Navetan ikkunalla.

Siinä on Nappula poikineen. Meikämarjatta rakastaa aivan äärettömän paljon tuon mainitun toverin hoikkaa vartta ja pulleaa jalkaa. Siinä on meinaan sen verran ajaton kaveri, että siihen ei takuulla hevillä kyllästy! Monipuolinenkin se on, sillä kotona hieman nykyaikaisemmassa ympäristössä se näyttää hyvältä mutta navetassa kaiken rouheuden ympärillä se näyttää vielä paremmalta. Valkoiset ovat erityisen ajattomat kaverukset ja vihreä on niille hyvä ystävä.

Navetan vintiltä on löytynyt emalikattilaa, kulhoa ja kuppia jos monenmoista. Haaveissa olisi, että joskus navetan pihapiirissä olisi kesäkeittiö, jossa parhaiten säilyneet astiat pääsisivät käyttöön tutussa ympäristössään. Mutta sen aika on sitten joskus.

Syksy näyttää tänään parhaat puolensa. Aurinko paistaa ja ilma on sopivasti kirpeä. Tekee mieli tehdä jotain hauskaa.

Tiistaita.

Viime viikolla löytyi kierrätyskeskuksesta punainen ja varsin hilseilevä kynttelikkö, joka samantien veti puoleensa magneetin lailla. Kaapissa majaileva kultaspray saikin samantien tehdä taikojaan ja vanhasta retrounelmasta tuli parilla suhaisulla kuin uusi. 

Yksi ongelma kuitenkin ilmaantui, sille ei meinaan löytynyt paikkaa. Tämä marjatta kun kauheasti koittaa kailottaa, että hankin uutta vain silloin, kun sille on jo valmiiksi paikka tiedossa. Silloinhan on niin onnekasta, että kampe ei jää nurkkiin lojumaan, vaan pääsee samantien sille suunnitellulle paikalle. 

Tuo kultainen kaveri kuljeksi ympäri taloa aikansa, kunnes muistui mieleen navetta ja pihasauna. Mikäpä sen maukkaampaa, kuin talvikirpakassa saunoessa sytyttää kynttelikköön liekit loistamaan ja saunan jälkeen siemailla puupenkillä notkuen vilpakka saunajuoma. Kuten huomata saattaa, niin täällä ollaan taas pitkästä aikaa navetan lumoissa. Kun se vaan jotenkin on niin rouhean alkeellinen ja siksi niin nätti. Taas kerran jotenkin niin omistajiensa näköinen.

Joulu tulee kirpputorilta.

Jostain muistin syövereistä kaivautuu lapsuuden jouluista kuva kultaisista tuikkukipoista, ehkä kuusestakin. Siksi olikin jotenkin älyttömän sympaattista huomata, että tänä jouluna nuo aiemmin kammottaneet kultaiset toverit näyttivät taas niin kovin nykyaikaisilta ja varsinkin kotoisilta.

Ensin löytyi tuikkukuusi ja sen jälkeen kipot. Joku niissä viehättää ja tuovathan ne toki syksyn pimeyteenkin hitusen aurinkoa. Jos niitä ei vielä kuitenkaan tohdi ihan julkisesti pitää esillä ja käytössä, niin joulun tullen ne ainakin pääsevät aitiopaikalle kaikkea valkoisuutta pehmentämään.

Aivan meinaa tippa tirahtaa linssiin silkasta nostalgian huumasta.

Huonoista aamuista ja kynttilöistä

Tässä talossa on pyörinyt ankara raivauspyörremyrsky viime aikoina. Kaatopaikalle on kuskattu jätesäkkitolkulla erinäistä sälää ja roipetta, kirpputoripöytää on pidetty ja puhelimella pidetty kaverikirppistä yllä. 

Vaikka kotona kaipaankin tilaa, valoa, avaruutta ja puhtaita pintoja, niin yksi heikko kohta vähintäänkin löytyy tämän marjatan aivojen pakko saada-osiosta. Nyt puhutaan kynttiläkipoista ja siitä miten paljon yksikin pieni tulenliekki voi ihmismielen hyväksi tehdä. 

