.

11/29/2011

11/28/2011

Meillä on lunta!
Viime yönä oli myrsky. Puolen yön maissa meni sähkötkin ja kyllä sitä vain nykyihminen osaa olla säälittävä. Joskus muinoin ei ollut sähköä ja jotenkin ihmiset ovat silloinkin hengissä pysyneet. Ja nyt, säälittävän lyhyen pimeän tunnin aikana, mielikuvitus laukkasi kuin villi ori kesälaitumilla eikä nukkumatti meinannut tulla meille ollenkaan. Vasta pimeydestä kuuluva piip piip oli kuin unikutsu väsyneelle martalle.

Meille muutti eilen olkipukki. Sillä oli päällänsä korea punainen jouluasu, jonka julmasti riisuin sen yltä. Se oli meinaan hieman liian korea. Yöllä kuuntelin pimeyttä ja muistin, että siellä se pukki-parka alastonna seisoksii olohuoneen kaapin päällä. Yksin, pimeässä ja vielä ilman rihmankiertämää! Aamulla aamukahvin jälkeen virkkasin sille kaulahuivin. Tiedä sitten lämmittääkö se mutta ainakin matamilla on parempi omatunto.

Aamulla ihmeteltiin ulkona vallitsevaa valkoista valoa. Saimme yllättäin päiväksi seuraa ja pihallehan sännättiin. Minipulkkamäestä irtosi melkoiset riemunkiljunnat, eikä vähiten jälkikasvun osalta. Oli siinä aikuisemmillakin suut messingillä. Yllättävän mukava asia tuo lumi.

11/26/2011

Uusi kevät on tullut.
Tänä vuonna olemme saaneet nauttia varsin pitkästä syksystä ja tänään jopa uudesta keväästä. Aurinko on paistanut lähes koko valoisan ajan ja nurmikko vihertää niin herttasen kesäisesti. Ulkona pärjää mukavasti syystakilla ja tennareilla. Ehkä juuri tuosta syystä on joulumieli löytänyt tähän taloon harvinaisen aikaisin ja jumittunut rintapieleen asumaan varsin tiukasti.

Kohta ollaan joulukuussa, kuten tiedämme, joten saa ihan luvan kanssa tehtailla joulukortteja. Tänä vuonna tämäkin viimetipan matami on ajoissa liikenteessä, kun tahtoi hyödyntää hyvän tarjouksen. Perhepotretti jäi ottamatta ja laiska tyytyi koneelta valmiina löytyneisiin kuviin. Valmiit kuvapostikortit ovat kätevät ja varsin hyvälaatuiset.

Isoveikan villapaita on vihdoin valmistunut ja voi kuulkaa kun kerron, että se ei ollut ollenkaan helppo tapaus! Luovuttaminen kävi mielessä varsin monta kertaa, jopa siinä vaiheessa, kun mokoma möntti oli enää yhtä vaivaista hihaa vailla. Lopputulos on juuri sitä mitä kuvitella voi, kun omasta päästään nykii. Ei kovinkaan lähelle suunniteltua mutta käyttökelpoinen sentään. Tosimiehen palmikkoneuletta nynnyntää toisen olkapään koristenappi.

Tuo paita oli meinaan oikeasti sen verran työläs, että tämä martta päätti pitää kutimet vähän aikaa kaapissa ja unohtaa koko harrastuksen hyväksi aikaa. Tuo päätös syntyi toissapäivänä. Eilen kävin ostamassa sinistä lankaa, josta aion tehdä itselleni villapaidan. Kova kallo ei vähästä opi.

11/24/2011

Ite tein.
On melkein joulukuu ja tänään autoa tankatessa ehdin kastua läpimäräksi. Kyseessä ei suinkaan ollut mikään jättisuuri tankki tai pienimuotoinen ripottelu vaan ihka oikea kaatosade. Se sellainen, että autossa piti ajaessa olla pyyhkijät lähes täysillä. Se tuntuu erikoiselta vasta sitten kun muistaa, että viime vuonna tähän aikaan oli lumimyrsky ja pari vuotta sitten pakkasta yli kaksikymmentä astetta. Ei tämän martan hatara pää mitään noin kaukaisia asioita muista mutta sisareni kertoi niin olleen.

