.

10/31/2011

Joulu tulee.
Huomasin pari päivää sitten hyräileväni joululauluja, eikä edes ahdistanut. Näemmä tämäkin martta on vihdoinkin pääsemässä irti siitä ajatuksesta, että vielä on ihan kesä.
Eilen köreksimme armaan sisareni keralla vähän matkan päähän joululahjaostoksille. Niin se vain kuulkaat on, että kaikki muut paitsi itsetehtävät joululahjat on tälle vuodelle ostettu. Niin, paitsi ne yksivuotiaan nukenrattaat.

Tänään meillä vallitsi leppoisa sekasorto, kun yhdeksän lasta pisti menemään leikkien tahi muuten vain kiljuen. Kaksi pienintä tosin taisivat olla vieraskoreita, sillä kääryleet olivat varsin leppoisalla tuulella. On ilo omata tovereita, jotka noin vain lyhyellä varoitusajalla pääsevät arkipäivää ilostuttamaan. Kiitos heistä.

Tänään oli maanantai mutta silti aivan herttasa päivä enkä totisesti aio mennä keräämään leluja olohuoneen lattialta. Alkakoot tiistai siitä, mihin maanantaina jäätiin.

10/29/2011

Lauantai on viikon paras päivä.
Tänään kaikki on ollut erityisen mukavasti. Päivällä tämä matamikin pääsi pensselin varteen kun makuuhuone alkaa vihdoin olla sillä tolalla, että suti saa heilua ihan olan takaa.
Siinä sutiessa mietin, että tuossa entisessä ruusutarhassa on tapahtunut melko paljon sitten kukkatapettien. Kaikki punavihreä on revitty alas seinältä, yksi seinä on saanut lautaa pintaansa, vaatehuone on menettänyt kaksi seinää, lavuaari ja peilit ovat saaneet häädön, puolet laattalattiasta on nakerrettu irti, parketti on hiottu, sängynpääty rakennettu, osa seinistä maalattu ja silti aina vain tuntuu, että mitään ei tapahdu.

Tehtävien töiden lista on tuon huoneen osalta kuitenkin edelleen pitkä. Pitää hommata uusi suihkukaappi, rakentaa seinä ja hankkia ovi, peittää yläkulman ikkuna, rakentaa vaateteline, nikkaroida vesiputkille suojakotelo, maalata seinäkoukut ja ikkunanpielet ja ovi ja lattia ja loput katosta ja seinät ja vaikka mitä muuta mutta tänään siinä sutiessa ajattelin ainoastaan sitä, mikä on jo tehty. Kiitos ahkeran mieheni, jolla on erityisen valittava vaimo.

Pakertaessamme mietimme ääneen myös sitä, josko tuosta huoneesta tulee tämän talon paras huone. Jokaisen huoneen kohdalla on tuntunut siltä, joten kyllä siitäkin varmaan tulee.
Illalla vietimme lättyiltaa mukavassa seurassa. Kyllä lauantai vaan on viikon paras päivä.

10/28/2011

Haravalle töitä.
Kulunut viikko on sujunut mukavissa merkeissä. On tavattu vanhoja ystäviä, ja uusiakin. On ihmetelty vieraanvaraisuutta ja kauniita koteja. On tiuskittu väsyneinä mutta naurettukin. Tänä iltana saimme vielä kummitytön perheineen kylään, suunnitelmat pistettiin hautumaan. Oikein hyvä viikko.

Neuletakin jäljiltä jäi lankaa, joten uusimman Kotivinkin opastamana nelivuotias sai kohokuvioisen raitapipon. Tuon ikäiset osaavat olla ovelia, sillä jos päähän pistettävä ei ole lippalakki, niin se kutittaa armottomasti. Koska lippalakkia ei näillä keleillä enää pidetä, niin sitten pitää olla se ainainen sama lempparipipo, jota pidetään tietysti lempparipaidan ja lempparikenkien kanssa. Vaan suottako siitä äläkkää nostamaan, onhan meillä aikuisemmillakin lempivaatteita, joita tekisi mieli pitää päivästä toiseen.

