ihania, mutta usean selauskerran jälkeen katse aina hakeutui samaan villapaitaan. :)

Enni kirjoitti...

Ihania kaikki takit, ei oi muuta sanoa ja kateellisena katson!:)

Äänestän numeroa seitsemän, hui!

Anonyymi kirjoitti...

Arvoin muutaman takin välillä, mut kyl toi numero 15 eli suklaa on aikas makee!

-Alf, joka ei oo kerinny tekasta villatakkia saati muutakaan ku meille muutti uus pikkuasukas.

Helituuli kirjoitti...

Monta hienoa, mutta omaan makuun sopii eniten 2 eli aurinko.

Tiinakaisa kirjoitti...

Siis ihan mielettömän IHANIA kaikki ja tahtosin antaa ääneni monelle! Mutta olisin itse voinut kuvitella neulovani (en siis osaa tehdä, mutta kuvitella kylläkin ;) samanmoisen kuin nnro 21. Eli virallinen ääni siis sille.

(eritysihania 5, 8 ja 12..)

Kikka kirjoitti...

nro 6, räntä! kaikki oli kivoja :)

Anneli kirjoitti...

Huikean hienoja takkeja! Vaikea valinta mutta nro.21 vie ääneni.

Anonyymi kirjoitti...

Ykkösen pingviini ihastuttaa!

Katjuska

Lellu kirjoitti...

Minun suosikiksi nousi numero 8, Mehtäläistonttu.

Sini kirjoitti...

Äänestän numeroa 1 eli pingviiniä

Elina kirjoitti...

Siskon kanssa on niin samanlainen maku, että Mutaveijari on kyllä mun mieleen. Mutta niin en tiedä taidan olla jäävi äänestämään sitä :D Joten äänestän numeroa 15 eli suklaa.

jossu kirjoitti...

Vautsi mitä takkeja! Itellä samainen projekti vielä tekeillä. Olen kahdenvaiheilla, Aurinko vai Nipinapin..ääneni menee jälkimmäiselle eli nro 21! Hillitty väri jonka kruunaa ihanan pirtsakat napit, siinä perustelut valinnalle. :)

tiinaf kirjoitti...

Ihania ovat! Minun ääneni suklaalle!

maiju kirjoitti...

Aurinko, nro 2. :) Hirmu kiva kokonaisuus!

Anonyymi kirjoitti...

Todella ihania villatakkeja! Kahdesta suosikistani (15 ja 21) valitsen pirteän harmaan villatakin, jonka voisin ostaa vaikka tyttärelleni. Ääneni menee siis NipinNapille, nro 15.

Maikki

Anonyymi kirjoitti...

luulin jo äänestäneeni, mut tässäpä uusinta :)
nro 1, pingviini saa ääneni.
kaikki kyllä ihanaisia nuttuja!

eveliina

Anonyymi kirjoitti...

ahkeri flikoi ja fiinei neulei
29 o sopis mul ja muillekki

Heidi kirjoitti...

Aivan ihania takkeja! On ollu taitavia kutojia! Suosikkini on nr. 15
Ja oi kun haluaisin voittaa yhden noista Immosen a4 julisteista.Oon yhdessä vaihtokauppa jutussa saanut seinälle luulisin et se ois koolta 50x70 kaupungin niissä vähän "räikeämmissä" väreissä, samaiseen kolasiin haluun yhren noista siis!! /Jouluterkkuja teille! Heidi

paevi kirjoitti...

20 on suosikki! :) Oma jäi kesken... toinen hiha ja viimestelyt pitäs vielä vääntää. Mutta kyllä se joskus valmistuu.

Elli / mööpeli kirjoitti...

Kässätuntien kauhu kateellisena katselee komeita kolttuja.:) Kaikki on ihania, mutta jos valita pitää niin ääni numerolle 2, Aurinko!

ReEtTa kirjoitti...

Huh niin vaikea valita. 8 mehtäläistonttu..
-reetta-

Anonyymi kirjoitti...

Takki nro 13 pitkän harkinnan jälkeen:) - helge

Iina kirjoitti...

Räntä jäi niin mieleen, että piti palata takaisin ja äänestää kuitenkin sitä! :)

nilkkulotta kirjoitti...

Vaikea päättää: Se joka oli hienoin vai se minkä ottaisin, koska se tuntuis omimmalta? No ääneni saa kuitenkin nro:2, aurinko.

Henni kirjoitti...

Tahdon äänestää myös. Omaani olen kovasti tyytyväinen ja kuten siskoni jo edellä mainitsi meillä on aikasta samanlainen maku. Itsekin ihastuin siskoni ajatuksista tietämättä suklaaseen eli äänestän numeroa 15. Kaikki tyynni on ihan mahtavia kyllä!

Ja huippua, että kommentteja on kertynyt jo näin paljon!

Mama Eekka kirjoitti...

Kyllä suosikiksi nousi ykkönen. Asiaan taitaa vaikuttaa pieni neitonen, jonka lempparieläimiin kuuluu "pingii".;)

Ramona kirjoitti...