On siis sateista ja varsinkin pimeää. Mitä oivallisin aika ommella aurinko vaatteeseen, elämäni ensimmäiseen. Olihan se melko monen vuoden tsemppauksen takana mutta siinä se nyt on.
Se on tehty ilman kaavoja ja se on tehty ankarasti purkaen. Sitä ei ole ommeltu kasaan minkään valtakunnan oikeassa järjestyksessä ja sen napinläpien kanssa meinasi palaa käämi. Siitä piti tulla mekko mutta siitä tulikin paidahko. Silti se on ensimmäinen käyttökelpoinen vaate, joka meikämatamin käpälistä on kuunaan valmistunut, sanoivat kässänopet sitten mitä tahtovat. Onko mahdollista menehtyä silkan itsetyytyväisyyden vuoksi? Jos on, niin läheltä liippaa.

Satakoot ulkona miten paljon tahansa, meillä on sisällä kävelevä sirkus!

11/22/2011

Päivänä ensilumen.
Tänään on ollut varsin hyvä arkinen päivä. Jopa niin arkinen, että ihmisten ilmoille poistuminen kaupassa käynnin merkeissä vetkuttui koko päivän niin pahasti, että kassatäti jo kolikoita lippaastansa laski kun vihdoin ryntäsin ostosten keralla kassalle.

Pahvikirjaimista tuli hyvän joulun toivotus ja kukapa muukaan siinä avustajana olisi kuin Muija itse. Muija on niin nähty tapaus tässä talossa, että luulisi jo korvista punkevan pihalle mutta eipä kuulkaa vieläkään punge! Sitä on hatussa ja tuolissa ja päiväpeitossa ja kirjaimessa ja rasiassa ja pakettikortissa mutta vielä keksisin varsin monta paikkaa mihin voisin tuota kyseistä kuosia änkeä. Ehkä kuitenkin annan Muijan rauhoittua vähän aikaa, jottei tuo mainittu matami vain heittäydy hankalaksi.

Hyvän joulun toivotus on vähän vaikea tapaus. Kun suomeksi siinä on äätä ja sitä ei löytynyt kirjaimissa ja englanniksi se on liian pitkä ja jotenkin teennäinen, joten oli hyvin helppo päätyä toiseen kotimaiseemme. Ja onhan se niinkin, että tuo kyseinen kieli on jälkikasvumme toisen vanhemman äidinkieli, joten asiahan on oikeastaan itsestään selvä.

Viikonloppureissun laukkuja ei totisesti ole vielä purettu. Jos johonkin kotitöihin olisin valmis palkkaamaan kodinhoitajan, niin kyllä se olisi Pakkaaja-Pirkko. Pirkko voisi tosin hoitaa myös tuon purkamispuolen, sillä meilläpäin saattaa laukut odotella purkajaa varsin pitkän aikaa.
Tänään satoin ensilumi ja rappasin auton ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Tästä se talvi nyt sitten alkaa.

11/21/2011

Joulukoriste on laaja käsite.
Saimme viettää viikonloppua pikkujoulujen merkeissä sekä ankarasti autossa istuen. Oli miellyttävää tavata sukulaisia pitkästä aikaa vaikka melko vikkelästi päivä vierähtikin, terveisiä vaan sinne!

Tänään on sitten oltu sen verran jouluisissa tunnelmissa, että päädyin joulukoristeen vääntöön. On näet niin, että tässä maailmassa ei muka valmisteta tätä marttaa miellyttäviä joulukoristeita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sillä onhan niin, että kaikkien joulu ei vain yksinkertaisesti ole punainen, niin miellyttävä väri kuin se onkin. Niinpä oli suunnattava nyherryskaupoille, jotta pääsee askartelemaan joulukoristeita.

Tämän talon joulu taitaa tänä vuonna olla melko valkoinen sekä ihan vähän puisen vaalea ja kirkassävyinen. Joulukoristesuunnitelmiin kuuluu muun muassa kangas, kaksipuoleinen kontaktimuovi, pahvikirjaimet, spray-maali sekä sanomalehti. Sekä paljon muuta. Puupallerot ja maali ovat osa vanhan lipaston uutta elämää, joka alkaa, kun makuuhuone saadaan valmiiksi. Voi veljet, onpa mukava kun iski pitkästä aikaa oikein kunnon askartelufiilinki!

