Virkkuukoukussa.

Kun ihminen syksyn tullen tarttuu koukkuun, niin se on menoa sitten. Vauhtia ei hidasta kramppaava niska tai lankahaituvat kurkkuputkessa, ei ristiin menevät silmämunat tai langoilla leikkivä kissa. Kuin transsissa iskee hän koukkua langan taakse, reiästä läpi, taas langan takaa, kahdesta ensimmäisestä silmukasta läpi, taas langan taakse ja taas kahdesta läpi. Syntyy pylvästä niin tolkuttomasti.

Tuossa joitain päiviä sitten kehuskelin viime viikkojen aikana synnyttäneeni satakunta isoäidinneliötä. Sen jälkeen niitä putkahti vielä parikymmentä lisää, kunnes toissailtana sain toverilta pari pikkusta jämärullaa syksyn värisiä lankoja. Niistä langoista riitti yhteen ihan tavallisen pikkuseen värikkääseen  isoäidinneliöön, mutta sitten homma lähtikin käpälistä! Kaikki jämälangat on valjastettu käyttöön taistelussa nurkista hohkaavaa kylmyyttä vastaan ja näin ollen puikko on pylvästänyt tuosta värikkäästä minineliöstä pikkusen peiton.

No ensin sen piti olla tyynynpäällinen, nyt se on vauvan peitto. Virkkaamisessahan on se hauska asia, että tuotosta voi pitää käytössä aivan hyvin kulloisenkin kokoisena, kunnes jaksaa taas nyhertää muutaman pylväskerroksen lisää. Tämän hetken tavoitteena on kasvattaa vauvan peitosta viltti ja sitten jos ihan hulvattomaksi herkeäis, niin elähän kettään, kun joku päivä viltti saattaakin synnyttää itsensä päiväpeitoksi parisänkyyn!

Mutta nyt ollaan pulman äärellä; mitä tehdä niille sadalle valmiille pikkuneliölle? Ukkelini pyöräytti kevyesti silmämuniaan, kun ääneen pohdin pikkuneliöiden purkamista ja virkkaamista taas osaksi jättineliötä. Tokihan niihin on työtunteja mennyt, mutta jos sitä ei ajattele, niin mikään ei estä purkamasta. Meinaan siinä määrin rahoissaan ei tässä talossa olla, että raskisin taas ihan uudet langat käydä jättineliöön hamsteroimassa, nyt kun jämät alkavat olla lopussa. Ollako vai eikö olla, siinä pulma.

Taas on aika sukkapuikkojen.

Joitain viikkoja sitten iski jälleen jostain tuolta takaraivosta sama tunne, kuin edellisinäkin syksyinä: Olis pakko saada neuloa! Yleensä syksyn ensimmäiset tekeleet ovatkin sitä luokkaa, että jämälangoista tehdään jotain pientä ihan vaan tekemisen ilosta ja sitten alkuinnostuksen jälkeen aletaan tosissaan miettimään, että mitä ihan tosissaan tarvis tehdä.

Tämmönen syksyn neulontarupeaman pieni alkuruoka oli tupsuhattu nelivuotiaan vauvalle, koska kyllä nukenkin on hyvä varustautua syksyyn ihan huolella. Ohje hattuun bongattu Kaisan blogista. Olipa mukava parin tunnin räpelöinti tuo! Just sopivan helppo ja nopea, niinkuin pitkän puikottoman kauden jälkeen pitääkin olla.

Uusimmat langat on tosin tuhlattu neulomisen sijaan virkkaamiseen ja liukuhihnalta on valmistunut viimeisen parin viikon aikana noin sata isoäidinneliötä. Vielä kun viitisenkymmentä saisi synnytettyä tässä syksyn mittaan, niin eiköhän niistä jo ihan hyvän kokoinen peitto saada aikaiseksi. Sitten kelpaa syksyn ja viiman tulla!


Nelivuotiaan mekko saatu Metsolasta blogin kautta

Niin lähtivät. Lensivät muuttolintujen lailla lämpimiin maihin.

Tänään heräsin siihen, kun aurinko puski sälekaihdinten välistä ihan väkisin sisään huoneeseen. Eilenkin heräsin samanmoiseen ilmiöön, se tuntuu ihmeelliseltä!

Yksi yö sitten oli myös siinä määrin lämpöasteita, että marjatta parkkeerasi itsensä kutimien kera terassin hämähäkkikeinuun. Neuloi epämääräisen muotoisia kuvioita, jotka tulevat toivottavasti monenkin uuden ihmisen jalkoja lämmittämään. Nämä tossut lähtevät huhtikuun alussa Helsinkiin, jossa järjestetään sisustusbloggaajien kirpputori. Siitä lisää infoa seuraa myöhemmin.

