KOTIPALAPELI

2012-03-08T17:15:00.000+02:00

Näyttää siivouspäivältä.

Tänään vietetään naistenpäivää, jonka kunniaksi tässä talossa järjestettiin näemmä ankarat siivouskarkelot. Lakanat vaihtoon, peitot pihalle, sohvanpäälliset koneeseen, matot hakkuuseen, rätti kouraan ja pölykoirille kyytiä. Naistenpäivänä naisten töitä, vai miten se oli.

Olis asiaa siivouksesta. Meilläpäin on niin, että kotomarjatta huolehtii suurimman osan talon siivouksesta. Hinkkaa keittiötä, pyörittää pyykkiä ja kerää romua, sellaista perussiivousta. Mutta muuten tuo mainittu emäntä on boheemihko, eikä kovin suuri järjestyksenpito ole koskaan ollut kovinkaan systemaattista tämän martan osalta. Toinen on miehensä laita. Maanantaina reissultaan kotiin palaavaa emäntää odotti kiillotettu koti, muovipurkkilaatikotkin oli pistetty järjestykseen keittiössä eikä lehtipinoja tai huojuvia vaatekasoja ollut mailla eikä halmeilla.

On ilo, että edes toinen perheen aikuisista omaa järjestelmällisen luonteen, sillä tavaran oikealle paikalle laittaminen on tälle toiselle osapuolelle näemmä jotenkin äärimmäisen hankalaa. Kattilakaapista saattaa löytyä lähes mitä vain eikä muutamaa kodinhoitohuoneen kaappia saa missään nimessä aukaista kukaan muu kuin se, joka sen kaiken tavaran on sinne änkenyt. Siellä on niinku niin kaikkee.

Nelivuotias imuroi tänään oma-alotteisesti keittiön ja olohuoneen. Pelkällä putkella ja millin tarkasti nurkasta nurkkaan. Homman valmistuttua sammutti imurin ja huikkasi: "Äiti, jatkappa sää nyt tätä imurointia niin me me mennään vähä hyppiin noille sohville ja tyynyille!" Kiitos avusta, leikki on lasten työtä.

2012-03-07T14:10:00.000+02:00

Takeista.

Tätä sivua seuraavalle on saattanut tulla tutuksi se tosiasia, että tälle martalle ei ole annettu pitkäjänteisyyttä syntymälahjaksi kovinkaan avokätisesti. Pitkäjänteisyydellä tarkoitan kykyä keskittyä kulloiseenkin asiaan keskittyneesti ja rauhaisin mielin. Jos kuvittelee ompelevansa elämänsä ensimmäisen vuoritetun takin kumikankaasta yhden päivän aikana, niin silloin kannattaisi ehkä katsoa peiliin ennen urakkaan ryhtymistä.

Takkutukkapoika sai ruskean takkinsa loppujen lopuksi. Takki vilvoitteli illan lumihangessa eikä lopputulema ole aivan sitä mitä piti mutta tarpeeksi lähelle. Luovuttaminen ei aina ole hyvä asia. Varsinkaan, jos viskaa takin rangan kaaressa ovesta pihalle ja kiukuspäissään naputtelee itsensä netin syövereihin liian kivan valmiin takkivalikoiman äärelle. Pitää palauttaa se takki sitten kun se postilaatikkoon ilmaantuu.

Mutta kylläpä tämä maamo nyt tahdissa täällä omaa selkäänsä taputtelee, kun oikein kaksin takein antoi selkäsaunan en osaa ommella-tuntemukselle! Eilinen harmitus ei hävinnyt kukkakaupoilla kuitenkaan tarpeeksi, joten vanha raitalakana joutui kokemaan kovia matamin kynsissä.

Taannoin omasin anorakin, joka oli mukava. En enää edes kykene muistamaan sen väriä, vain sen, että se oli lepposa kiskasta niskaan. Tuo takki mielessä harjoittelin tyttärelle anorakin tekoa. Aivan sympaattinen siitä tuli ja koska harjoittelussa on puolensa, niin sitten siinä seuraavassa anorakissa on nuo puutteet korjattu. Tiiättekö, aina ei oikeastikaan kannata luovuttaa ja pääasia on, että on itse tekeleisiinsä edes jotenkuten tyytyväinen. Kunnianhimo kunniaan!

Thank you for your kind words Little Birdie and Mamamekko!

2012-03-06T16:54:00.000+02:00

Kun nuppi savuaa - osta kukkia.

Kaunis on ulkomaailma. Keltainen pallokin hehkuttelee muka niin herttasesti, että aivan mielellään tässä olisi taas sokerihuntu suupielessä ylistämässä kevättä vaan kun ei lähe niin ei lähe. Toisinaan kansalainen elää syystä tai toisesta makkaranpuolikas otsalohkossa, tällä kertaa ihan syystä mutta se siitä.

Kirpputoreilta on vuosien saatossa metsästetty ahkerasti suuresti rakastettua punakylkistä Lotta-sarjaa. Eivät ole kovin innokkaasti hypähdelleet silmille, mutta vähän aikaa sitten matami keksi nettikirpputorien olemassaolon. Sieltähän noita kaunokaisia löytyi vaikka millä mitalla parin euron pilkkahintaan ja sen jälkeen postipojan käynti on monesti ollut sydämen asia.

Tänään torjuttiin liikaa savuamista kukkakaupoilla. Tämä on karu fakta ja ennenkin todettu, että kukkaset totta tosiaan lievittävät inhaa kaalin kivistystä kummasti. Poron sarvissa on aikojen saatossa roikkunut yhtä ja toista mutta tuo vihertäjä tuli nyt jäädäkseen. Tämä, kuten talon kaikki muutkin kyllikit, on nimetön, sillä vihertäjien nimet jos jotkut on erikoisen helppo unhottaa.

Vinkeistä on otettu vaari ja tätä nykyä meillä on käytössä kastelu-keskiviikko. Silloin jokainen horsmake saa tasapuolisesti hörpätä vesitilkkansa. Se voi vihertäjästä riippuen olla liian usein, liian harvoin tai sopivasti. Uskomme jälkimmäiseen.

2012-03-05T16:45:00.000+02:00

Terveisiä naapurista.

Viikonloppu kului paatissa unta tavoitellen ja ison kaupungin ihmeitä pällistellen. Muutama perinteinen turistimatkamuisto tarttui käpälään: kankainen kauppakassi maatuskalla ja puinen käsinmaalattu leikkuulauta. Onhan se hilpeä mutta sen päällä on takuulla ilosta leikata leipää.

Kaksi yötä natisevassa purkissa on kasvattanut silmäpussit taas legendaarisiin mittasuhteisiin. Silti reissu oli piristävä, nelivuotiaan takkikin oli eron aikana muuttunut huomattavasti paremmin siedettäväksi. Ehkä tuon takin aiheuttamat ompelutraumat unohtuu vielä. Lievää parantumista on jo havaittavissa, sillä kunnianhimoinen ei kerrasta usko, seuraavan takin kankaat on mietinnässä. Se on se kuuluisa suomalainen sisu tai ihan vaan tyhmyys, joka ajaa ihmisen piinaamaan pollaansa kerta toisensa jälkeen.

Postipoika piristi jumittavan päivää ja kiikutti lootaan viisi aivan herttasaa naulakkotappia, jotka ovat kuin nakutetut makuuhuoneen vaatehuoneeseen. Tästäkös hyvä mieli, sillä huonehan on vielä kesken ja tapit aiheuttivat remontti-innostuksen. Jospa tällä viikolla tapahtuisi nakertelun sarallakin edistystä pitkästä aikaa.

2012-03-02T23:08:00.000+02:00

Väriä loskaan.

Tänään juutuin autolla pihan kulmalle kolme kertaa. Ankaran lapioinnin ja neljännen yrityksen jälkeen auto oli sen verran tontin sisäpuolelle, että sen kehtasi jättää siihen. Aura-auto on tehnyt tielle siistiä jälkeä ja piha on täynnä tonneja painavaa loskaa ja jäätä. Ei se haittaa, se on kevään merkki.

Tulppaani on ehkä kukista kaunein, eikä kalliskaan. Kun edelliset kupsahtavat niin seuraavat odottavat jonossa veteen pääsyä. Joka kerta uusi väri, tietenkin. Nuo nykyiset tomaattiset on erityisen somia, saa nähdä malttaako vaihtaa väriä.

Eilinen tappiomieliala on vaihtunut kesävaatehipelöintiin ja viikonlopun fiilistelyyn. Pääsee tämäkin martta tutustumaan aiemmin tuntemattomaan maahan. Pieni loma tekee poikaa, jaksaa sitten taas olla parempi kanssaihminen ja etenkin maamo.

Eilinen kunnianhimoinen ompeluyritys on vaihtunut luovuttaneen mutta päättäväisen matamin ansiokkaaseen voittoon. Nyöränä kaivettiin takin raato esiin hangesta ja pistettiin kuivumaan kaapin oven päälle. Sisarensa ansiokkaalla järkeilyllä tuo kovaonninen takki valmistui tänään, sillä ensinnäkin kangas ei totta tosiaan ole tänä maailman aikana ilmaista ja toisekseen olisi saattanut jäädä ompelutraumat jollekin muullekin kuin vain jälkikasvulle.

2012-03-01T20:51:00.000+02:00

Kuka tahansa osaa ommella.

Elämme aurinkoisia aikoja mutta tänään karisee sokerit tältäkin sivustolta, sen voin kertoa. Tänään oli kauniissa ulkomaailmassa aurinkoa ja tippuvia rännejä mutta talossa sisällä vallitsi pienimuotoinen myräkkä. Kävipä nimittäin niin, että meikämarjatta lupasi itselleen tuossa menneenä syksynä, että talven aikana opettelee ompelemaan käyttökelpoisen takin vanhemmalle lapselleen. Kuten sokeroinnista tiedämme, niin kiirettä pukkaa, sillä talvea ei ole enää jäljellä lähellekään niin paljon, kuin sitä oli pari kuukautta sitten.

Kangaskaupassa iski lapsuustrauma. Kangaspakkoja riveissä ja pinoissa, venyviä ja tönkköjä, kiiltäviä ja karvaisia. Ostin sitten jotain, kahisevaa ja muovisen oloista. Hyvä olis sitten sateisellakin kelillä.

Eilen piirsin elämäni ensimmäiset ihan oikeat isot kaavat ja aamusta alkoi kankaan leikkuu. Taskuja ähersin parisen tuntia. Toisen kun sain ommeltua niin ensimmäistä kertaa käytössä oleva joululahjakone kieltäytyi yhtäkkiä yhteistyöstä ja alkoi haisemaan. Ei vain liikkunut enää eikä mikään järjellinen tietämättömän korjausyritys auttanut. Vaihdoin toiseen koneeseen.

Kuka tahansa osaa ommella, sanovat ompelijat. Kuka tahansa osaa, sanon minä, mutta millä menetyksillä, se onkin toinen juttu. Toiset tekevät kätevästi, vihellellenkin ehkä. Nopeammin tai hitaammin mutta valmista tehden. Toisilla menee työhön ehkäpä viikkoja, yöunia ja hermoja, mutta valmista tulee. Sitten on näitä meitä, joilla menee hermot, parisuhde, elämänilo, itseluottamus, asunto myyntiin ja lapsille ikuiset ompelutraumat.

Takin ranka lepää takapihan lumipenkassa. Ränneistä tippuva vesi tekee sen mihin kangaskaupassa vakaasti uskoin: olis hyvä sateellakin. Tämän tarinan opetus on, että elä hyvä ihminen taistele ittiäs vastaan vaan mene ihan raakasti sinne vaatekauppaan, osta se takki ja sen jälkeen itelles vaikka se kaikista isoin jäätelö!

2012-02-29T15:30:00.002+02:00

Kuinka hehkuttaa aurinkoa ja kevättä ilman, että kansa lakoaa liiasta sokeroinnista tiedottomuuden partaalle?

Täällähän se silti on, luultavasti sielläkin. Aurinko! Kevät! Siivousinto! Kameran liiallinen aktiivikäyttäytyminen! Kesävaatehaaveilut! Kuntosali! Märät sukat! Plus kymmenen astetta auringossa! Aurinko! Kevät!

Joko lakositte? Listahan olisi yhtä pitkä kuin elämä, mutta tiivistetään se nyt taas kerran kahteen sanaan: Aurinko! Kevät!

Kuten huomata saattaa, niin nuo kaksi runsaasti mainittua pistävät hitaammankin matamin ylänupin sekaisin. En ehkä kestä kun on niin hyvä mieli!

2012-02-28T19:16:00.000+02:00

Kevät tulee myrskyn mukana.

Aika positiivinen aloituslauselma, vaikka tänään autoillessa fiilinki olikin vähän toinen. Kun kotopihalta baanalle pöräyttää ja sitä ennen autonsa lumesta vapaaksi nuolee, niin puolen tunnin kaupassa käynnin jälkeen on edessä lähes yhtä suuri nuoleminen. Meillä maalla aura-autot ahkeroivat kyllä sen verran kiitettävästi, että ei tartte suotta kuitenkaan lumen vuoksi hermoansa polttaa.

Huomenna on se päivä, kun karataan, joten eilen päätti martta aloittaa takkilupauksensa lunastamisen. Melekosta, kun melkeen samantien kangaskaupassa iski luovutusfiilis, kun se kangas ei sattumalta iteksensä hypähtänyt sieltä pöydältä ostoskoriin. Melko hyvä yksilö kuitenkin löytyi ja vaikka väri ei ollutkaan se mitä hakeman piti, niin aivan hyvin tuostakin väristä saa sutta tehtyä. Huomaatteko, on kangas, napit, lanka ja naru, enää puuttuu itseluottamus. Ja kaava.

Hirveen keväinen mieli on vieläkin vaikka pannuhuone temppuileekin ja kirjoitusta naputellaan kohmeisin nakein. Pihamaalla on kuulunut varsin monet titityyt ja tiputtelut ja vaikka sisustus- ja remonttimieli on yllättäen taas melkoisen jäissä, niin kyllä se kevät sieltä silti vielä tulee. On ilo toistaa itseään, kun toistossa on positiivinen maku. Muistakaa maata sohvalla ja lukea kuluvan talven viimeinen kesästä kertova kirja!

2012-02-25T18:02:00.001+02:00

Varoitus! Tämä kirjoitelma sisältää runsain määrin piilomainontaa.

Ei tämä martta teiän tovereitten itsetunnoista mitään tiiä mutta omastaan voisi muutaman sanasen kirjoittaa. Katsokaas, onhan se niin, että itsensä vähättely on suorastaan typerää ja melkeinpä säälittävääkin mutta ei liiallinen omankehun haiseminenkaan mitenkään suotavaa ole! Ooppa siinä sitten.

Jos vaikkapa kansalainen sanoo toiselle, että Kappas kaveri, onpa sulla nätti uus kampaus niin huonolla itsetunnolla varustettu ja kainomielinen suomalainen saattaa sanoa, että No tää on nyt vaan tämmönen ja vaihtaa punastellen puheenaihetta. Aivan hyvin tuo mainittu toveri olisi voinut vain yksinkertaisesti todeta, että Kiitos, hauska kuulla ja vaihtaa sitten sitä puheenaihetta. On aivan suotavaa ottaa kehut vastaan kiittäen, ei nöyristellen.

Mutta joskus on mukava harrastaa pientä ja viatonta itsensä vähättelyä, vaikka muuten olisikin aivan sinut itsensä kanssa. On mukava katsoa miten paljon itseänsä pystyy kaikella rakkaudella ruotimaan ilman, että putoaa itse kaivamaansa kuoppaan. Yllättävän paljon, sillä itselleen nauraminen on tärkeä asia tällä vakavalla elon tiellä.

Vähän aikaa sitten tämä marjatta mainitsi perinteiseen tapaansa, kuinka pakersi perheelleen muistoksi remonttikirjan menneestä vuodesta. Samaan aikaan oli kuvatehtaalla käynnissä kuvakirjakilpailu, jonne lähti pitkällisen harkinnan jälkeen myös tuo mainittu kirja. Eilen soitti kuvatehtaan täti, että meikämartan kuvakirja on päässyt semifinaaliin! Joskus kannattaa haistattaa meriheinät kaikenmoisille it-tuntemuksille ja koittaa tikulla jäätä. Tällä kertaa se kannatti! Jatkossa olevia kirjoja pääsee äänestämään Helsingin messukeskuksessa 2. - 4.3 olevilla Kuva ja kamera 2012 -messuilla. Saa äänestää!

Mitä tästä opimme: pitää yrittää!

Ps. Koska jälkikasvu on kasvavaa sorttia ja herttasimmatkin vaatteet käyvät joskus pieniksi, niin täältä löytyis.

2012-02-24T18:02:00.001+02:00

Vihertää.

Kevät on tuolla jossain, hankien alla. Valoa piisaa jo mutta viherrystä saadaan odotella vielä tovi. Litisevän vuodenajan ja sen jälkeisen kesän tulon tunnistaa kihelmöinnistä viherryspeukalossa. Tämä matami sai syntyessään geeneissä melkoisen ison peukalon keskelle kämmentä, mitä kaikenmoiseen elävään kukkaan ja ruohoon tulee mutta se ei estä yrittämästä. Edelliset viherkasvit heittivät henkensä luultavasti liian aktiivisen kastelun seurauksena, joten taas ollaan vähän viisaampia. Elävät sen minkä elävät, nautitaan vihreästä niin kauan kuin sitä kestää.

Eilen maailmaan ilmaantuneella pienellä prinsessalla on nimi. Tänään kuulimme armaalta anopilta, että eilen vietettiin myös meikämarjatan ja miehensä kihlapäivää. Suorastaan herttasta, kummakos tuo kun oli alitajuisesti niin mukava mieli. Tuo olo ei tosin jäänyt eiliselle vaan tänäänkin on sisäinen aurinko paistanut. Sitä on vaikea mennä sanomaan, että näkyykö se ulospäin muuta kuin yliaktiivisena puhelinkäyttäytymisenä mutta sanonpa vain, että tähän voisi tottua! Elämä on mukava asia.

Lempimökkikirja siivittää ajatukset haaveitten kesätorppaan. Vielä joskus. Tule kesä!