Kuuleman mukaan talvi tekee tuloaan. Tällä kertaa tämä maamo on ollut kaukaa viisas ja hommannut jälkikasvulleen talvivaatteet jo keväällä, kun halvalla sai. Pikkusiskon takki tosin löytyi veljensä perintölaatikosta mutta kaikki muu haalareita myöten on hommattu jo hyvän aikaa sitten. Tuo ei meinaan ole tälle matamille lainkaan ominaista, joten hieman oman selän taputtelua tässä nyt on havaittavissa.

Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen huomatakseen, että haravalle olisi tällä tontilla töitä. Odottelemme kuitenkin tyynenä, että loputkin noista kymmenistä tontilla seisovista puista pudottaisivat lehtensä, jotta päästäisiin lopullisesti asiaan. Ei ole hyvä hötkyillä. Muistakin se, ensilumi!

10/25/2011

Uusi viikko.
Launtaina toisen pakertaessa remonttia iski meikämatamiin sen verran paha tylsyys, että tuo mainittu emakko päätti tyttärensä ihan välttämättä tarvitsevan kolmannen villatakkinsa. Tuosta neulomisesta on tullut tälle martalle tässä syksyn aikana sen verran suuri pakkomielle, että jos jotain ei ole puikoilla kesken, niin ilmaantuu jopa jonkinsortin pakko-oireita, joista mainittakoot vaikkapa lankakorin jatkuva penkominen sekä levottomat kädet.

Takki syntyi melkoisen suuresti omasta päästä eikä se jää huomaamatta. Kävi nimittäin niin, että tyttäreni jäi valitettavasti ilman kolmatta takkiaan kun taas tuon mainitun isoveli sai toisen takkinsa tälle syksyä. Takista tuli muutenkin melko vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun mutta se nyt ei ole tässä talossa mitään uutta, joten olkoot. Pääasia on, että matami saa neuloa. Lieviä oireita on jo ilmassa mutta onneksi seuraava projekti on jo selvillä, jotta vieroitusoireet saadaan pysymään hallinnassa.

Makuuhuoneessa on sen verran edistystä, että joskohan jo ensi viikolla pääsisi maalaamaan. Ja sitten kun pääsee niin kuulkaa - silloin ei muuten neulota. Maalaaminen on tässä remontissa ollut tähän asti tämän martan vastuulla ja niin olkoot jatkossakin.

10/23/2011

Sunnuntai.
Eilen tapahtui remontin ja makuuhuoneen suhteen rutkasti edistystä, vihdoin. Pitäisi olla luomatta minkäänmoisia aikatauluja mielessään, sillä väkisillähän niistä pitää joustaa, kun yhtä aikaa eletään ja asutaan arkea samaisessa talossa. Pitäisi olla melkoinen motivaatio, että jaksaisi joka ilta puurtaa. Tai edes joka viikko. Valmistuu se, hitaasti mutta varmasti.

Tuohon mainittuun huoneeseen noudin eilen postista nuo rautaiset keltaiset pitkulat. Kirppariroudaaminen kannattaa, sillä vanhalla tavaralla tienatuilla kolikoilla voi hyvällä omalla tunnolla hankkia jotain tyyristä ja hartaasti himoittua materiaa. Nuo keltaiset ovat niin maukkaat, että hädin tuskin maltoin illalla nukkumaan mennessä ne käsistäni laskea. Mitä ne ovat ja mihin tulevat, se kerrottakoot myöhemmin.

Meikätäti toivottaa sekalaisten sunnuntaikuvien myötä rattosaa päivän jatkoa!

10/21/2011

Nuiva päivä.
Toisina päivinä lähtee ja toisina ei. Ei tässäkään päivässä mitään vikaa ole, aurinkokin paistoi ja oltiin hypyssä koko päivä, silti ei vain jotenkin iske. Jotain tekemistä saattaa olla sillä tosiasialla, että meikämartta neuloi villahousuja yömyöhään. Aivan niin, takista housuihin, saa nähdä tuleeko niistä käyttökelpoiset.