Pohjoiseen ajellessa oli hyvää aikaa edistää nelivuotiaan villapaitaa ihan vain siitä ilosta, että sain huomata tehneeni sutta ja sekundaa. Kaikki tuon matkan aikana tehty lähtee purkuun mutta mitenpä muutenkaan tumpelo oppii kuin tekemällä.

Villapaidasta tulikin kätevästi mieleen villatakki ja se tosiasia, että haasteeseen osallistumisaikaa on vielä reilu viikko ja viikossahan tunnetusti saattaa tapahtua ihmeitä! On siis hyvää aikaa pakertaa takki loppuun, jotta saadaan kilpailu pystyyn. Novitan tätit lupasivat suopeasti lahjoa voittajatakin tekijää ja tuon lupauksen lisäksi eniten ääniä saanutta odottelee moni muukin mukava palkinto poikineen. Lisäksi myös äänensä jättäneitä odottaa oma palkintonsa, joten ei muuta kuin osallistumaan!

11/17/2011

Arki rullaa.
Arkeahan tämä elo suurimmaksi osaksi on ja niin sen pitääkin olla.
Viime aikoina on opeteltu käyttämään uutta kameraa. Ei oppi ojaan kaada eikä kannettu vesi kaivossa pysy mutta ihan vielä ei matami ja uusi musta ystävä ole löytäneet toisiansa. Aikansa kutakin, sanoi kettu kun raajaa leikattiin. Keksin tuon ihan ite.

Viimepäivinä on oikein aurinkokin paisteksinut. Tai kurkkinut ainakin pilviverhon takaa varsin ahkerasti jos ei muuta. Iltaakin on istuttu toveriseurassa, jonka aikana mieheni oli kotona pistänyt olohuoneen kalustuksen uusille paikoilleen ja sisustanut poronsarvet perin jouluisasti. Tarviihan porokin toki valmistaa tulevaa talvea varten eikä Petteri ole poro eikä mikään ilman punaista nenää.

Matami on tuntenut itsensä vajavaiseksi ilman puikkoja ja keskeneräistä työtä. Eilen oli annettava periksi ja hilpaistava lankaostoksille. Eilinen kauppareissu ei totisesti ollut siitä parhaimmasta päästä, vaan niin jälkikasvu kuin emakkokin olivat oikein hyvän tuulen ruumiillistumia. Kahteen kauppaan jäi ostokset kassalle kun kiljuva nuoriväki pisti maamon tanakat koivet laputtamaan melkoista vauhtia kohti ulko-ovia. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta mutta ehkä taas huomenna yritetään.

Aurinkoista torstai-iltaa itse kullekin säädylle!

11/15/2011

On jouluaaton aatto.
On keskiyö tavallisessa kylässä armaan kotomaamme pohjoiskolkassa. Pakkanen paukkaa ja lumimassat peittävät purot ja notkelmat. Siellä jossain valkoisuuden keskellä tuon pohjoisen kylän ainokainen kerrostalo valmistautuu joulunviettoon.

Väsyneet arjen raatajat ovat suurin osa jo autuaasti unten mailla. Kinkku on sulatettu, kuusi hankittu, laatikot väännetty ja lahjat ostettu, on enää yksi yö jouluun.

Mutta kaikki eivät nuku. Seiska-ikkunan Mauri on vasta palannut kotiin iltavuorosta. Mauri pakkaa työkseen vanupuikkoja tehtaassa ja työajat ovat hyvinkin heittelevät, riippuen aivan siitä miten tiuhaan suomalaiset intoutuvat korviaan putsaamaan. Mauri rakastaa työtään, sillä Mauri tykkää ajatella. Ja silloin kun pakkaa vanupuikkoja työkseen ehtii ajatella yhtä ja toista pitkän päivän aikana.