Joskus kun oikein pahalla tuulella herää eikä tahtoisi koko päivän jatkuvan samaan malliin, niin mikäpä silloin paremmin piristäisi, kuin lempimusiikki, kahvimotti ja silmien edessä lepattava kynttilän liekki. Silloin huonokin aamu piristyy väkisinkin edes ihan vähäsen.

Eilisestä kirpputorilöydöstä innostuneena raahasin tänään navetan kulmalle pihasaunaan kynttiläkipon jos toisenkin. Niistä kerrottakoot lisääkin päivinä tulevina.

Ps. Nyt on viimeiset hetket käsillä jättää äänensä Gloria Blog Awardsiin ja voittaa huikeita palkintoja. Kipin kapin äänestämään siis!

Sekalaista tiistaita.

Tärkein ensin: aurinko paistaa! Toiseksi tärkein: huomasin justiin, että puista lentelee lehtiä maanpintaa kohti ihan kauheeta vauhtia! Tärkeämpää on siltikin se, että aurinko paistaa ja ihan vaikka vaan sen kunniaksi ja siksi, että kun on ollut kauheesti kaikkea muuta tekemistä, niin lävähtää ruutuun joitain otoksia kuluneelta kuukaudelta.

Lastenhuone on pysynyt melko samassa asussa viimeiset pari vuotta. Sänky on vaihtunut isompaan ja verhot vuodenajan mukaan. Nyt tuo vihreävalkoinen on jo vaihtunut toiseen. Sänky kasvoi pituutta, joten hylly oli laskettava seinältä pöytähyllyksi. Sateen turmelevat punaiset tuolit olisi jo aika saatella kohti maalikupruisten tuolien hautausmaata.

Synttäreitä vietettiin viime kuussa. Kuusivuotias sai toivomansa Sonic-kakun ja kolmevuotias prinsessaunelmansa. Melkonen hörhellys siitä tulikin, pitsiä oikein koko haaveen edestä! Samainen tytsy sai kummitätiltään lahjaksi puukengät, jotka ovatkin olleet kovassa käytössä siitä lähtien. 

Nyt paistan mainion kalan. Vielä on kesä!

Keskikesä.

Tässä pari asiaa olis mielessä. Ekana vaikka semmonen, että joku aivan älytön kuvaus- ja fiilistelyinto on iskenyt, kun tuntuu kamera aivan kasvaneen käteen kiinni ja kaikelle maailmalle tekee mieli kailottaa jatkuvalla syötöllä, että miten hienoa voikaan olla, kun on kesä!

Toinen asia paljon tärkeämpi. Semmonen, että miten onnellinen ihminen voikaan olla ystävistä. Että on heitä, jotka jaksavat kuunnella sympaattisia ja huonojakin vitsejäsi, seisovat rinnallasi vaikka myrskyäisi, tukevat vaikeina aikoina ja iloitsevat kanssasi, kun olet onnellinen. Heidän seurassaan riität juuri sellaisena kuin olet, etkä pysty ajattelemaan heitä ilman, että kurkkuusi nousee keskimääräistä suurempi pala ihan vain siitä ilosta, että he ovat olemassa.

Lauantain jälkeen mielen on täyttänyt jatkuvasti kiitolliset ajatukset, sillä saimme viettää navetan pihapiirissä mitä mukavimman keskikesän päivän. Avoin kutsu ääneen kailotettiin emmekä joutuneet yksin makkaroitamme syömään, sillä pihamaa täyttyi kesäpäivän äänistä ja tulevista muistoista. Vieraat saapuivat maukkaat eväät mukanaan, joita tuhotessa ja pelaillessa vierähti päivä iltaan. Välissä körötettiin uimaan lähelle rantaan ja illalla lämpeni navetan päädyssä sauna. 23 lasta ja melkein yhtä monta aikuista oli juuri sopivasti.