Pihalla varaston seinustalla on kesäkukkien jäljiltä monta ruukkua sekä muutama raato, jotka ovat armeliaasti jo kupsahtaneet talven tieltä. Mutta seinällä oleva yksilö sen kun vain kukkii. Yhä ylös yrittää sitkutella kuusi isoa valkoista kukkaa, jotka eivät kuole sitten millään. Ne ovat sateelta suojassa ja niitä on kasteltu viimeksi kesäkuussa. Melko pitkäikäisiä kavereita ovat nuo, sillä ne on isketty lootaan joskus huhtikuussa ja silloin oli vielä lunta. Melekosia sissejä, pitäs ottaa mallia eikä tuskastella.

Karkkitehtaan täti tietää kuinka tanakan matamin perinteinen syksystä jouluun-karkkilakko pistetään jäähylle. Postilaatikkoon kolahtaneesta paketista oli ihan välttämätöntä taittaa pala tai parikin. Tuo on sitä suklaata, jonka lapsena mielsi aikuisten suklaaksi, ehkä se oli se kiiltävä paperi. Kuten kuvasta näkyy, niin karkinsyöjän geenit perinyt nelivuotias otti lahjasuklaista kaiken irti.

Nyt tämä matami lähtee suunnittelemaan viikonlopuksi jotain oikein mehevää ja virkistävää tekemistä, jotta esikoisensa ei tänä iltana toistaisi eilisiltaisia sanojaan: "Kuule, sun ei pitäis olla Rilla Hermoaja vaan sun pitäs olla Äiti Kaunis." Hiukan saattoi rinnasta rouhaista tuo edellinen lause.
Kohti parempaa viikonloppua kuomat, mennään vaikka retkelle!

10/19/2011

Viime yönä oli myrsky.
Koska eilen siivottiin, niin tänään nautitaan. Huomenna koko puunaus on jo muisto vain. Intouduin oikein ja vein keittiön maton pihalle tuulettumaan. Yöllä heräsin siihen, että puut raapivat tikkusormin ikkunoita ja vesi loiskui katolla. Siivoojan ensimmäinen ajatus: matto on ulkona.

Matto oli litimärkä, kuten arvata saattaa. Niinpä keittiö pärjää seuraavat päivät käytävän huonosti yhteenommellun maton voimin, sillä köökissä on oltava matto, se on vissi. Se piilottaa niin kätevästi kaikkea roskaa. Ja tuo se vähän väriäkin.

Eilen tapahtui sellainen miellyttävä tapahtuma, että käytävä sai vihdoinkin kaikki parkettinsa paikoilleen. Tuo parin metrin pätkä on eri erää kuin talon muut parketit ja sävyero on huomattava, joskaan se ei meitä suuremmin haittaa. Mutta mikä haittaa on se, että tuo uusi parketti ei narise ollenkaan. Tulee inha efekti kun astuu käytävän aikaisemmin asennetulta ja erittäin suuresti narisevalta parketilta tuohon uuteen osioon, eikä kuulukaan mitään. Sitä alkaa epäilemään itseään, että astuiko ollenkaan, kun mitään ei kuulu. Toivotaan, että tuohonkin elämän suureen epäkohtaan tottuu ajanmyötä.

10/18/2011

Makaronimössö-päivä.
Tämän matamin tytär on kova kiipeilemään. Itse asiassa sen verran ahkera, että talon jokainen tuoli on iltaisin kaadettava, jotta aamulla hipihiljaa sängystä valloitusretkelle hiipivä tyttönen ei pääsisi pöydille kiipeilemään ja tavaroita pudottelemaan.
Tuo mainittu kaljupäinen neito on tajunnut myös sen, että tuolia voi kätevästi kuljettaa paikasta toiseen. Jatkuva valvonta on välttämätöntä, sillä tuo akrobaatti on myös salaman nopea.

Tuollaisen elohopean perässä pysyminen ei ole ihan yksinkertaista siivouspäivisin. Valojen räpsyminen havahduttaa lattianpesijän tai pyykkikori jää matkalle, kun pöydältä kolahtaa lattialle jotain, jonka ei kuuluisi kolahtaa pöydältä lattialle.