2012-02-23T14:38:00.000+02:00

Kevättä rinnuksessa.

Tänäänkin on aurinko pilkistellyt pilven takaa. Koko viikko on kulunut hypähdellessä ees sun taas ja ajellessa pitkin pitäjiä, joten tänään oli otettava itseään niskasta kiinni siivouksen suhteen. Lastenhuone on edelleenkin kuin joukkopaon jäljiltä mutta olkoon sitten niin.

Ainokainen sisareni luovutti kaapeista pölyttymästä ylimääräiseksi jääneen tarjottimen. Siihen kasataan kesällä aamupalatarpeet, avataan takaovi ja läpytellään paljon jaloin pihapöydälle nauttimaan kahvikupposet ja voileivät. On se merkillistä miten sitä onnistuukin saamaan ajatuksiin kesäfiiliksen vaikka ikkunasta ulos vilkaistessa mieli voisi lipsahtaa helpommin ihan toiseenkiin suuntaan. Se on tämä valo.

Armaan naapurimaan, eli melkeen meiän, uusi prinsessa aiheutti sen, että matami kaivoi ilman lupaa työkalut esiin ja asensi omin päin lehtitelineen seinään. Menihän se vähän hassuun paikkaan kun mallailu ei oikein onnistunut, mutta aika nätti se silti on. Uhmapäisyys ei välttämättä kannata, sillä joskus ideat tulevat vasta jälkikäteen. Tuo teline meinaan on kasattava versio, jokainen lokero on erikseen ja siitä voi tehdä sen korkuisen kuin haluaa. Telinettä tiiratessa tajusi hidas martta, että senhän voisi laittaa aivan hyvin myös sivuttain ja kun hankkisi lisäkappaleita, niin voisi tehdä miten pitkän tai korkean tahansa. Tämän asian tajusin vasta kahden jättikokoisen reiän ilmaannuttua seinään.

Joku kaunis päivä rohkaisen mieleni ja käännän telineen, tänään en uskalla. Omavaltaisesti seinään ruuvatussa lehtitelineessa on ihan tarpeeksi äksöniä yhdelle päivälle kotomaamon eloon.

2012-02-20T22:04:00.001+02:00

Kevättä kohti.

Viime päivät ja ajat on aurinko paistanut. Tänään ihan konkreettisesti mutta muuten vähintäänkin mielessä ja jaksamisessa. Avulias lähipiiri ehdotti itseään lastenhoitoavuksi ja niinpä vanha parikin pääsi pitkästä aikaa viettämään pientä hotellikaupunkilomaa pääkaupunkiin hyvässä seurassa. Mieli virkistyi eikä nälkäkään varsinaisesti päässyt iskemään, siitä piti huolen lempikiinalainen.

Kesäkatalookeja putkahtelee postilaatikkoon toinen toisensa perään. On ilo omata tytär, sillä kirpputori ja kaupat pullottavat mitä herttasempia mekkoja. Sitten kesällä sen kuin kiskaisee mekon niskaan ja hilpaisee varpasillaan kukkakedolle. Sitä odotellessa kolataan pihaa tyhjäksi lumesta, jota tulee aina vaan lisää ja lisää. Eikä edes ärsytä suuremmin, kummallista.

On myös ilo omata poika, joka osoittaa mielenkiintoa vaatekaappiaan kohtaan. Aina ei pojun ja maamon maku kohtaa mutta se ei ole tärkeää. Tärkeää on uudet kesäkengät, joita on pidetty sisällä jalassa siitä lähtien, kun ne paketista kuorittiin. Parasta niissä on se, että ne on vihreät ja niillä pääsee juoksemaan tavallista nopeammin. Maamonsa samanmoisista kengistä puuttuu jostain syystä tuo viimeksi mainittu ominaisuus.

Aurinko on ystävä.

2012-02-20T15:16:00.002+02:00

Välineurheilua.

Kattokaapa, kyllä se tämäkin matami saa joskus jotain aikaiseksi kun oikein aurinko paistaa ja muutenkin on fiilarit kohillaan! Tänään on nakutettu seinälle taulu tovereineen ja ompelunurkkaus on täten ihan virallisesti valmis toimintaan.

Pöydän maalaaminen tuottaa jotenkin ylitsepääsemätöntä tuskaa, joten olen väkisillä alkanut ajattelemaan, että oikeastaan tuo nykyinen sävy on jotenkin sympaattinen. Ompelunurkkafiilistely vaihtuu oikeaan harjoitteluun, kun pöydällä lojuvat sisustuslehdet vaihtuvat kaavoja ja ideoita sisältäviin lirpakkeisiin. Tällä hetkellä tuossa tilassa ei ole tapahtunut mitään ompeluun viittaavaa, vaan kaikki on silkkaa välineurheilua.

Ompelijaa vartioi karhuherra, joka on peräisin naapurimaasta. Little Studio on nimi karhukaverin takana ja voinpa kertoa, että melkosen monta muutakin mehevää seinäkaveria löytyy tuolta sivuilta, tyynyistä, leikkuulaudoista ja muista herttasista nyt puhumattakaan. Ei ole puppua lain se puhe, että naapurimaassakin osataan.

Kotomaamo taiteili käpöisellä kuvanmuokkausohjelmallaan itselleen pikkusia kortteja, joista vain kaksi mahtui seinälle. Pallosen kortin idea on ihan raakasti varastettu täältä. Sitten kun oikea kaava eteen putoaa, on korkea aika lunastaa lupaus takin ompelusta. Vielä on talvea jäljellä.

2012-02-16T15:17:00.002+02:00

Makuasioita.

Tämän harrastuksen parhaita puolia on se, että joskus tällainenkin kotomarjatta saattaa päästä mukaan johonkin mukavaan projektiin. Sellaisessa hurahti eilinen päivä etelässä. Yötä myöten köreksin lumimyräkässä kotia kohti näkyvyyden ollessa noin kymmenen metriä ja mietin, tämä se on sitten sitä kuuluisaa omaa aikaa. Vallan mukava päivä oli.

Lähiaikoina on kirpputori houkutellut moneen otteeseen parin viikon sisään. Tässäkin kohtaa on havaittavissa jonkinlaista innostusta kevättä kohtaan, sillä viime kuukausina tuokaan asia ei ole liiemmin houkutellut.

Matami hankki itselleen niin kauhian, että oikeastaan nätin pallosen mekon ja sangen hellyttävän sinivalkopohjaisen aamutakin. Siis omasta mielestään. Miehensä tähysi aamutakkia, ihmetteli ostopäätöstä ja totesi vaatekappaleen luultavasti olevan jonkun hikisen mummon vanha. Julmaa tässä on se, että tuo asiahan riippuu ihan mummosta ja jos nyt mummukalla sattuu esiintymään runsaasti hien eritystä, niin ei kai sekään ole sen mummoparan vika. Aivan tyytyväisenä lontustan menemään hikisen aamutakkini kanssa tästäkin eteenpäin. Sitä paitsi mummot on söpöjä.

Eilisen, ja Vitaliksen parantamien käpälieni, innostamana alkaa ompelupöydän muodonmuutos. Jos sitämyötä saisi ne paljon puhutut taulutkin seinälle.

2012-02-13T16:29:00.001+02:00

Pintaa tää kaikki on vaan.

Kaikkihan sen ymmärtää mutta sanonpa kuitenkin. Meinaan tuota juuri, että tämä sivusto on oikeasta elämästä vain pieni pintaraapaisu. Että täällä on melkoisen valoisaa ja mukavaa, vaikka varsin valittavaakin välillä. Että täällä ei pureuduta parisuhteen nykytilaan, ei vatvota sielun syvimpiä syövereitä tai hehkuteta lapsosten uusimpia oppimisia. Kyllä matami sen kertoo, kun ottaa päästä mutta ei sitä, että miksi ottaa. Tai että kun on oikein hyvä mieli, niin niin se vaan on. Tarkemmat tiedot on yksityisasioita.

Koska tämä sivu on erityisen pinnallinen osa eloa, niin kerronpa teille tauluista. Kierrätyskeskuksesta vitosella hankittu ompelupöytä on kannettu paikoilleen makuuhuoneen toiseen päätyyn. Vielä ei ole varmaa, että jaksaako laiska martta maalata tuon pitkulaisen toverin vai saako se armon jäädä nykyiselleen. Se kuitenkin tiedetään, että melko monta taulua ja kuvaa tuota seinää tulee koristamaan. Niistä uusimpina aina yhtä herttaisan Hanna-Riikan aina yhtä sympaattista taidetta. Voisin ottaa ne kaikki!

Esikoiseni on jo neljän vuoden ikään ehtinyt poikanen. Tuolla kaverilla on sanansäilä sivaltanut ja verbaliikka kukkinut monet vuodet, mutta pientä muistihäiriötä on toisinaan silti havaittavissa. Esimerkiksi eilen on huomenna, ylhäällä on alhaalla ja muistanut on unohtanut. H-kirjain on myös täysin hallussa mutta kahden sanan kohdalla ne muuttuvat kummasti v-kirjaimeksi. Nuo sanat ovat vuono ja vuomenna.

Eräänä päivänä toveri muisti, että oli toissapäivänä unohtanut kaverilleen parhaimman pikkuautonsa: "Hei äiti, mää en unohtanut ottaa mukaan sitä pikkuautoa sieltä Viljamilta sillon sikavuomenna!"

2012-02-12T17:01:00.000+02:00

Sunnuntai.

Tänään satoi lunta, alkaa olla jo ihan kunnon kinokset. Parin vuoden takaisiin ei silti vähään aikaan ainakaan täälläpäin päästä. Silloin pihan kolaaminen alkoi jo olla melko haasteellista kun lumi ei vain kertakaikkiaan enää mahtunut mihinkään.

Eilen kävimme jäällä retkellä. Veli kaivoi laukustaan makosat kaakaot ja laskiaispullat. Meillä oli vain kuivia keksejä ja kaakaota, joka maistui pesuaineelle. Onneksi retkikaverit olivat varanneet evästä kaverille kanssa, sillä kaikkihan sen tietää, että eväitten syöminen on retken kohokohta. Saapa nähdä tehdäänkö lähijärvelle tänä vuonna jäärataa ollenkaan.

Kirpputoritavaran penkominen on ohitse tällä erää. Naapuripöydistä lähti mukaan viikon aikana oranssi siivilä sekä tyttärelle kaksi villapaitaa, joista toinen tuo sympaattinen punavihreä roikkuja.

Ompelupöydän päälle suunnitellaan megalomaanista kuvakollaasia, jota varten taiteellinen lahjakkuutteni on päässyt loistoonsa. Kehyksiä odotellessa harjoitellaan sommitelmia lattialla.

Emännällä on kesämökkikuume.

2012-02-09T20:48:00.001+02:00

Siinä se on.

Makuuhuoneen ainokainen verho on tuottanut päänvaivaa. Huonehan on varsin valkoinen lattiaa myöten ja kaipaa väriä. Mikään kuosi ei ole puhutellut niin kuin tuo kertakaikkisen täydellinen Marimekon Ryijy. Olen jopa valmis luopumaan verikyynelin väännetystä ylivärikkäästä päiväpeitosta tuon vuoksi. Kenties joku osaisi kertoa löytyykö moista herttasta kangasta jostain lähimaastosta?

Pieni muttahan noissa kankaissa vain tuppaa olemaan, raha kun ei kasva puissa ainakaan täälläpäin. Ehkä jos oikein ahkerasti pistää kolikkoa pankkiin ja hartaasti haaveilee, niin jospa se sieltä kotio tulisi. Ja sitäpaitsi ystävänpäivänähän ruukataan antaa ystäville jotain kivoja pikku lahjuksia, ihan vain hyvästä tahdosta toisen mieltä piristämään. Tässä mitään vihjettä oo.

2012-02-08T13:34:00.000+02:00

Arkea.

Tämä kotomaamon elo saattaa joskus tuntua perin puuduttavalta. Kun edelliset tiskit on saanut koneeseen, niin seuraavaa pitäisi jo olla täyttämässä. Kun edellinen ruoka on saatu vedeltyä naamariin, niin seuraavaa pitäisi olla vääntämässä. Kun edelliset pyykit on viikattu kaappiin, niin seuraavia pitäisi jo olla pesemässä. Kyllästyttää.

Olisi herttaisaa verrata itseään riutuvaan joutseneen mutta kyllä tässä tapauksessa on kyseessä ihan vaan raakkuva naakka, joka epäili jatkuvan ärsytyksen olevan jonkinsortin julmaa liian aikaisin alkanutta kolmenkympinkriisiä mutta tuli kuitenkin tulokseen, että kyllä tässä nyt ollaan ihan vaan loman tarpeessa.

Eilen keksi tuo valittava raahka käyttötarkoituksen autotallissa lojuvalle pöydälle. Enää tarvitaan hiomapaperia, maalia, pensseli ja varsinkin viitsiytymistä. Siitä tuntuu nykyään olevan suurin pula tämän martan osalta. Sitten saataisiin joulupukin tuoma ompelukone paraatipaikalle käyttövalmiiksi. Tämän talven aikana on vielä lunastettava takintekolupaus.

2012-02-07T13:43:00.002+02:00

Päivä ei ala ilman kovaa leipää ja kahvia.

On taas se aika vuodesta, kun ylimääräistä materiaa kaivellaan kaappien perältä, lätkäistään kylkeen hintalappu ja kiikutetaan kirpputoripöytään. Pientä tavaraa ja vaatetta on kaiveltu ja laputettu niska limassa mutta toiset asiat ovat sen verran suuria, että niitä ei kirpputorille noin vaan kannetakaan. Sellainen voi olla vaikkapa sohvakalusto, joka ei suuresta ihastumisesta ja toiveista huolimatta sopinutkaan perheen uudeksi jäseneksi ja on täten uutta kotia vailla.

Postipoika pudotti eilen postilootaan herttasen kelloposterin. Henkilö posterin takana on Birgit, jolla on ihana koti ja ihana blogi, jonka putiikista voi tilata tuon työpöydällä nähtävän tai jonkin toisenlaisen kaunokaisen. Posterin ja kellon yhteistyö on hauska idea vaikka meillä kuva päätyikin kehyksiin ilman kelloa, aivan hyvä niinkin. Kiitos Birgit!

Mikä päivä taas, aurinko hymyilee yhdessä pölykoirien kanssa ja martta sen kuin olkaansa kohauttaa. Pitäähän pölykoirienkin antaa joskus nauttia auringosta! Joutuvat parat rakuttamaan sohvien ja sänkyjen alla viikosta toiseen, suotakoot hieman kevättä rintaan noillekin palleroille.

2012-02-06T13:27:00.000+02:00

Listat on.

Aurinko paistaa! Aina vaan, paitsi öisin. Tähän voisi taas pitkästä aikaa tottua. Pakkanenkin on luovuttanut ja viikonlopun -32 on enää unta vain. Mieli on suorastaan keväinen ja tänään näyttääkin olevan lakananvaihto - ja siivouspäivä.

Viikonloppuna monta omaa ja sukulaissetää oli ahkerana. Yläkerrassa on lähes kaikki listat mitä voi, osa piti jättää vielä toistaiseksi asentamatta tietyistä syistä. Kaikki makuuhuoneet saivat listansa ja ovat nyt kertakaikkiaan valmiit, mikä uskomaton fiilinki. Olisi mukava olla listaton, jos se olisi tarkoituksellista mutta nyt on hyvä että listat on, sillä niitä tämä torppa on tässä jonkin aikaa odotellut.

Tuo aurinko tuo mieleen erikoisia ajatuksia eikä niistä mikään liity makaamiseen, kattoon syljeskelyyn tai remontin vihaamiseen. Suunnitelmat ovat ottaneet taas pitkästä aikaa tuulta alleen ja se onkin muuten yllättävän herttanen tunne. Silmäpussien kanssa on jo luovutettu mutta tänään sekään ei haittaa. Pitkäksi venynyt marraslamaannus alkaa olla pikkuhiljaa selätty. Nyt tää lähtis imuroimaan.

2012-02-03T14:03:00.001+02:00

Hehkeinä helmikuussa.

Ihmeellinen kuukausi tämä helmikuu kun aurinkokin paistaa ties monettako päivää putkeen. Pakkanen paukkaa ennätyslukemissa ja eilen illalla tehtiin se legendaarinen, kun auton lämmityskaapeli ynnä jatkoroikka lähtivät mukaan kauppareissulle. Toinen tyynenä perässä roikkuen ja toinen paniikissa oven takana jyskyttäen. Tuolloin olisin toivonut olevani mies.

Remontti on siinä vaiheessa, että mietimme, josko yläkerta jätettäisiin hetkeksi rauhaan ja laskeuduttaisiin remonttivermeitten kanssa alakertaan. Eteisen suunnitelmat ovat hyvällä mallilla eikä tiedossa pitäisi olla mitään kovin suurta, ainakaan rahallisesti. Suunnitelmissa on lähinnä repimistä ja paljaan pinnan käsittelyä, tuolla alhaalla näet majailee kaksi ihan mukavaa ystävää, betoni ja tiili. Lisäksi eteisen suunnitelmiin kuuluu muun muassa tällä hetkellä lumikasojen alla majaileva matonhakkuuteline, jonka uusi elämä alkaa tuossa mainitussa tilassa kun aika on kypsä.

Kylpyhuoneen ja saunan remontti kolkuttelee myös ihan nurkan takana ja se onkin sitten isompi projekti. Tuon osion materiaalivalinnat ja suunnitelmat on langetettu talon toisen aikuisen iloksi, joten meikämartta pääsee siinä asiassa vähän niinkuin kuin koira veräjästä. Vaikka tiedäppä häntä miten matami saa nasaaliäänensä pysymään kurissa ja suun supussa jonkin mehevän idean pulpahtaessa pääkoppaan. Aika näyttää.

2012-02-02T12:23:00.001+02:00

Kymmenen aivastuksen aamupäivä.

Viime aikoina on tämä matami marissut ja valittanut siihen malliin milloin mistäkin taudista ja elämän tosiasioista, että sivuston aihe alkaa pikkuhiljaa olla lipumassa remontin ja sisustamisen pinnallisuudesta kohti kehon sisäisiä salaisuuksia. Pian onkin tilattavissa meikämartan vääntämä opastusopus Opi negatiivisen ajattelun perusteet viidessä minuutissa.