Takki nro 11, Iloinen Sirkus. Vaikeeta oli..

Silmäilijä kirjoitti...

Numero 7, elikkäs Hui! saa minun ääneni.

Tosi ihania kaikki, joten valinta oli vaikea.

Rouva Suklaapulla kirjoitti...

Ääneni saa numero 21 NipinNapin.

TIINA kirjoitti...

Minun ääneni menee Nipin Napinille!

hookoos kirjoitti...

Mikä hinku tuleekaan tehdä tällainen näitä katsellessa! Nro 5 (Ihme) jäi parhaiten mieleen, vaikka upeita ovat kaikki.

Simpu kirjoitti...

Oi miten ihania kaikki. Mutta 21, Nipin Napin on kuitenkin mainioin. Nyt puikot heilumaan niin saisin omankin veijarin takin valmiiksi. Kiitos mahtavasta ohjeesta!

pöllö kirjoitti...

10. Raita! Mustavalkoisuus ja raidat toimii aina!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hienoja kyllä monta, mutta kun jiku valita täytyy niin nro 21 on mun suosikki. Ja niin söpö mallikin että!

Saija

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten ihania kaikki! :)
Työllä ja tuskalla valitun suosikkiääneni lähetän NipinNapinille eli numerolle 21!

T:Sara

Anonyymi kirjoitti...

mahtava idea tämä innostusta herättävä virkkaussessio! syntyisispä minultakin joskus tällainen, tai edes jonkunlainen.
numero 15 on ihana, mutta se suloinen lapsi taitaa siinä vaikuttaa niin, äänestän takkia nurinkurin.
päivi

Leenah kirjoitti...

Ajattelin, et tulee varmaan vaikea valinta. Sydän sykähti eniten kuitenkin nro 21 kohdalla. NipinNapin napit mielettömän herkulliset. Jos olis pitäny valita tokasijallinen, olis ollu huomattavasti vaikeampaa. Upeita takkeja niin paljon!

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti Aurinko, nro 2 !!!


Petra Italiasta :)

Onneli kirjoitti...

12. Tupsu

Todella oli kyllä vaikea valita!

TiiJa kirjoitti...

äänestän Hui-villatakkia :)

misu kirjoitti...

lempparini on takki nro 1, pingviini.

JULIA. kirjoitti...

kiperä valinta, mutta kyllä minun ääni lähtee kahdeksikolle (8)!

Anonyymi kirjoitti...

Äänestän numeroa 6, eli Räntä.

Kaikki takit ovat ihania. Kyseistä takkia, eli nro 6, äänestän ihan vain siksi, että kerran erehdyin kokeilemaan kirjoneuletta... Tuskin tarvitsee enempää selittää. :D

-Tytti

Pilke kirjoitti...

Äänen saa 10 Raita, mahtavia luomuksia kaikki!

Taru kirjoitti...

Tosi liikkiksiä kaikki, mutta 21 nipin napin oli ehkä kaikista suloisin =)

Taitaentehty (Handcrafted Finland) kirjoitti...

Äänestän numeroa 21, upea nappivalinta! :)

Riikka kirjoitti...

Ihan mahdoton tehtävä! Kaikki ovat persoonallisia, hienoja töitä! Mutta äänestänpä nyt numero kutosta (6).

Anonyymi kirjoitti...

ihania kaikki, mutta pakko sanoa numero 2, Aurinko! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs on hankala valita VAAN yks suosikki.. ääneni annan kuitenkin numerolle 10, eli raita. Ja ihan vain niin perustein, että kyseinen takki olis mein tulevalle tytölle ihan kynppi.

-Valma-

Nina kirjoitti...

Lempparini on numero 11 eli iloinen sirkus :) (Plussaa kivasta nimestä)

Anonyymi kirjoitti...

Minun valinta on nro 21 NipinNapin, tykkään!
-mertsi-

Saara kirjoitti...

Numero kaksi, Aurinko saa minun ääneni, vaikkakin monta upeutta oli!

Saara

kupla kirjoitti...

kyllä tuo 8 on ihanin, olen sitä jo aikaisemminkin ihaillut & Mehiläistonttu on aivan hellyyttävä nimi (:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas vaikeaa! Suosikiksi nousee kuitenkin numero 6, räntä.

- hellurei

Anonyymi kirjoitti...

Nro 6 eli räntä erottuu edukseen, annan siis ääneni sille :)
-Kaisu

Anonyymi kirjoitti...

kaikki ihania mutta valitsen nro 8

-Anna

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä määki vaan tohon NipinNapin kaksykköseen ihastuin ja sen sisällä olevaan mössykkään<3

TiinaV kirjoitti...

23 eli kärpässieni saa minun ääneni!

Jonna kirjoitti...

Ääneni annan Auringolle eli nro 2!! Vaikka aivan ihania takkeja kaikki :)

Eve kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Eve kirjoitti...

Mun lemppariksi nousi nro 2, Aurinko :)

kaius kirjoitti...

Hienoja kaikki! Ääni menee kuitenkin numerolle 26, Lörtsy.

Greta kirjoitti...