Siivouspäivän takuuvarma merkki on makaronimössö, sillä siivouspäivänä siivotaan ja ruoanlaitto on toisarvoinen asia. Sitäpaitsi makaronimössö on paitsi kuivaa niin myös maukasta, yksi meikämatamin lempiappeista. Terveisin, se yks kulinaristi.

10/17/2011

Uusi harrastukseni kaipaisi ehkä jo vähän vaihtelua.
Täällä on vilissyt villatakkeja siihen malliin, että suurin osa teistä kuomista varmaan jo vieruksuu mokomaa sanaakin. Mutta meikämarttapa ei! Lievästi vienyt mennessään nuo villatakit. Ne kun ovat niin mukavaa pientä nyhertelyä ja silti samalla voi antaa ajatusten villisti laukata pääkopassa. Niissä on myös moniosaisina mukavasti vaihtelua, jotta ei tällainen hötkyilevä matamikaan ehdi vallan tylsistyä.

Tänään posti toi napit mustaan ja ruskeaan, jotka portailla kököttävien serkusten päällä nähdään. Koska tyttärelleni riittää varsin hyvin kaksi takkia tälle syksylle eikä poikakaan toista ehdi tarvita, onkin ilmassa mielenkiintoinen kysymys: kenen takkeja?

Harrastukseni kaipailee muka uusia haasteita, vaikka nämä takit niin mukavaa ajanvietettä onkin. Ehkä viisi takkia tälle syksylle on kumminkin riittävästi, sillä joku roti pitää lastenkin villatakkien määrän suhteen olla, pitipä tekijä sitten työstään miten paljon tahansa.
Ruskea ja musta on täten kaupan. Mustan koko on noin 80, siinä on tumman siniset napit. Ruskeassa, 86/92, on oranssit napit. Malliltaan takit ovat kapeahkoja ja ne on tehty Seitsemästä Veljeksestä. Ihan parilla kympillä nuo kaverukset eivät uusiin koteihin lähde, sillä melkoisestihan niihin uppoaa materiaalia ja aikaa.

Jos sinä toveri (tai joulupukki) kaipaat takkia, niin lisäkysymyksiä saa esittää ja kuvia toivoa sähköpostitse lisää! Mikäli takintarvitsijoita ei löydy, niin olkaapa kuulolla kummilasten äiteet - varottakaa lapsianne tulevana jouluna ainakin yhdestä tylsästä pehmeästä paketista.

EDIT: Ruskea takki on löytänyt uuden kodin!

10/16/2011

Tämä on niin syksyä.
Tämä, että retkellä ollaan lähes joka toinen päivä ja tämä, että silmäpusseilla pystyy kantamaan maitolitraa.

Viime yönä tätä nykyä varsin hyvin nukkuva yksivuotias ei tahtonut nukkua. Aamun jo lähes valjetessa oli vanhempien poskille ilmaantunut harmahtavat pussit ja otsaan pari ryppyä lisää. Hermoja ei ollut vähään aikaan näkynyt mailla eikä halmeilla. Aamulla oli välttämätöntä lähteä retkelle, että jaksoi tämän päivän suhteellisen kunniakkaasti iltaan saakka.

Retkipaikka oli vanha ja tuttu, ei suota näkyvissä tällä kertaa. Kalliolta löytyi ravun saksia ja nelivuotias laski lehtiveneen laineille. Kyllä se ehottomasti on syksy, kun oivaa retkeilysäätä miettii. Eikä haittaa vaikka ei paistaisikaan.

Kello näyttää yhdeksää, pienten lasten vanhempien on aika painua unten maille. Näitä silmäpusseja olisi meinaan aivan turha yrittää ujuttaa käsimatkatavaroina lentokoneeseen.

10/15/2011

Tulevasta talvesta on kuuleman mukaan tulossa erityisen kylmä.
Vuosia taaksepäin, kun meikämatami oli vielä nuori ja ohut oli kesäisin aina siinä määrin kuuma, että se ei ollut tuon mainitun tyllerön lempivuodenaika lainkaan. Osasyynsä toi myös ärhäkkä migreeni, joka iski päälle pelkästä auringon ajattelemisesta. Tuo ohut typykkä rakasti syksyä, kuin myös sitä seuraavaa talvea.