Vaan kuulkaatte! Tänään, kun mittari näyttää -25 - astetta ja takana on kevyet 10 tunnin yöunet, on oikein hyvä päivä. Tältäkö se sitten tuntuu? Kun tekee mieli suunnitella kaikenmoista ja jopa siivoaminen tuntuu mukavalta, ollapa aina energinen ja luova. Eilisen makkarasta oli tosin iloakin, sillä ajattelevainen sulhoni toi töistä tullessaan nalkuttavalle emännälleen ruusuja. Aika herkkää oikeastaan.

Viikonlopun aikana tulee tapahtumaan remontin suhteenkin edistystä. Huomenna on marssittava rautakaupan listahyllylle ja elämme toivossa, että muutaman päivän perästä talo ei olisi enää listaton. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee!

2012-02-01T14:06:00.001+02:00

Pakkanen paukkaa.

Eilen oli tammikuun viimeinen ja tänään helmikuun ensimmäinen. Sama homma joka vuosi, on se merkillistä. Pakkaskuukausi alkoi kirpakkaana ja aurinkoisena, se kelpaa vallan hyvin tällaiselle ikuisuusnakkiselle martalle. Ihme homma tuo makkara, päivästä toiseen se vain mukana liipottaa!

Iltana eräänä maalasin makuuhuonetta ja jakkaroita. Maaleja on kertynyt montaa eri väriä ja sorttia, joten olihan se testattava kukkapurkin maaluutakin. Aivan hyvä tuli oranssisesta, joten paljon on mahdollista, että ensi kesänä talon pielustalla töröttää orvokit ja kyllikit jokainen eri sävyisessä ruukussaan sulassa sovussa.

Pakkaspäiviin kuuluu kaksi asiaa ylitse muiden: villasukat ja kuuma kaakao, teekin kelpaa. Vielä kun saisi ummistaa silmäpussiset mulkoilukanavansa hetkeksi sohvalle peiton alle. Saattaisi nakista kadota kuin itsestään edes pikkunen siivu.

2012-01-31T16:40:00.000+02:00

Tiistaina.

Tänään on viimeinen päivä tammikuuta, niin se aika rientelee. Viimeinen viikko on kulunut tummaa vaatetusta hankkiessa, matkatessa ja hyvästellessä. Tuota raskaampaa naapurimaan reissua tuskin voi olla, niin ainakin toivotaan.

Tänään aurinko paistaa ja pakkanen on ennätyslukemissa oman kototalon mittarissa. -21 - astetta tuntuu nynnerön alkutalven jälkeen erityisen kylmältä ja hanskojen käyttö olisi enemmän kuin suositeltavaa. Tämä päivä on juuri se päivä, kun lähiaikojen vähäinenkin inspiraatio ja jaksaminen on lähtenyt niistämisen ja köhimisen myötä muihin maisemiin. Postilaatikosta löytynyt sakkolappu ja ylikuumentunut auto eivät varsinaisesti ole nostaneet tunnelmaa. Sellaasta se on, tämä elo.

Pari viikkoa sitten repi pateettinen emäntäkin itsensä ylös sohvan pohjalta ja väänsi perheelleen muistoksi kuvakirjan. Tuohon pieneen piristymiseen oli syynä ihan hyvä alennusprosentti, jonka siivittämänä syntyi kirja, jossa muistellaan remonttivuotta 2011. Omasta kirjahyllystä löytyneet pari opusta saivat olla antamassa inspiraatiota mutta kovin suuriin suorituksiin ei tämä martta revennyt. Itelle tehty on aina tarpeeksi hyvin tehty.

2012-01-24T23:48:00.001+02:00

Pehvat lämpimiksi.

Kuluneet viikot ovat kuluneet sangen innottomassa tilassa, joka on varmasti tullut huomatuksi tämän tanttaran tekstejä tavanneille. Eilen iski kuitenkin pitkästä aikaa innostus ja inspiraatio, kun toverin sivuille ilmaantui kuva ihastuttavista villahousuista. On näet niin, että syksyllä oli välttämätöntä omata villatakki mutta näin talvella ei kansalainen kertakaikkisesti tule toimeen ilman villahousuja.

Olisihan se makosaa ottaa omiin nimiin ohje kyseisiin henkselipöksyihin, mutta menkäämme nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä tälläkin kertaa. Syksyllä väännetyt pitkälahkeiset mustat villahousut pääsivät pieneen purkuun, kun lahkeista tulikin henkselit. Keltainen lanka taas odotteli kaapissa päätymistään henkselishortseiksi. Kertakaikkisen mukavat väännettävät tuollaiset!

Vaippahousujen ohje löytyi taannoin täältä. Ohje on helpohkosti muokattavissa eri langoille, sillä piirroksessa on tarkat mitat, joiden mukaan edetä. Korkeus on ohjeessa muuten hyvä mutta kainaloista puristaa. Korkeutta voi siis tähän henkseliversioon muokata oman mieltymyksensä mukaan. Myös lahkeensuut voi tehdä sen pituiseksi kuin itse tahtoo. Vain mielikuvitus on rajana, ja lankakerien määrä.

Ulkona on tämän talven ennätyspakkanen, on suorastaan välttämätöntä omata villahousut tai paritkin. Olisihan se miellyttävä näky, kun meikämarttakin pistäisi kylänraittia menemään villashortsit vankasti keinuen. Jos sovitaan, että suodaan näihin pukeutuminen kuitenkin ainoastaan lapsille - ja Mikki Hiirelle.

2012-01-23T12:33:00.001+02:00

Se on maanantai.

Viikonloppuna saimme harvinaisia yövieraita ja syynättiin kauppojen hyllyt ja rekit mustia vaateparsia etsien. Muutamien päivien kuluttua koko perhe verhoutuu mustaan kun edessä on yksi elon raskaimmista päivistä. Niin se vain on, että ihminen elää ainiaan ainoastaan muistoissa.

Arki on kuitenkin rullannut yhtä tasaisen mäkisesti kuin ennenkin. Elämä jatkuu. Pää on kuitenkin edelleen kuin hernesäkki; jokin kuiva ja rapiseva kolisee pehmeän pallon sisällä. Sanottakoot, että järki tai älytön viisaus se ei ainakaan ole. Jopa viikonpäivät tuppaavat unohtumaan eikä tekstin tuottaminen totisesti ole mitään lastenleikkiä.

Kaiken tämän hernevaahtoamisen jälkeen tahdon kertoa, että talossamme asuu eräs toinen naispuolinen henkilö, jonka herne taas totisesti on aktiviisuusasennossa kaikkina vuorokauden aikoina. Tuo yksivuotias elohopea pitää vauhdin laiskan maamon räpylöissä varsin vinhana, sillä koskaan ei tiedä mistä tuon pikku kaverin seuraavaksi löytää.

2012-01-20T14:37:00.001+02:00

Elokuu 2011, tammikuu 2012.

Kuten aiemmin jo mainittua, niin makuuhuone on vihdoin ja viimein päässyt remonttipölystä oikeaan käyttöön. Keskenhän tuo silti vielä on. Listat puuttuvat, suihkunurkkaus on uutta vedensekoittajaa ja verhoa vailla, vaatehuoneesta puuttuu muutama levy, peili ja vaaterekki, pukeutumistilan penkki on kesken ja naulakot puuttuvat.

Tuo makuuhuoneprojekti oli sen verran työläs ja hermoja raastava, että saa nähdä milloin tuo loppunäpertely saataisiin tehtyä. Jos ottaisi tähtäimeksi vaikka juhannuksen...

2012-01-19T20:52:00.000+02:00

Vitamiinin voimalla.

Sisäinen karuselli on kukistettu mutta nuupahtanut fiilinki jatkuu. Merkillistä olla yhtä aikaa kohtalaisen energinen ja kuitenkin samaan aikaan melkoisen naatti. Ehkä se on kaikki nämä lähiaikojen tapahtumat, jotka pistävät yläpallon helisemään.

Makuuhuone on lähes valmis. Eilen maalailin viimeistä seinänpätkää. Maalin käryssä saa hyvät unet, uskokaa pois. Ensimmäinen yö oli jännittävä. Tuota huonettahan askarreltiin sen verran monta kuukautta, että usko loppui kesken varsin monta kertaa. Ensimmäisen yön koittaessa oli kuin olisi aloittanut uuden elämän tai vähintäänkin muuttanut kokonaan uuteen kotiin. Sinänsä miellyttävä tunne mutta unet se kyllä vei.

Nyt mennään vitamiinin voimalla. Ulkona on mitä parhain talvi, vihdoin! Pulkkamäkeen ja lumitöihin se nukkumiselta jäävä aika sitten käytetäänkin. Energiaa tammikuuhun, pakkaset paukkukoon!

2012-01-16T16:44:00.001+02:00

Hän, joka remonttia rakastaa.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä makasin makuuhuoneen lattialle peräsin pystyssä. Näky oli takuulla erittäin hermeettinen mutta pyllistelyllä oli tarkoituksensa. Lauantaina kävi nimittäin sen verran hauskasti, että makuuhuone valmistui siihen malliin, että päästiin lattioita maalaamaan. Kiitos kaikesta muusta ahkeroinnista kuuluu miehelleni, ainoastaan lattian maalauksesta pisteet meikämartalle. Pensseli heilui yökolmeen mutta valmista tuli.

Tuo makuuhuone on ollut totaalisen ikuisuusprojekti. Tässä huoneessa suurin hidaste oli oma laiskuus mutta myös se, että kyseessä on melkoisen suuri huone, jossa on samassa tilassa lisäksi myös vaatehuone, suihku ja vessa. Noille kaikille piti siis jotain tekemän. Nyt on makuuhuoneosio valmis, vaatehuonekin lähes. Vessa on vielä hieman retuperällä. Ei se mitään, ohan tässä elämässä aikaa vaikka mokoma remontointi onkin alkanut syömään miestä melko ankarasti.

Rakkaat keltaiset kepakotkin pääsivät vihdoin seinälle ja valaisevat aivan oivasti. Jakkarat saivat pintaansa kolmannen sävykerroksen sitten ostopäivänsä. On se puu vaan eri kestävä materiaali kun johonkin muuhun moskaan vertaa. Teinivuosina saatu lipasto odottelee myös uutta elämäänsä uusin värein.

Sylvanian Families-arvonta on suoritettu. Arpakone arpoi summanmutikassa kaikkien äänensä jättäneiden kesken voittajaksi numeron 44, joka on

Tuia !

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistumisesta ja viesteistä!

2012-01-12T12:28:00.002+02:00

Neljän seinän sisältä hyvää päivää.

On päättänyt uusi vuosi, että vielä ei juhlita. Tänään on sisuskalut pyörineet siihen malliin, että kohta ei enää naurata sitten laisinkaan. Pystyssä pysytteleminen tietää sitä, että vessan ovi käy varsin tiheään. Mutta näilläpä mennään.

Eilen nauratti silti, kun postipoika oveen kolkutti ja pakettia oven raosta sisälle työnsi. Paketin sisus olikin erittäin miellyttävä, sillä mitäpä sairasteleva perhe muuta tarvitsee kuin jaffaa - ja leluja! Sylvanian Families-pupujussit ovat retkeilymielellä ja se heille suotakoon, joskin pieni kateuden poikanen saattaa rintapieleen livahtaa tuota matkailun riemua katsellessa.

Näitä leluja on kuuleman mukaan ollut markkinoilla jo silloin, kun tämäkin matami on lapsuusvuosiaan elellyt. Eipä ole moisia söpöläisiä asunut meidän talossa tuolloin, joten nämä olivat ihan uusi tuttavuus. Kauheen hellyttäviä ne on, kaikkine tarpeistoineen. Itse lelut ovat paksua ja todella kestävän oloista materiaalia. Kokemusta löytyy, sillä eräs yksivuotias känkkäränkkä on jo ehtinyt antaa niille melkoista kyytiä. Tuon ikäiselle ei kovin pientä vielä uskalla antaa, joten mukana tulleet astiat, silitysraudat ja muu pieni sälä pistettiin kaappiin odottamaan. Neljävuotias sen sijaan osaa leikkiä jo varsin mielikuvitusrikkaasti.

Tämä viikko on osoittautunut varsin pitkäksi, joten kuulkaa, on aika arvonnan! Nimensä tai nimimerkkinsä kommenttilootaan jättäneen kansan kesken arvotaan yksi karavaanisetti, joka sisältää auton, asuntovaunun tykötarpeineen sekä neljä pupua. Osallistumisaikaa on sunnuntain 15.1 iltaan saakka. Mikäli onnetar ei suosi, niin kyseisiä leluja saa ostaa vaikkapa täältä.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Arvonta on nyt päättynyt,

kiitos kaikille osallistujille!

2012-01-11T13:25:00.002+02:00

Jaffa naisen tiellä pitää.

Kuinkahan muotoilisin asian niin, että en kuulostaisi kiittämättömältä? Sanotaanko nyt sitten vaikka, että paremminkin on vuosi joskus alkanut.

Kuluva viikko on kulunut melko hyvin makuuhuoneen ja hotelli helpotuksen väliä rampaten. Jaffa on ollut ylin ystävä, olipa tuon kyseisen limonaatin parantava vaikutus tuulesta temmattua tai ei. Ainakin se piristää. Talokin on totisesti saanut levätä lähes omillaan, sillä tavaran keruu ja tiskikoneen laitto ei oikein tahdo maistua ykä suupielessä, kuten me kaikki tiedämme.

Tämä vuosi on alkanut sen verran tummissa tunnelmissa, että toivomme totisesti valoisampaa vuoden jatkoa. Ainakin on lunta.

Kiitos kaikille osanotoista. Ikävä ja suru pysyvät varmasti meillä kaikilla seuralaisina pitkän matkaa. Toivotaan, että päivien ja kuukausien myötä polte rintapielessä edes vähän helpottaisi.

2012-01-07T12:52:00.000+02:00

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kaunaan tai vihanpitoon. Elämä on lahja.

Tänään sydämessä suuri suru ja ikävä, kiitollisuus. Ikkunassa kyynel, jääkukkien muodostamat enkelin siivet. Kiitos kaikesta.

2012-01-06T15:07:00.000+02:00

Villoissa riittää.

Tänä kesänä - anteeksi, talvena ei ole tässä talossa villassa ja ulkovaatteen hankkimisessa pihtailtu. On karvahattua ja villasukkaa, lapasia ja hanskoja, joista tallessa ainakin se toisen käden kappale, villasukkia vaikka naapureille jakaa, haalaria, kauluria, pipoa ja villahousua.

Tämän leppeän syksyn - anteeksi, talven aikana on tämä matami tullut siihen lopputulokseen, että leudon ilmaston syy on ilmiselvästi tämä ylivarustautuminen. Jos olisimme hankkineet toppapuvun vain toiselle lapselle ja itse kulkisimme varvassandaaleissa, niin luultavasti olisi tulipalopakkaset ja lunta kainaloihin asti.

Pari iltaa sitten sain kohtauksen ja menin omaehtoisesti edistämään makuuhuoneen jämähtänyttä remonttia. Ymmärsin pitkästä aikaa, miltä ahkerasta kansanosasta tuntuu. Tuntui suorastaan niin hyvältä, että alkoi hävettämään. Olispa nastaa, kun ahkeruutta voisi ostaa pulloissa kaupasta. Mutta sillä mennään mitä on, tilanteen mukaan. Tällä hetkellä ajatukset eivät tahdo pysyä maan rajojen sisäpuolella.

Villahousussa riittää ja hyvä niin, sillä tänään liikutaan tämän talven pakkasennätyksissä, -4 - astetta. Kyllä se talvi sieltä vielä tulee.

2012-01-05T13:22:00.001+02:00

Sydämellistä.

Tämä tanttara on kovin pihi, mitä petivaatteisiin tulee. Haaveilen kaikenmoisista pehmosista trikoolakanoista mutten kuunapäivänä raaskisi laittaa niihin kovinkaan suuria rahamääriä.

Sydänlakanat ovat myös olleet himotuslistalla siitä asti, kun niitä taas uudemman kerran kauppoihin putkahti. Kauniita ovat mutta tähän budjettiin kovin kalliita, joten olemme tyytyväisinä köllineet eriparilakanoissamme. Katsokaas, onhan se toisaalta niinkin, että ei oikeastaan ole hirveästi merkitystä tähän elämään, että nukkuuko mustissa, keltaisissa tai vaaleanpunaisissa lakanoissa. Tai siinä, että onko niissä pilkkuja, raitoja vai sydämiä. Tai onko parisängyssä saman väriset peitot vai onko toisissa raitoja ja toisissa muumeja tai ralliautoja.

Luulisi, että uni tulee täydellisessä pimeydessä ihan yhtä hyvin, vaikka lakanassa olisi kuva Hilarius Hiirestä tai valokuvaprintti naapurin Markusta leikkaamassa nurmikkoa pelkät uimahousut jalassa. Mutta kuulkaa toverit, ihminen saattaa olla eriskummallinen, sillä vain harva kansalainen tahtoo nukkua uimahousujen alla, jos muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Eriparilakanat lähtivät vaihtoon, kun olivat pistäneet sydämet kovaan alennukseen. Nelivuotias valitsi omansa lempiväriä ja niissä on kuuleman mukaan nukuttanut niin kovin makosasti. Meikämartta olisi tietystikin ostanut keltaista mutta kun sitä ei ollut valitsin yhtä toista lempiväriäni, josta tulee mieleen kesä, vaikka muutkin vaihtoehdot olivat varsin houkuttelevia. Ja voi kuulkaa, niissä on kuuleman mukaan nukuttanut niin kovin makosasti.

2012-01-03T16:33:00.001+02:00

Uusi vuosi.

Vaihtui se uusi vuosi täälläkin. Itse vaihde kului varsin mukavissa tunnelmissa eivätkä nämä muutama päivä uuden vuoden puolellakaan mitään kovin suurta kriisiä ole olleet. Mukavia suorastaan, kiitos vieraille.