Eilen oli lämmin. Terassilla tarkeni ohuella takilla ja lapset hakivat varastosta uimapatjoja, ottivat aurinkoa ja fiilistelivät. Tuntui ihan oikeasti melkein kesältä! Tänään paistaa aurinko, mutta tuulee niin, että käsilaukusta saa pitää kiinni kaksin käsin. Terassille unohtuneet uimapatjat ottivat siivet alleen ja lähtivät tuulen mukana talvehtimaan lämpimiin maihin.

Kevättä rinnassa.

Pandora-villapaita valmistui jo hetki sitten, mutta lankojen päättely ja höyryttäminen saattaa herkästi venähtää pitkäksikin aikaa, jos sitä ei tee samantien.

Paidan kuvio on suoraan kopioitu Pandora-matosta ja idean paitaan sain Piialta, joka julkaisikin jo aiemmin blogissaan ohjeen tuohon kuvioon. Hieman tahtoi marjatalla takkuilla ohjeen hahmottaminen alkuun, mutta kolmen purkukerran jälkeen kuvio lähtikin syntymään ja sitä oli loppujen lopuksi varsin mukava neuloa. Suosittelen testaamaan! Ohjetta tähän villapaitaan taas on lähes mahdoton laatia, sillä paita neulottiin aivan täysin kokeile, pety ja opi-menetelmän avulla.

Eskarilaisella on kevättä rinnassa, itse valitut kevätkengat jalassa ja uusi, takinkin virkaa sopivilla keleillä kätevästi toimittava, villapaita päällä. Talvilomalainen nauttii, vaikka hiihtämistä ei näillä lumilla juuri pääsekään harrastamaan.

Meikämartalla on juuri hankittu Mikki Hiiri-paita päällä ja kerrottakoot, että tuon herttasuuden nähtyään miun ukko romahti ihan totaalisesti!

Seuraa kolme tarinaa siitä, kun tehään ihan ite.

1. Tammikuussa tein valuhommia. Lopputulokseksi saatiin, että noin puolet tuotoksista on käyttökelpoisia joko sellaisenaan tai pienen viilauksen jälkeen. Tämän tarinan pöytävalaisin kuuluu tuohon jälkimmäiseen porukkaan.

Valaisimesta piti tulla ihan toisen muotoinen, mutta muotti pehmeni, kulmat painuivat lysyyn ja hienosta suunnitelmasta tuli epämääräinen mötikkä. Alkuperäinen idea jätetään vielä salaisuudeksi, sillä jatkosuunnitelmat ovat jalostuneet ja uusi yritys testataan piakkoin. Tuo epäonnistunut möykky joutui armottomaan jatkokäsittelyyn, kun se kohtasi keittiön lattialla suurehkon puukon. Puukko jyysti myökystä neliskanttisen oloisen jöntin, joka kaipaa vielä suuresti puukkoa kylkiinsä ja varsinkin pohjaansa sekä lisäksi melko ankaraa hiontaa. Uskokaa pois, kyllä siitä vielä valaisin saadaan! Luovuttamatta paras.

2. Harakka osaa joskus olla kerrassaan rasittava lintu, mutta joissain tapauksissa kovasti sympaattinenkin. Tämä harakkakangas* saapui taloon Metsolasta ja onpahan siinä vaan kyllä erikoisen veikeän oloinen otus! Kankaasta oli ehdottomasti ommeltava tyttärelle mekko ja varsin harakkamainen siitä tulikin. Helma oli ensimmäisessä tekeleessä jopa vähän turhankin lintumainen, joten alaosa otettiin uusiksi parikin kertaa. Vähän överihän tuo on vieläkin, mutta tytär tykkää. Muulla ei sitten niin väliäkään.

3. Piipadoon järjestämässä kässäkerhossa innostuin kovasti Piian tekeillä olevasta tyynynpäällisestä, joka on saanut innoituksensa tietenkin Annon Pandora-matosta. Kuosi suorastaan huusi olevansa kuin luotu villapaidaksi, joten toki oli eskarilaiselle paita neulottava. Tällä kertaa lähdettiin liikenteeseen ihan täysin kokeilemalla aina silmukkamäärästä lähtien ja tekele osoittautui yllättäen aivan sopivaksikin. Paita on tällä hetkellä hihoja vaille valmis ja täytyy todeta, että siitä tulee hieno!

Keskeneräisiä tekeleitä ja uusia ideoita - niistä on kuluneet viikot tehty.

* Tuote on saatu blogiyhteistyön kautta

Lastenhuoneen remonttia, osa 4/4.