NipinNapin eli nro 21 saa mun ääneni. Ja kyllä, meitsinkin nuttu on nappien kiinnitystä vaille valmis. :D Sori, lisäaika meni tältä tyypiltä hiukan ohi korvien. Mutta kiva huomata että kansa neuloo (ja virkkaa)! Ja vau, miten hienoja takkeja jokainen!

Nerdy kirjoitti...

Voi kun hienoja takkeja! Kunpa itselläkin pysyisi puikot käsissä noin hyvin.

Suosikiksi nousi kuitenkin nro 21. Nipinnapin. Ne napit ja tuo hauska hupun muoto!

Krisse kirjoitti...

Upeita luomuksia! Numero 2 (Aurinko) saa ääneni!

Anonyymi kirjoitti...

Ääni menee ehdottomasti numero 8:lle eli Mehtäläistontulle.

-Suvitus

Anonyymi kirjoitti...

2 eli aurinko, on minun suosikkini!
vaikka 6 on myös ihanainen.

Anonyymi kirjoitti...

21 - aivan ihana!
Saara

Anonyymi kirjoitti...

hienoja kaikki, voisin haluta itsellekin huppuvillatakin :) ääni menee 29:lle eli tiitiäisen talvitakille :)

Anonyymi kirjoitti...

NipinNapin. Eli numero 21 on mun valinta.

-Riikka-

Anonyymi kirjoitti...

Aivan huiketa neuleita...mulla villatakki värkitki on vielä kaupassa! :)
Valinta on äärettömän vaikee..mutta Annan ääneni numerolle 1 Pingviinille.

-Anni-

una kirjoitti...

Ihania takkeja, mutta Suklaa vei mennessään! Pingviini ja Nipinnapin hyvänä kakkosena/kolmosena;).
Mutta äänen saa Suklaa 15.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kudelmia ja teoksia paljon. Värikkäät namusen näkösiä. Vaikea valita. Ehkä osassa takin sisällä ollut lapsukainen ihastuttaa. Ihan oikeasti. Nipinnapin-takissa ei ole juuri ylläriä, hyvin yksinkertainen ja yksivärinen. Mutta tartteekokaan olla erikoinen??Napit namusia. Ja lapsi.Tuleeko kannatus siitä?? Sori, en tarkoita pahalla.Vaikea valinta, koska osassa takeista myös söpöliini mukana. Sisulle, nr. 22 pisteet!
arvioi "kutoja minäkin"

Anonyymi kirjoitti...

21 Ihanat napit ja ihana takki!
toisena 8. siinä on loistava tupsu hupussa!

Nonna

Anonyymi kirjoitti...

Numerolle 21, vaikka kaikki oli ylisödejä :)

Tarja

Minna kirjoitti...

Ihme numerolla 5 saa ääneni.

nuokku kirjoitti...

Mutaveijari oli aivan mieletön! Tosin hienoja nuttuja oli kaikki :)

Anonyymi kirjoitti...

Valinnan vaikeus, mutta kallistuu numeroon 7. Hui- paitaan.

-Lartsa

Anonyymi kirjoitti...

Nro 23 "Kärpässieni" saa ääneni!
Terv.Hanna Hämeestä

Aniliini kirjoitti...

Hep, äänestän Suklaata (nr. 15). Älyttömän hienoja ihan kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kansa on ahkeraa! Ei voi ku ihailla! Minun suosikki on ykkönen, pingviini.
-Reeta

E kirjoitti...

13 Tupsu vetoaa kyllä meikäläiseen.

Ledna kirjoitti...

Mun lemppari nuista on nro 21 eli NipinNapin! :)

Anni kirjoitti...

21!

Hienoja takkeja jok´ikinen!

Mokkaruutu kirjoitti...

Hienoja ovat kaikki, mutta Mokkaruudun ääni menee tekeleelle nro 12 eli Tupsu.

AnniM kirjoitti...

Ihania takkeja! Suosikkini on numero 15.

Tuulia kirjoitti...

12! Söpöjä kaikki, lapset ja kutomiset.

tuijariikka kirjoitti...

ykkönen on ykkönen!

Outi ♥ kirjoitti...

Oli kyllä vaikea valita ihanin, mutta päädyin lopulta takkiin nro 1, eli pingviini. Se on söpö ja näyttää mukavalta päällä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ääni numerolle 13....yksinkertaisen nätti:)

-Hessu-

Anonyymi kirjoitti...

retrot lastenvaatteet on niin kivoja! eli Retrolle menee ääni :)

Anonyymi kirjoitti...

Soveltaen sopivat on kaikki ihanan neutraalin sävyisiä! Annan ääneni takille nro 17.

Anonyymi kirjoitti...

24 Putti <3

-Markka

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki aivan syötävän ihania!! mutta numero 7 "hui!" vie kuitenkin voiton :) katja_16@suomi24.fi

Heli kirjoitti...

Hienoja kaikki, mutta suosikiksi nousi nro 6 Räntä. Siinä on niin kivan oloinen kiristettävä huppu sekä ihastuttava väri sekä kuvio!

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 278   Uudempi› Uusin»