Uusi vuosi on hyvä syy leikata etuhiuksia ja niinpä tartuin Fiskarseihin. Aivan hyvä tuli etutukasta, mitä nyt vähän lyhyt ja vino mutta karvat on siitä mukava luonnonvara, että sitä tulee koko ajan vain lisää ja lisää. Sekä hyvässä että pahassa. Tämä vuosi alkoi siis vinoissa merkeissä.

Ken arvaa mikä on tuo sohvalla lepäjävä punertava otus? Aivan niin, saattaa näyttää hilppasen pupujussilta mutta oikeasti se on pikkusen epäonnistunut joulumekko veljeni tyttärelle. Harjoitus tekee mestarin ja sitäpaitsi tuosta pupusta on muotoutunut yksivuotiaan tyttären paras unikaveri ikinä. Enää ei tule uni ilman pupua. Voisimme siis todeta, että näin piti alunperinkin käymän.

"Äiti, tuo on oranssi ja tuo toinen on musta", totesi neljävuotias kynttilänjalkoja tiiraten ja jatkoi: "Ne on tosi hienot! Mistä ne on ostettu?"

Muorinsa virkisti poikasen muistia: "Sieltä kaupasta, missä se täti tuli sanomaan sulle, että pitää lopettaa. Etkö muista?"

Tuo toisinaan arvaamattomasti käyttäytyvä varhaisteini-ikäinen puisteli kieltävästi päätään, joten maamonsa jatkoi: "No muistatko, kun mentiin sinne kauppaan, jossa oli ihan hirveesti niitä astioita ja muita? Sitten siellä oli niitä lasisia laatikoita missä oli tosi monta semmosta isoa lasilintua ja kun yhtäkkiä menit ryskyttämään semmosta yhtä laatikkoa niin se kaupan täti juoksi sieltä ihan hirveetä vauhtia ja tuli sanomaan sulle, että ei niihin saa koskea kun ne linnut on tosi kalliita?"

"Ainiin, kyllä mää nyt muistan! Nuo kynttiläjutut on kyllä tosi hienoja", totesi poika.

2011-12-30T21:25:00.000+02:00

Remonttivuosi 2011:

Tammikuussa suunniteltiin ja haaveiltiin. Leikeltiin lehtiä ja tehtiin leikekirjaa. Pakattiin koti laatikoihin.

Helmikuussa muutettiin ja aloitettiin lastenhuoneen remontointi.

Maaliskuussa lastenhuone valmistui ja aloitettiin työhuoneessa ankarat tapettikarkelot. Kuunaan ei ole mennyt niin hermo tapettiin kuin tuossa ruusuluolassa.

Huhtikuussa työhuone valmistui listoja vaille valmiiksi ja siirryttiin remontin suurimpaan urakkaan - keittiön, olohuoneen ja porraskäytävän pariin. Repiminen oli armotonta ja ilman ahkeria apujoukkoja tarpoisimme hiirenpapanoissa vielä tänäkin päivänä. Loppukuusta saatiin keittiöönkin jo kaapit paikoilleen.

Toukokuussa tehtiin ensimmäistä kertaa ruokaa uudessa keittiössä. Loppukuusta pääsimme lopustakin hiontapölystä eroon, kun myös olohuone valmistui. Mikroruokakausi oli ohi!

Kesäkuussa alkoi remonttiloma ja kierrettiin kirpputoreja.

Heinäkuussa saapui uudet porraskaiteet ja juhlittiin synttäreitä.

Elokuussa ripustettiin loput verhot paikoilleen. Maalattiin ja ommeltiin.

Syyskuussa lastenhuone valmistui lopullisesti, kun kiipeilyteline iskettiin seinään. Tuossa kuussa aloitettiin myös ikuisuusprojektiksi osoittautunut makuuhuoneen remontti. Syyskuussa myös retkeiltiin.

Lokakuussa neulottiin, ommeltiin, maalattiin makuuhuonetta ja laitettiin lastenhuoneeseen hylly.

Marraskuussa askarreltiin makuuhuonetta ja joulukoristeita. Nautittiin parin päivän ajan vuoden ainokaisesta lumitilkasta.

Joulukuussa intoiltiin joulusta ja odotettiin lunta.

Onnellista uutta vuotta toivotan!

2011-12-30T14:48:00.000+02:00

Nakuilua.

Menneenä keväänä toveri suri huonokantista ruokapöytäänsä ja tämä martta suositteli ostamaan vahakangasta, jonka sitten niittaisi pöydän kannen alle kiinni. Toveri teki työtä käskettyä mutta tuo vaaleapohjainen kangas osoittautui huonoksi valinnaksi, sillä se imi itseensä tomaattia heti seuraavana aamuna. Kuuleman mukaan kyseessä ei ollut edes valmistusvirhe.

Nyt on päässyt käymään niin, että myös tämän talon kesällä maalattu pöytä on kulunut jo kannen osalta siihen kuntoon, että puhtaana pitäminen oli suorastaan työlästä. Oli siis lähdettävä liinan ostoon. Vaaleapohjaiset houkuttelivat mutta muistaen tuon toverin liinan kokeman katkeran tomaattitappion päätin pysytellä tummassa pohjassa. Tomaateista ei nimittäin ikinä tiedä. Tuo uusi liina niitattiin eilen paikalleen varsin tukevasti, sillä pöydällä on jo ikää eikä ne kolot sieltä mihinkään näy. Aamupalajogurtin jämät ja maitoläntit lähtivät pois silmistä suhinan keralla kuin itsekseen.

Ja että Muijaa taas. No kun Nakullakin on.

2011-12-29T19:08:00.000+02:00

Joulun jälkeen mieshormoonit ovat liikenteessä.

Tietokonepöydällä lepäjää viime vuosien lempiopus, Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola. Joka kerta yhtä hyvä. Tämän päiväinen kauppareissukin oli hyvä, parempi kuin edellinen, vaikka lievää hikoilun aiheuttamaa kitinää olikin ilmassa. Suunta on siis ainakin toistaiseksi oikea.

Näin joulun jälkeen on täälläpäin ilmassa varsin runsaasti mieshormoonia. Se liimautuu perin lujasti meikämartan rintapieleen siinä vaiheessa, kun ilmassa kajaa sana alennusmyynnit. Yleistäminen on rumaa, mutta sen verran mitä tuota toista sukupuolta tunnen, niin melkoisen vastahankoisia ovat kauppoja kiertelemään. Tai sitten olen vain onnistunut haalimaan ympäristööni tässä asiassa muuten vain vaikeita kansalaisia.

Kuten mainittua, niin tuo miespuolisten vastahankoisuus ei tunne edes raskaalta silloin, kun omaakin rinnustaa kuorruttaa viiden sentin mieshormoonikerros. Täyteen ahdetut alerekit, autoja täynnä olevat parkkipaikat, hikoavat talvitakit, ihmispaljous. Tiedäkste, mulla on jo niinku niin kaikkee. Elämässäin olen kaksi kertaa lipsahtanut ihan niinkuin virallisesti oikein alennusmyynteihin. Se oli kamalaa.

Tänään lähdimme kirpputorille vaikka nelivuotias sanoi, että ei se ole auki. On se, tiesi maamo, mutta ei se ollut. Niinpä eksyimme kaupoille. Kolme kauppaa, kaksi puseroa, suklaata ja vahakangas. Sitten hikikuorrutteisena äkkiä kotiin. Nauttikaa te vähemmällä kuorrutuksella olevat niistä hinnoista, meillä on jo niinku niin kaikkee.

2011-12-28T15:13:00.000+02:00

Myrsky vei joulukuusen.

Ajattelin, että kaikki pinnallinen, remontti ja kaikenmaailman askartelut ovat niin toisarvoista, ettei tännekään putkahda mitään. Todettava on, että kovin pinnallisia asioita ei yläpallossa tällä hetkellä suuremmin liiku mutta liikaa ei parane tummiakaan ajatuksia mielessä pyöritellä. Ehkä nauru ja pikkupinnallisuudet tasoittavat sopivasti mieltä, kunhan niillä ei yritä hukuttaa unohduksiin elämän oikeita totuuksia ja arvoja.

Joulun pyhiksi suunniteltu lukeminen unohtui kotiin, joten oli aikaa väänneksiä valmiiksi erään idolini innoittama villamekko tyttärelleni. Siitä piti tuleman karkea pötkylä, kuten esikuvansakin ja sitä saatiin mitä tilattiin. Ihan oiva mekko vilpoisaan taloon. Seuraava tuon samaisen punatukan innoittama paita on jo aluillaan, jotenkinhan tämä kaikki loputon joutoaika on käytettävä. Kyllä te maamot tiiätte.

Makuuhuoneen remontti on kertakaikkisen pysähdyksissä, syistä tiedetyistä. Kun ajatukset lentelevät muissa maisemissa eikä mistään vain tahdo saada kiinni on erityisen hyvä kertakaikkisesti vain antaa olla.

Mutta kun maailman paras joulupukki toi tälle matamille ihka oman ompelukoneen, niin jopas laitetaankin pensselit sutimaan! Sitten saadaan ompelukoneellekin ihan oma soppensa, jossa martalla on lupa sotkea ja rellestää. Sen kunniaksi siivottiin tuo tuleva ompeluhuone, johon remontin ajaksi on sänkymme puskettu. Jospa sekin pian saataisiin suurempiin tiloihin takaisin.

Joulukuusi oli varistellut poissaolomme aikana oksistoansa siihen malliin, että ulos lähti mokoma ranka. Päivällä huomasin sivusilmällä, kuinka se ihan itsekseen sujahti terassilta nurkan taakse. Melkoinen epeli.

2011-12-27T13:34:00.001+02:00

Arvaamatonta on elämä.

Valkoinen lappijoulu poroineen ja moottorikelkkailuineen muuttuikin äkkiä ja arvaamatta sairaalajouluksi. Lentokone lennätti meidät ison veden tuolle puolelle toiseen kotomaahan rakkaan ihmisen sairaalasängyn viereen. Sairaalan käytävät tulivat joulun päivinä tutuiksi.

Kotimatkalla näimme vihreitä peltoja ja lehmiä laiduntamassa sekä erään salskean nuorukaisen, joka vietti tapania hihattomassa paidassa ulkoillen. Aattona mittari näytti kuitenkin pakkasta.

Tätä joulua emme unohda koskaan. Se oli sävyltään tumma ja raskas mutta kuitenkin onnellinen. Saimme viettää lämpimän joulun. Tämä joulu oli oppitunti siitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Huomisesta ei koskaan tiedä mutta aina on oltava toivoa.

2011-12-20T13:19:00.001+02:00

Neljä yötä jouluun.

On joulu, jouluaattokin melko pian. Ulkona orvokit kurottavat sinisin silmin kohti harmaata taivasta ja nurmikko vihertää kilpaa joulukuusen kanssa. Vain aurinko puuttuu, ja lämpö. Sitten olisi kesä.

Joulumieltä on kuitenkin jostain kumman syystä kertynyt tänä vuonna tähän taloon varsin runsaasti eikä se liene haitaksi ole. Korvatkoon se tuon lumettomuuden ja harmauden, joka ulkona vallitsee.

Postipoika se polkee hiki hatussa ympäriinsä ja jakelee laatikot täyteen kortteja ja paketteja. Tänään tuo hyväntahtoinen kuoma pudotti laatikkoomme hartaasti odotetun ite itelle ostetun joululahjan. Kirjan, johon tekisi mieli tarttua samantien ja ahmia se pariinkin otteeseen kannesta kanteen. Aion kuitenkin malttaa mieleni ja syventyä retroaarteiston maailmaan paremmin vasta joulunpyhinä.

Postilootaamme on taas tänä vuonna pudonnut toinen toistaan herttasempia kortteja. Kyllä se niin vain on, että tuosta vanhasta perinteestä on pidettävä kiinni, sillä mikäpä joulun toisi paremmin kuin ihan oikeat paperikortit. Kaikki toki jaksemisen rajoissa, joka vuosi ei tästäkään torpasta lähde maailmalle ainokaistakaan joulukorttia.

Toveri toi joulumuistamisena lasisen purkin täynnä kaurasuklaakeksejä ja joulukukka on aukaissut nuppunsa aattoa odottamaan. Tänään on viimeisten joululahjojen vuoro ja sitten onkin aika rauhoittua joulun viettoon. Toivotan täten siis kaikille teille kuomille

Hyvää ja rauhallista joulua!

2011-12-18T14:14:00.000+02:00

Pimeä on viimeinen sunnuntai ennen joulua.

Yöllä kuului pimeästä pelottavia ääniä. Kuului raapimista, nitinää, kolinaa, pauketta ja ropinaa. Sepä se taas kerran, pikkunen joulukuinen syysmyrskyn poikanen. Jotenkin tahtoo joulumieli livahtaa nuupahtamisen puolelle kun ulkomaailmaan astuu, joten lienee ihan hyvä syy jatkaa tätä viikon jatkunutta sisäeloa. Vaan nyt valehtelin, sillä eilen sai tämäkin matami hieman viihdykettä silmäpussielämäänsä, kun toverinsa pyysi kaupungille ihan vain päätä tuulettamaan. Sepä tekikin nannaa.

Pari päivää sitten askartelimme piparikylän, kun kerta Nenakin oli tehnyt. Meiän kylästä ei tullut lähimainkaan niin tyylikäs vaikka miten yritettiin matkia. Siitä tuli kylä, jossa on katulamppuina tikkarit ja kivien virkaa toimittaa suklaakonvehdit. Tuossa kylässä ei muuten ole muistettu huolehtia talon katoille kummoisiakaan lumiesteitä tuosta lumimäärästä päätellen.

Kortit ja paketit on pistetty taipaleelle ja tänään vietämme jouluisen parituntisen, kun köreksimme ympäri maakuntaa pudottelemassa viimeiset joulukortit ja paketit postilaatikoihin. Kun spreijaa rilleihin valkoisen lumihunnun ja kääntää jouluradiosta nupit kaakkoon, niin tuntuu oikeastaan jo ihan joululta.

2011-12-16T19:21:00.001+02:00

Silmäpussimartta tässä tervehtii.

Joulu on kohta ovella ja se on mukavaa. Mukavaa on myös kaikenmoinen jouluinen tekeminen, kun muistaa, että tekee vain sen mikä tuntuu piristävältä. Tämä laiska matami ei ainakaan aio väänneksiä minkäänmoista joulusiivousta, tehdä yhtäkään piparitaikinaa tai laatikkoa. Eipä aio laiskiainen myöskään juosta kaupoissa lahjojen perässä, vaan on mitä suurimmassa määrin käärinyt pakettiin omin nakkisormin väännettyjä tekeleitä.

Parille pienelle typylle on pakettiin rullattu mekko. Kaavottomuuteensa kangistunut martta tekee aikansa yhtä ja samaa leninkiä, kunnes ehkä rohkaistuu vaihtamaan lajia tai yrittämään kenties ommella jotain jopa ihan kaavojen keralla. Nuo mekot eivät ole tehty kummoisellakaan taidolla mutta sitäkin suuremmalla tuntemuksen palolla, se on vissi.

Tänäänkin posti toi muutaman paketin ja kortin. Yhdestä paketista paljastui perheen nuorimmille jäsenille elämänsä ensimmäiset tonttulakit, kiitos siitä ahkeralle sukulaistätille, joka ne omien toimiensa ohella jaksoi vääntää. Nuo on aivan erityisen herttaset ja ne säästetään varmasti joulusta toiseen, kunnes ovat suorastaan puhkikulutetut.

Tänään on kärsitty viime yön korva-, kurkku- ja yskävaivoista. Ei tottamaar ole ollut mikään vuosisadan paras päivä mutta jouluradion ja piparikylän vääntämisen piristäminä jäädään silti kuitenkin plussan puolelle. Tuu vaan joulu!

2011-12-14T22:28:00.000+02:00

Hidas martta on arponut ja onnetar turissut mukavia muutamalle teistä tovereista.

Villatakkikilvan yhteydessä lupasin arpoa äänensä jättäneen kansan joukosta kaksi, jotka saavat valita Minna L.Immosen tämän syksyn julisteista mieleisensä. Nyt kävi niin, että iski höveli olo ja täten arvottiinkin kolme onnekasta kahden sijaan.

Juttu menee niin, että ensiksi sokkona kaiken kansan joukosta nostettu voittaja saa valita mieleisensä julisteen, toinen seuraavana ja kolmas sitten viimeisenä. Aijai miten loogista on elo mutta pointti on se, että ensimmäisellä on eniten mistä valita ja kolmannella sitten vähän vähemmän vaihtoehtoja mutta jokaiselle voitto ja juliste joka tapauksessa.

Ensimmäisenä nousi nimi Päivin, joka kirjoitti näin:

"Mahtava idea tämä innostusta herättävä virkkaussessio! Syntyisipä minultakin joskus tällainen, tai edes jonkunlainen. Numero 15 on ihana, mutta se suloinen lapsi taitaa siinä vaikuttaa niin, äänestän takkia Nurinkurin. Päivi"

Toisena onnetar suosi nimimerkkiä KeRaSi:

"Ite tykkäsin eniten numerosta 25", kirjoitti hän.

Bonus-arpa suosi Annelia, jonka jättämä viesti kuuluu näin:

"Ääni numerolle 21, NipinNapin."

Arvoisat voittajat voisivat olla ystävälliset ja laittaa osoitetietonsa tulemaan sähköiseen postiini, jonka osoitteen oikeasta sivupalkista löytää. Tuon jälkeen seuraa henkilökohtaista postia asian tiimoilta.

Kiitos kaikille äänensä jättäneille!

2011-12-14T19:00:00.000+02:00

Hammasrautakuusi.

Ylitsepääsemätön väsymys ja räkäily jatkuu. Tänään on nukuttu pari tuntia päiväuniakin, mikä on tämän martan osalta perin kummallista. Mutta kuten mainittua niin tässä pakollisessa sisällä olosta on jotain hyötyäkin, kuten vaikkapa eilinen ompelu ja tämän päiväinen makoominen ja lahjojen paketointi. Nyt on kaikki kummilasten paketit valmiina matkaamaan tuleville omistajilleen.