Kiitos.

Matkalla menneisyydessä.

Menin navetan vintille hakemaan pitsireunaisia lakanoita. Nuo monta vuosikymmentä sitten mankeloidut vitivalkoiset lakanat oli pakattu muun liinavaatekaapin kanssa suureen ruskeaan pahvilaatikkoon ja siellä ne olivat kiltisti odottaneet uutta elämäänsä kesästä ja talvesta toiseen.

Löysin hääkuvankin, ja parittomia kahvikuppeja. Katsoin, kun valo leikki lankkulattialla. Ajattelin. Onko tuo hääpari juonut hääkahvinsa näistä kupeista? Ottanut lisäksi sokerikakkua, josta taittanut sormilla palan? Tuo kaunis nainen mustassa jakkutakissaan ja pilkullisessa kauluspaidassaan, onko tuo nainen tarkistanut aikaa tuosta pienestä ruskeasta pöytäkellosta? Ja onko tuo vakailmeinen mies rakentanut tämän vajan ovet? Asettanut paikoilleen nämä kivet, tehnyt tämän lattian, jolla minä nyt seison? Onko tuo kuvan nainen virkannut pitsin tämän lakanan reunaan?

Mitä he sanoisivat nyt, kun pihamaalla on taas elämää? Kun pitsilakanat pääsevät uuteen käyttöön, juhannuspöytää kaunistamaan? Kun piha täyttyy lasten äänistä, kesäpäivän tuoksuista ja mauista? Kun vapaasti rehottanut heinikko siistitään juhlaa varten, kaivon päälle rakennetaan uusi kansi ja saunassa saunotaan taas? 

Minä luulen, että he pitäisivät siitä. Tiedän.

Kesävarpaat.

Mutaa varpaissa ja hiekkaa kynsien alla. Varma merkki kesästä.

Varmaa on myös se, että saunominen on mukavaa. Päivän kun tonkii pihaa ja kantaa pään kokoisia kiviä kukkapenkkejä ja kulkuväyliä reunustamaan ja sen päälle kiskasee tujut löylyt, niin jopa illalla nukkumatti saapuu oikein juoksujalkaa kantamaan väsynyttä työn raskaan raatajaa untenmaille. 

Aloitteleva hyötykasvipuutarhuri kaipaa kukkapenkkien kaveriksi paikkaa, johon jotain vaikeasti tapettavaa istuttaisi. Olisihan se eri maukasta nykäistä omasta maasta jotain muutakin, kuin rikkaruohoa kanille jauhettavaksi. On alettava askartelemaan istutuslaatikoita ja toivottava, että kova työ kantaisi hedelmää. Tai vihannesta. Juureskin olis tosi jees. Pääasia, että pysyisi elossa pannulle asti.

Tiistaina 24.8.1965

Eihän koirat saa olla yleisillä paikoilla ilman kuonokoppaa, sanoi akka, kun toinen haukkumaan rupesi.

Kierrätyskeskus luopui alhaiseen hintaan joukosta värikkäitä laseja, jotka on kuin tehty limonaadin hörppimiseen saunan jälkeen lämpimänä kesäiltana. Sillä tottamaar on väliä, että minkämoisesta motista sitä kulloinkin limonaadinsa nauttii. Onhan näppituntuma ja kupin ihailu ehoton osa tunnelmaa ja hörpiskelyhetkeä.

Navetan saunalta löytyneet vanhat sanomalehdet kertoivat esimerkiksi sen, että kolera raivoaa Neuvostoliitossa, paikkakuntalainen Pentti karkasi vankilasta ja että Eva on eniten ostettu ompelukone. Navetta on täynnä historian siipien havinaa. Tuntuu hienolta saada kirjoittaa seuraava osa vanhan tilan tarinaa ja tuoda elämä ja äänet takaisin pitkän aikaa hiljaisena seisoneelle pihamaalle. Elämä jatkuu.