11/24/2011

Ite tein.
On melkein joulukuu ja tänään autoa tankatessa ehdin kastua läpimäräksi. Kyseessä ei suinkaan ollut mikään jättisuuri tankki tai pienimuotoinen ripottelu vaan ihka oikea kaatosade. Se sellainen, että autossa piti ajaessa olla pyyhkijät lähes täysillä. Se tuntuu erikoiselta vasta sitten kun muistaa, että viime vuonna tähän aikaan oli lumimyrsky ja pari vuotta sitten pakkasta yli kaksikymmentä astetta. Ei tämän martan hatara pää mitään noin kaukaisia asioita muista mutta sisareni kertoi niin olleen.

On siis sateista ja varsinkin pimeää. Mitä oivallisin aika ommella aurinko vaatteeseen, elämäni ensimmäiseen. Olihan se melko monen vuoden tsemppauksen takana mutta siinä se nyt on.
Se on tehty ilman kaavoja ja se on tehty ankarasti purkaen. Sitä ei ole ommeltu kasaan minkään valtakunnan oikeassa järjestyksessä ja sen napinläpien kanssa meinasi palaa käämi. Siitä piti tulla mekko mutta siitä tulikin paidahko. Silti se on ensimmäinen käyttökelpoinen vaate, joka meikämatamin käpälistä on kuunaan valmistunut, sanoivat kässänopet sitten mitä tahtovat. Onko mahdollista menehtyä silkan itsetyytyväisyyden vuoksi? Jos on, niin läheltä liippaa.

Satakoot ulkona miten paljon tahansa, meillä on sisällä kävelevä sirkus!

22 kommenttia:

Netta-Natalia Löytynoja kirjoitti...

Sehän on oikeen kaanis. Hyvä sinä!

Virpi kirjoitti...

Hyvä Rilla!Tosi hieno paidahko!;))

Niinu kirjoitti...

Ihanaa väriterapiaa! Kiitos:)
Toivottavasti toi vesisade vaihtuis pian lumeen, muuten menee loputkin joulufiilikset viemäristä alas...

Peurankello kirjoitti...

Paidahko:) Sinulla on hauskoja ja omaleimaisia sanoja. Upea aurinkomekko!

Henni kirjoitti...

No et ainakaan pelkää haasteita :) , jos ensimmäisenä vaatteena ompelet napinläpiä sisältävän mekon/paidan, ilman kaavoja ja ohjeita. Ehkä se juuri onkin se kässänopen painajainen, siis se joka ei seuraa ja käytä ohjeita.

Itse olen kyllä kässänopehko (artenomi ja pedagogi :) , mutta en kässäope) täytyy se tunnustaa. Mulla on itsellä vaikeuksia jaksaa noudattaa ja seurata ohjeita (ehkä siksi mielummin teen niitä). En ole mikään koulukäsityön mestari ollut, mutta innokas yrittämään. On tosi kivaa seurata matkaasi käsitöiden maailmaan! Ihanaa, että kässäopet ei oo ihan täysin pystynyt lannistamaan koulussa.

Tasaraita kirjoitti...

Onnea ensimmäisestä itse ommellusta vaatteesta! Eikö olekin mahtava fiilis kun ekan saa valmiiksi :)! se on ihana hetki. Onnea!!

Malene kirjoitti...

I think I just found a new favorite blog. I looove your style.
Where's the wallpaper from?

Rillis kirjoitti...

60-luvulla olis mennyt varmaan ihan mekosta, sellasia tuolta kaapista retroperintöinä pienten neitien koossa löytyy :) tosi hieno on tuo paidahko... voi kun itse saisi noin reippaasti aikaiseksi koittaa ja ehkä onnistuakin, hattua heittelen täällä sulle ja sun kärsivällisyydelle kun jaksat pakertaa, ei tällä hermo riittäis :)

hr kirjoitti...

Pikkasen tyylikäs mimmi!

Merja kirjoitti...

Olet kyllä yksi ehtiväisimmistä matameista mitä tiedän!

Riina kirjoitti...

Huikee! Onnittelut ekasta tekeleestä, sehän näyttää ihan vaatteelta! :D

Hali somalle kummiplikalle <3

Anonyymi kirjoitti...

Toijon kyllä niin kiva! Kyllä passaa olla tyytyväinen!

heidi. kirjoitti...

Oi, oikein mainiosti tehty! Hyvä Rilla!

Suvi kirjoitti...

Aivan IHANA!! :) Mikä kangas.... <3

aNNa kirjoitti...

No siinä on kyllä aurinkoa kerrakseen!! Tykkään etenkin tuosta rusetti -yksityiskohdasta :)
Taitava sinä :)

Iina kirjoitti...

heippaheeeeeeei!
pitää kysyä, että onko noi teikkiksen tuolit niitä alvar aallon luomia?? WOW

ja magee tunika. rusettidetalji on parhautta <3

Joola kirjoitti...

Vaudeville. Minun poikani pitivät pieninä kans tekeleitäni ja siksi oli tosi kiitollista tehdä kokeilut juuri heille. Ja lapset itsessään ovat niin ihanan näköisiä, että heitä on vaikeampi edes vaatteella tärviöidä. Vielä jos kangaskin on ihana. Kohta surrutat vaikka mitä!

Minusta on mahtavaa, että käsityöt ylipäänsä on oppiaineena koulussa. Minun tekeleitänikin on opejen tahoilta parjattu, tai siis lähinnä sitä, ettei valmista tullut, mutta enimmäkseen oli tekemisenmeininkin ja kannustusta ja autettiin yli pieleenmenoista, joita tuli koko ajan... Ja opetettiin se nurja ja oikea silmukka ja ompelemaan koneella suoraa ja siksakkia. Kiitos siitä kaikesta!

Rillirousku kirjoitti...

Paidahko kiittää, ootte niin lutusia tuota sympaattista tekelettäni kohtaan! Aivan käyttökelponen se on vaikkakin opetellen tehty. Ihimeellistä! ;)

Malene: Thank you! Wallpaper is from Marimekko. :)

Iina: Ei ole Alvaria meillä näkynyt mutta Ingvaria kyllä. Tuolit on siis Ikeasta. :)

Haluan kans tähän loppuun olla Joolan kanssa samaa mieltä siitä, että kässänopeja on kiittäminen siitä, että osataan ommella suoraa ja siksakkia. Kiitos kaikille kässänopeille ja kässänopehkoille! Vaikka joskus tuntuu, että oppi meni korvista ohi että vilahti, niin kyllä sieltä jotakin on kuitenkin muistiinkin jäänyt. :)

Irene kirjoitti...

This dress is beautiful!

Rillirousku kirjoitti...

Irene: Thank you. :)

Linnea kirjoitti...

Ihana paidahko!

Rillirousku kirjoitti...

Linnea: Kiitos! t. Paidahko