Nämä vanhemmathan ostavat jälkikasvulleen ainoastaan yhden paketin per lapsonen, joten nuo kuusen alla kellivät ovat niitä kummilasten puketteja. Saavat oleskella ruotsikoreissaan kuusen alla, jotta ensinnäkin päätyisivät joskus postiin asti ja toisekseen siksi, että tuo jälkikasvu oppisi itsehillintää. Tuon mainitun toivoisi siirtyvän vähän vahvempana sukupolvelta toiselle.

Tonttu toi tänään piristystä postilaatikkoon, se sopii tällaiseen sisäjumituspäivään varsin mainiosti. Tuosta yllätyksestä tulikin kätevästi mieleen se, kuinka eräs toveri vuonna 1995 söi salaa meikämatamin ja sisarensa joulukalenterista lähes kaikki suklaat. Tuollaiset kaameat teot eivät unohdu hevillä ja joka kerta tuota nyt jo aikuista kuomaa muistellessa ajattelen vain hampaanjälkiä täynnä olevia suklaapaloja ja tyhjiä koloja luukkujen alla. Uskoisin, että tuokin toveri on parantanut tapansa sitten viimenäkemän.

Sympaattinen kuusemme on koristautunut jouluun, jotta siitä ehtisi nauttia ihan kunnolla. Ja ohan tuossa oman metän vinottaressa ihailemistakin, sillä harvoin on nähty kuusta, joka on toiselta puolelta puolet tuuheampi kuin toiselta. Ja tiiättekö mitä, se on takuulla ihan tarkoituksella kasvanut epätasaiseksi, jotta se sopisi nurkkaan kuin nakutettu. Ja niinhän se sopi. On se vaan sympaattinen.

2011-12-13T21:02:00.002+02:00

Jämälankatakki.

Tässähän ne päivät kuluvat, neljän seinän sisällä särkylääkkeen ja nenäliinojen voimin. Tai mikäs tässä matamilla maristessa, kun oma olo on oikeastaan jo normalisoitunut mutta tuo jälkikasvu tuppaa olemaan huonommassa hapessa. Neljävuotiaskin paineli yöunille jo kahdeksan pintaan, lämmittävä kaurapussi tukevasti kainalossa.

Näistä pakotetuista sisälläkyhjöttämispäivistä voi kuitenkin kiskoa myös jotain positiivista, sillä tottahan tekemistä pitää keksiä, jottei aivan tylsyyteen tukahtuisi. Nämä päivät ovatkin olleet varsin oivia viimeisten joululahjojen askarteluun. Tänään valmistui monta värikästä pötkylää, jotka tulevat lähipiirin kolottavia jäseniä tulevina vuosina lämmittämään. Sisuspallerot tosin puuttuu, sillä jos ihminen ei mene jyvän luokse niin ei se tule varsinaisesti ovellekaan koputtelemaan.

Kuluneen syksyn aikana kertyi nurkkiin perin monta lankakerän loppua ja niistä tulikin sitten tietysti jämätakki. Meikämartta tykkää jämästä, sillä se on yhtä epämääräinen möhkö kuin tekijänsäkin. Mutta vieläkin enemmän tykkään tuosta jämän sisällä myhäilevästä pienestä räkänokasta.

Eräille pienille tytsyille on myös väännetty mekot jouluiseksi lahjaksi ja kuusi kannettu tupahan. On muuten sellainen kuusi, että sillä ei Miss Kuusi-kilvassa pitkälle pötkittäisi. Tuo tämän talon kuusi olisi luultavasti se pitkien tasapaksuisten puiden takana häärivä alimittainen ja hammasrautainen yksilö. Se mukava ja sympaattinen. Siksi se sopiikin täydellisesti juuri tähän tupaan.

2011-12-12T16:32:00.001+02:00

Pöpö liikenteessä.

Täällä podetaan lähes jokaisen perheenjäsenen voimin puoliankaraa tai ankaraa kuume- ja nuhatautia. Viime yönä kasvatettiin silmäpusseja varsin legendaarisiin mittasuhteisiin, kun yksivuotias valvoi kuumeen ja yskän kourissa ja isoveli valitti kipeää kurkkuaan. Flunssapöpö liikenteessä, nyt ollaan sitten kotona ja rauhoitutaan.

Varsin monen vuoden ajan jokatalvinen paras ystäväni on ollut lämpöpussi. Tuo jotain siementä tahi jyvää täynnä oleva löysä pötkylä, jolla voi tarpeen mukaan lievittää milloin missäkin vaivaavaa kolotusta tai vilua. Sen suojapussi alkoi olla melkoisen aikansa elänyt, joten taas käytiin käsiksi tilkkupussiin ja jyvät saivat uuden elämän. Suojakuori pitää vain muistaa riisua ennen kuin laittaa pussin mikroon, sillä niinhän me ihmisetkin teemme saunaan mennessämme. Tämä viittaus tässä tapauksessa lähinnä tuota vetoketjua ajatellen. Muuten, kuka tietää mitä nuo pipanat oikeasti tuolla pussin sisällä on? Ja mistä niitä mitä sitten ovatkaan voisi ostaa?

Eilen armainen puoliskoni oli jouluostoksilla yksivuotiaan kanssa ja sillä aikaa me kaksi kotiin jäänyttä askartelimme joulukortit loppuun. Tänään olen miettinyt joulukuusta, sillä aamulla sen tajusin - ensi viikolla on joulu!

Ps. Kaiken tämän rään kourissa olin vallan unohtanut arvonnan! Se täten suoritetaan lähipäivien kuluessa.

2011-12-10T17:49:00.004+02:00

Haasteet on haasteltu ja äänet annettu. Ääniä tulikin melkoinen kasa ja ihan muutaman minuutin niitä sitten paperille rustasin ja laskin, jotta varmasti saataisiin äänet rehdisti kuriin ja ojennukseen.

Tämä haaste oli melkoisen vapaamielinen. Takin tuli olla tehty taannoin annettua ohjetta mukaillen sillä tavalla, että neulos saisi olla muutakin kuin ainaoikeaa ja siitä saisi tehdä omannäköisen tuunaillen, mikäli tahtoo. Pääasia oli, että takki olisi pääosiltaan ohjeen kaltainen.

Kuva sopi lähettää joko lapsen päällä tai ilman lasta, ainoana kriteerinä oli, että kuvasta tulee näkyä takki hyvin ja sen mukaan tulisi liittää takille nimi. Ihan kaikkiin takkeihin ei nimiä ilmaantunut, joten muutaman nimesin ihan omin lupineni mutta koitin olla luova.

Kuten todettua ja havaittua, niin puikkoihin oli tarttunut melkoinen määrä ahkeria tätejä ja monta hienoa ja vielä hienompaa takkia saatiinkin kilpailuun mukaan. Äänet jakautuivat laidasta laitaan ja kommenteista päätellen jokainen takki herätti tuntemuksia eikä moni olisi malttanut nimetä yhtä suosikkia lainkaan, vaan olisivat halunneet lahjoa jokaisen ahkeran neulojan.

Ja kuulkaa, aivan samaa mieltä on tämäkin matami mutta niin se vain on, että kilpailu on aina kilpailu. Novita lahjoittaa seuraavan villatakin langat kolmelle, joista kaksi on tässä kilpailussa eniten ääniä saanutta ja yksi meikämartan valitsema suosikki.

Tämän haasteen ehdoton ääniharava oli yksinkertaisen pirteä takki nimeltään NipinNapin. Neutraali väri ja värikkäät yksityiskohdat miellyttivät kansaa, jolta ei jäänyt myöskään huomaamatta tuo takin sisällä velmuileva pieni söpöliini, joka näin meijän kesken sattuu olemaan veljeni tytär.

Takin tekijä itse kertoo voittoisan tuotoksensa synnystä näin:

"Kyllä, minäkin osaan neuloa! Kun sain peiton lokakuussa valmiiksi, ajattelin ottaa semmosen pikkunäppärän projektin siihen seuraavaksi. Ja kun olin nähnyt miten ihmiset suoltaa noita takkeja tahtiin pari per päivä, ajattelin, että se olis varmaan semmonen kivuton nopea juttu.

No ei ollut. Päivästä toiseen on takkiparka saanut kyhjöttää korissansa, kasvaen noin kerran viikossa puolen tunnin verran. Takin onneksi perjantaina mies paineli kirjastolle kone mukanaan, lapsi nukkui, viikkosiivous oli tehty edellisenä päivänä, joulusiivous ei houkutellut ja pääsykoekirjakin oli unohtunut hoitolaukun mukana vanhempien luo. Oli siis loistava sauma saattaa tuo projekti päätökseen. Kieputin lankaa rumien nappien ympärille, koska en onnistunut löytämään kuin kolme eriväristä nappia tuon eiminkäänvärisen takin seuraksi."

Toiseksi eniten ääniä keräsi takki nimeltään Pingviini. Tuon hellyttävän takin kehuttiin olevan ihanan omaperäinen ja lapsen mieleinen. Myös hupusta pilkottava vuori sai kiitosta.

Pingviinitakin taitava tekijä kertoi takistaan näin:

"Pingviini tämä päätti päivänä tänä,
pitää itsensä lämpimänä.

Ei kietonut kaulaansa huivia ei,
haki komerosta pallot ja pihalle vei.

Niitä se heitteli yks ja kaks,
tunsi olonsa heti paljon mukavammaks.

Takki on tehty kokonaan ainaoikein-neuleena, mutta esim. olkasaumoja ei ole ollenkaan kun tein etukappaleet suoraan takakappaleen jatkoksi. Hihoihin tein ns. resorit 2oikein 2 nurin joustinneuleena. Nappeja ei ole, vaan sulkimina toimii 5 nepparia.

Tein takkiin myös trikoovuorin, jonka ompelin käsin kiinni. Pingviinin tein virkkaamalla eikä siihen ollut mitään mallia, se syntyi siinä tehdessä. Jonglööripalloina toimii seitsemän pilkullista nappia. Kaikki muut langat ovat 7-veljestä mutta pingviinin jalat ja nokka Kelo-lankaa."

Kahden eniten ääniä saaneen takin seuraksi saa seuraavan villatakin langat tämä meikämatamin suosikki. Tuo tummanharmaa takki keltaisin napein on nimittäin se takki, jonka ansiota on tämä koko haaste ja kilpailu aivan kuin ihan oma ensimmäinen villatakkinikin.

Pari vuotta sitten olimme kylässä vanhan toverin luona, joka oli kohta syntyvälle jälkeläiselleen neulonut herttaisen neuletakin. Sitähän siinä sitten ihastelemaan ja eräs meistä, tuon harmaisen tekijä, innostui siinä määrin, että kaiveli viikkojen kuluessa lehtipinoista juuri tuon saman tai melkein saman ohjeen, josta innokkain kätösin neuloi esikoiselleen takin. Siitähän tämä martta sitten vasta innostuikin ja pyysi toveria lähettämään ohjeen sähköpostiinsa, jotta itsekin pääsisi opiskelun makuun. Puolitoista vuotta tuo ohje makasi sähköpostissani, kunnes sen tänä syksynä esille kaivoin ja seuraukset tiedättekin.

Tämän saatetarinan seurauksena todettakoot, että harmaa takki nimeltään Ensimmäinen, on kolmas tuotepalkinnon saaja, sillä ilman tuota takkia tämä kilpa olisi jäänyt kisaamatta ja kaikki loput 28 takkia valmistumatta. Kiitos siis ystävä kallis!

Tahdon mainita nimeltä vielä seuraavat ääniharavat ja lahjoa niitä virtuaalisella kädenpuristuksella ja kunniamaininnalla.

Räntä, jonka tekijää kiiteltiin varsin taitavaksi ja takkiaan mieleen jääväksi ja persoonalliseksi.

Aurinko, jota kehuttiin yksinkertaisen tyylikkääksi ja mainion pirteäksi väriläiskäksi.

Kiitän mitä suurimmin kaikkia haasteeseen vastanneita ja äänensä jättäneitä! Kilpa oli rehti ja jännittävä ja toivon sen herättäneen edes jossakussa kansalaisessa halun oppia neulomisen jaloja saloja, edes tällaisen helpon aloittelijan takin verran.

Ja hoi, te kaikki kolme ensin mainittua takkia ja tekijää. Laittakaapa osoitteenne tulemaan sähköpostiini niin saadaan palkinnot oikeisiin osoitteisiin.

Kiitos kiitos kiitos kaikille!

2011-12-10T16:10:00.002+02:00

Piparilauantai.

Elämä on arkea, iloa ja surua. Viime viikkoina olemme saaneet ja joutuneet kokemaan suuresti elämän kaikkia puolia, niin hyviä kuin huonojakin.

Pari päivää sitten oli jännittävä päivä. Tuona päivänä valmistui puolet tämän vuoden seitsemännestä villatakista vaikka niitä ei pitänyt tulla enää yhtäkään. Tuona päivänä ainoa kykenevä osa vartalossani oli juuri kämmenet, jotka armottomasti takoivat lankaa takiksi mielen harhaillessa muissa maisemissa. Tuon päivän jännitys lopulta päättyi mitä parhaimmin ja tästä aiemmin kahden herttasen lapsen tätistä tuli yhtäkkiä tuplasti täti, kun sisarensa saatteli maailmaan kaksi aivan pientä ja rusinaisen suloista poikaa. Jalat vipattavat melko menevästi noitten pikkusten poikien suuntaan eikä enää malttaisi millään odottaa, että pääsee haistelemaan niitä pehmokaisia.

Tämän talon murrosikään ehtinyt nelivuotias yllätti melko hyvin tänään maamonsa, kun oli aika leipoa vuoden ensimmäiset piparit. Yleensä melkoisen hyberaktiivinen ja muutenkin menevä poikanen osoittautui varsinaiseksi piparitaituriksi ja julistikin aikovansa isona leipuriksi. Kieli keskellä suuta tuo pieni uhmaaja leipoi pipareiksi kokonaisen piparitaikinan sekä vielä koristeet päälle. Aivan meinasi maamon sydän heltyä moista keskittymistä katsellessa.

Takkihaaste on nyt loppusuoralla ja äänet laskettu. Voittajat julistetaan koko kansan tietoisuuteen mahdollisimman pian. Hyvää viikonloppua!

2011-12-08T15:21:00.001+02:00

Jännittävä päivä.

Tänä vuonna on vietetty ja vietetään pikkujouluja oikein olan takaa. Takana kolmet ja edestäkin niitä vielä löytyy, vaan emmepä valita, sillä mukaviahan nuo ovat. Kuten vaikkapa eilisiltaiset sekä toissapäiväiset. Pikkujoulupukki toi elämänkertoja rakastavalle matamille Ainoan Oikean Satutätin elämän kuvina ja kyllä sitä opusta on sitten selailtukin. Kun vielä oikein pariksi tunniksi saisi oikaista rangan sohvalle niin pääsisi haukkaamaan kunnolla palaa tuosta mainiosta järkäleestä.

Tänään on yksi elämäni jännittävimmistä päivistä. Se ei ole se, että vaihdoin aamutakin pois päältä kello 14 eikä se, että ulkona sataa lunta ja myrskyää. Se ei myöskään liity siihen, että kolmen viikon ajan ilmaiseksi itsestään saapuva juorulehti kolahti tänään postilaatikkoon eikä se, että kohta puolitoistavuotias tyttäreni on päättäny lopettaa päiväunien nukkumisen. Kuten huomata saattaa, niin elämäni on varsin jännittävällä tolalla mutta silti se mainitsematon asia on oikeasti niin jännittävä, että sitä ei meinaa uskaltaa edes ajatella.

Kynsien pureskelu ja tekemisen keksiminen jatkukoon. Jos vaikka tällä kertaa nimikoisin oman vaatekaappini hyllyt, jälkikasvun kaapit kun ovat jo hallinnassa. Paitsi sitä ennen keitän kyllä mahottoman tujut kahvit!

2011-12-06T12:18:00.000+02:00

Itsenäisyyspäivänä.

Eilen tässä talossa valettiin kynttilöitä. Puuha oli mukavaa ja sydänlanka järjettömän hintaista! Toisaalta sitä oli kyllä iso rulla, siitä valaa luultavasti kynttilöitä koko loppuelämän. Ensin sulatettiin entisten kynttilöitten jämät ja sitten hiutaleita pussista. Sitten tehtiin kanelikynttilöitä, valkoisia entisiin suolakurkkujen kotopurkkeihin ja lopuksi vielä valkoisia pitkiä honkkeleita.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

2011-12-05T11:47:00.001+02:00

Takkihaaste on päättynyt ja kilpailu alkakoon!

Postiini putkahti 29 toinen toistaan hienompaa takkia. Tuo luku on melkoinen, sillä alunperin kuvittelin takkiluvun pysyvän reippaasti kymmenen alapuolella. Kiitos kaikille mukaan lähteneille ja haasteeseen vastanneille!

Pyysin kuvan yhteydessä lähettämään jonkin mehevän juorun tai muuten vain tarinan takista. Sainkin vastaanottaa monenmoista neulontamuistoa, nurinpäin ommeltujen hihojen tarinaa, muistoja neulovasta mummosta, kertomuksia neulomiseen hurahtamisesta sekä takkien syntymisistä. Koska takkeja putkahti kilpailuun niin monta, niin joudumme nyt valitettavasti jättämään tarinat pois ja keskittymään ainoastaan kuviin. Mutta muistakaa, että jokainen takki on tarina jo itsessään!

Novita lupasi auliisti olla palkitsemassa kolmea eniten ääniä saanutta takkia ja tekijää. Näin ollen kaksi eniten ääniä saanutta takkia ja tekijää sekä yksi meikämatamin valitsema osallistuja saavat materiaalit seuraavaan takkiin, valintansa mukaan joko Keloa tai 7 Veljestä. Lisäksi tämä martta raottaa omaakin lompakkoaan kolmikon kohdalla ja posti tuo lankojen lisäksi pienen jouluisen yllätyksen tältäkin suunnalta.

Äänensä jättäneitäkään ei ole unohdettu. Mielipiteen jättäminen kannattaa, sillä tuosta kansasta arvotaan kaksi, jotka saavat valita Minna L. Immosen tämän syksyn mallistosta haluamansa A4-julisteen. Vaihtoehtoja on yhteensä neljä, joista kaksi on nähty taannoin tässä postauksessa. Julisteen lisäksi posti tuo suun makiaksi.