Kuten jos taannoin mainittua, niin näin vanhaksi tullessaan on meikämarttaan iskenyt ikuisen kesän kaipuu. Tai vähintäänkin kolmen vuodenajan vuorottelun, sillä pitkä ja pimeä talvi ei suorastaan huokuttele.
Etukäteen ajateltuna talvi on kammoksuttava ajatus, sillä se totisesti kestää kauan. Kuitenkin jokainen talvi tähän mennessä on ollut mukava, sillä kyllähän se niin vain on, että pulkkamäkeä ja moottorikelkkailua ei pysty harrastamaan kuin talvisin.

Viime talvena meikämartta pisti oikein ranttaliksi ja hankki lähes ensimmäistä kertaa elämässään kunnon talvitavarusteet. Karvahuppuisessa takissa ei palellut kertaakaan ja huopikkaat pitivät sorkat lämpiminä kovillakin pakkasilla, varsinkin villasukkien keralla.
Pitkällisen etsinnän tuloksena löytyi pari päivää sitten kirpputorilta nahkaiset herttasuudet viidellä eurolla. Nähtäväksi jää peseekö uudet tulijat viime talven koivenlämmittimet vai mennäänkö talvi rattosasti rinta rinnan. Mutta se kuitenkin on varmaa, että tietoisesti ei ensi talvena palella!

10/14/2011

Näin pari yötä sitten unta.
Unessa olin kirpputorilla. Hivelsin oranssia päiväpeittoa ties monettako kertaa, vilkaisin hintalappua ja laskin peiton hellästi takaisin paikalleen. Sama toistui taas seuraavana päivänä. Sitten unessa päätin, että huomenna, kun menen hakemaan tavaranroudauspalkkioni tuolta mainitulta kirpputorilta, niin ostan peiton itselleni kiitokseksi ahkeruudesta. Ja niin siinä unessa sitten tein.

Tuona aamuna heräsin ja ajattelin, että nyt alkaa kyllä olla jo huolestuttavaa. Oli nimittäin täysin totta, että meikämatami ihastui kirpputorilla pahanpäiväisesti. Kyllä te tiedätte. Muijaan. Se oli aivan ryöstöhintainen lasten päiväpeitoksi mutta rakkauteni tuota mainittua kuosia kohtaan on jotain maagista, peitto ei vain kertakaikkiaan jättänyt rauhaan. Jokapäiväinen pöydäntäyttö huipentui aina siihen, kun kävin vaivihkaa hiveltämässä tuota oranssia kaunokaista.

On melko huolestuttavaa nähdä unta jostain tavarasta, olipa se sitten peitto taikka mikä tahansa muu tuikitärkeä esine. Mahtaakohan tuolloin kansalainen olla ihan totisesti niin materialisti, että elämän suurin murhe on saada jokin tavara omakseen?

Mutta kuulkaapa toverit. Niin se on, että mikäli sattuu näkemään unta jostain elintärkeästä tarpeistosta, kuten vaikkapa peitosta, niin sehän on vain hyvä merkki: elämässä on kaikki sen verran hyvin, että onnistuu näkemään noinkin pinnallista unta.
Tai sitten voi ajatella niin, että jos arki sattuu kovasti potkimaan päähän juuri tuolloin, niin onpahan hyvä, että sentään yhden yön saa olla elämän tosiasioita karussa nähdessään materialistisia unia.

Ja kyllähän te tiiätte. Tein sen minkä uni käski tekemään. Eikä kaduta yhtään.

10/12/2011

Ihan näin meijän kesken - tämän talon eteinen on ihan kaamea.
Käytiin tänään naapurin matamin ja lastensa kanssa retkellä paikallisen laskettelurinteen päällä. Ennen muinoin siellä sijaitsi kota mutta näemmä ajat muuttuvat, sillä enää sitä ei löytynyt mistään. Joimme sitten kaakaota sähkökaapin vieressä kivillä ja maistui aivan yhtä hyvältä ilman laavuakin.