Ullakkokerroksessa ykkös-ikkunassa asuva Ulla on taas tarkoituksella jättänyt verhot raolleen, jotta uusi design-lamppunsa saisi mahdollisimman paljon katseita osakseen. Tuo keltainen pallo maksoi Ullalle lähes koko kuukauden palkan mutta se oli saatava. Joskus on vain saatava asioita, joita tahtoo saada, on Ullan motto. Ulla on mukava ihminen vaikka tuppaakin toteuttamaan mottoaan perin tiheään.

Ullan viereisessä ikkunassa asuu Pirjo. Pirjo kurkkii keltaisessa yöpaidassaan ikkunalla ja tuhahtelee naapurin Ullan design-lampulle. Säälittävää, sanoo Pirjo, minä en ainakaan ottaisi tuollaista kattooni roikkumaan vaikka siitä maksettaisiin! Pirjo on vaikea ihminen. En minä mitään tarvitse, sanoo Pirjo, kun sukulaiset kyselevät lahjatoiveita. Minulla on aivan kaikkea mitä ihminen tarvitsee, toistaa Pirjo, vaikka salaa mielessään on monta vuotta toivonut lahjaksi yöpaitulia, sellaista kukkaista, jossa on ylhäällä pitsireunus.

Porraskäytävään on taas jäänyt valot päälle, puhisee ysi-ikkunan Martta, jonka vauva valvottaa taas tänäkin yönä. Martta oli jo ajat sitten peitellyt sänkyynsä esikoululaisen ja kolmevuotiaan ja itsekin jo käväissyt unimaan puolella, kunnes vauva oli herännyt huutamaan kipeää vatsaansa. Martta tepastaa keittiöön vauva kainalossaan ja napsauttaa valot päälle. On saatava teetä.

Nelos-ikkunan takaa kajastaa valonhäive. Maamo on päivällä saanut pitkästä aikaa ompelukoneen lainaksi ja kangaskaappien penkomisen jälkeen päässyt värkkäämisen makuun. Materiaalia on niukasti mutta ompelukone laulaa siitä huolimatta varsin iloisesti. Mikäs on Maamon vääntäessä kun muu perhe koisaa ja taustalla joululaulut hyreksivät ja kynttilä lepattaa niin herttasesti. Maamo väkertää tunteella kasaan kalenteritalon, joka on aivan tarpeeksi hyvä omiin tarpeisiin ja josta Maamon poika aamulla kalenterin nähtyään toteaa: Äiti, sää oot tehny tosi hienon! Tuo on on tosi hieno tuo nuoli!

11/13/2011

Isien päivänä.
Nelivuotiaan kanssa on mukavaa askarrella, sillä sen ikäisen touhussa alkaa olla jo jonkinlainen aikuismainen ote. Onhan se askartelu pienempienkin kanssa ihan rattosaa mutta nelivuotias osaa jo itse suunnitella ja miettiä mitä mihinkin pistettäisiin eikä pelkästään räiski menemään ja kuuntele käskyjä. Voisi siis kätevästi todeta, että tuon ikäisen kanssa pystyy asioista jo keskustelemaan ja pohtimaan erinäisiä näkökulmia tekemiseen.

Eilen askartelimme monen monta ympyrää ja numeroa. Saattaa kuitenkin käydä niin, että eilen valmistunut puretaankin osittain, sillä vaihtuvainen on ihmisen mieli. Poikasen askartelemat osiot kyllä säästetään mutta maamon aikaansaannoksista en olisi ihan niin varma. Yllättäen näet huomasin, että olisi järkevää tehdä monivuotinen ja kestävä kalenteri eikä mikään yhdenvuodenihme. Lisäksi päähän putkahti monen monta ideaa siitä mitä luukuista voisi löytyä, materiaa kyllä mutta myös paljon muuta, kuten vaikkapa lupauksia yhteisistä tekemisistä.

Tänään ilmaantui huolestuttava piirre meikämartan olemukseen. Onhan toki mukavaa, kun harrastus vie mennessään mutta onko toiminta lähtenyt lapasesta, jos lasten vaatettamisen jälkeen pukemisen kohteeksi päätyvät jo viherkasvitkin? Oli miten oli, niin ainakaan eivät palele.