Loppukoot lärinä ja menkäämme asiaan.

Jätä mielitakkisi numero sekä nimi tämän päivityksen kommenttilaatikkoon nimen tai nimimerkin keralla. Äänestysaikaa on tämän viikon perjantain 9.12 iltaan saakka. Onnea kaikille kilpailuun osallistuville sekä mielipiteensä jättäville!

Äänestys on päättynyt! Kiitos kaikille äänensä jättäneille!

2011-12-04T15:49:00.003+02:00

Harmaata.

Aamulla oli pimeää. Verhojen ylösveto ei tuottanut minkään sortin muutosta asiaan, sillä ulkoa luikahti talon sisäpuolelle ainoastaan harmaata valoa eikä sitäkään kovin runsaasti. Aamusta lähtien on pidettävä yllä täysvalaistusta eikä sekään lievitä tätä yhä yltyvää kaukokaipuuta luo auringon.

Joulumieli on kuitenkin ihan tallella. Eräs mummo oli askarrellut hienoja himmeleitä ja kun vielä pilkkahintaan möi, niin hylkäsin oman askarteluaikeeni. Nyt meillä on se tämän joulun kodinasuste numero yksi, jota jo viime jouluksi kovasti himosin.

Viimeiset puolitoista vuotta harmaata olemustani on värittänyt tytär, jolle on erittäin mukava pukea mekkoa ja hametta poikapuolisen sisaruksensa autopaitojen jälkeen. Ja koska tyttärellä on oltava tietenkin jouluksi leninki (jolle tietysti pudottaa heti aamusta ensimmäiset rosollit ja porkkanalaatikot, sanoi eräs toverini), joten pääsin jatkamaan ompeluharjoitteluani. Mekko on samainen kaavaton paidahko kuin edellinenkin, tosin tällä kertaa jo enemmän mekohko. Kuosia en kehtaa täällä enää edes mainita.

2011-12-04T02:43:00.001+02:00

Viimeinen huuto aiheesta Haasta itsesi - neulo takki.

Merkillisen mukava (joulumarkkinat, myyjäiset ja himmeli) mutta silti nakihtavahko (no se nyt vaan oli siinä!) lauantai huipentui sähköpostilaatikon penkomiseen ja kuvien järjestämiseen. Takkeja on tähän mennessä ilmoittautunut kilpailuun mukaan 23 kappaletta, mikä on huikea määrä! Kiitos vieä jokaisesta!

On yksiväristä ja kirjavaa, tummaa sekä vaaleaa, oikeilla ja leikkinapeilla, kokonaan neulottuna tai osaksi virkattuna. On Iloinen Sirkus, Lörtsy, Sisu, Räntä, Mehtäläistonttu ja monta monta muuta. Jokainen takki on oma persoonansa, herttaisa sellaisena kuin on. Omana itsenään. Onkohan villatakeillakin tunteet?

Yllä kollaasin muodossa ihan pieni kurkistus siihen mitä tuleman pitää sekä siitä, mihin seuraan huomisen aikana ilmaantuvat takit pääsevätkään. Hyvään seuraan, sen sanon! Ei siis muuta kuin viimeisetkin tunteelliset takit kohti ankaraa taistoa, sillä pitäähän kunnon takki käyttää ensin läpi taiston ja myräkän, jotta se oppii arvostamaan oloansa omistajansa päällä. Takkeja, nimiä ja tarinoita vastaanotetaan vielä huomisen sunnuntain iltaan saakka. Aina siihen, kunnes kello lumpsahtaa uuden viikon puolelle.

Tämä yökyöpeli lähtee näkemään haaveunia villaisista takeista ja ehkä vähän painajaisia siitä, että jos joku takki vahingossa katoaisi sähköpostin uumeniin, eikä ikinä pääsisi mittelöön mukaan! Lupaan olla tarkkana. Öitä hemmot!

2011-12-02T18:10:00.004+02:00

Tuo talo tuossa on lato.

Virkkuukoukun nimeä kantava keppi taitaa olla melkoisen monipuolinen kapine. Tuo vinksallaan oleva lato tuossa on totisesti vinossa kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin mutta taitava virkkaaja saisi varmasti piparitalon ohjeella tehtyä vaikka minkämoisen hienon torpan tahi kartanon. Meille tuli vain pieni latonen, sillä meikämartta ei piittaa piparitaloista, ei virkatuista eikä syötävistä mutta jokaisen ihmisen olisi elämänsä aikana hyvä omistaa edes yksi lato. Tämän talon latoon piti tuleman värikäs palakatto mutta kirkkaat langat olivat kaikki hukkateillä, joten tuli vain peltojen kuningas, vinoon vaipunut harmaa vanhus.

Tämä lato on varsin pehmeä, lienee aika tehnyt tehtävänsä tässäkin asiassa. Se voi töröttää joulun alla pöydällä mutta sen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin jotain ihan muuta.

Oikeasti tuo lato on pehmeä lelu, pehmolelu.

2011-12-01T13:05:00.002+02:00

Joulukuun ensimmäinen.

2011-11-29T15:43:00.004+02:00

2011-11-28T18:30:00.002+02:00

Meillä on lunta!

Viime yönä oli myrsky. Puolen yön maissa meni sähkötkin ja kyllä sitä vain nykyihminen osaa olla säälittävä. Joskus muinoin ei ollut sähköä ja jotenkin ihmiset ovat silloinkin hengissä pysyneet. Ja nyt, säälittävän lyhyen pimeän tunnin aikana, mielikuvitus laukkasi kuin villi ori kesälaitumilla eikä nukkumatti meinannut tulla meille ollenkaan. Vasta pimeydestä kuuluva piip piip oli kuin unikutsu väsyneelle martalle.

Meille muutti eilen olkipukki. Sillä oli päällänsä korea punainen jouluasu, jonka julmasti riisuin sen yltä. Se oli meinaan hieman liian korea. Yöllä kuuntelin pimeyttä ja muistin, että siellä se pukki-parka alastonna seisoksii olohuoneen kaapin päällä. Yksin, pimeässä ja vielä ilman rihmankiertämää! Aamulla aamukahvin jälkeen virkkasin sille kaulahuivin. Tiedä sitten lämmittääkö se mutta ainakin matamilla on parempi omatunto.

Aamulla ihmeteltiin ulkona vallitsevaa valkoista valoa. Saimme yllättäin päiväksi seuraa ja pihallehan sännättiin. Minipulkkamäestä irtosi melkoiset riemunkiljunnat, eikä vähiten jälkikasvun osalta. Oli siinä aikuisemmillakin suut messingillä. Yllättävän mukava asia tuo lumi.

2011-11-26T13:53:00.005+02:00

Uusi kevät on tullut.

Tänä vuonna olemme saaneet nauttia varsin pitkästä syksystä ja tänään jopa uudesta keväästä. Aurinko on paistanut lähes koko valoisan ajan ja nurmikko vihertää niin herttasen kesäisesti. Ulkona pärjää mukavasti syystakilla ja tennareilla. Ehkä juuri tuosta syystä on joulumieli löytänyt tähän taloon harvinaisen aikaisin ja jumittunut rintapieleen asumaan varsin tiukasti.

Kohta ollaan joulukuussa, kuten tiedämme, joten saa ihan luvan kanssa tehtailla joulukortteja. Tänä vuonna tämäkin viimetipan matami on ajoissa liikenteessä, kun tahtoi hyödyntää hyvän tarjouksen. Perhepotretti jäi ottamatta ja laiska tyytyi koneelta valmiina löytyneisiin kuviin. Valmiit kuvapostikortit ovat kätevät ja varsin hyvälaatuiset.

Isoveikan villapaita on vihdoin valmistunut ja voi kuulkaa kun kerron, että se ei ollut ollenkaan helppo tapaus! Luovuttaminen kävi mielessä varsin monta kertaa, jopa siinä vaiheessa, kun mokoma möntti oli enää yhtä vaivaista hihaa vailla. Lopputulos on juuri sitä mitä kuvitella voi, kun omasta päästään nykii. Ei kovinkaan lähelle suunniteltua mutta käyttökelpoinen sentään. Tosimiehen palmikkoneuletta nynnyntää toisen olkapään koristenappi.

Tuo paita oli meinaan oikeasti sen verran työläs, että tämä martta päätti pitää kutimet vähän aikaa kaapissa ja unohtaa koko harrastuksen hyväksi aikaa. Tuo päätös syntyi toissapäivänä. Eilen kävin ostamassa sinistä lankaa, josta aion tehdä itselleni villapaidan. Kova kallo ei vähästä opi.

2011-11-24T17:53:00.003+02:00

Ite tein.

On melkein joulukuu ja tänään autoa tankatessa ehdin kastua läpimäräksi. Kyseessä ei suinkaan ollut mikään jättisuuri tankki tai pienimuotoinen ripottelu vaan ihka oikea kaatosade. Se sellainen, että autossa piti ajaessa olla pyyhkijät lähes täysillä. Se tuntuu erikoiselta vasta sitten kun muistaa, että viime vuonna tähän aikaan oli lumimyrsky ja pari vuotta sitten pakkasta yli kaksikymmentä astetta. Ei tämän martan hatara pää mitään noin kaukaisia asioita muista mutta sisareni kertoi niin olleen.

On siis sateista ja varsinkin pimeää. Mitä oivallisin aika ommella aurinko vaatteeseen, elämäni ensimmäiseen. Olihan se melko monen vuoden tsemppauksen takana mutta siinä se nyt on.

Se on tehty ilman kaavoja ja se on tehty ankarasti purkaen. Sitä ei ole ommeltu kasaan minkään valtakunnan oikeassa järjestyksessä ja sen napinläpien kanssa meinasi palaa käämi. Siitä piti tulla mekko mutta siitä tulikin paidahko. Silti se on ensimmäinen käyttökelpoinen vaate, joka meikämatamin käpälistä on kuunaan valmistunut, sanoivat kässänopet sitten mitä tahtovat. Onko mahdollista menehtyä silkan itsetyytyväisyyden vuoksi? Jos on, niin läheltä liippaa.

Satakoot ulkona miten paljon tahansa, meillä on sisällä kävelevä sirkus!

2011-11-22T22:23:00.002+02:00

Päivänä ensilumen.

Tänään on ollut varsin hyvä arkinen päivä. Jopa niin arkinen, että ihmisten ilmoille poistuminen kaupassa käynnin merkeissä vetkuttui koko päivän niin pahasti, että kassatäti jo kolikoita lippaastansa laski kun vihdoin ryntäsin ostosten keralla kassalle.

Pahvikirjaimista tuli hyvän joulun toivotus ja kukapa muukaan siinä avustajana olisi kuin Muija itse. Muija on niin nähty tapaus tässä talossa, että luulisi jo korvista punkevan pihalle mutta eipä kuulkaa vieläkään punge! Sitä on hatussa ja tuolissa ja päiväpeitossa ja kirjaimessa ja rasiassa ja pakettikortissa mutta vielä keksisin varsin monta paikkaa mihin voisin tuota kyseistä kuosia änkeä. Ehkä kuitenkin annan Muijan rauhoittua vähän aikaa, jottei tuo mainittu matami vain heittäydy hankalaksi.

Hyvän joulun toivotus on vähän vaikea tapaus. Kun suomeksi siinä on äätä ja sitä ei löytynyt kirjaimissa ja englanniksi se on liian pitkä ja jotenkin teennäinen, joten oli hyvin helppo päätyä toiseen kotimaiseemme. Ja onhan se niinkin, että tuo kyseinen kieli on jälkikasvumme toisen vanhemman äidinkieli, joten asiahan on oikeastaan itsestään selvä.

Viikonloppureissun laukkuja ei totisesti ole vielä purettu. Jos johonkin kotitöihin olisin valmis palkkaamaan kodinhoitajan, niin kyllä se olisi Pakkaaja-Pirkko. Pirkko voisi tosin hoitaa myös tuon purkamispuolen, sillä meilläpäin saattaa laukut odotella purkajaa varsin pitkän aikaa.

Tänään satoin ensilumi ja rappasin auton ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Tästä se talvi nyt sitten alkaa.

2011-11-21T15:49:00.003+02:00

Joulukoriste on laaja käsite.

Saimme viettää viikonloppua pikkujoulujen merkeissä sekä ankarasti autossa istuen. Oli miellyttävää tavata sukulaisia pitkästä aikaa vaikka melko vikkelästi päivä vierähtikin, terveisiä vaan sinne!

Tänään on sitten oltu sen verran jouluisissa tunnelmissa, että päädyin joulukoristeen vääntöön. On näet niin, että tässä maailmassa ei muka valmisteta tätä marttaa miellyttäviä joulukoristeita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sillä onhan niin, että kaikkien joulu ei vain yksinkertaisesti ole punainen, niin miellyttävä väri kuin se onkin. Niinpä oli suunnattava nyherryskaupoille, jotta pääsee askartelemaan joulukoristeita.

Tämän talon joulu taitaa tänä vuonna olla melko valkoinen sekä ihan vähän puisen vaalea ja kirkassävyinen. Joulukoristesuunnitelmiin kuuluu muun muassa kangas, kaksipuoleinen kontaktimuovi, pahvikirjaimet, spray-maali sekä sanomalehti. Sekä paljon muuta. Puupallerot ja maali ovat osa vanhan lipaston uutta elämää, joka alkaa, kun makuuhuone saadaan valmiiksi. Voi veljet, onpa mukava kun iski pitkästä aikaa oikein kunnon askartelufiilinki!

Pohjoiseen ajellessa oli hyvää aikaa edistää nelivuotiaan villapaitaa ihan vain siitä ilosta, että sain huomata tehneeni sutta ja sekundaa. Kaikki tuon matkan aikana tehty lähtee purkuun mutta mitenpä muutenkaan tumpelo oppii kuin tekemällä.

Villapaidasta tulikin kätevästi mieleen villatakki ja se tosiasia, että haasteeseen osallistumisaikaa on vielä reilu viikko ja viikossahan tunnetusti saattaa tapahtua ihmeitä! On siis hyvää aikaa pakertaa takki loppuun, jotta saadaan kilpailu pystyyn. Novitan tätit lupasivat suopeasti lahjoa voittajatakin tekijää ja tuon lupauksen lisäksi eniten ääniä saanutta odottelee moni muukin mukava palkinto poikineen. Lisäksi myös äänensä jättäneitä odottaa oma palkintonsa, joten ei muuta kuin osallistumaan!

2011-11-17T14:56:00.002+02:00

Arki rullaa.

Arkeahan tämä elo suurimmaksi osaksi on ja niin sen pitääkin olla.

Viime aikoina on opeteltu käyttämään uutta kameraa. Ei oppi ojaan kaada eikä kannettu vesi kaivossa pysy mutta ihan vielä ei matami ja uusi musta ystävä ole löytäneet toisiansa. Aikansa kutakin, sanoi kettu kun raajaa leikattiin. Keksin tuon ihan ite.

Viimepäivinä on oikein aurinkokin paisteksinut. Tai kurkkinut ainakin pilviverhon takaa varsin ahkerasti jos ei muuta. Iltaakin on istuttu toveriseurassa, jonka aikana mieheni oli kotona pistänyt olohuoneen kalustuksen uusille paikoilleen ja sisustanut poronsarvet perin jouluisasti. Tarviihan porokin toki valmistaa tulevaa talvea varten eikä Petteri ole poro eikä mikään ilman punaista nenää.

Matami on tuntenut itsensä vajavaiseksi ilman puikkoja ja keskeneräistä työtä. Eilen oli annettava periksi ja hilpaistava lankaostoksille. Eilinen kauppareissu ei totisesti ollut siitä parhaimmasta päästä, vaan niin jälkikasvu kuin emakkokin olivat oikein hyvän tuulen ruumiillistumia. Kahteen kauppaan jäi ostokset kassalle kun kiljuva nuoriväki pisti maamon tanakat koivet laputtamaan melkoista vauhtia kohti ulko-ovia. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta mutta ehkä taas huomenna yritetään.

Aurinkoista torstai-iltaa itse kullekin säädylle!

2011-11-15T17:29:00.002+02:00

On jouluaaton aatto.

On keskiyö tavallisessa kylässä armaan kotomaamme pohjoiskolkassa. Pakkanen paukkaa ja lumimassat peittävät purot ja notkelmat. Siellä jossain valkoisuuden keskellä tuon pohjoisen kylän ainokainen kerrostalo valmistautuu joulunviettoon.

Väsyneet arjen raatajat ovat suurin osa jo autuaasti unten mailla. Kinkku on sulatettu, kuusi hankittu, laatikot väännetty ja lahjat ostettu, on enää yksi yö jouluun.

Mutta kaikki eivät nuku. Seiska-ikkunan Mauri on vasta palannut kotiin iltavuorosta. Mauri pakkaa työkseen vanupuikkoja tehtaassa ja työajat ovat hyvinkin heittelevät, riippuen aivan siitä miten tiuhaan suomalaiset intoutuvat korviaan putsaamaan. Mauri rakastaa työtään, sillä Mauri tykkää ajatella. Ja silloin kun pakkaa vanupuikkoja työkseen ehtii ajatella yhtä ja toista pitkän päivän aikana.

Ullakkokerroksessa ykkös-ikkunassa asuva Ulla on taas tarkoituksella jättänyt verhot raolleen, jotta uusi design-lamppunsa saisi mahdollisimman paljon katseita osakseen. Tuo keltainen pallo maksoi Ullalle lähes koko kuukauden palkan mutta se oli saatava. Joskus on vain saatava asioita, joita tahtoo saada, on Ullan motto. Ulla on mukava ihminen vaikka tuppaakin toteuttamaan mottoaan perin tiheään.

Ullan viereisessä ikkunassa asuu Pirjo. Pirjo kurkkii keltaisessa yöpaidassaan ikkunalla ja tuhahtelee naapurin Ullan design-lampulle. Säälittävää, sanoo Pirjo, minä en ainakaan ottaisi tuollaista kattooni roikkumaan vaikka siitä maksettaisiin! Pirjo on vaikea ihminen. En minä mitään tarvitse, sanoo Pirjo, kun sukulaiset kyselevät lahjatoiveita. Minulla on aivan kaikkea mitä ihminen tarvitsee, toistaa Pirjo, vaikka salaa mielessään on monta vuotta toivonut lahjaksi yöpaitulia, sellaista kukkaista, jossa on ylhäällä pitsireunus.