Kotiin palatessa törmäsimme siihen, johon törmäämme joka kerta kotiin palatessa. Eteiseen, jonka pelkkä ajatteleminen saa niskakarvat nousemaan  pystyyn.
Eteisessä on portaat, joissa oli ennen muovimatto, nyt vain liimainen ja lohkeillut raakabetoni. Eteisessä on tapettiseinät, joihin on piirretty ja yhdellä seinällä on joskus ollut peili. Muutossa peili on revitty pois, joten seinässä on sillä kohtaa tapetissa reilun metrinen kolo, josta pilkottaa jotain epämääräistä lautasysteemiä. Eteisessä ei ole yhtäkään koukkua tai tankoa vaan vaivaiset vanhat kaapinrohjakkeet. Siellä myös säilötään kaikkea epämääräistä ja muualle sopimatonta pienhuonekalua. 
Eteisessä on yksi lamppu, joka valaisee himmeästi, sillä se on täynnä kärpäsiä, eikä tässä talossa asu yhtäkään sen verran aktiivista henkilöä, joka ottaisi kärpäset pois kuin vasta sitten, kun eteinen joskus kymmenen vuoden päästä pääsee remonttiin.

Mielessä se on jo kovasti valmis. Tiiliseinät maalataan valkoisiksi. Lattiasta revitään muovimatto ja sen alta paljastuva betoni lakataan kestäväksi. Sinne tulee yksinkertaisia pieniä koukkuja lasten korkeudelle ja isot hengaritangot aikuisille. Kengät saavat omat hyllynsä. Mitään muuta sinne ei tulekaan. Siis sitten kymmenen vuoden päästä.

Siihen asti kuljetään sisälle ja ulos silmät puoliummessa ja viritellään puutangoista ja naruista väliaikaisvirityksiä ympäri taloa. Aina asian tullessa mieleen vaihdetaan puheenaihetta, kuten vaikkapa, että nyt on muuten se aika vuodesta, kun kaivellaan kynttiläkupit laatikon perältä ja palvotaan liekkiä pimeässä. Voisi elämä huonomminkin olla, eteisestä huolimatta.

10/11/2011

Lastenhuone sai tänään seinälleen hyllyn.
Törmäsin kaupassa kaupungissa asuvaan velupoikaani. Tuo samainen kertoi eilen perheensä leiponeen pullia, joten tulipa kaamea hinku niitä kohtaan. En muista moisia väännetyn tässä talossa asuessa, joten olisikin jo korkea aika. Saattaapa olla, että illalla kohoaa niin pulla- kuin sämpylätaikinakin, sillä talon nuori mies hinkuu tuoreen suolaisen puoleen. Tämä leipomisinto saattaa hiipua kuitenkin seuraavan viiden minuutin jälkeen olemattomiin, joten mitään en vanno.

Tämän perheen ainoa aikuinen mies totesi viime viikolla, että lastenhuoneeseen olisi saatava jonkinlainen hylly, jolle nelivuotias voisi asetella rakkaimmat aarteensa hyvään säilöön ja turvaan pienemmiltä kiusankappaleilta. Aivan oiva hylly löytyikin ja tänään tähtäiltiin se paikalleen seinälle. Meikämaamo asetteli kirjat riviin ja muutaman punaisen seinää piristämään mutta kuten kuvasta näkyy, niin itse hyllyn omistajakin pääsi järjestämään alahyllylle rakkaimmat kaaransa sekä possun ja nallen. Lastenhuoneessa on käynyt tornado, mutta me ei välitetä siitä tänään.

Nyt tämä martta lähtee miettimään, että vaivautuisiko sitä ihan oikeasti muka tekemään jotain niin kotosaa, kuin pullien vääntäminen. Toisaalta, kyllä tuo perhe on pullat ansainnut vaikka saavatkin varmaan tyytyä ihan vain voisilmiin. Ei näin sateella kovin kummoisia vääkylöitä jaksa pyöritellä.