Tänään juhlitaan iskää. Meilläkin on se maailman paras iskä. Paketista kuoriutui vuosiuistin sekä nimikkomuki, jotta iskän vaimon ei tarvitsisi kuunnella valitusta siitä, kuinka muki on taas laitettu kesken kaiken koneeseen tai muuten vain piilotettu milloin minnekin. Iskä on nimittäin pihinpuoleinen ja juo samasta kupista välillä mottia huuhdellen vaikka kuukauden päivät peräjälkeen. Jälkikasvullani on hyvä iskä ja emännällä isäntä.

11/12/2011

Joulua kohti.
Pihalla tarkenee tennarit jalassa vielä varsin hyvin eikä valkoisesta maasta ole tietoakaan. Se on nautittava asia, sillä ei tarvitse putsata autoa liikenteeseen lähtiessä, ei ole tarvetta raivata polkua postipojalle, ei ole aihetta ostaa uutta lumikolaa piha-alueen putsaamiseen tai vaihtaa rattaita pulkkaan. Mutta ei ole myöskään mahdollista tehdä lumilyhtyjä, laskea pulkkamäkeä, moottorikelkkailla tai retkeillä järven jäällä. Jospa sitäkin ehtii vielä tämän talven aikana, nyt nautitaan lumettomuuden hyvistä puolista.

Tämän talon joulu tulee tuskin olemaan kovinkaan punainen mutta pienenä myönnytyksenä olkoot hyllyn päälle lennähtänyt talvipöllö. Iso nappi toimii nappipurkin kantena. Tänään on hyvää aikaa remontoida ja maalata mutta kyllä siinä ohessa ehtii hyvin yhden joulukalenterinkin vääntää. Mukavaa viikonloppua!

11/11/2011

Yksivuotias valmistautuu talveen.
Ulkona sataa vettä mutta viisaat miehet ja naiset ovat kertoneet, että tuolla jossain se talvi kuitenkin on tulossa.
Pari päivää sitten ajoin ojaan mutta samaisella reissulla tuon ojan viereisessä talossa opin neulomaan lettejä, kiitos siitä hyvälle opettajalle, joka itsekin on lievästi sanottuna puikossa neulomiseen. Päätin, että olisi aika vääntää elämän ensimmäinen villapaita, sillä neuletakkeja on tässä talossa nykyään vähintäänkin riittävästi. Ohje on omasta päästä ja tulos vähintäänkin sympaattinen mutta tytsy tykkää.

Meikämatami omaa muutaman itsensä kokoisen villapaidan ja karu totuus on se, että ne kutittaa. Tässä paidassa ei luulisi olevan sitä ongelmaa, sillä se ei ole täyttä villaa. Ainakin kädessä ja pipon muodossa se tuntuu mukavan pehmeältä. Olkapäälle pistin pari koristenappia muistisäännöksi.

Karvahatut on hommattu koko perheelle. Pakkasten tullessa voi tällä kylällä näkyä kylmää vastaan taisteleva lauma karvakoppakuoriaisia. Talvea odotellessa.

11/10/2011

Pakkastaa.
Tänäänkin paistoi aurinko. Nurmikko kimalteli valossa ja mittari näytti miinusasteita. Aivan siinä laiskalla martalla läikähti hätä rintapielessä, sillä osa pihasta on edelleen haravoimatta. Oli siis sännättävä samantien aamukahvin jälkeen haravan varteen. Keli oli mukavan kirpakka ja tulostakin syntyi. 

Edellisiin marraslamaannusvuodatuksiin lienee vielä otettava kantaa sen verran, että näemmä mokoma alkaa olla jo voiton puolella. Siitä esimerkkinä vaikkapa se, kun innostuu kuvaamaan esimerkiksi nurmikkoa. Toinen mainittava asia on se, että tuo kyseinen lamaannus on ihan vain tasapaksu olo pääkopassa, ei suinkaan maailmanloppu tai merkki alkavasta masennusjaksosta. Kolmantena, että se on vain marraslamaannus ja että kaikki on oikeasti tässä elämässä ihan hyvin. Ihan vain, jos matamin valitus on saanut aikaiseksi vastareaktion.