Porraskäytävään on taas jäänyt valot päälle, puhisee ysi-ikkunan Martta, jonka vauva valvottaa taas tänäkin yönä. Martta oli jo ajat sitten peitellyt sänkyynsä esikoululaisen ja kolmevuotiaan ja itsekin jo käväissyt unimaan puolella, kunnes vauva oli herännyt huutamaan kipeää vatsaansa. Martta tepastaa keittiöön vauva kainalossaan ja napsauttaa valot päälle. On saatava teetä.

Nelos-ikkunan takaa kajastaa valonhäive. Maamo on päivällä saanut pitkästä aikaa ompelukoneen lainaksi ja kangaskaappien penkomisen jälkeen päässyt värkkäämisen makuun. Materiaalia on niukasti mutta ompelukone laulaa siitä huolimatta varsin iloisesti. Mikäs on Maamon vääntäessä kun muu perhe koisaa ja taustalla joululaulut hyreksivät ja kynttilä lepattaa niin herttasesti. Maamo väkertää tunteella kasaan kalenteritalon, joka on aivan tarpeeksi hyvä omiin tarpeisiin ja josta Maamon poika aamulla kalenterin nähtyään toteaa: Äiti, sää oot tehny tosi hienon! Tuo on on tosi hieno tuo nuoli!

2011-11-13T14:56:00.001+02:00

Isien päivänä.

Nelivuotiaan kanssa on mukavaa askarrella, sillä sen ikäisen touhussa alkaa olla jo jonkinlainen aikuismainen ote. Onhan se askartelu pienempienkin kanssa ihan rattosaa mutta nelivuotias osaa jo itse suunnitella ja miettiä mitä mihinkin pistettäisiin eikä pelkästään räiski menemään ja kuuntele käskyjä. Voisi siis kätevästi todeta, että tuon ikäisen kanssa pystyy asioista jo keskustelemaan ja pohtimaan erinäisiä näkökulmia tekemiseen.

Eilen askartelimme monen monta ympyrää ja numeroa. Saattaa kuitenkin käydä niin, että eilen valmistunut puretaankin osittain, sillä vaihtuvainen on ihmisen mieli. Poikasen askartelemat osiot kyllä säästetään mutta maamon aikaansaannoksista en olisi ihan niin varma. Yllättäen näet huomasin, että olisi järkevää tehdä monivuotinen ja kestävä kalenteri eikä mikään yhdenvuodenihme. Lisäksi päähän putkahti monen monta ideaa siitä mitä luukuista voisi löytyä, materiaa kyllä mutta myös paljon muuta, kuten vaikkapa lupauksia yhteisistä tekemisistä.

Tänään ilmaantui huolestuttava piirre meikämartan olemukseen. Onhan toki mukavaa, kun harrastus vie mennessään mutta onko toiminta lähtenyt lapasesta, jos lasten vaatettamisen jälkeen pukemisen kohteeksi päätyvät jo viherkasvitkin? Oli miten oli, niin ainakaan eivät palele.

Tänään juhlitaan iskää. Meilläkin on se maailman paras iskä. Paketista kuoriutui vuosiuistin sekä nimikkomuki, jotta iskän vaimon ei tarvitsisi kuunnella valitusta siitä, kuinka muki on taas laitettu kesken kaiken koneeseen tai muuten vain piilotettu milloin minnekin. Iskä on nimittäin pihinpuoleinen ja juo samasta kupista välillä mottia huuhdellen vaikka kuukauden päivät peräjälkeen. Jälkikasvullani on hyvä iskä ja emännällä isäntä.

2011-11-12T14:21:00.000+02:00

Joulua kohti.

Pihalla tarkenee tennarit jalassa vielä varsin hyvin eikä valkoisesta maasta ole tietoakaan. Se on nautittava asia, sillä ei tarvitse putsata autoa liikenteeseen lähtiessä, ei ole tarvetta raivata polkua postipojalle, ei ole aihetta ostaa uutta lumikolaa piha-alueen putsaamiseen tai vaihtaa rattaita pulkkaan. Mutta ei ole myöskään mahdollista tehdä lumilyhtyjä, laskea pulkkamäkeä, moottorikelkkailla tai retkeillä järven jäällä. Jospa sitäkin ehtii vielä tämän talven aikana, nyt nautitaan lumettomuuden hyvistä puolista.

Tämän talon joulu tulee tuskin olemaan kovinkaan punainen mutta pienenä myönnytyksenä olkoot hyllyn päälle lennähtänyt talvipöllö. Iso nappi toimii nappipurkin kantena. Tänään on hyvää aikaa remontoida ja maalata mutta kyllä siinä ohessa ehtii hyvin yhden joulukalenterinkin vääntää. Mukavaa viikonloppua!

2011-11-11T12:17:00.002+02:00

Yksivuotias valmistautuu talveen.

Ulkona sataa vettä mutta viisaat miehet ja naiset ovat kertoneet, että tuolla jossain se talvi kuitenkin on tulossa.

Pari päivää sitten ajoin ojaan mutta samaisella reissulla tuon ojan viereisessä talossa opin neulomaan lettejä, kiitos siitä hyvälle opettajalle, joka itsekin on lievästi sanottuna puikossa neulomiseen. Päätin, että olisi aika vääntää elämän ensimmäinen villapaita, sillä neuletakkeja on tässä talossa nykyään vähintäänkin riittävästi. Ohje on omasta päästä ja tulos vähintäänkin sympaattinen mutta tytsy tykkää.

Meikämatami omaa muutaman itsensä kokoisen villapaidan ja karu totuus on se, että ne kutittaa. Tässä paidassa ei luulisi olevan sitä ongelmaa, sillä se ei ole täyttä villaa. Ainakin kädessä ja pipon muodossa se tuntuu mukavan pehmeältä. Olkapäälle pistin pari koristenappia muistisäännöksi.

Karvahatut on hommattu koko perheelle. Pakkasten tullessa voi tällä kylällä näkyä kylmää vastaan taisteleva lauma karvakoppakuoriaisia. Talvea odotellessa.

2011-11-10T13:58:00.000+02:00

Pakkastaa.

Tänäänkin paistoi aurinko. Nurmikko kimalteli valossa ja mittari näytti miinusasteita. Aivan siinä laiskalla martalla läikähti hätä rintapielessä, sillä osa pihasta on edelleen haravoimatta. Oli siis sännättävä samantien aamukahvin jälkeen haravan varteen. Keli oli mukavan kirpakka ja tulostakin syntyi.

Edellisiin marraslamaannusvuodatuksiin lienee vielä otettava kantaa sen verran, että näemmä mokoma alkaa olla jo voiton puolella. Siitä esimerkkinä vaikkapa se, kun innostuu kuvaamaan esimerkiksi nurmikkoa. Toinen mainittava asia on se, että tuo kyseinen lamaannus on ihan vain tasapaksu olo pääkopassa, ei suinkaan maailmanloppu tai merkki alkavasta masennusjaksosta. Kolmantena, että se on vain marraslamaannus ja että kaikki on oikeasti tässä elämässä ihan hyvin. Ihan vain, jos matamin valitus on saanut aikaiseksi vastareaktion.

Postilaatikkoon kopsahti tänään kuori täynnä väriä ja elämää. Olen saanut useaan otteeseen olla kuvaamassa ihanaa Minnaa sekä herttasia töitänsä ja nämä tämän syksyiset kaupunkitaiteilut kyllä iskivät tähän matamiin sangen mojovasti. Mutta ajattelinpa teitäkin toverit hyvät, sillä myös teillä on mahdollisuus saada noita herttasia seiniänne koristamaan. Siitä lisää myöhemmin.

Nuo kaksi kuvissa näkyvää tulevat kehyskauppojen jälkeen killumaan aitiopaikalla remontissa olevan makuuhuoneen seinällä. Taas yksi hyvä syy jaksaa pakertaa huone valmiiksi. Siitä puheenollen, hän lähtee maalaamaan. Kirpakkaa torstaita!

2011-11-09T15:29:00.000+02:00

Matami ja marraskuu eivät sovi yhteen sitten lainkaan.

Kaikki alkoi oikeastaan ja lokakuun loppupuolella, kun olin seuraamassa erästä hartaanpuoleista esitystä ja nojasin seinään. Seinä ei ollutkaan oikea seinä vaan kulissi, joten meikämartta pelmahti paperin läpi oikein mojovan ryminän keralla. Esitys keskeytyi ja pienen harkinnan jälkeen tilan täytti röhönauru. Parasta oli, kun eräs mummo meinasi päästää alleen ihan silkasta elämisen riemusta. Seinän läpi sukeltaminen oli silti itse sukeltajankin mielestä hauskinta sitten miesmuistiin.

Sitten tapahtui se, josta jo täällä itkinkin. Kun kymmenen vuotta hävisi kuvien muodossa elämästäni. Vielä ei ole tietoa, josko olisivat jossain vain piilossa, ihan vain marraskuun kunniaksi. Näin toivon.

Eilen ajoin ojaan. Tämä martta on omannut ajokortin kuitenkin melko monta vuotta ja jos unohdetaan se, kun ajoin parkkihalliin asuntoautolla, on auto ja kuljettaja pysyneet melko hyvin pois ongelmista. Mutta eilen ajoin ojaan. Etupää vain yksinkertaisesti putosi. Onneksi on olemassa avuliaita naapurin miehiä. Autokin säilyi vammoitta, mitä nyt pikkusen oli etuhymyssä hiekkaa.

Tänään heräsin siihen, että armas yksivuotiaani oli kaivanut puhelimeni tyynyn alta ja sekoittanut sen ihan totaalisesti. On soitettava asiakaspalveluun, niin vähällä sentään toivottavasti selvitään tällä kertaa.

Marraskuu tuntuu kaivelevan kaikki mahdolliset konnankoukut esiin, jotta matami ei vahingossakaan pääsisi helpolla. Onneksi se on vain osa totuutta. Tänään nimittäin paistoi aurinko ja monta edellistä päivää on kulunut mukavissa merkeissä kyläillen ja maailmaa parantaen.

Tämä blogi on pinnallinen raapaisu oikeata elämää, joten kerrottakoot lähiaikojen piristävät materiatkin. Maamoni, melkoisen ansioitunut kirpputorihaukka, oli bongannut tyttärelleni kauan haikaillun mekon ja punaiset huopikkaat, yhteishintaan 2 euroa.

Nappikauppojakin on tehty ahkerasti. Tänään leikkelin kankaasta ympyröitä, joista syntyy nappeja, joita ei takuulla tule muualla vastaan. Melko kätevää. Tulevat sitten päätymään tyttären keltaiseen villapaitaan, elämäni ensimmäiseen. Saa nähdä onko valmis tuotos sopiva tytölle vai tytön nukelle.

2011-11-06T22:43:00.002+02:00

Tämä on kässän-open painajaisen takkihaaste.

Elämme marraslamaannuksen aikaa. Moni kansalainen meikämatamin tavoin kasvattaa silmäpussejaan syystä tietämättömästä, kunnes oivaltaa - on marraskuu. Marraslamaannukseen auttaa parhaiten kaikenlainen ylimääräinen höösäys sekä tietenkin neulominen.

Nuo kuvissa nähtävät kuusi takkia suorastaan pursuavat ulos tämän sivuston saumoista mutta pistetään nyt vielä kerta kiellon päälle, sillä ne liittyvät tähän haasteeseen.

Joitain aikoja sitten kirjasin tänne ohjeen kässän-open painajaisen neuletakkiin. On jo moneen kertaan todettua, että tuo ohje on mitä yksinkertaisin aloittelijan villatakki, sillä tätä kirjoittava henkilö ei ole tätä syksyä ennen saanut tehtyä yhtäkään käyttökelpoista vaatekappaletta puhumattakaan siitä, että tekemiseen olisi jäänyt koukkuun.

Vastaanotan perin tiheään tiedusteluita neuletakeista ja ohjeesta. On myös tiedossa, että varsin moni takki on valmistunut tai valmistumassa. Tämä haaste koskee siis teitä hyvät toverit, ihan vain marraslamaannuksen karkotuksen hengessä!

Haaste tulee tässä:

- Neulo takki loppuun ja ota siitä kuva. Kuva voi olla jokin yllänähtävien sorttinen tai sitten jotain aivan muuta. Ainoa asia jolla on merkitystä on se, että kuvassa näkyy tuo paljon jauhettu takki.

- Keksi takille nimi. Halutessasi voit kertoa siitä myös jonkin mehevän juorun. Voit lähettää kuvan useammastakin valmistuneesta takista.

- Lähetä kuva sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen. Kuvan lähettämällä annat luvan julkaista sen tässä blogissa.

Sähköpostilootaan putkahtavat takit (olipa niitä sitten kaksi taikka kymmenen) putkahtavat tähän blogiin pienen mielipidekyselyn merkeissä. Eniten ääniä saanut takki ja sen tekijä saavat palkintonsa, joka tällä sivustolla muutaman päivän sisään paljastetaan.

Kuvia voi lähettää aina marraskuun loppuun saakka, joten vielä ehtii tehdä keskeneräisen valmiiksi tai jopa aloittaa ihan uuden! Tiedän, että ainakin yksi kansalainen pakertaa jo neljättä takkiaan, joten voitto lienee jo tuntuu kutinana neulovissa käpälissä.

Toverit hyvät, nyt neulomaan ja osallistumaan, säikytetään kässän-ope hermeettisillä luomuksillamme!

2011-11-06T15:25:00.002+02:00

Se on sunnuntai.

Tänään tapahtui suurin hävitykseni, mitä valokuviin tulee. Aloin liian ahkeraksi. Tietokone on huutanut monta kuukautta tuskaansa, kun kuuleman mukaan muisti alkaa olla liian täynnä. Niinpä tänään meikämatami päätti kätevästi siirtää vuoden ajalta kuvat ulkoisella kovalevylle, jotta moisesta huutelusta vihdoinkin päästäisiin. Kävikin jotain, jossa sanottiin, että tapahtui virhe ja kaikki kovalevyllä olleet kuvat on menetetty. Sinne meni kymmenen viimeistä vuotta. Itkisin, jos ei ottaisi liikaa päästä.

Viimeisin viikko on kulunut jotenkin tahmeasti, joten tuo edellä mainittu kruunasi oikein mukavasti kaiken. Aivan mukavaa on mutta silti ei oikein innosta. Kutsukaamme tätä oloa marraslamaannukseksi, joka toivon mukaan menisi kuitenkin ohi ennen kuun loppua.

Kun toisilla on semmosia hienoja valopalloja niin nyt meilläkin on köyhän miehen pallot ilman valoja. Lisää tuloo ja joulun koittaessa pääsevät niin kuuseen kuin lahjoihinkin.

Ihan toimetonna tätä tahmaviikkoa ei ole kuitenkaan kuljettu, vaikka siltä tuntuukin. Partasuun pussiin on neulottu pipoja, sillä kummilapset tarvitsevat ainakin sen yhden tylsän pehmeän paketin. Vielä olisi neulottavaa vaikka vanhimmat kummilapset saavatkin jotain muuta kuin pehmeää, ihan vain kaiken varalta. Kuten ehkä joskus mainittua, niin neulominen on rattosaa puuhaa ja jouluun vielä aikaa, ehtiihän tässä.

Makuuhuonekin on edistynyt, hitaasti mutta epävarmasti. Puolet pinnoista on maalattu, ensi viikon aikana toivottavasti suurin osa. Tänään olen hahmotellut paperille sängyn runkoa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa (kaikesta huolimatta)!

2011-11-03T21:26:00.001+02:00

Se aika vuodesta.

Postipoika kiikutti tänään nettihuutokaupasta kiljutut sadekuvioiset asusteet. Sade kuuluu syksyyn eikä se vaatekappaleissakaan pahemmalta näytä. Tarkemmin sanottuna kadehdin syvästi tytärtäni moisten omistamisesta.

Nuo postin tuomat talvivarustelut saivat miettimään, josko muuten talven yli pärjätään. Niinpä keräsin kasaan lähes kaikki talon villaiset tarpeistot, yhdistin parilliset ja pinosin oikean kokoiset. Parittomat tai muuten vain eksyneen oloiset pääsivät siihen laatikkoon, joka ehkä taas ensi talvena avataan ja nuo mainitut yksinäiset vaatekappaleet siirretään taas seuraavaan laatikkoon odottamaan seuraavaa talvea.

Taitaa taas olla se aika vuodesta, kun päässä ei liiku sitä vähäistäkään mikä siellä yleensä liikkuu. Jos oikein kovasti yrittää saattaa jonkinsortin jutuntynkää saada aikaiseksi mutta ihan vain silkasta syntymisen riemusta se ei synny. Jos tänä iltana pitäisi kirjoittaa runo olisi se seuraavanlainen:

Istun.

Syön kynsiä.

En keksi mitään kirjoittamista.

Tietämättömät ovat luovan tiet, joten ehkä tämä maamo painelee nyt keräämään kadonneita aivohippusiaan ja kokoamaan itsetuntonsa palasia. Hyvää yötä, huomenna on Nenäpäivä!

2011-11-02T21:30:00.000+02:00

Tyynyjäkin voi rakastaa.

Tämän martan mielestä tyynyjä ei voi koskaan olla liikaa. Ne voivat olla neliskanttisia, pyöreitä, vetoketjullisia tai ihan vain raakasti kiinni ommeltuja. Pääasia on, että niitä on paljon ja se, että niihin kyllästyy nopeasti, joten niitä saa vaihdella alinomaa. Uusin sydänystäväni on tuo pyöryläinen.

Eihän tämä elo ihan silkkaa ruusuja ja tyynyjä ole, vaan toisinaan tarttee arjessa vähän murehtiakin. Ja siivota, sillä ilman sotkua ei ole elämää. Olisi luonnonvastaista, jos lapsiperheessä ei vallitsisi tietyin väliajoin jonkinsortin kaaos, pieni taikka isompi. Tämän possulanperheen kaaosta pääsee tiiraamaan klikkaammalla tästä, josta löytyy näkymiä monen muunkin blogin siivottomaan todellisuuteen. Kiitos Riikalle oivalluksesta ja tästä lauseesta: "Olen vain sen verran esteetikko että mielummin jaan kodistani siistejä ja kauniita kuvia, paloja sieltä täältä, sillä eihän tätä blogia muuten kukaan edes jaksaisi lukea."