10/09/2011

Syksy on oiva vuodenaika ottaa elämä retkeilyn kannalta.
Eilinen päivä kului kaikkea muuta kuin ulkona samoten, sillä naispuoleisen kansalaisen on vaan kertakaikkisesti välillä lähdettävä ja otettava haltuun kauppa tai parikin. Sadatkaan kilometrit eivät paljon hidasta, kun tuo hinku iskee.

Tänään taas oli ilma kuin morsio, joten läksimme koko perheen voimin retkelle. Voisi sitä aikuinen paremminkin retkipaikan valita, tosin tämä pistetään ihan paikan outouden piikkiin, sillä kyseinen retkikohde sijaitsi keskellä suota. Suo on kai sinällään mukava asia, mutta kahden lapsen, parin retkikorin, kalastusvermeitten ja puulaatikon kanssa tuo mainittu makkarapaikka olisi voinut sijaita hivenen helpommankin matkan päässä. Kotoa lähtiessä mittari näytti vain muutamaa lämpöastetta mutta perille päästessä oli pinnassa hikikuori ja nelivuotiaalla toinen sukka märkänä. Kuuliaisesti kulki isänsä jalanjäljissä pitkin rämeikköä mutta sitten lillui näkökenttään liian houkutteleva suolätäkkö ja sinne se toinen kenkä sitten jäi. Onneksi vain väliaikaisesti.

Olipa retkikohde miten hikinen tahansa, niin kyllä pillimehu ja punakat posket aina vain tekevät terää. Nyt pitää nauttia näistä kirpakoista syyskeleistä, ennen kuin mittari plumpsahtaa liikaa pakkasen puolelle.
Mies jäi retkipaikalla vielä muutamaksi tunniksi narraamaan kaloja (tosin tällä kertaa kävi niin, että kalat narrasivatkin miestä), sillä yksivuotias oli hieman liian utelias tuon suon suhteen.
Kotona tyttären isoveli valitti kipeää mahaa. Kuuleman mukaan siihen ei auta mikään muu kuin kuuma kaakao, punaisella pillillä ryystettynä.

10/07/2011

Tuuli tuli.
Aamulla viereen kömpi huomattavan lämmin poika, yö oli nostanut kuumeen pintaan. Soitto iskälle töihin helpotti ja kuuleman mukaan pitää juoda paljon kuumaa kaakaota, niin kuume lähtee. Eipä tuommoiset kohtuullisen matalat kuumelukemat paljon noita nelivuotiaita hetkauta. Meno on ollut vähintäänkin samaa luokkaa kuin normaalistikin, voisin suorastaan verrata elämöintiä kauniiseen vertaukseen "riehuu kuin päätön kana". Muutaman minuutin sohvalla lepäily ja kuuma kaakao näyttävät saavan ihmeitä aikaan.

Ulkona tuulee vimmaisesti, merellä kuuleman mukaan suorastaan myrskyää. Postipoika kiikutti tuulta uhmaten postilaatikkoomme pitkulaisen paketin, josta paljastui Kaupunkilaiset. Kanelimaan täti se vaan osaa. Muistan taannoin kyseiselle tätsylle uhkailleeni, että mikäli kauppa joskus toteutuu, niin meikämatami lupaa tyhjätä varastoa parhaansa mukaan. Ja sen myös teen, sillä niin herttasaa on tuon tätin kynän jälki.

Olohuoneen sohvaseinä on aina vain kesken. Luultavasti se odottaa uutta sohvaa, joka ehkä joku päivä taivaalta olohuoneeseemme putoaa. Tai sitten sellainen voisi löytyä pihillekin sopivaan hintaan jostain käytettynä.

Perjantain välipalavinkkinä toitotan valkosipuli-ruissipsien sekä turkkilaisen jogurtin ja maustepussien sopuisaa liittoa. Lisäksi kylkiäisenä voi natustaa muutaman satsuman, jotka tähän vuodenaikaan ovat parhaimmillaan. Yksi asia tosin on hyvä muistaa: mikäli syöt valkosipulilla höystettyjä ruissipsejä ennen kylillä lähtöä, niin kannattaa ehkä olla vaan ihan hilijaa.