Postilaatikkoon kopsahti tänään kuori täynnä väriä ja elämää. Olen saanut useaan otteeseen olla kuvaamassa ihanaa Minnaa sekä herttasia töitänsä ja nämä tämän syksyiset kaupunkitaiteilut kyllä iskivät tähän matamiin sangen mojovasti. Mutta ajattelinpa teitäkin toverit hyvät, sillä myös teillä on mahdollisuus saada noita herttasia seiniänne koristamaan. Siitä lisää myöhemmin. 
Nuo kaksi kuvissa näkyvää tulevat kehyskauppojen jälkeen killumaan aitiopaikalla remontissa olevan makuuhuoneen seinällä. Taas yksi hyvä syy jaksaa pakertaa huone valmiiksi. Siitä puheenollen, hän lähtee maalaamaan. Kirpakkaa torstaita! 

11/09/2011

Matami ja marraskuu eivät sovi yhteen sitten lainkaan.
Kaikki alkoi oikeastaan ja lokakuun loppupuolella, kun olin seuraamassa erästä hartaanpuoleista esitystä ja nojasin seinään. Seinä ei ollutkaan oikea seinä vaan kulissi, joten meikämartta pelmahti paperin läpi oikein mojovan ryminän keralla. Esitys keskeytyi ja pienen harkinnan jälkeen tilan täytti röhönauru. Parasta oli, kun eräs mummo meinasi päästää alleen ihan silkasta elämisen riemusta. Seinän läpi sukeltaminen oli silti itse sukeltajankin mielestä hauskinta sitten miesmuistiin.

Sitten tapahtui se, josta jo täällä itkinkin. Kun kymmenen vuotta hävisi kuvien muodossa elämästäni. Vielä ei ole tietoa, josko olisivat jossain vain piilossa, ihan vain marraskuun kunniaksi. Näin toivon.

Eilen ajoin ojaan. Tämä martta on omannut ajokortin kuitenkin melko monta vuotta ja jos unohdetaan se, kun ajoin parkkihalliin asuntoautolla, on auto ja kuljettaja pysyneet melko hyvin pois ongelmista. Mutta eilen ajoin ojaan. Etupää vain yksinkertaisesti putosi. Onneksi on olemassa avuliaita naapurin miehiä. Autokin säilyi vammoitta, mitä nyt pikkusen oli etuhymyssä hiekkaa.

Tänään heräsin siihen, että armas yksivuotiaani oli kaivanut puhelimeni tyynyn alta ja sekoittanut sen ihan totaalisesti. On soitettava asiakaspalveluun, niin vähällä sentään toivottavasti selvitään tällä kertaa.

Marraskuu tuntuu kaivelevan kaikki mahdolliset konnankoukut esiin, jotta matami ei vahingossakaan pääsisi helpolla. Onneksi se on vain osa totuutta. Tänään nimittäin paistoi aurinko ja monta edellistä päivää on kulunut mukavissa merkeissä kyläillen ja maailmaa parantaen.

Tämä blogi on pinnallinen raapaisu oikeata elämää, joten kerrottakoot lähiaikojen piristävät materiatkin. Maamoni, melkoisen ansioitunut kirpputorihaukka, oli bongannut tyttärelleni kauan haikaillun mekon ja punaiset huopikkaat, yhteishintaan 2 euroa.
Nappikauppojakin on tehty ahkerasti. Tänään leikkelin kankaasta ympyröitä, joista syntyy nappeja, joita ei takuulla tule muualla vastaan. Melko kätevää. Tulevat sitten päätymään tyttären keltaiseen villapaitaan, elämäni ensimmäiseen. Saa nähdä onko valmis tuotos sopiva tytölle vai tytön nukelle.

11/06/2011

Tämä on kässän-open painajaisen takkihaaste.

Elämme marraslamaannuksen aikaa. Moni kansalainen meikämatamin tavoin kasvattaa silmäpussejaan syystä tietämättömästä, kunnes oivaltaa - on marraskuu. Marraslamaannukseen auttaa parhaiten kaikenlainen ylimääräinen höösäys sekä tietenkin neulominen.

Nuo kuvissa nähtävät kuusi takkia suorastaan pursuavat ulos tämän sivuston saumoista mutta pistetään nyt vielä kerta kiellon päälle, sillä ne liittyvät tähän haasteeseen.