Eräs toverini ideoi, että neuloo vauvansa sänkyyn päiväpeiton matonkuteesta. Neulontajäljestä tuli niin hauskan näköistä, että siitäkö marjattakin sitten innostui ja päätti myös kätevästi neuloa nuorimmaisensa sänkyyn päiväpeiton. Ideahan oli ihan loistelias, sillä tuolta kaverilta on puuttunut päiväpeitto jo pidemmän aikaa, joten tarvekin oli. Kamalasti teki mieli neuloa persikkaa mustavalkoista huonetta piristämään, mutta kukkaroa vilkaisemalla oli helppo päätyä kolme kertaa halvempaan valkoiseen kuteeseen.

Unohtui kuitenkin sellainen pieni tosiasia, että tämän talon vauva nukkuu aikuistenkokoisessa sängyssä. Ensin hankittiin hyväuskoisesti kudetta pari kiloa, josta saatiinkin päiväpeitto - vauvankokoiseen sänkyyn. Seuraavalla kerralla oli nöyrryttävä hankkimaan materiaalia neljä kiloa lisää ja niistä saatiinkin parin käsivoimia ja hikoilua vaatineen illan aikana aikaiseksi ihan oikea päiväpeitto.

Se on aika hyvä, koska se venyy vähän joka suuntaan. Se on myös siitä hyvä, että sitä voi käyttää myös mattona, jos siltä tuntuu. Parasta siinä on kuitenkin se, että se painaa kuusi kiloa, joten sitä ei ihan tuosta vaan revitäkään lattialle lojumaan leikin tiimellyksessä. Sanotaanko nyt rakkojen parannuttua näin, että kannatti kärsiä.

Tule tule hyvä uni.

Olet tullut vanhaksi, totesi toveri, kun marjattu univaikeuksista valitti. Nyt huudellaankin unen perään oikein pensselin kanssa, sillä makuuhuone pääsi tänään lopullisen muutoksen kouriin.

Aikalailla tasan kaksi vuotta on siitä, kun tämän talon suurimman makuuhuoneen remontti valmistui. Näin ollen oli jo aikakin raikastaa tuota nukkumaluolaakin hiukan, sillä maku  ja mieltymykset muuttuu kummasti jo kahdessa vuodessa. 

Tämän vuoden ensimmäisenä iltana meikämartta suti innon vimmalla lastenhuonetta uuteen uskoon, kun viereisestä huoneesta kysyttiin, josko makuuhuoneeseenkin saataisiin vihdoin seiniin väriä. Armas ukkelini on meinaan aina vierastanut makuuhuoneen valkoisuutta, joten huomasi tilaisuutensa tulleen ja avasikin suunsa juuri oikealla hetkellä. Varastosta löytynyt maalipurkki vajeni taas mukavasti, kun makuuhuoneen seinä sudittiin pikaistuksissa harmaaksi. 

Seinällä tönöttäneet valaisimet olivat värinsä puolesta kyllästyttäneet jo hyvän tovin, mutta tarvittiin sopiva sysäys, jotta asiassa päästiin eteenpäin. Valaisimet oli maalaamisen edestä ruuvattava irti seinästä, joten samalla pääsivät kätevästi muodonmuutokseen nekin. Väri mietitytti, mutta lopulta päädyttiin tuossakin tapauksessa tarkistamaan omat maalivarastot ja niin nuo kaunokit saivat pintaansa kultaa ja kimallusta. 

Tykkään. Jotenkin pehmeää. Vielä kun se päiväpeitto jostain putkahtaisi. Kenties sekin värkätään taas jostain omasta varastosta löytyvästä, sillä kun on säästölinjalla aloitettu, niin sillä mennään sitten loppuun asti.

Ps. Tuo jo aiemmin mainittu mies toivoi vaimoltaan joululahjaksi omin puikoin neulottuja sukkia suosikkiväreissään. Toiveensa täyttyi ja sukat ovatkin olleet ahkerassa käytössä, kuten kuvasta näkyy. Tätä nykyä ne jopa sointuvat makuuhuoneen sisustukseen.

Päivän sukkamuotia.

Eriparisuus on in. Tai ainakin niin uskottelen itselleni, kun puikoilta vääntäytyi lumipyryisen joulukuun päivän ratoksi taas yksi pariton sukka. Uskokaa tai älkää, niin kyllä niille kaikille nurkassa majaaville parittomille raukoillekin saadaan toveri vielä tässä joulukuun aikana. Vannon, ja uskoo ken tahtoo.

Ensin Terhi teki aivan uskomattoman maukkaan Marimekkotakin, sitten Hanne takista intoutuneena neuloi kertakaikkisen sympaattiset Marisukat! No pakkohan se oli sitten omakin versio kyseisistä sukista vääntää, koska villasukkia ei kai voi ihminen konsaan liikaa omistaa. 