Erästä Juba Tuomolan sarjakuvasankaria lainaten tahtoisin myös todeta: Älä pingota Paavo, ota viinirypäleitä! Ei sisustamista ja kotia kannata ottaa liian vakavasti, sillä oikeasti tärkeää on aivan muut asiat.

2011-10-31T22:53:00.000+02:00

Joulu tulee.

Huomasin pari päivää sitten hyräileväni joululauluja, eikä edes ahdistanut. Näemmä tämäkin martta on vihdoinkin pääsemässä irti siitä ajatuksesta, että vielä on ihan kesä.

Eilen köreksimme armaan sisareni keralla vähän matkan päähän joululahjaostoksille. Niin se vain kuulkaat on, että kaikki muut paitsi itsetehtävät joululahjat on tälle vuodelle ostettu. Niin, paitsi ne yksivuotiaan nukenrattaat.

Tänään meillä vallitsi leppoisa sekasorto, kun yhdeksän lasta pisti menemään leikkien tahi muuten vain kiljuen. Kaksi pienintä tosin taisivat olla vieraskoreita, sillä kääryleet olivat varsin leppoisalla tuulella. On ilo omata tovereita, jotka noin vain lyhyellä varoitusajalla pääsevät arkipäivää ilostuttamaan. Kiitos heistä.

Tänään oli maanantai mutta silti aivan herttasa päivä enkä totisesti aio mennä keräämään leluja olohuoneen lattialta. Alkakoot tiistai siitä, mihin maanantaina jäätiin.

2011-10-29T23:18:00.000+03:00

Lauantai on viikon paras päivä.

Tänään kaikki on ollut erityisen mukavasti. Päivällä tämä matamikin pääsi pensselin varteen kun makuuhuone alkaa vihdoin olla sillä tolalla, että suti saa heilua ihan olan takaa.

Siinä sutiessa mietin, että tuossa entisessä ruusutarhassa on tapahtunut melko paljon sitten kukkatapettien. Kaikki punavihreä on revitty alas seinältä, yksi seinä on saanut lautaa pintaansa, vaatehuone on menettänyt kaksi seinää, lavuaari ja peilit ovat saaneet häädön, puolet laattalattiasta on nakerrettu irti, parketti on hiottu, sängynpääty rakennettu, osa seinistä maalattu ja silti aina vain tuntuu, että mitään ei tapahdu.

Tehtävien töiden lista on tuon huoneen osalta kuitenkin edelleen pitkä. Pitää hommata uusi suihkukaappi, rakentaa seinä ja hankkia ovi, peittää yläkulman ikkuna, rakentaa vaateteline, nikkaroida vesiputkille suojakotelo, maalata seinäkoukut ja ikkunanpielet ja ovi ja lattia ja loput katosta ja seinät ja vaikka mitä muuta mutta tänään siinä sutiessa ajattelin ainoastaan sitä, mikä on jo tehty. Kiitos ahkeran mieheni, jolla on erityisen valittava vaimo.

Pakertaessamme mietimme ääneen myös sitä, josko tuosta huoneesta tulee tämän talon paras huone. Jokaisen huoneen kohdalla on tuntunut siltä, joten kyllä siitäkin varmaan tulee.

Illalla vietimme lättyiltaa mukavassa seurassa. Kyllä lauantai vaan on viikon paras päivä.

2011-10-28T21:04:00.002+03:00

Haravalle töitä.

Kulunut viikko on sujunut mukavissa merkeissä. On tavattu vanhoja ystäviä, ja uusiakin. On ihmetelty vieraanvaraisuutta ja kauniita koteja. On tiuskittu väsyneinä mutta naurettukin. Tänä iltana saimme vielä kummitytön perheineen kylään, suunnitelmat pistettiin hautumaan. Oikein hyvä viikko.

Neuletakin jäljiltä jäi lankaa, joten uusimman Kotivinkin opastamana nelivuotias sai kohokuvioisen raitapipon. Tuon ikäiset osaavat olla ovelia, sillä jos päähän pistettävä ei ole lippalakki, niin se kutittaa armottomasti. Koska lippalakkia ei näillä keleillä enää pidetä, niin sitten pitää olla se ainainen sama lempparipipo, jota pidetään tietysti lempparipaidan ja lempparikenkien kanssa. Vaan suottako siitä äläkkää nostamaan, onhan meillä aikuisemmillakin lempivaatteita, joita tekisi mieli pitää päivästä toiseen.

Kuuleman mukaan talvi tekee tuloaan. Tällä kertaa tämä maamo on ollut kaukaa viisas ja hommannut jälkikasvulleen talvivaatteet jo keväällä, kun halvalla sai. Pikkusiskon takki tosin löytyi veljensä perintölaatikosta mutta kaikki muu haalareita myöten on hommattu jo hyvän aikaa sitten. Tuo ei meinaan ole tälle matamille lainkaan ominaista, joten hieman oman selän taputtelua tässä nyt on havaittavissa.

Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen huomatakseen, että haravalle olisi tällä tontilla töitä. Odottelemme kuitenkin tyynenä, että loputkin noista kymmenistä tontilla seisovista puista pudottaisivat lehtensä, jotta päästäisiin lopullisesti asiaan. Ei ole hyvä hötkyillä. Muistakin se, ensilumi!

2011-10-25T12:51:00.003+03:00

Uusi viikko.

Launtaina toisen pakertaessa remonttia iski meikämatamiin sen verran paha tylsyys, että tuo mainittu emakko päätti tyttärensä ihan välttämättä tarvitsevan kolmannen villatakkinsa. Tuosta neulomisesta on tullut tälle martalle tässä syksyn aikana sen verran suuri pakkomielle, että jos jotain ei ole puikoilla kesken, niin ilmaantuu jopa jonkinsortin pakko-oireita, joista mainittakoot vaikkapa lankakorin jatkuva penkominen sekä levottomat kädet.

Takki syntyi melkoisen suuresti omasta päästä eikä se jää huomaamatta. Kävi nimittäin niin, että tyttäreni jäi valitettavasti ilman kolmatta takkiaan kun taas tuon mainitun isoveli sai toisen takkinsa tälle syksyä. Takista tuli muutenkin melko vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun mutta se nyt ei ole tässä talossa mitään uutta, joten olkoot. Pääasia on, että matami saa neuloa. Lieviä oireita on jo ilmassa mutta onneksi seuraava projekti on jo selvillä, jotta vieroitusoireet saadaan pysymään hallinnassa.

Makuuhuoneessa on sen verran edistystä, että joskohan jo ensi viikolla pääsisi maalaamaan. Ja sitten kun pääsee niin kuulkaa - silloin ei muuten neulota. Maalaaminen on tässä remontissa ollut tähän asti tämän martan vastuulla ja niin olkoot jatkossakin.

2011-10-23T13:27:00.001+03:00

Sunnuntai.

Eilen tapahtui remontin ja makuuhuoneen suhteen rutkasti edistystä, vihdoin. Pitäisi olla luomatta minkäänmoisia aikatauluja mielessään, sillä väkisillähän niistä pitää joustaa, kun yhtä aikaa eletään ja asutaan arkea samaisessa talossa. Pitäisi olla melkoinen motivaatio, että jaksaisi joka ilta puurtaa. Tai edes joka viikko. Valmistuu se, hitaasti mutta varmasti.

Tuohon mainittuun huoneeseen noudin eilen postista nuo rautaiset keltaiset pitkulat. Kirppariroudaaminen kannattaa, sillä vanhalla tavaralla tienatuilla kolikoilla voi hyvällä omalla tunnolla hankkia jotain tyyristä ja hartaasti himoittua materiaa. Nuo keltaiset ovat niin maukkaat, että hädin tuskin maltoin illalla nukkumaan mennessä ne käsistäni laskea. Mitä ne ovat ja mihin tulevat, se kerrottakoot myöhemmin.

Meikätäti toivottaa sekalaisten sunnuntaikuvien myötä rattosaa päivän jatkoa!

2011-10-21T17:26:00.001+03:00

Nuiva päivä.

Toisina päivinä lähtee ja toisina ei. Ei tässäkään päivässä mitään vikaa ole, aurinkokin paistoi ja oltiin hypyssä koko päivä, silti ei vain jotenkin iske. Jotain tekemistä saattaa olla sillä tosiasialla, että meikämartta neuloi villahousuja yömyöhään. Aivan niin, takista housuihin, saa nähdä tuleeko niistä käyttökelpoiset.

Pihalla varaston seinustalla on kesäkukkien jäljiltä monta ruukkua sekä muutama raato, jotka ovat armeliaasti jo kupsahtaneet talven tieltä. Mutta seinällä oleva yksilö sen kun vain kukkii. Yhä ylös yrittää sitkutella kuusi isoa valkoista kukkaa, jotka eivät kuole sitten millään. Ne ovat sateelta suojassa ja niitä on kasteltu viimeksi kesäkuussa. Melko pitkäikäisiä kavereita ovat nuo, sillä ne on isketty lootaan joskus huhtikuussa ja silloin oli vielä lunta. Melekosia sissejä, pitäs ottaa mallia eikä tuskastella.

Karkkitehtaan täti tietää kuinka tanakan matamin perinteinen syksystä jouluun-karkkilakko pistetään jäähylle. Postilaatikkoon kolahtaneesta paketista oli ihan välttämätöntä taittaa pala tai parikin. Tuo on sitä suklaata, jonka lapsena mielsi aikuisten suklaaksi, ehkä se oli se kiiltävä paperi. Kuten kuvasta näkyy, niin karkinsyöjän geenit perinyt nelivuotias otti lahjasuklaista kaiken irti.

Nyt tämä matami lähtee suunnittelemaan viikonlopuksi jotain oikein mehevää ja virkistävää tekemistä, jotta esikoisensa ei tänä iltana toistaisi eilisiltaisia sanojaan: "Kuule, sun ei pitäis olla Rilla Hermoaja vaan sun pitäs olla Äiti Kaunis." Hiukan saattoi rinnasta rouhaista tuo edellinen lause.

Kohti parempaa viikonloppua kuomat, mennään vaikka retkelle!

2011-10-19T16:16:00.000+03:00

Viime yönä oli myrsky.

Koska eilen siivottiin, niin tänään nautitaan. Huomenna koko puunaus on jo muisto vain. Intouduin oikein ja vein keittiön maton pihalle tuulettumaan. Yöllä heräsin siihen, että puut raapivat tikkusormin ikkunoita ja vesi loiskui katolla. Siivoojan ensimmäinen ajatus: matto on ulkona.

Matto oli litimärkä, kuten arvata saattaa. Niinpä keittiö pärjää seuraavat päivät käytävän huonosti yhteenommellun maton voimin, sillä köökissä on oltava matto, se on vissi. Se piilottaa niin kätevästi kaikkea roskaa. Ja tuo se vähän väriäkin.

Eilen tapahtui sellainen miellyttävä tapahtuma, että käytävä sai vihdoinkin kaikki parkettinsa paikoilleen. Tuo parin metrin pätkä on eri erää kuin talon muut parketit ja sävyero on huomattava, joskaan se ei meitä suuremmin haittaa. Mutta mikä haittaa on se, että tuo uusi parketti ei narise ollenkaan. Tulee inha efekti kun astuu käytävän aikaisemmin asennetulta ja erittäin suuresti narisevalta parketilta tuohon uuteen osioon, eikä kuulukaan mitään. Sitä alkaa epäilemään itseään, että astuiko ollenkaan, kun mitään ei kuulu. Toivotaan, että tuohonkin elämän suureen epäkohtaan tottuu ajanmyötä.

2011-10-18T23:28:00.000+03:00

Makaronimössö-päivä.

Tämän matamin tytär on kova kiipeilemään. Itse asiassa sen verran ahkera, että talon jokainen tuoli on iltaisin kaadettava, jotta aamulla hipihiljaa sängystä valloitusretkelle hiipivä tyttönen ei pääsisi pöydille kiipeilemään ja tavaroita pudottelemaan.

Tuo mainittu kaljupäinen neito on tajunnut myös sen, että tuolia voi kätevästi kuljettaa paikasta toiseen. Jatkuva valvonta on välttämätöntä, sillä tuo akrobaatti on myös salaman nopea.

Tuollaisen elohopean perässä pysyminen ei ole ihan yksinkertaista siivouspäivisin. Valojen räpsyminen havahduttaa lattianpesijän tai pyykkikori jää matkalle, kun pöydältä kolahtaa lattialle jotain, jonka ei kuuluisi kolahtaa pöydältä lattialle.

Siivouspäivän takuuvarma merkki on makaronimössö, sillä siivouspäivänä siivotaan ja ruoanlaitto on toisarvoinen asia. Sitäpaitsi makaronimössö on paitsi kuivaa niin myös maukasta, yksi meikämatamin lempiappeista. Terveisin, se yks kulinaristi.

2011-10-17T23:43:00.006+03:00

Uusi harrastukseni kaipaisi ehkä jo vähän vaihtelua.

Täällä on vilissyt villatakkeja siihen malliin, että suurin osa teistä kuomista varmaan jo vieruksuu mokomaa sanaakin. Mutta meikämarttapa ei! Lievästi vienyt mennessään nuo villatakit. Ne kun ovat niin mukavaa pientä nyhertelyä ja silti samalla voi antaa ajatusten villisti laukata pääkopassa. Niissä on myös moniosaisina mukavasti vaihtelua, jotta ei tällainen hötkyilevä matamikaan ehdi vallan tylsistyä.

Tänään posti toi napit mustaan ja ruskeaan, jotka portailla kököttävien serkusten päällä nähdään. Koska tyttärelleni riittää varsin hyvin kaksi takkia tälle syksylle eikä poikakaan toista ehdi tarvita, onkin ilmassa mielenkiintoinen kysymys: kenen takkeja?

Harrastukseni kaipailee muka uusia haasteita, vaikka nämä takit niin mukavaa ajanvietettä onkin. Ehkä viisi takkia tälle syksylle on kumminkin riittävästi, sillä joku roti pitää lastenkin villatakkien määrän suhteen olla, pitipä tekijä sitten työstään miten paljon tahansa.

Ruskea ja musta on täten kaupan. Mustan koko on noin 80, siinä on tumman siniset napit. Ruskeassa, 86/92, on oranssit napit. Malliltaan takit ovat kapeahkoja ja ne on tehty Seitsemästä Veljeksestä. Ihan parilla kympillä nuo kaverukset eivät uusiin koteihin lähde, sillä melkoisestihan niihin uppoaa materiaalia ja aikaa.

Jos sinä toveri (tai joulupukki) kaipaat takkia, niin lisäkysymyksiä saa esittää ja kuvia toivoa sähköpostitse lisää! Mikäli takintarvitsijoita ei löydy, niin olkaapa kuulolla kummilasten äiteet - varottakaa lapsianne tulevana jouluna ainakin yhdestä tylsästä pehmeästä paketista.

EDIT: Ruskea takki on löytänyt uuden kodin!

2011-10-16T21:06:00.000+03:00

Tämä on niin syksyä.

Tämä, että retkellä ollaan lähes joka toinen päivä ja tämä, että silmäpusseilla pystyy kantamaan maitolitraa.

Viime yönä tätä nykyä varsin hyvin nukkuva yksivuotias ei tahtonut nukkua. Aamun jo lähes valjetessa oli vanhempien poskille ilmaantunut harmahtavat pussit ja otsaan pari ryppyä lisää. Hermoja ei ollut vähään aikaan näkynyt mailla eikä halmeilla. Aamulla oli välttämätöntä lähteä retkelle, että jaksoi tämän päivän suhteellisen kunniakkaasti iltaan saakka.

Retkipaikka oli vanha ja tuttu, ei suota näkyvissä tällä kertaa. Kalliolta löytyi ravun saksia ja nelivuotias laski lehtiveneen laineille. Kyllä se ehottomasti on syksy, kun oivaa retkeilysäätä miettii. Eikä haittaa vaikka ei paistaisikaan.

Kello näyttää yhdeksää, pienten lasten vanhempien on aika painua unten maille. Näitä silmäpusseja olisi meinaan aivan turha yrittää ujuttaa käsimatkatavaroina lentokoneeseen.

2011-10-15T15:48:00.000+03:00

Tulevasta talvesta on kuuleman mukaan tulossa erityisen kylmä.

Vuosia taaksepäin, kun meikämatami oli vielä nuori ja ohut oli kesäisin aina siinä määrin kuuma, että se ei ollut tuon mainitun tyllerön lempivuodenaika lainkaan. Osasyynsä toi myös ärhäkkä migreeni, joka iski päälle pelkästä auringon ajattelemisesta. Tuo ohut typykkä rakasti syksyä, kuin myös sitä seuraavaa talvea.

Kuten jos taannoin mainittua, niin näin vanhaksi tullessaan on meikämarttaan iskenyt ikuisen kesän kaipuu. Tai vähintäänkin kolmen vuodenajan vuorottelun, sillä pitkä ja pimeä talvi ei suorastaan huokuttele.

Etukäteen ajateltuna talvi on kammoksuttava ajatus, sillä se totisesti kestää kauan. Kuitenkin jokainen talvi tähän mennessä on ollut mukava, sillä kyllähän se niin vain on, että pulkkamäkeä ja moottorikelkkailua ei pysty harrastamaan kuin talvisin.

Viime talvena meikämartta pisti oikein ranttaliksi ja hankki lähes ensimmäistä kertaa elämässään kunnon talvitavarusteet. Karvahuppuisessa takissa ei palellut kertaakaan ja huopikkaat pitivät sorkat lämpiminä kovillakin pakkasilla, varsinkin villasukkien keralla.

Pitkällisen etsinnän tuloksena löytyi pari päivää sitten kirpputorilta nahkaiset herttasuudet viidellä eurolla. Nähtäväksi jää peseekö uudet tulijat viime talven koivenlämmittimet vai mennäänkö talvi rattosasti rinta rinnan. Mutta se kuitenkin on varmaa, että tietoisesti ei ensi talvena palella!