Joitain aikoja sitten kirjasin tänne ohjeen kässän-open painajaisen neuletakkiin. On jo moneen kertaan todettua, että tuo ohje on mitä yksinkertaisin aloittelijan villatakki, sillä tätä kirjoittava henkilö ei ole tätä syksyä ennen saanut tehtyä yhtäkään käyttökelpoista vaatekappaletta puhumattakaan siitä, että tekemiseen olisi jäänyt koukkuun.

Vastaanotan perin tiheään tiedusteluita neuletakeista ja ohjeesta. On myös tiedossa, että varsin moni takki on valmistunut tai valmistumassa. Tämä haaste koskee siis teitä hyvät toverit, ihan vain marraslamaannuksen karkotuksen hengessä!

Haaste tulee tässä:

- Neulo takki loppuun ja ota siitä kuva. Kuva voi olla jokin yllänähtävien sorttinen tai sitten jotain aivan muuta. Ainoa asia jolla on merkitystä on se, että kuvassa näkyy tuo paljon jauhettu takki.

- Keksi takille nimi. Halutessasi voit kertoa siitä myös jonkin mehevän juorun. Voit lähettää kuvan useammastakin valmistuneesta takista.

- Lähetä kuva sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen. Kuvan lähettämällä annat luvan julkaista sen tässä blogissa.

Sähköpostilootaan putkahtavat takit (olipa niitä sitten kaksi taikka kymmenen) putkahtavat tähän blogiin pienen mielipidekyselyn merkeissä. Eniten ääniä saanut takki ja sen tekijä saavat palkintonsa, joka tällä sivustolla muutaman päivän sisään paljastetaan.

Kuvia voi lähettää aina marraskuun loppuun saakka, joten vielä ehtii tehdä keskeneräisen valmiiksi tai jopa aloittaa ihan uuden! Tiedän, että ainakin yksi kansalainen pakertaa jo neljättä takkiaan, joten voitto lienee jo tuntuu kutinana neulovissa käpälissä.

Toverit hyvät, nyt neulomaan ja osallistumaan, säikytetään kässän-ope hermeettisillä luomuksillamme!
Se on sunnuntai.
Tänään tapahtui suurin hävitykseni, mitä valokuviin tulee. Aloin liian ahkeraksi. Tietokone on huutanut monta kuukautta tuskaansa, kun kuuleman mukaan muisti alkaa olla liian täynnä. Niinpä tänään meikämatami päätti kätevästi siirtää vuoden ajalta kuvat ulkoisella kovalevylle, jotta moisesta huutelusta vihdoinkin päästäisiin. Kävikin jotain, jossa sanottiin, että tapahtui virhe ja kaikki kovalevyllä olleet kuvat on menetetty. Sinne meni kymmenen viimeistä vuotta. Itkisin, jos ei ottaisi liikaa päästä.

Viimeisin viikko on kulunut jotenkin tahmeasti, joten tuo edellä mainittu kruunasi oikein mukavasti kaiken. Aivan mukavaa on mutta silti ei oikein innosta. Kutsukaamme tätä oloa marraslamaannukseksi, joka toivon mukaan menisi kuitenkin ohi ennen kuun loppua.

Kun toisilla on semmosia hienoja valopalloja niin nyt meilläkin on köyhän miehen pallot ilman valoja. Lisää tuloo ja joulun koittaessa pääsevät niin kuuseen kuin lahjoihinkin.
Ihan toimetonna tätä tahmaviikkoa ei ole kuitenkaan kuljettu, vaikka siltä tuntuukin. Partasuun pussiin on neulottu pipoja, sillä kummilapset tarvitsevat ainakin sen yhden tylsän pehmeän paketin. Vielä olisi neulottavaa vaikka vanhimmat kummilapset saavatkin jotain muuta kuin pehmeää, ihan vain kaiken varalta. Kuten ehkä joskus mainittua, niin neulominen on rattosaa puuhaa ja jouluun vielä aikaa, ehtiihän tässä.

Makuuhuonekin on edistynyt, hitaasti mutta epävarmasti. Puolet pinnoista on maalattu, ensi viikon aikana toivottavasti suurin osa. Tänään olen hahmotellut paperille sängyn runkoa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa (kaikesta huolimatta)!