Koska lankapussista löytyi värejä tasan kaksi, niin niistä sitten piti sukka kutoman. Lanka riittikin niukin naukin ja toista sukkaa varten pitää lähteä lankakaupoille. Otin kuviot raakasti ja lähes kopiona Hannen sukista, kiitos ja anteeksi. Kaiken muun koitin paperille vääntää rautalangasta, että itse neulominen sujui mahdollisimman leikiten. Ja sujuihan se, talo on kuin pommin jäljiltä, astiat odottelevat tiskikoneeseen pääsyä ja pyykkivuori viikkaajaa. Mutta pääasia, että on sukka!

Kaikki lähti lapasesta.

Ja sitten lähti lapasesta. Nyt on meinaan 20 vuoden takainen lapaseen liittyvä kässäntuntitrauma lopullisesti purettu, sillä tänä syksynä vääntäytyi tämän marjatan puikoista ihka eka lapanen sitten viime vuosituhannen! Ja koska ihmisen on harjoiteltava, niin toki noita mainittuja kätöstenlämmittäjiä on syntynyt parikin pariskuntaa, kun kerran alkuun päästiin.

Nämä hansikkaat on älypuhelinlapasia, sillä niissä on aina toisessa kappaleessa peukalon juuressa ja etusormen kohdalla aukko. Näin saa tekniikkaan jumahtanut kansalainen näprätä telefooniaan kovassakin pakkasessa ja säästää hermojaan vieroitusoireilta. Aika hupaisaa mielestäni, siis tuo kännykkään juuttuminen. Välillä tekee oikein hyvää olla ilman päivä tai parikin.

Joululahjoja ovat, nuo lapaset. Tai pikkujoululahjoja. Ehkä pikkupikkujoululahjojakin jopa, sillä jo neljä paria on löytänyt aiemmin uuden kodin. Ei meinaan ole meikämartta mikään maailman pitkähermoisin lahjojen säilyttäjä, ne kun tekee mieli antaa samantien eikä millään malttaisi odottaa h-hetkeen. 

Niin semmosta vaan, että lapasesta lähti.

Kovasti on pehmeetä.

Nyt on oikesti kesä. Perheen nuorimmat ovat jättäneet talviturkkinsa lähirantaan, kesämekkojen puute on akuutti ja nenästä on lähtenyt nahka jo kahdesti. Aurinko hymyilee ja kansa nauraa.

Ja juuri tässä, nyt ja näillä helteillä on innostuttu taas neulomaan. Aj että kun se tuntuu mukavalta pitkähkön tauon jälkeen, kun ei ole oikein keksinyt, että mitä sitä neuloisi. Ensiksi saateltiin loppuun neljä kuukautta kesken ollut pikkunen villatakki veljenpojalle ja sitten kätevästi postipoika kiikuttikin postilootaan lapun mukavasta yllätyksestä. 

Werannasin Riikkahan se otti ja piristi neulontahimoisen mutta mielikuvituksettoman marjatan elämää, kun lootasta paljastui muutamakin pussukka ja vielä neuleohjeetkin siihen päälle. Lamb-tyynynpäällinen lähti puikoille tietenkin samana iltana ja toinen kokovalkoinen odottelee pääsyä langasta tuotteeksi. Voi pojat, kun niin tulevat ilahduttamaan kesäiltoina navetan saunatuvassa. Mikäpä siinä lämmön jälkeen happea haukatessa ja villaan nojaillessa.

Werannasin nettiputiikista löytyy Knit Hit Kit-käsityöpussien lisäksi monenmoista muutakin mukavaa asiaa kotiin tai mökille, ihan itelle tai kaverille. Pistähän katellen!

Se on sininen ja se on takki.

Viisivuotias toivoi jo viime keväänä itselleen sinistä villatakkia. Langat valittiin kuitenkin vasta tämän vuoden puolella ja lähes ikuisuusprojektilta vaikuttanut takki valmistui eilen. Kuunaan ei ole mikään neuletyö vaatinut tältä marjatalta niin paljon hermoa ja pitkäjänteisyyttä kuin tämä, mutta urakointi kannatti, sillä takin omistaja on erittäin tyytyväinen uuteen siniseen takkiinsa.

Takin kanssa kävi kuten pitkissä projekteissa saattaa käydä. Kuten vaikkapa sellainen asia, että huomattiin takakappaleen olevan kiinnitetty väärinpäin ja koska huppu ja nappilistakin oli jo neulottu, niin jääköön sitten niin. Ainahan voi leikkiä, että se oli niin tarkoitettu. Lisäksi sininen lanka loppui kesken toisen hihan kohdalla ja piheys iski, joten sinisestä hihasta tulikin sinappinen. 

Tietääpähän ainakin, että on ihan ite tehty.