3/28/2012

Paikka kaikelle.
Eilen kävimme hankkimassa taloon uudet väliovet sekä muuta pientä tarpeellista rakennustarvetta. Kevät on tuonut pienen innostuksen myös remonttisuunnitelmiin, sillä makuuhuoneen suihku on vihdoin taas pelissä mukana ja vessassa on uusi ovi. Remonttilapsen tuntee siitä, että kodin valmiusaste on myös nelivuotiaan huulilla: "Hei äiti, voinko mää sitten kertoa sille mun kaverille, että meillä on vessassa uus ovi?"

Tänään matami ruuvaili omin luvin makuuhuoneen vaatehuonepuoliskon seinään peilin sekä muutaman vaateripustimen. Sattuu nimittäin olemaan niin, että tämä martta tässä on ihan tolkuttoman laiska laittamaan tavaroita oikeille paikoilleen ja illalla nukkumaan mentäessä vaatteet tipahtavat milloin minnekin, yleensä johonkin sängyn liepeille, josta osa sitten päivän mittaan vilahtaa sängyn alle pölykoirien seuraksi. Asiaan on tultava muutos!

Rautakaupasta löytyi mainioita lankavetimiä, sekä pienempiä että isompia. Valkoisten koukkujen avulla niistä tuli oivia roikuttimia juuri noille puoliksi käytetyille vaatteille, jotka muuten vaeltaisivat päämäärättömästi ympäri lattioita. Jospa jatkossa jaksaisi ottaa kaksi askelta sängyn vierestä vaatehuoneen suuntaan ja ripustaa vaatekappaleet helposti ja sulavasti koukkuihin. Peräseinälle ruuvasin kauan aikaa paikalleen pääsyä odottaneen peilin, joka on siitä kätevä, että saranoitten avulla siitä pääsee poseeraamaan myös toiseenkin ilmansuuntaan. Että kelepaa!

14 kommenttia:

Enni kirjoitti...

Nuo naulakot on hienot!!

Ja muutenkin hienolta näyttää, pitää tulla ihan livenä kattoo joku päivä!:)

Mervi kirjoitti...

En tunnusta tekeväni samaa. Siis kasaavani vaatteita lattialle.

Mutta mihin saisi nuo kiskot kiinni :/

Merja kirjoitti...

Mainio ripustushommeli!

hennis kirjoitti...

Mistä rautakaupasta hait nuo lankavetimet? Noitahan mun pitää hakea ehdottomasti makkariimme, jotta pääsisimme tuosta ah niin raivostuttavasta tavasta roikottaa puolipitoisia vaatteita överallt..

Lilla kirjoitti...

Hiano!

Rillirousku kirjoitti...

Enni: Tulukaa toki! :)

Mervi: Eihän me kukaan sitä tehdä. ;) Mitkä kiskot ja mitä mihin? Minen jummarra.

Merja: On se, yksinkertanen ja kätevä. :)

hennis: Nuo on K-raudasta. Ja nätitki vielä!

Lilla: O!

Aija kirjoitti...

Saako tätä ideaa vähän lainata.....? siis miten paljon viikossa kertyy riepuja lattioille, aivan toivotonta. Sukille pitää kehittää kanssa joku systeemi. Pien sukkaämpäri.

ja ensimmäistä kertaa täällä huudellaan, vaikkakin usein täällä blogissa käynyt urkkimassa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Naulakossasi roikkuu muiden kauniiden vaatteiden lisäksi maailman täydellisin laukku, kukkalaukku nimittäin! En kestä, kateus iskee satakertasena!

TuNnE kirjoitti...

Kiitos ideasta. Kopion törkeästi omaan huusholliini. :)

Virpi kirjoitti...

Tosi kivan näköistä!:)

Heidi kirjoitti...

Tosi hyvä idea! Hienoa tulee! :)

Rillirousku kirjoitti...

Aija: Tottamaar saa, enhän sitä muuten tänne kirjais vaan pitelisin visusti nurkan takana! :) Kiitos kun huutelit!

Anonyymi: Kukkalaukku kiittää! Juur pari päivää HÄNET kirpparilta parilla eurolla lunastin. ;) Lupaan luovuttaa sen sulle jos käy niin, että käyttötarvetta ei esiinny. :)

Tunne: Aiva vappaasti! :)

Virpi: Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Sama homma pitänyt (ja edelleen pitäis) tehdä. Jospa vaikka annoit sen tarvittavan potkun toteuttamiseen.. Siis miehen vaatteille tietty ;)
-Alma

Rillirousku kirjoitti...

Alma: Niin tietty, eihän me naikkoset mitään tuollaasta. ;)